säälin liikaa..

meille. Taitaa olla oikeesti ihan luonteenpiirre. Mä olen itse kärsinyt tosi paljon sen vuoksi et aina ekaks koittaa hoidella asiat niin et toisilla olis hyvä olla ja sitten vasta itellä. Ei siihen oikeestaan auta mikään muu, kuin tylysti vain kovettaa itsensä eikä antaa sen huonon omantunnon tehdä kiusaa.
Meillä jokaisella on oikeus ajatella terveesti myös itseämme! Sen oppiminen kesti multa toistakymmentä vuotta mutta vieläkin toteutus on välillä tuskallista. Mä söin jopa vuoden verran masennuslääkkeitä kun yritin pitää asiat hanskassa niin et uusioperheellä on hyvä olla jne. Kunnes tajusin, et ellei olosuhteet muutu, mä en ikinä pääse eroon lääkkeistä. Siispä rupesin totaalisen itsekkääksi, erosin miehestä ja järjestin asiani uudelleen, masennus hellitti llähes samantien ja nyt olen ollut jo puoli vuotta ilman lääkitystä. Oli se rankkaa, mutta ehdottomasti kannatti. Sun pitää kirjaimellisesti opetella olemaan kovempi ja kylmempi, ajatella niissä asioissa ensin ittees ja sitten toisia jos jaksaa. Kaikki toiset ei mee sun edelle eikä siitä ole tarvis potea morkkista. Tsemppiä kovetukseen! :)

minusta jonkin asteinen sääli on ihan hyvä asia, itsekin säälin niin tuttuja kuin tuntemattomiakin. Minulla ehkä ongelma on se että pistän muut itseni edelle. Ja sitten tietysti se, parikin kertaa olen jo niin tehnyt, että alkanut seurustelemaan jonkun kanssa siksi kun kaikki muut ovat häntä vastaan tai jotain muuta vastaavaa.
Mutta, omasta kokemuksesta tämäkin, kylmemmäksi ihmiseksi voi kasvaa. Vaikeaa se on, mutta jos tosiaan sitä haluaa niin kyllä se onnistuu. Mutta kuitenkin, sisimpään jää aina se lämpö joka siellä on synnynnäisesti olemassa.
kuulostaapa kliseeltä!