Rasismia on meissä kaikissa
Sain viime viikon kirjoituksestani paljon palautetta, josta nöyrä kiitos. Lukijat kertoivat minulle, että he joutuivat miettimään asuuko pieni rasismin poikanen hänessäkin?
Tämän kaltainen pohdiskelu on merkki siitä, että ihmisen sisin on elossa. Ennakkoluulot ja asenteet kun voivat hallita meitä hyvinkin huomaamattomasti. Ihmisinä olemme myös mestareita selittämään itsellemme kielteiset asenteemme ja suvaitsemattomuutemme mitä parhain päin.
Olen monta kertaa paljastanut itseni rasismista. Milloin olen ajatellut suvaitsemattomasti valtaväestöä kohtaan, milloin toista romania kohtaan, milloin värillistä. Ensimmäinen reaktioni havaintoni jälkeen on yleensä ollut, että olen alkanut puolustamaan asennettani moninaisilla syillä. Usein se on onnistunut niin hyvin, että olen uskonut itsekin selityksiini. On tullut jopa hyvä olo: minulla on oikeus ajatella ja tuntea näin.
Me kaikki olemme tavalla tai toisella rasisteja. Joka väittää muuta, on surkea asioiden kaunistelija. Ihmisen luonteeseen kuuluu tarve luokitella kaikki, myös ihmiset. Tarvitaan määrätietoista itsensä käsittelemistä ja halua oppia tuntemaan itsensä, vapautuakseen ihmisten luokittelusta.
Rasismilla on monet kasvot. On olemassa ns. ”sivistynyttä” rasismia. Se voi olla esimerkiksi sellaista, että valtaväestö katsoo vähemmistöryhmän velvollisuudet läpi sormien. Tai se voi olla sellaista, että vähemmistöryhmä on lyönyt lukkoon käsityksensä valtaväestöstä, mutta ei koskaan näytä sitä ulospäin. Hän on ystävällinen ja kohtelias, vaikka sisimmässä kiehuu.
Rasismista irtautuminen on koko elämän kestävä tehtävä. Henkinen kasvu ja ihmisten erilaisuuden hyväksyminen kulkevat käsi kädessä. Suvaitsevaisuus on sivistyksen äiti.
Tarvitsemme myös avointa ja ennakkoluulotonta asennetta. Tähän paras väline on tiedon hankkiminen. Jos emme tunne toisten ihmisten kulttuuria, meidän on mahdotonta oppia tuntemaan ja ymmärtämään häntä syvällisemmin.
Monikulttuurisuus on tullut Suomeenkin jäädäkseen. Meidän on hyväksyttävä se ja pyrkiä elämään kaikkien ihmisten kanssa solidaarisesti.
Maailmassa on paljon sotia, joista useat johtuvat rasismista.
Ihminen voi olla rasisti myös itseään kohtaan. Rauha sydämessä alkaa, kun lopettaa itsensä sortamisen. Kun on rauhassa itsensä kanssa, sitä levittää vaistomaisesti eteenpäin.
Rainer Friman
Sain viime viikon kirjoituksestani paljon palautetta, josta nöyrä kiitos. Lukijat kertoivat minulle, että he joutuivat miettimään asuuko pieni rasismin poikanen hänessäkin?
Tämän kaltainen pohdiskelu on merkki siitä, että ihmisen sisin on elossa. Ennakkoluulot ja asenteet kun voivat hallita meitä hyvinkin huomaamattomasti. Ihmisinä olemme myös mestareita selittämään itsellemme kielteiset asenteemme ja suvaitsemattomuutemme mitä parhain päin.
Olen monta kertaa paljastanut itseni rasismista. Milloin olen ajatellut suvaitsemattomasti valtaväestöä kohtaan, milloin toista romania kohtaan, milloin värillistä. Ensimmäinen reaktioni havaintoni jälkeen on yleensä ollut, että olen alkanut puolustamaan asennettani moninaisilla syillä. Usein se on onnistunut niin hyvin, että olen uskonut itsekin selityksiini. On tullut jopa hyvä olo: minulla on oikeus ajatella ja tuntea näin.
Me kaikki olemme tavalla tai toisella rasisteja. Joka väittää muuta, on surkea asioiden kaunistelija. Ihmisen luonteeseen kuuluu tarve luokitella kaikki, myös ihmiset. Tarvitaan määrätietoista itsensä käsittelemistä ja halua oppia tuntemaan itsensä, vapautuakseen ihmisten luokittelusta.
Rasismilla on monet kasvot. On olemassa ns. ”sivistynyttä” rasismia. Se voi olla esimerkiksi sellaista, että valtaväestö katsoo vähemmistöryhmän velvollisuudet läpi sormien. Tai se voi olla sellaista, että vähemmistöryhmä on lyönyt lukkoon käsityksensä valtaväestöstä, mutta ei koskaan näytä sitä ulospäin. Hän on ystävällinen ja kohtelias, vaikka sisimmässä kiehuu.
Rasismista irtautuminen on koko elämän kestävä tehtävä. Henkinen kasvu ja ihmisten erilaisuuden hyväksyminen kulkevat käsi kädessä. Suvaitsevaisuus on sivistyksen äiti.
Tarvitsemme myös avointa ja ennakkoluulotonta asennetta. Tähän paras väline on tiedon hankkiminen. Jos emme tunne toisten ihmisten kulttuuria, meidän on mahdotonta oppia tuntemaan ja ymmärtämään häntä syvällisemmin.
Monikulttuurisuus on tullut Suomeenkin jäädäkseen. Meidän on hyväksyttävä se ja pyrkiä elämään kaikkien ihmisten kanssa solidaarisesti.
Maailmassa on paljon sotia, joista useat johtuvat rasismista.
Ihminen voi olla rasisti myös itseään kohtaan. Rauha sydämessä alkaa, kun lopettaa itsensä sortamisen. Kun on rauhassa itsensä kanssa, sitä levittää vaistomaisesti eteenpäin.
Rainer Friman
Vastaukset 15
Vanhimmat
Moraali sinänsä on kunnioitettava ja kannatettava asia, mutta silloin lähtökohtana täytyy olla oman moraalinsa kriittinen tutkiskelu, ettei se lukijan havaintomaailmassa muuttuisi kaksinaismoraaliksi. Varsinkin jos on julkisuuden henkilö.
Viimeaikaiset "ollako vai ei" debatit romanien keskuudessa ovat kirjoittajan mielestä merkki alkaneesta muutoksesta. Mutta miksi romanien tulisi muuttua?
Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että muutosta tarvitaan, mutta en kuitenkaan usko, että valtaväestöön sulautuminen olisi missään suhteessa oikea tie, jos sillä tarkoitetaan sitä, että romanit integroitumisen prosessissa hylkäävät/unohtavat oman elämäntapansa ja omat kultturelliset erikoispiirteensä. Romanit ovat rikkaus yhteiskunnassamme ja tätä puolta olisi tuotava enemmän esille.
Sensijaan tarvitsemme asennepuolen muutosta ja kipeästi!
Tämä nykyinen yhteiskuntamme antaa romaneillekin tilaisuuden olla rakentamassa yhteistä hyvää kaikkien suomalaisten kanssa. Se on romanien ja yhteiskunnan edun mukaista, että emme jää takapakkienkaan jälkeen kylänraitille kiviä lakerikengillä potkimaan, vaan haemme työ-ja opiskelupaikkaa niinkauan että sen saamme.
Ja kun sen saamme, siitä pidetään kynsin ja hampain kiinni.Omalla esimerkilläsi vaikutat ympäristöösi ja niin voit myös vähä vähältä alkaa muuttamaan niitä ennakkokäsityksiä, joita vielä joillakin on.
Itse olen romani ja kulkenut pitkän ja kivisen tien, saadakseni nykyisen ammattini. Olen kohdannut, niinkuin moni muukin, rasismin rumat kasvot monesti elämässäni, mutta kieltäydyn silti suistumasta ajatusmalliin, että olisin huonompi kuin muut. Ihmisenä oleminen ei aina miellytä, mutta meillä romaneilla ei ole tuohon ajatukseen minkäänlaista monopolia!
sen verran sanottakoon, että mä olen täysin romani, mutta oon kasvanut erillään muista romaneista ja tämän vuoksi en heitä, niin tunne, enkä heidän tapoja, eli siis pukeudun ja käyttäydyn "valtaväestön" mukaan, mutta asiani ydin onkin se, vaikka en käytä romanipukua, enkä muutenkaan ole, kuin he ainut on ihon värini, joka on hieman tumma, niin ja olen heiltä kyllä saanut muutakin nimittäin valtaväestön halveksivat katseet. Nykyisen työpaikkani eteen sain tehdä kovasti töitä, että minut hyväksyttiin tähän (kaupan kassalla) minulta kysyttiin päin naamaan olenko mustalainen, enkä voinut kyllä kieltääkään joten vastasin rehellisesti ja sen jälkeen sainkin selitellä kovasti kaikenlaista mm. että en ole heidän kanssaan kasvanut yms..
Kadullakin joku saattaa joskus huudella, että v*tun manne yms.. On mua kerran haukuttu mulatiksikin ja venepakolaiseksi :/ Mutta kaikkein naurettavin tapaus sattui, kun täytin 18vuotta olin kaupungilla ystävieni kanssa juhlimassa ja päätimme mennä baariin. Ovella oli
portsari, joka sitten kysyi meiltä kaikilta henkkarit ja me näytimme, mutta minun kohdalla portsari päätti, että henkkarini ovat väärennetyt, koska kuvassa minulla oli blondi, jonka olin myöhemmin värjännyt punaiseksi. Portsari soitti poliisin siihen ja minut vietiin asemalla, kunnes äitini tuli sinne(ei biologinen)
lopulta pitkän ajan jälkeen saatiin asiat kuntoon ja portsari syytteen.
Opiskelin yliopistossa n.20- vuotta sitten ja vielä kasvatustiedettä! Luennoitsija tuli minun eteen ja silitti vaaleahiuksista miestä ja sanoi, " vaaleista minä " pidän. Minä itku- kurkussa istuin ja kuuntelin sitä äimänä. No tumma kun olen, ns. tavalliset vaatteet päällä. Mutta jotenkin hän erotti! Olin pökertyä siinä, hoin itselleni, että annas kun tunnit loppuu otan asian esille ja niin otin. Kyllä hän pyysi minulta anteeksi, mutta se jätti minulle haavat sisälle, ei se viennyt sinnikkyyttäni. Minulla oli jo muu tutkinto takana ja siinä ei ollut ongelmia. Suoritin vain lisäopintoja kesäyliopistossa, jotta voin opettaa aikuisia.
Työelämässä ei ole ollut mitään ongelmia, olen saannut tehdä hyvää ja laadukasta työtä. Paljon se on vaatinut, mutta paljon se on antanut. Kuten Rainer palstoillaan tuo esille ei rasismi auta ja kulttuurimme on osa tätä yhteiskuntaa, ollaan mukana. Huutelijoita riittää, tiedän ei jatketa. Joskus olen keskustellut huutelijoiden kanssa ja tulos voi olla yllättävä, ne vähenee!
mutta en siellä ollessani huomannut kokevani rasismia. Olin yliopistoon mennessä jo aikuis-iässä oleva ihminen, yli neljäkymmentä, mutta en ainakaan tuntenut että minua olisi "sorsittu " sen takia, että olin romani - mustalainen.
No yhdenlainen kummajainen yliopistomaailmassa kyllä olin,siitä ei päästä mihinkään,sillä useam mat oppilaat olivat samanikäisiä kuin omat lapse ni, osa nuorempiakin.
Opettajilta sain tukea ja kannusta jatkaa opinto-ja.Ja monia vastoinkäymisiä oli, perustietoa ja -pohja puuttui (kansakoulun 7. luokka jäi kesken) jnp.. ja niillä tiedolla olisi pitänyt pärjätä yliopistos sa.
Edelleen on kiittäminen kannustavien opetattaji-en, ja myönteisen opiskeluilmapiirin.
Minut kyllä tunnisti helposti mustalaiseksi,enkä minä sitä ominaisuutta yrittänyt edes peitellä-miksi olisin ? Jälkeenpäin olen ajatellut, että monesta olen selvinnyt(siellä yliopistossa)vain siksi, että minulla oli ymmärtäviä ystäviä opet-tajissa,että oppilaissa. Samanlaisena tulin myös yliopistomaailmasta pois kuin sinne mennessäni. Henkilönä varmaan en kovin paljoa muuttunut sinä aikana. Samanlainen kadun tallaaja olin kuin en-nenkin. Se vaan että nyt olin käynyt yliopistoa. Tosin työt muuttuivat ( sisätöihin), mutta nekin työt olivat vain töitä, muiden töiden rinnalla.
Eli herraa ei minusta siellä tullut. En myöskään vaatinut mitään erityiskohtelua sen takia, että olen romani.En varmaan olisi saanutkaan ja miksi olisi pitänyt ? Tosin minä jäin loppuelämäkseni miinus maisteriksi,kun en koko koulutusta vienyt loppuun. Gradun kyllä tein,mutta työt veivät men nessään, eikä ollut enää voimia ja aikaa viedä koulutusta ihan loppuun.
Teille molemmille oikein hyvää jatkoa,ja mukavia hetkiä mielenkiintoisten töiden parissa.
- maisteri
PS Minäkin arvostan Raikkua ja pidän häntä poik keuksellisen lahjakkaana.
Todellakin hyvää tekstiä ja vieläkin löytyy uutta ja ajateltavaa. Vieraan kulttuurin tuntemus on hyvä ja pitääkin olla niin. Kulttuurin tieto pitää tuoda esille ns. rehellisesti ei särmittäisesti. Meidän todella pitää oppia suvaitsemaan toinen toisiamme ei me nujakoimalla saavuteta mitään tuhotaan;" Suvaitsevaisuus on sivistyksen äiti". Tuo mua askarruttaa, ei kaikilla kiehu vaikka hän on kohtelias jne. ei sinne päinkään. Jatkettiin samaa matkaa ja jo ....! No voi muilla kiehua mutta ei yleistetä! Rasismia on meissä todella jokaisessa ei me niin puhtoisia olla, ei kukaan siinä olen tuon kirjoituksen kanssa samaa mieltä!
Mutta tiedän meidän kaikkien kovankin elämänkoulun käyneet mitä meillä on! Ei alistumista vaan elämään sisältöä ja oppia suvaitsemaan sellaista mitä muuten emme olisi "kultalusikka" suussa oppineet.
Rainer osaa ajatella asioita hyvin, hänen teksteissä olisi ainesta aivan oppikirjaksi asti.
Opettajille tämä olisi hyvää luettavaa!
Itse ainakin pidän ns. OHJEKIRJANA erilaisuutta kohdatessani työssäni / kasvatustyö.
HYVIN TEHTY RAINER !
Itse olen sitä mieltä, että Frimanin kirjoitukset ovat kuin saippuaoopperaa; kun olet yhden lukenut, voit jo pitkälti arvata mitä seuraavassa tulee olemaan. Jotenkin tuntuu siltä, että jos romanien äänitorvi on vain joidenkin harvojen käytössä, se ei anna oikeaa ääntä. Tiedän, että monella "riviromanilla" on järkeviä ajatuksia siitä, miten yhteisön tulisi kehittyä ja mitä suuntaa on syytä karttaa.
Kun heidän kanssaan juttelee, siinä usein vierähtää monta tuntia ja tulee siihen päätelmään, että asiat osataan kyllä kahvipöydässä perustella, mutta kun yhteisö todella tarvitsisi mahdollisimman monen äänellä kertomaan ja perustelemaan mielipiteitään, niin ei jotenkin uskalleta tai välitetä ottaa kantaa.
Tuolla eräs kirjoittaja kirjoitti, että romanien tulisi olla mukana tässä yhteiskunnassa työtä tehden ja opiskellen. Olen samaa mieltä. Siinä on romaniyhteisön eräs tärkeimmistä kulmakivistä. Opiskelu, vaikka aikuisiälläkin, ei koskaan mene hukkaan. Tiedonnälkä ja informaationälän tyydyttäminen tulisi olla itsestäänselvyyksiä meille kaikille romaneille. Jätetään ne vanhat ajatusmallit kaaleista ja kaajeista. Ollaan yhdessä rakentamassa maatamme siihen suuntaan, joka on kaikille suomalaisille hyväksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän tulisi unohtaa alkuperämme ja oma, rikas kulttuurimme. Ei suinkaan. Päinvastoin, olisi esim. hyvä, jos ne, jotka vielä osaavat romaninkieltä, voisivat opettaa sitä nuoremmille, niin ettei se koskaan häviäisi.
Omalla kielellä on keskeinen merkitys romanien identiteetille. Erilaisuus sinänsä ei vielä ole mitään muuta, kuin erilaisuutta. Vasta kun siitä tehdään omalla kohdalla positiivista erilaisuutta, sillä on jokin arvo. Positiivinen erilaisuus on mielestäni juuri sitä, mistä olen jo kirjoittanut; että juuriamme ja kulttuuriamme unohtamatta, otamme osaa ympäröivään yhteiskuntaamme työnteon, veronmaksamisen ja opiskelun kautta.
Lienee täysin turhaa tässä yhteydessä todeta, että jokainen joka näin tekee, tulee aika ajoin kohtaamaan erilaisuudestaan johtuvia vaikeuksia. Olen kuitenkin omalla kohdallani varma siitä, että minulle on juuri siksi annettu enemmän henkisiä voimavaroja. Uskon, että jokainen, joka päättää lähteä rakentamaan tätä maata omalla panoksellaan, tulee samaan päätelmään.
Oikeita ja terveitä ajatuksia on varmaan hyvin monella romanilla, kuten myös valtaväestön parissakin. Jos mielestäsi kaikki Frimanin jutut ovat saippuaopperaa, niin ala sinä romanien "Elias Lönrötiksi" ja kerää talteen vanhojen ja arvostettujen romanien ajatuksia, ohjeita ja ehdotuksia.
Siitä voisi tulla varsinainen menestys ja näin "puhetorvetkin" tulisivat paljona laajemmilta alueilta hyödyntämään kaikkea kanssakäymistä.
"Valkolaisfinni vaan ruotsista"
On hyvä, että meidän asioista on ruettu tavalla tai toisella puhumaan, puhumaan "ääneen". Onhan tullut ylilyöntejäkin, jotka ovat valitettavia mutta kylä sieltä löytyy asiaa.
Se että mainitsit Frimanin kirjoituset "saippuaoopperaksi" on sun mielipiteesi,(loppu!)
Toivon, että lapsemme voivat mennä tulevaisuudessa hyvään kouluun, ilman että heitä pilkattaisiin. Tämäkin keskustelu auttaa heitä siinä tiedän sen!
toi oli kaunista!
sehän oli kun lennonin imagine!!!
... siis toi raikun teksti...
Mielestäni pelkkä tiedon hankkiminen ei riitä rasismin kitkemiseen itsestä eikä muista. Tietoa on tänä päivänä saatavilla yli äyräiden, mutta onko ihmisiä ketä se kiinnostaa? Tietysti tiedonhankinta on lähtökohta toisen ihmisen ymmärtämiselle.
Vasta kun mukaan tulevat monien ihmsten halveksimat tunteet, syntyy kohtaamisia, joilla on jotakin merkitystä.
Joskus elämässä syntyy täysin yllättäen tilanteita, joissa kaksi täysin erilaista ihmistä pystyy puhumaan "sydämeltä sydämelle" Ensivaikutelma saattaa olla kummallinen, mutta kun ruvetaan tutustumaan ,pinnan alta löytyy fantastinen ihminen, jonka ajatukset tuntuvat tärkeiltä. Nämä ovat kohtaamisia, jotka eivät koskaan unohdu ja antavat valtavasti virtaa harmaaseen arkipäivään.
Miten meitä ihmisiä voitaisiin opettaa kohtaamaan oma tunnemaailmamme ja sen jälkeen muiden? Aika vaikeaa taitaa olla. Pelkän tiedon avulla voit suhtautua toiseen fiksusti ja analyyttisen viileästi, mutta todellinen kohtaaminen jää puuttumaan tai ainakin vaillinaiseksi.
Ehkä me aikuiset olemme tässä menetetty sukupolvi.
Friman kirjoittaa kolumnissaan, että "ihminen voi olla rasisti myös itseään kohtaan" Mitä tällä tarkoitetaan? Tiedän, että ihmisellä voi olla vaikeuksia hyväksyä itseään, mutta olla rasistinen itseään kohtaan? Hän kirjoittaa myös, että "kun on rauhassa itsensä kanssa, sitä levittää eteenpäin" Totta. Mutta miten ihminen päätyy rauhaan itsensä kanssa? Onko se uskonnollinen termi, vai pitääkö se sisällään jotain muutakin?
..että sinä Pieni kulkija kysyt kaksi suhteellisen helppoa kysymystä. Samaan aikaan kun kirjoitat viisaasti, ajatuksella ja tunteella. "Miten ihminen voi olla rasisti myös itselleen?" No yksinkertaisesti niin, että esim. ihminen, joka on romani vihaa itsessään sitä perimää. Tiedän monta tapausta, jotka puree omaa kättään. Tässä siis vihataan rotua jota itse kannetaan. Yksinkertaista, eikö totta?
Toiseksi kysyit, mitä tarkoittaa "rauha itsensä kanssa", niin kyllä siinä mennään alueille, jossa ihminen on löytänyt mielenrauhan ja sielunrauhan ja tasapainon itsensä kanssa. Se voi olla uskonnollinen termi myös sillä moni saa rauhan Jumalalta. Mutta ihminen saa mielenrauhaa monesta muustakin asiasta. Tarviiko siitä tehdä vaikeempaa tai vielä syvällisempää kysymystä? Mielestäni ei.
Hyvää jatkoa sinulle.
Terv. Aikamies
mites "Romanimies" eikä "Mirkku" ole vielä ottanut asiaan kantaa.
Pieni kulkija kysyy yksinkertaisia kysymyksiä, kun taitaa olla vähän yksinkertainen ihminen. (naurua..)
Olen tavannut viime vuosina suomeen hyvinkin kaukaa tulleita ihmisiä. En ole huomannut, että kukaan heistä olisi vihannut itsessään olevaa fyysistä perimää. Päinvastoin he kantavat sitä ylpeydellä, joka on suomalaiselle ihmiselle tyystin vierasta. Toisaalta en ole kyllä kysynyt ihonväriltään mustalta ihmiseltä, miltä tuntuu olla musta, kun ihonväri tulee aina ensin ja persoona vasta sen jälkeen. Voi olla, että niitä kipupisteitä sitten on, mutta ne ovat todella syvällä ja salattuja. En ole osannut ajatella, että joku todella vihaisi omaa fyysistä perimäänsä, vaikka niin tietysti saattaa olla.
Ajattelen itse, että fyysisen puolen kanssa on jotenkin helpompi olla sopusoinnussa, kuin henkisen puolen. Olen niin monta vuotta harjoitellut elämistä tässä fyysisessä ruumiissa, että sen kanssa on pakko tulla toimeen, kaikista vajavaisuuksista huolimatta.
Henkisen puoleni perimää minäkin toisinaan vihaan. Ehkä viha on vähän vahva sana, mutta jostain sen suuntaisesta on kysymys.
Meillä ihmisillä kun on kyky hyvän lisäksi myös pahaan. Sama ihminen, joka kykenee sulattamaan jäät toisen sydämestä kykenee myös "luutimaan" toisen sydämessä sellaisella innolla ja vimmalla, että jälki on todella tuhoisaa. On raivostuttavaa päivä toisensa jälkeen törmätä itsessään samoihin vajavaisuuksiin ja huonoihin puoliin. Ihminen haluaisi niin kovin olla vähän parempi, kypsempi ja kestävämpi mitä onkaan.
Impulsiivisellä ihmisellä on myös tapana joskus toimia ensin ja ajatella vasta sitten ja taas jälki saattaa olla melkoisen nättiä. Ihminen on niin kovin hidas oppimaan. Ehkä rasismi itsessäni on sitten kapinaa Luojaani kohtaan, miksi minusta tällaisen teit. Miksi et tehnyt hieman vähemmän tuntevaa ja vähemmän ajattelevaa, miksi et luonut kovemmaksi?
Rauhassa eläminen itsensä kanssa taitaa tarkoittaa sitä, että hyväksyy itsessään tuon kaiken edellä mainitun. Vajaavaisuuden. Joka aamu on uusi alku. Entisen saa unohtaa ja saa aloittaa alusta. Saa tuntea kohdalle osuvia tunteita ja juuri sillä voimakkuudella jolla ne tulevat. Saa epäonnistua ja saa aloittaa alusta. Saa myös onnistua! Tosi fiksu ihminen antaa tämän mahdollisuuden paitsi itselleen, myös naapurilleen.
Siperia on myös opettanut, että ihmistä joka on kontallaan katuojassa on helpompi lähestyä, kuin yksilöä joka tähyilee yksinään, onnistuneena, norsunluutornistaan tätä maailmaa.
Kontillaan ja rähmällään ei ole kiva olla. Se on kauheaa! Mutta jos sen avulla syntyy niitä todellisia kohtaamisia ja ihminen uskaltaa lähestyä toista, kontataan sitten vaan. Se on hinta, joka pitää maksaa, jotta kaikilla olisi helpompi hengittää ja ihminen uskaltaisi olla epätäydellisenäkin kelvollinen ja arvokas ihminen. Nyt rupeaa taas menemään niin runolliseksi ja lennokkaaksi tämä teksti, että on syytä lopettaa.
Toivon Aikamiehelle - samoin kaikille muille hyviä kohtaamisia tälle päivälle. Sellaisia, joissa sydän puhuu sydämelle, jalat ovat tiukasti maassa ja pää hieman pilvissä.
Tämä keskustelu mitä käydään on suonut minulle sen että voin hengittää vapaasti. Voin tulla ns. "kaapista" ulos. Voin olla onnellinen ja sanoa rakastan itseäni sellaisena kuin olen. Voin suunnata kaiken energinan työhöni ja laata kaikesta mitä kävin aikoja sitten. Perimästäni olen ylpeä ja iloinen elän tänään täysillä. Nyt kun minut tapaavat työtoverini kysyvätkin, miksi olet noin onnellinen ja tasapainoinen, olenhan henkisesti kokonainen vaikka olen puolikas. Nautin elämästä edes hetken!