Miten huomiot

Onnettomuustutkija Juha Nuutinen on 15 vuotta ollut liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan
ajoneuvotekninen jäsen. Miehellä lienee melkomoinen tieto vakavien liikenneonnettomuuksien taustoista? Palstalla on jo lainattu hänen haastatteluaan Tekniikka ja Talous-lehdessä. Otetaan vielä yksi pointti:

TILANNENOPEUDET

//////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////
"Monen mielestä liikenneonnettomuuksien tärkein syy on kuitenkin Suomen teiden huono kunto.

"Tiestön kuntoa ja kunnossapitoa on syytä parantaa Suomessa, mutta monesti onnettomuuksissa painavat muut syyt enemmän kuin teiden huono kunto. Jos tie tai sää on huono, kuljettajan pitää säädellä nopeutensa sen mukaisesti", Nuutinen sanoo.

Todellisuudessa keskinopeudet eivät juuri laske, vaikka sää huononee. "Aamu- ja iltaruuhkassa riskit ovat isot, kun ajetaan 80-90 kilometrin tuntinopeudella olemattomilla turvaväleillä kaupunkien pääväylillä", hän sanoo."
//////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////

Tuntuu tuo nopeuden alentaminen olevan erityisen vaikea pala monelle - jos merkissä on vaikkapa 80 km/h on (vähintään) sitä ajettava olkoonpa olosuhteet mitkä vaan !

Osaatko ottaa tilanteet ja olosuhteet huomioon ?

Ellet vielä ole tehnyt "Alinopeustestiä", kannattaa se katsoa ja miettiä omaa ajamistaan.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=531&posting=22000000028204637
5275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nopeusrajoituksia seuraan vain sen verran ettei isoja sakkoja tule. Tilanteesta riippuen ajan lujempaa tai hiljempaa... Jotain, mikä nysväreiltä ei tunnu onnistuvan.

Äänestä

tosiaankin tulee mielenkiintoista. Saa "kaahata" laillisesti. Kunnon lumipyry ja nelipyöräluisut tulisikin opettaa autokoulussa. Nopeus jossa kuljettajalta lähtee auto räpylästä, vaihtelee todella paljon. Mitä liukkaampaa, sitä suuremmat ovat erot kuljettajien taidoissa.

Opettele ajamaan, älä tekemään nettitestejä.

Äänestä
  • Kyllä talvikelillä ajelua kannattaa harjoitella ja kokeilla miten auto käyttäytyy.

    Mutta tuo testi on mielestäni hyvä. Ajamisen taitokaan ei riitä, jos nopeus on liian kova tilanteeseen. Siksi kannattaa miettiä noita tilanteita. Nopeutta pitää pudottaa tarvittaessa mihin vuoden aikaan tahansa olosuhteista ja tilanteista riippuen - ja noissa tilanteissa, joita testissä oli on hitaampi ajo paikallaan. Mikään ei ollut liian hidasta ajoa!

    Äänestä

  • Ajanut 30 v kirjoitti:

    Kyllä talvikelillä ajelua kannattaa harjoitella ja kokeilla miten auto käyttäytyy.

    Mutta tuo testi on mielestäni hyvä. Ajamisen taitokaan ei riitä, jos nopeus on liian kova tilanteeseen. Siksi kannattaa miettiä noita tilanteita. Nopeutta pitää pudottaa tarvittaessa mihin vuoden aikaan tahansa olosuhteista ja tilanteista riippuen - ja noissa tilanteissa, joita testissä oli on hitaampi ajo paikallaan. Mikään ei ollut liian hidasta ajoa!

    40v Ei osaa silti ajaa pätkääkään. Monta autoa mennyt puihin "kun oli liukasta". Ei auta testit, ei.

    Suurin syy asiaan se, ettei hän ole koskaan uskaltanut harjoitella liukkaalla ajoa. Myöntää itsekkin, ettei tiedä mitä tehdä kun auto lähtee lapasesta.

    Tuommoset nettitestit antavat ihmisille vääränlaista luuloa omista taidoistaan. Kyllä autolla pitää pystyä ajamaan. Liukkaalla se vaan on vähän vaikeampaa.

    Hyvillä renkailla ja oikealla osaamisella on turvallista ajella nopeusrajoitusten sallimaa nopeutta. Jos ei osaa ajaa, voipi miettiä, oisko se bussi kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin laskea "tilannenopeus" muuta liikennettä häiritsevän hitaaksi.

    Monelle pellinlyttääjälle olis taksikin halvempi kulkumuoto kun oma auto joka vuosi...

    Äänestä

"Jos tie tai sää on huono, kuljettajan pitää säädellä nopeutensa sen mukaisesti", Nuutinen sanoo.

Näin tuumasi pari äivää sitten kolaritutkija Nuutinen eräässä lehdessä.

Alkaa olla se aika, jolloin olosuhteet voivat useammin olla tavallista huonommat. Otettaisko huomioon tämä ajonopeuksissa - siis ihan yleisemmin ? Nyt, kun nuo tilanteiden huomioijat on enemmänkin yksittäisiä, fiksuja kuskeja, tulee heitä toruttua helposti "alinopeudesta". Vois sekin pulputus vähetä, kun useampi tekis samaa. Tuo avauksessa mainittu testi otti esiin näitä tilanteita,joiisa nopeutta tulee alentaa selvästi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tilannenopeuden? kirjoitti:

Onnettomuustutkija Juha Nuutinen on 15 vuotta ollut liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan
ajoneuvotekninen jäsen. Miehellä lienee melkomoinen tieto vakavien liikenneonnettomuuksien taustoista? Palstalla on jo lainattu hänen haastatteluaan Tekniikka ja Talous-lehdessä. Otetaan vielä yksi pointti:

TILANNENOPEUDET

//////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////
"Monen mielestä liikenneonnettomuuksien tärkein syy on kuitenkin Suomen teiden huono kunto.

"Tiestön kuntoa ja kunnossapitoa on syytä parantaa Suomessa, mutta monesti onnettomuuksissa painavat muut syyt enemmän kuin teiden huono kunto. Jos tie tai sää on huono, kuljettajan pitää säädellä nopeutensa sen mukaisesti", Nuutinen sanoo.

Todellisuudessa keskinopeudet eivät juuri laske, vaikka sää huononee. "Aamu- ja iltaruuhkassa riskit ovat isot, kun ajetaan 80-90 kilometrin tuntinopeudella olemattomilla turvaväleillä kaupunkien pääväylillä", hän sanoo."
//////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////

Tuntuu tuo nopeuden alentaminen olevan erityisen vaikea pala monelle - jos merkissä on vaikkapa 80 km/h on (vähintään) sitä ajettava olkoonpa olosuhteet mitkä vaan !

Osaatko ottaa tilanteet ja olosuhteet huomioon ?

Ellet vielä ole tehnyt "Alinopeustestiä", kannattaa se katsoa ja miettiä omaa ajamistaan.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=531&posting=22000000028204637

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu