Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kumpparijutut

Tuntuu, että tuo edellinen kumpparijuttuhomma ei vetänyt oikein väkeä kommentoimaan. Pannaanpas nyt uusiksi ja kirjoitellaan muistelmia kumppareista.
50143638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 501

Vanhimmat

Kenestä kumpparijalkaisesta naisesta haaveilette? Minä haaveilen Kiira Korvesta ja Anna Abreusta.

Äänestä
  • Sitten vielä Kristiina Brask ja kumpparit. Vou!!!

    Äänestä

  • käy kirjoitti:

    Sitten vielä Kristiina Brask ja kumpparit. Vou!!!

    Männä viikolla näyttelijä Kirsi Ylijoki oli kolmosen TV:ssä ja kertoi asuvansa maalla ja tekevänsä paljon puutarhatöitä. Varmasti häneltä löytyy silloin myös kumpparit. Aika näpäkän näköinen muija, mutta arvailuksi menee kumppareiden merkki.

    Äänestä

  • Kauniit naiset tuntuvat näyttäytyvän kumpparit jalassa milloin missäkin (Angelina Jolie, Kate Moss). Luulen, että Jessica Alballakin on kumpparit.

    Äänestä

  • Albasta kirjoitti:

    Kauniit naiset tuntuvat näyttäytyvän kumpparit jalassa milloin missäkin (Angelina Jolie, Kate Moss). Luulen, että Jessica Alballakin on kumpparit.

    Ameriikan maalla ja Pariisissa ja Lontoossa kauniit naiset kulkevat kumppareissa. Se on muotia nyt.

    Äänestä

  • Ihania naisia kumpparit jalassa. On noita nähty livenä ja televisiossa ja lehdissä ja mainoksissa. Ehkä jos pitäisi valita, niin Kiiran haluaisin nähdä livenä kumppareissaan. Ei mitään mainoskamaa.

    Äänestä

  • Albasta kirjoitti:

    Kauniit naiset tuntuvat näyttäytyvän kumpparit jalassa milloin missäkin (Angelina Jolie, Kate Moss). Luulen, että Jessica Alballakin on kumpparit.

    Angelina Jolie niissä punaisissa Hunters-kumppareissa on aivan yliveto. Jessica Alba olisi varmasti syötävän oloinen kumpparit jalassa.

    Äänestä

  • Pari iltaa sitten olimme Annan kanssa yhtä aikaa MySpacessa, mutta en rohjennut kysyä kumppareista mitään.

    Äänestä

  • aamu TV:ssä kirjoitti:

    Männä viikolla näyttelijä Kirsi Ylijoki oli kolmosen TV:ssä ja kertoi asuvansa maalla ja tekevänsä paljon puutarhatöitä. Varmasti häneltä löytyy silloin myös kumpparit. Aika näpäkän näköinen muija, mutta arvailuksi menee kumppareiden merkki.

    ...ole aina mustat Kontiot kumppareina ja Kirsi on juuri sitä aktiivisinta Kontiosukupolvea, jotka lähes nukkuivatkin kumpparit jalassa.

    Äänestä

  • MySpacessa kirjoitti:

    Pari iltaa sitten olimme Annan kanssa yhtä aikaa MySpacessa, mutta en rohjennut kysyä kumppareista mitään.

    Anna on niin pikkuruinen, että hänen mahdolliset kumpparinsa olisivat kokoa 35, korkeintaan 36.

    Äänestä

  • puutarhureilla.... kirjoitti:

    ...ole aina mustat Kontiot kumppareina ja Kirsi on juuri sitä aktiivisinta Kontiosukupolvea, jotka lähes nukkuivatkin kumpparit jalassa.

    M A U T O N T A !!

    Äänestä

  • Erittäin kirjoitti:

    M A U T O N T A !!

    Minä olen nukkunut satoja öitä naisten käyttämiä Kontioita kullin päällä. Muitakin kumppareita on sängyssä ollut.

    Äänestä

  • Kakkosella on kaunis Kiira parhaillaan, mutta ei kumpparit jalassa.

    Äänestä

  • pieni tyttö kirjoitti:

    Anna on niin pikkuruinen, että hänen mahdolliset kumpparinsa olisivat kokoa 35, korkeintaan 36.

    Annan levy on myynyt jo platinaa, joten nyt on tytöllä varaa hankkia minkälaiset kumpparit tahansa.

    Äänestä

  • pieni tyttö kirjoitti:

    Anna on niin pikkuruinen, että hänen mahdolliset kumpparinsa olisivat kokoa 35, korkeintaan 36.

    Nuorisolla on niin valtavan isot jalat, että olen nähnyt paljon teinitytöillä jopa 41- numeron kumppareita. Olen päässyt puuhastelemaan niiden kumppareiden kanssa, siksi tiedän. Eikä olleet isänsä kumpparit, vaan jatkuvassa käytössä olevat mustat, vähän kuluneet Kontiot.
    Annan punaisia tennareita katsellessa tuo koko 35 voisi olla lähellä.

    Äänestä

  • näkisi kirjoitti:

    Angelina Jolie niissä punaisissa Hunters-kumppareissa on aivan yliveto. Jessica Alba olisi varmasti syötävän oloinen kumpparit jalassa.

    Niin monta kertaa Jessica on äänestetty universumin seksikkäimmäksi naiseksi. Mutta kumpparit jalassa hän olisi miljoona kertaa seksikkäämpi.

    Äänestä

  • tytöillä kirjoitti:

    Nuorisolla on niin valtavan isot jalat, että olen nähnyt paljon teinitytöillä jopa 41- numeron kumppareita. Olen päässyt puuhastelemaan niiden kumppareiden kanssa, siksi tiedän. Eikä olleet isänsä kumpparit, vaan jatkuvassa käytössä olevat mustat, vähän kuluneet Kontiot.
    Annan punaisia tennareita katsellessa tuo koko 35 voisi olla lähellä.

    ...joku nainen sanoo omistavansa 42-numeroiset kumpparit.

    Äänestä

  • mautonta? kirjoitti:

    Minä olen nukkunut satoja öitä naisten käyttämiä Kontioita kullin päällä. Muitakin kumppareita on sängyssä ollut.

    Asuin kerrostalossa soluasunnossa ja viereisessä solussa asui kaunis nuori neito, joka piti kumppareita paljon jalassaan. Kesällä 1982 hän jostain syystä jätti kumpparinsa kämppäänsä ja pyysi minua kukkiensa kastelijaksi. Minulla oli kesätyö samassa kaupungissa ja jouduin hänen kumppariensa kanssa pelehtimään koko kesän. Nuo kumpparit olivat Nokian Kontiot ja koko oli 39.

    Äänestä

  • Aah tuo niin kaunis Viivi Avellan valkoisissa kuraisissa kontioissaa kaunista :-) Viivin jalasta suoraan kun pääsin saappaita haistelemaan ;-)

    Äänestä

  • Katsoja kirjoitti:

    Aah tuo niin kaunis Viivi Avellan valkoisissa kuraisissa kontioissaa kaunista :-) Viivin jalasta suoraan kun pääsin saappaita haistelemaan ;-)

    Viivi taitaa lampsutella niissä Ratian suunnittelemissa juppien kumppareissa.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    Viivi taitaa lampsutella niissä Ratian suunnittelemissa juppien kumppareissa.

    koskaan valmistettu!

    Äänestä

  • tytöillä kirjoitti:

    Nuorisolla on niin valtavan isot jalat, että olen nähnyt paljon teinitytöillä jopa 41- numeron kumppareita. Olen päässyt puuhastelemaan niiden kumppareiden kanssa, siksi tiedän. Eikä olleet isänsä kumpparit, vaan jatkuvassa käytössä olevat mustat, vähän kuluneet Kontiot.
    Annan punaisia tennareita katsellessa tuo koko 35 voisi olla lähellä.

    Teineillä on pääasiassa 38-40 kokoisia kumppareita. Ei ennen pula-aikana lapsia ruokittu niin hyvin, että jalatkin kasvavat noin suuriksi.

    Äänestä

  • sellaisia ole kirjoitti:

    koskaan valmistettu!

    On valmistettu. Et vain ole nähnyt, kun ovat käyneet nykyisin jo melko harvinaisiksi.

    Äänestä

  • on, on kirjoitti:

    On valmistettu. Et vain ole nähnyt, kun ovat käyneet nykyisin jo melko harvinaisiksi.

    Nokia valmistanut tuohena, ei siis valkoisena, äläkä tarjoa nokiaa koska tiedät ettei se pidä paikkaansa.

    En ole nähnyt myöskään 80- tai 90- luvulla ja 70-luvulla oli vain mustia.

    Äänestä

  • kertoisitko ? kirjoitti:

    Jos alamme saivarrella, propreja ei aloiteta pienellä alkukirjaimella.

    Ovat sitten ilmeisesti tippuneet taivaasta? Nokian merkit niissä ainakin on, joten korkeammat voimatkin tietävät sitten laadun merkin.

    Äänestä

  • Katsoja kirjoitti:

    Aah tuo niin kaunis Viivi Avellan valkoisissa kuraisissa kontioissaa kaunista :-) Viivin jalasta suoraan kun pääsin saappaita haistelemaan ;-)

    ...Kontioissa ei ole juuri näkynyt. Mustissa Kontioissa sitäkin enemmän. Joskus oli TV:ssä joku matkailuohjelma, jossa Saara Karhulla oli valkoiset Kontion kumpparit.

    Äänestä

  • saivarrella kirjoitti:

    Jos alamme saivarrella, propreja ei aloiteta pienellä alkukirjaimella.

    miten saivartelet ...
    ...vai esitätkö vain tyhmää?

    Äänestä

  • Tipahtaneet kirjoitti:

    Ovat sitten ilmeisesti tippuneet taivaasta? Nokian merkit niissä ainakin on, joten korkeammat voimatkin tietävät sitten laadun merkin.

    valkoiset, ymmärtänet asian.

  • juttupalstalla... kirjoitti:

    ...joku nainen sanoo omistavansa 42-numeroiset kumpparit.

    Joku nainen sanoo omistavansa neliseiskat kumpparit. Saattaa olla hieman liioiteltua.

    Äänestä

  • Kaikki kumpparifanit varmasti haaveilevat näkevänsä Kiiran kumpparit jalassa. On hän niin nätti tyttö.

    Äänestä

  • valkoisiksi, vaikka kirjoitti:

    miten saivartelet ...
    ...vai esitätkö vain tyhmää?

    Kuuden laudaturin ylioppilas, maisteri, lisensiaatti ja kaksinkertainen tohtori. Voiko tyhmempää miestä enää olla? Naisten kumpparit sattuvat vaan kiinnostamaan.

    Äänestä

  • ne eivät voi olla kirjoitti:

    valkoiset, ymmärtänet asian.

    Vaan ovat tietysti edelleen ne ihanan ihanat valkoiset kontio kumpparit tieteskin :-)

    Äänestä

  • valkoisissa... kirjoitti:

    ...Kontioissa ei ole juuri näkynyt. Mustissa Kontioissa sitäkin enemmän. Joskus oli TV:ssä joku matkailuohjelma, jossa Saara Karhulla oli valkoiset Kontion kumpparit.

    Ainakaan omat kumpparit SAARALLA kun olin häneen jokin aika sitten yhteydessä hän sanoi että hänellä ei ole kyseisiä saappaita eikä ole "kuulemma" ollutkaan vaan hän kyllä muistaa joskut kyllä sellaiset vaan nähneensä ? Näin väitti kun keskusteltiin hänen kumppareista ja kyseisestä ohjelmasta !

    Äänestä

  • Valkoinen naisten kontiosaapas kirjoitti:

    Vaan ovat tietysti edelleen ne ihanan ihanat valkoiset kontio kumpparit tieteskin :-)

    voinut ostaa valkoisena, kun ei ole valmistettu tuona värinä.

    Odotan vastaustasi, en selitystäsi!

    Äänestä

  • niitä on kirjoitti:

    voinut ostaa valkoisena, kun ei ole valmistettu tuona värinä.

    Odotan vastaustasi, en selitystäsi!

    Jokaisesta kumisaappaita myyvästä kaupasta on voinut aikoinaan ostaa valkoisia Kontiosaappaita. Harmi, ettei enää valmisteta tuota väriä. Valmistajan selitys oli, että vaalea väri oli niin arka. Ilmeisesti tullut paljon reklamaatioita värjäytymien suhteen.

    1Äänestä

  • voinut ostaa kirjoitti:

    ei ole voinut myydä valkoisina (kuten mainitsit VAALEANA), kun ei ole tuota mallia valkoisena valkoisena valmistettu.
    (Vaalea ei tarkoita valkoista, hyvä että toit tuonkin näkökannan esille)

    Äänestä

  • varmaan kirjoitti:

    Kuuden laudaturin ylioppilas, maisteri, lisensiaatti ja kaksinkertainen tohtori. Voiko tyhmempää miestä enää olla? Naisten kumpparit sattuvat vaan kiinnostamaan.

    Ei nyt ihan yhtä hyvin, mutta pari ällää kuiteskin. Yliopistotutkinto julkisoikeudessa. Silti minuakin kiinnostaa naisten kumisaappaat. Silti sanon valkoisia kontioita valkoisiksi.

    Äänestä

  • yksikään liike kirjoitti:

    ei ole voinut myydä valkoisina (kuten mainitsit VAALEANA), kun ei ole tuota mallia valkoisena valkoisena valmistettu.
    (Vaalea ei tarkoita valkoista, hyvä että toit tuonkin näkökannan esille)

    Toinen vaalea ja arka väri oli myös keltainen, jonka valmistus välillä lopetettiin, koska saappaisiin tuli käytössä helposti värjäytymiä, joista tietenkin reklamoitiin valmistajalle, jos saappaat olivat uudehkot.

    Äänestä

  • MySpacessa kirjoitti:

    Pari iltaa sitten olimme Annan kanssa yhtä aikaa MySpacessa, mutta en rohjennut kysyä kumppareista mitään.

    Anna on kaunis nuori tyttö ja vaikuttaa luonnonlapselta. Kiinnostaisi kyllä minuakin Annan mahdolliset kumpparit.

    Äänestä

  • voinut ostaa kirjoitti:

    Jokaisesta kumisaappaita myyvästä kaupasta on voinut aikoinaan ostaa valkoisia Kontiosaappaita. Harmi, ettei enää valmisteta tuota väriä. Valmistajan selitys oli, että vaalea väri oli niin arka. Ilmeisesti tullut paljon reklamaatioita värjäytymien suhteen.

    Minulla oli itsellä 80-luvulla kolmet "valkoiset kontiot". Nokian paketissa luki Tuohi, Off-whitw ja Naver. Eli toivottavsti kaikille tuli selväksi, että kyseessä oli valkoisen taitettu sävy.
    Parasta siinä oli se että niitä pystyi käyttämään käyttösaappaina. Ostin kesällä valkoiset Hai-saappaat ja eron kyllä huomaa. Niitä saa pestä ja voidella silikonilla joka käänteessä.
    Eli uudet Hai-saappaat ovat puhtaan valkoiset siksi peestä. toivottavsti Berner tekisi ensi kevääksi Tuhen värisiä kontioita.
    Jotta tuota kauheaa juupas eipäs keskustelua ei tarvistisi jatkaa, niin lopputoteamana sanon, että 80-luvun kontionväri oli harmaaseen taitettu valkoinen, ei puhdas mutta valkoinen silti. Ja ketään ei tuomittako, jos kontiota kutsuu valkoiseksi, niin moni nainenkin kehui silloin minulla olevan niin valkoiset saappaata, vaikkei olletkaan.
    Toivottavasti saimme väittelylle päätöksen.

    Äänestä

  • Kokemusta on kirjoitti:

    väittää punaiseksi, mutta ei ole sekään kuin muunnelma..

    Eli tuon kontion värimääritelmä on TUOHI, ei valkoinen kuten monet vastoin parempaa tietoaan väittivät.

    Äänestä

...on hävinnyt palstalta pois. Lienevät suivaantuneet tietyistä asioista. Kumpparijuttuja luetaan silti enemmän kuin muita.

Äänestä

sekoittaa vain jos joka sivulle avataan uusi.
Jää moni kiinnostava juttu kesken.
Aina on ja tulee olemaan hiljaisempia kausia keskusteluissa.
Tuo 200 juttua tuntuisi aika hyvältä, ja vasta sitten uusi avaus, mennee muuten aikamoiseksi palapeliksi juttujen seurailu.
Ja sama määrä juttuja edellisessäkin oli suhteutettuna muihin viikko avauksesta, ei siis mitään katoa.

Äänestä
  • Kyllä kumppariväki löytää luettavansa vaikka Neuvostoliitosta. Näkyy tuo sivun 12 jutustelukin vielä saavan lukijakuntaa.

    Äänestä

  • Kumpparijuttuihin hakeutuneet ovat kyllä kekseliästä väkeä. Kiitos siitä teille. Kaisan, Puutarhatytön, Niinan, Tepsun ja kaikkien muidenkin naisten (tyttöjen) kirjoituksia kaipailisin tänne. Ihan niinkuin reilut kaksi vuotta sitten heidän kirjoituksiaan oli miellyttävä lukea.

    Äänestä

  • ...laittaa tänne kumpparikuvia jonkun älähtämättä. Onhan noita kuvia kumppareista vaikka millä sivustoilla. Tosi kumpparifanit googlettavat oikeat sivut, mutta hieman äkkinäisempi ei niitä älyä etsiä.

    Äänestä

  • ei voi... kirjoitti:

    ...laittaa tänne kumpparikuvia jonkun älähtämättä. Onhan noita kuvia kumppareista vaikka millä sivustoilla. Tosi kumpparifanit googlettavat oikeat sivut, mutta hieman äkkinäisempi ei niitä älyä etsiä.

    Kumpparijuttujen lukijakunta on sen verran suuri, että irccikuvat sun muut tulevat kyllä asianomaisten tietoon. Nähtiinhän se reilut kaksi vuotta sitten. Pidetään vain kuvat piilossa.

    Äänestä

  • ei voi... kirjoitti:

    ...laittaa tänne kumpparikuvia jonkun älähtämättä. Onhan noita kuvia kumppareista vaikka millä sivustoilla. Tosi kumpparifanit googlettavat oikeat sivut, mutta hieman äkkinäisempi ei niitä älyä etsiä.

    Ei kai tänne ilkeä IRC-kuvia laittaa, mutta jos joku löytää hyvän lehtikuvan, tai videonpätkän, joissa naisia on kumpparit jalassa, niin varmasti kaikille passaa.

    Äänestä

  • kuvia kirjoitti:

    Juuri äsken löysin kuvan viidestä tyttärestä, joilla kahdella oli mustat Kontiot, yhdellä keltaiset Kontiot ja kahdella punaiset Kontiot.

    Äänestä

  • löytää kirjoitti:

    Missäs me muut se nähdään?

    Tuolla kontiosaapastelijoissa?

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Missäs me muut se nähdään?

    Tuolla kontiosaapastelijoissa?

    Se kuva tuskin päätyy millekään kumpparisivustolle. Löysin sen aivan vahingossa, mutta toisaalta voihan sen löytää joku toinenkin.

    Äänestä

  • löytää kirjoitti:

    Juuri äsken löysin kuvan viidestä tyttärestä, joilla kahdella oli mustat Kontiot, yhdellä keltaiset Kontiot ja kahdella punaiset Kontiot.

    Klohmo Kontioita,klohmo Kontiota,niistä
    teillä riittää päivät pitkät samaa
    puutaheinää. Ette onnettomat ole elämässänne
    muita nähneetkään mitkä olis naisellisia.
    Voi teitä, mutta ryvetkää niissä rohjoissanne
    vaan.

    ..unta!

    Äänestä

  • päädy kirjoitti:

    Se kuva tuskin päätyy millekään kumpparisivustolle. Löysin sen aivan vahingossa, mutta toisaalta voihan sen löytää joku toinenkin.

    Pitkän etsiskelyn jälkeen löysin minäkin tuon kumpparikuvan.

    Äänestä

  • päädy kirjoitti:

    Se kuva tuskin päätyy millekään kumpparisivustolle. Löysin sen aivan vahingossa, mutta toisaalta voihan sen löytää joku toinenkin.

    .. meitä saapastelijoita vaan kerro linkki.

    Äänestä

  • Vaikka ollaan vasta sivulla 3, niin kirjoituksia on jo yli 300. Enemmänkin voisi olla, mutta ainakin täällä päin tuntuu palstalle pääseminen olevan vaikeaa. Kaipa se on sitä muuallakin, koska vielä vähän aikaa sitten Suomi24:n keskustelujen kävijämäärä oli 29000-32000 /vrk. Nyt määrä näyttää olevan 16000-18000 kävijää vuorokaudessa.

    Äänestä

  • juttuja kirjoitti:

    Vaikka ollaan vasta sivulla 3, niin kirjoituksia on jo yli 300. Enemmänkin voisi olla, mutta ainakin täällä päin tuntuu palstalle pääseminen olevan vaikeaa. Kaipa se on sitä muuallakin, koska vielä vähän aikaa sitten Suomi24:n keskustelujen kävijämäärä oli 29000-32000 /vrk. Nyt määrä näyttää olevan 16000-18000 kävijää vuorokaudessa.

    tukossa, ei riitä 24:lla kapasiteetti.
    Suosio kyllä kävijämäärissä kontiojääräpäiden vuoksi laskenut lähes puoleen.

    Äänestä

  • kiusaa... kirjoitti:

    .. meitä saapastelijoita vaan kerro linkki.

    ...vankilaa tulee moisista linkeistä. Tätä palstaa lukee aika moni suomalainen ja tieto kuvista leviää tavalla tai toisella. Onhan tuo nähty.

    Äänestä

  • vuoksi täysin kirjoitti:

    tukossa, ei riitä 24:lla kapasiteetti.
    Suosio kyllä kävijämäärissä kontiojääräpäiden vuoksi laskenut lähes puoleen.

    Tilastonikkarina tohtisin olla toista mieltä kävijämäärän vähenemisestä. Ota huomioon, että ollaan vasta sivun 3 puolivälissä ja kävijöitä on jo yli 19000. Tämän vuoden kumpparijutuissa, niissä, jotka on viety loppuun, eikä aloitettu typerästi uutta kesken kaiken, 20000:n rajapyykki on ylitetty keskimäärin sivulla 4, joskus vasta sivulla 6.
    Nyt tuo 20000 ylittyy jo tällä sivulla, mikä on kaikkien aikojen ennätys kumpparijutuissa, puhumattakaan kirjoitusten määrästä, mikä on myös uusi rekordi.
    Puhut Kontiojääräpäistä. Kontiot ovat osa maineikasta kumpparikulttuuriamme, mutta niiden tuotannon siirryttyä muille maille vierahille, tuntuu kuin osa kansallista identiteettiämme olisi menetetty. Ne eivät ole enää minulle Kontioita.
    Onneksi saamme vielä monta vuotta nauttia vanhoista kunnon suomalaisista Kontioista naisten jaloissa. Kontioiden jälkeen kukin pukeutukoon vaikka tuohivirsuihin, jos siltä tuntuu.

    Äänestä

  • linnaa... kirjoitti:

    ...vankilaa tulee moisista linkeistä. Tätä palstaa lukee aika moni suomalainen ja tieto kuvista leviää tavalla tai toisella. Onhan tuo nähty.

    höpöhöpö, mitä ihmeen soopaa tänne kirjoitat! Ja sitten vielä jotkut uskoo. Ei ole kysymys mistään nakukuvista!

    Äänestä

  • laskenut? kirjoitti:

    Tilastonikkarina tohtisin olla toista mieltä kävijämäärän vähenemisestä. Ota huomioon, että ollaan vasta sivun 3 puolivälissä ja kävijöitä on jo yli 19000. Tämän vuoden kumpparijutuissa, niissä, jotka on viety loppuun, eikä aloitettu typerästi uutta kesken kaiken, 20000:n rajapyykki on ylitetty keskimäärin sivulla 4, joskus vasta sivulla 6.
    Nyt tuo 20000 ylittyy jo tällä sivulla, mikä on kaikkien aikojen ennätys kumpparijutuissa, puhumattakaan kirjoitusten määrästä, mikä on myös uusi rekordi.
    Puhut Kontiojääräpäistä. Kontiot ovat osa maineikasta kumpparikulttuuriamme, mutta niiden tuotannon siirryttyä muille maille vierahille, tuntuu kuin osa kansallista identiteettiämme olisi menetetty. Ne eivät ole enää minulle Kontioita.
    Onneksi saamme vielä monta vuotta nauttia vanhoista kunnon suomalaisista Kontioista naisten jaloissa. Kontioiden jälkeen kukin pukeutukoon vaikka tuohivirsuihin, jos siltä tuntuu.

    määrää kävijöiden määrään, mikä antaa oikean kuvan, sivumäärä ei kerro suhteessa yhtään mitään.
    Mutta sullahan on tuo onneton kontiomatikka käytössä, jolla ei todellisuudessa tee mitään!

    Että vähentynyt on ja rajusti.

    Ps. olet onnettomin tilastonikkari mihin olen törmännyt, parantamisen varaa sulla ja paljon!

    Äänestä

  • vertaa juttujen kirjoitti:

    Osoitit suuren sivistymättömyytesi äskeisessä vastauksessasi. Käytöstavat tulee hallita joka tilanteessa. Toisten ihmisten nimitteleminen ja heidän kirjoitustensa vähätteleminen ei mielestäni kuulu sivistyneelle ihmiselle.
    Toivottavasti nimimerkki, jota kritisoit, ei alennu vastaamaan hyökkäykseesi.
    Quod licet bovi, non licet Iovi.

    Äänestä

  • naurata... kirjoitti:

    höpöhöpö, mitä ihmeen soopaa tänne kirjoitat! Ja sitten vielä jotkut uskoo. Ei ole kysymys mistään nakukuvista!

    ...ihan mielin määrin, niin kaikki hyvät kuvat poistuvat netistä, eikä uusia tule. Lehtikuvat ja muut julkiset kuvat ovat asia erikseen.

    Äänestä

  • Lukijoita ja kirjoittajia näkyy riittävän. Se on totta, että uuteen juttuketjuun on aluksi vaikeampaa saada aloittajia, kun pitäisi keksiä omaperäinen aihe. Vanhassa ketjussa on aina joku sellainen juttu, johon voi tarttua kiinni.
    Pääasia, että kumpparit kiinnostavat, vaikka muutamissa kumppareihin liittyvissä avauksissa niitä ja kumppareista kirjoittavia moititaankin. Eivät älyä hyvän päälle, poloiset.

    Äänestä

Kummat kiinnostavat lyhytvartiset vai pitkävartiset kumpparit?

Äänestä
  • pitkävartiset susannat tuntuvat sänkyleikeissä parhaalta, kun naisesi pitää sinua pihdeissä.
    Kyllähän haitkin ajavat asiansa.
    Noissa leikeissä, kun ei välttämättä tarvi miettii varren pituutta tai mallia, pääasia on hyvät fiilikset.

    Hait ja Susannat ovat naisilla jaloissaan seksikkäimmän näköiset, ylivoimaisesti.

    Äänestä

  • Kontion pituiset parhaat. Ja parhaat muutenkin, kuin pituudeltaan.

    Äänestä

  • parhaat kirjoitti:

    Kontion pituiset parhaat. Ja parhaat muutenkin, kuin pituudeltaan.

    Työpaikalla on kymmeniä naisia, joista aina joku tulee sadepäivinä kumpparit jalassa töihin. Joskus saattaa olla kymmenetkin mustat Kontiot naulakon alla odottamassa sopivaa hetkeä, jotta kumpparihullu voisi valita siitä yhdet ja livahtaa vessaan niillä pelehtimään.

    Äänestä

  • Kontionaisia kirjoitti:

    16 naista on töissä meidän työpaikassa ja 14:llä on mustat Kontiot, yhdellä valkoiset ja yhdellä vihreät Kontiot. Voi sitä kumpparien määrää. Vihreillä Kontioilla en ole vielä päässyt iloittelemaan. Muut on läpikäyty.

    Äänestä

  • parhaat kirjoitti:

    Kontion pituiset parhaat. Ja parhaat muutenkin, kuin pituudeltaan.

    määritelmää, eihän tuosta saa mitään selvää, onko kyseessä lyhyestä saappaasta (koko 21), vai pitkistä (koko 50).
    No jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia!

    Äänestä

  • kumpparit kirjoitti:

    16 naista on töissä meidän työpaikassa ja 14:llä on mustat Kontiot, yhdellä valkoiset ja yhdellä vihreät Kontiot. Voi sitä kumpparien määrää. Vihreillä Kontioilla en ole vielä päässyt iloittelemaan. Muut on läpikäyty.

    Ootkos päässy tutustumaan noihin valkosiin? Kerros kaikki niistä :)

    Ootkos noihin valkosiin päässy tutustumaan? Kerros kaikki niistä :)

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Ootkos päässy tutustumaan noihin valkosiin? Kerros kaikki niistä :)

    Kumpparit ovat kooltaan 38 ja ovat olleet meillä yökylässä pari kertaa ja kerran kokonaisen viikon erään loman aikana. Kas, päivällä on lakannut satamasta ja rouva on jättänyt kumpparit työpaikalle ja sipsutellut pikkukengissä lähellä työpaikkaa sijaitsevaan kotiinsa.

    Äänestä

  • noin onnetonta kirjoitti:

    määritelmää, eihän tuosta saa mitään selvää, onko kyseessä lyhyestä saappaasta (koko 21), vai pitkistä (koko 50).
    No jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia!

    Älä välitä. Surraan yhdessä tätä surkeutta. Miksi nuo Kontioihmiset aina kiusaavat. nyyh...
    Naisellinen...nyyh, Korkokummppari..pyääääh...!
    ...niisk...

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Ootkos päässy tutustumaan noihin valkosiin? Kerros kaikki niistä :)

    Joskus keväällä oli puhetta valkoisten Kontioiden pohjien tuoksusta. Paljon on tullut tuoksuteltua erilaisten kumpparien pohjia, mutta valkoisilla Kontioilla on oma ominaistuoksunsa.

    Äänestä

  • pohjien tuoksu kirjoitti:

    Joskus keväällä oli puhetta valkoisten Kontioiden pohjien tuoksusta. Paljon on tullut tuoksuteltua erilaisten kumpparien pohjia, mutta valkoisilla Kontioilla on oma ominaistuoksunsa.

    ...pohjat tummuu äkkiä, mutta tuoksu on sama kuin mustien Kontioiden pohjien. Uusia mustapohjaisia punaisten Kontioiden pohjia en ole päässyt haistelemaan, joten en tuoksusta tiedä.

    Äänestä

  • Kontioiden... kirjoitti:

    muutkin nokian valmistamien kumpparien pohjat,
    tuo kuvitelmanne että, niissä olisi omat
    hajunsa värin mukaan kertoo ainoastaan
    yläpäänne viiraamisesta, EI MUUSTA!!

    Äänestä

  • samalta kuin kirjoitti:

    muutkin nokian valmistamien kumpparien pohjat,
    tuo kuvitelmanne että, niissä olisi omat
    hajunsa värin mukaan kertoo ainoastaan
    yläpäänne viiraamisesta, EI MUUSTA!!

    Valkoisten Kontioiden pohjat tuoksuvat aivan erilaiselle kuin muiden Nokian kumppareiden pohjat. Et ole tainnut haistella kumppareiden pohjia. Samoin Viking-kumppareiden pojissa on oma tuoksunsa.

    Äänestä

  • tuoksu kirjoitti:

    ei ole tuona värinä KOSKAAN valmistettu.
    Ja kyllä se johtuu korviesi välistä tuo kuvitelmasi noista hajuista.

    Äänestä

  • miltään, kun kirjoitti:

    ei ole tuona värinä KOSKAAN valmistettu.
    Ja kyllä se johtuu korviesi välistä tuo kuvitelmasi noista hajuista.

    Haistelin juuri mustien 36-numeroisten ja valkoisten 36-numeroisten Kontio-kumpparien pohjia. Aivan selvä ero. Äläkä jankkaa koko ajan siitä väristä. Kaikki kumppari-ihmiset tietävät mistä on kyse.

    Äänestä

  • jankkaaja kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä.
    Mitä tuota täysin selvää asiaa myötäänsä jauhamaan.

    Äänestä

  • jankkaaja kirjoitti:

    Haistelin juuri mustien 36-numeroisten ja valkoisten 36-numeroisten Kontio-kumpparien pohjia. Aivan selvä ero. Äläkä jankkaa koko ajan siitä väristä. Kaikki kumppari-ihmiset tietävät mistä on kyse.

    mutta jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatti.

    Hiljenen, jos pystytte näyttämään toteen väitteenne nokian valmistamista VALKOISISTA kontioista, jollette, kutsunette saappaita niiden oikealla värimääritelmällä, käykö näin (tuo tuohi, kun on lähinnä vaalean siniharmaa, ei siis valkoinen, kuten itsekin tiedätte)?

    Äänestä

  • olemattomia, kirjoitti:

    Sovitaan näin. Sinä nimität valkoisia Kontioita vaikka lypsyjakkaraksi ja me muut ollaan, kuin ei oltaiskaan. Jooko?

    "Koivujen runkoa ja oksia verhoaa helposti kuoriutuva tai hilseilevä, usein valkoinen ja mustaviiruinen kuori, tuohi."

    Lähde: Wikipedia. Ja löytyy paljon muitakin lähteitä, joissa koivun tuohta kuvaillaan valkoiseksi.

    Äänestä

  • Valkoinen Kontio kirjoitti:

    Sovitaan näin. Sinä nimität valkoisia Kontioita vaikka lypsyjakkaraksi ja me muut ollaan, kuin ei oltaiskaan. Jooko?

    valkoisia tee, petätte vain itseänne.

    Äänestä

  • nyt näin kirjoitti:

    "Koivujen runkoa ja oksia verhoaa helposti kuoriutuva tai hilseilevä, usein valkoinen ja mustaviiruinen kuori, tuohi."

    Lähde: Wikipedia. Ja löytyy paljon muitakin lähteitä, joissa koivun tuohta kuvaillaan valkoiseksi.

    täällä yritetään väittää.
    Nyt kaikkien lukutaitoisten pitäisi käsittää
    määritelmä tuohi, jolla nokia määritteli noiden saappaiden sävyksi (vaalean siniharmaa,ei valkoinen)

    Äänestä

  • valkoinen kuten kirjoitti:

    täällä yritetään väittää.
    Nyt kaikkien lukutaitoisten pitäisi käsittää
    määritelmä tuohi, jolla nokia määritteli noiden saappaiden sävyksi (vaalean siniharmaa,ei valkoinen)

    Nokia on määritellyt, että tuohi = vaalean siniharmaa, niin me pöntötkin uskomme paremmin.

    Sinulle ei tietenkään merkitse mitään, että metsätieteen oppikirjat kertovat koivun tuohen olevan valkoinen. Jos menen metsään, katson kyllä, että koivun runko on valkea, ei vaalean siniharmaa. Ja näin tehnevät sinua lukuun ottamatta muutkin. Siksi ei liene hirveän suuri rikos pitää Kontioitakin valkoisina, sillä siltähän ne näyttävät.

    Äänestä

  • missä kirjoitti:

    siniharmaa väriltään (ei valkoinen), siinähän sitä perustelua tarpeeksi.
    Vertaa vaikka valkoisiin hai-saappaisiin nät sävyeron ilman silmälasejasikin.
    (hait ovat valkoiset, kontiot EIVÄT).

    Minä sinä muuten pidät valkoista todellisuudessa, harmaana ilmeisesti. osuiko oikeaan?

    Äänestä

  • Kontioiden... kirjoitti:

    ...pohjat tummuu äkkiä, mutta tuoksu on sama kuin mustien Kontioiden pohjien. Uusia mustapohjaisia punaisten Kontioiden pohjia en ole päässyt haistelemaan, joten en tuoksusta tiedä.

    Valkoisia Kontioita haistellena arvuuttelisin, että uusien punaisten Kontioiden mustat pohjat tuoksuvat toiselle kuin mustien Kontioiden. Onko se sitten erilainen kumiseos? En tiedä.
    Ne, jotka eivät ole tuoksutelleet kumpparien pohjia, eivät voi tätä ymmärtää. Onhan ne pohjat haisteltava ennenkuin kumpparin kullille pistää.

    Äänestä

  • Niissä molemmissa kumpparimalleissa on juuri sopivan pitkät varret. Kahluusaappaista en tykkää. Ne eivät muistuta mielestäni kumppareita laisinkaan, eivätkä nilkkurimalliset kumpparit ole minun makuuni.

    Äänestä

HAI-saappaissaan, voiko paljon sexympää näkyä enää olla.
Tuo punainen sytyttää, jos joku ja varsinkin haissa!

Äänestä
  • Yahoon kumpparisivuilla on muutama oikein hyvä kuva vadelman punaisista Haista nuorten naisten jaloissa.

    Äänestä

  • mielipide mulla kirjoitti:

    Yahoon kumpparisivuilla on muutama oikein hyvä kuva vadelman punaisista Haista nuorten naisten jaloissa.

    Tänne pitäisi saada se uusi yahoo kontiosivuston osoite ja joku sähköposti mistä voisi pyytää tunnukset sinne pääsyyn.Toivoo todellinen saapasfriikki

  • PekkaK kirjoitti:

    Eiköhän nuo kumpparisivustojen pitäjät lue myös tätä palstaa. On siellä paljon hienoja kuvia kaikissa kolmessa kumpparisivustossa.

    Äänestä

  • PekkaK kirjoitti:

    Tänne pitäisi saada se uusi yahoo kontiosivuston osoite ja joku sähköposti mistä voisi pyytää tunnukset sinne pääsyyn.Toivoo todellinen saapasfriikki

    Sinä olet kyllä kirjoitellut vuosikausia kumpparijuttuihin, joten eiköhän ne mestarit sinut päästä kumpparikerhoihin jäseneksi.

    Äänestä

  • vähän jäseniä kirjoitti:

    Sinä olet kyllä kirjoitellut vuosikausia kumpparijuttuihin, joten eiköhän ne mestarit sinut päästä kumpparikerhoihin jäseneksi.

    Eikös Kumisaapastelijoihin pääse ilman kutsua, mutta Kontiosaapastelijoiden molempiin ryhmiin tarvitaan kutsu. Niin muistelisin.

    Äänestä

  • PekkaK kirjoitti:

    Tänne pitäisi saada se uusi yahoo kontiosivuston osoite ja joku sähköposti mistä voisi pyytää tunnukset sinne pääsyyn.Toivoo todellinen saapasfriikki

    Huhtikuun 2005 kumpparijutuissa on ohje sinne pääsemiseksi. Parhaiten löydät viestiketjun, kun kirjoitat tämän sivun hakuriville kontiosaapastelijat. Tuloksena on 15 osumaa ja heti yykösvaihtoehdolla osuu.

    Äänestä

Minuutti sitten kadulla kulki ehkä kolmekymppinen nainen mustat Kontion kumpparit jalassa. Varressa oli pelkkä JR, joten taitaa mennä 80-luvun malleihin.

Äänestä
  • merkkiä "JR", katsokaapa tarkemmin, se on aivan selvä N niin kuin NOKIA !!

    No voisiko kontio-friikeiltä edes odottaa järjenkäyttöä, eipä silti,,, käynti optikollakin
    voisi auttaa.

    Äänestä

  • koskaan ollut kirjoitti:

    merkkiä "JR", katsokaapa tarkemmin, se on aivan selvä N niin kuin NOKIA !!

    No voisiko kontio-friikeiltä edes odottaa järjenkäyttöä, eipä silti,,, käynti optikollakin
    voisi auttaa.

    10 paria naisten käyttämiä Kontioita löytyy kaapista ja siinä 80-luvun mallissa lukee tarkalleen NOKIA Jr. Oikean jalan kumppari kokoa 36 on tuossa pöydällä, josta voin luntata tiedot.

    Äänestä

  • juuri kirjoitti:

    ettei se edelleenkään ole "JR" VAAN N, niin kuin nokia (logo : N ) !!

    Tai kysy joltain joka tietää tuon asian,
    mistä sinun laisia idiootteja oikein löytyy??

    Ota asiasta selvää ennen kuin tuot `ankkojasi´ tänne naurettavaksi !!

    Äänestä

  • jos nyt huomaisit kirjoitti:

    ettei se edelleenkään ole "JR" VAAN N, niin kuin nokia (logo : N ) !!

    Tai kysy joltain joka tietää tuon asian,
    mistä sinun laisia idiootteja oikein löytyy??

    Ota asiasta selvää ennen kuin tuot `ankkojasi´ tänne naurettavaksi !!

    Minulla myös on kahdet mustat Kontiot kolmekutoset ja kolmekasit, joissa varmasti lukee tuo nimimerkin mainitsema NOKIA Jr. Tuoreimmissa Kontioissa on tuo kertomasi logo, mutta nyt puhutaankin vanhoista Kontioista. Kaikista vanhimmissa ei lukenut mitään. Taidat olla vielä niin nuori kolli, että et muista mitään vanhoista asioista. Älä sotkeudu vanhojen setien kanssa kamppailemaan olemattomilla tiedoillasi kumppareista, varsinkaan Kontioista.

    Äänestä

  • itse lasisi kirjoitti:

    tuo logo käytössä 80-luvun alkupuolella, saattoi olla 70-luvun lopullakin jo.
    Vaikka se on väittämäsi jr tekstin näköinen, on se kuitenkin PELKKÄ N KIRJAIN, tarkastapa vielä kerran, tai käy kysymässä paremmin tietäviltä.
    Myöhemmin tuli tuo mainitsemasi pieni n käyttöön, ensin vain oli tuo 2-osanen N, joka erehdyttävästi
    on tuon jr:n näköinen.

    Äänestä

  • nokialla oli kirjoitti:

    Minun silmiini se näyttää aivan JR:ltä, koska kirjaimia ei ole sidottu toisiinsa, vaan ne ovat kaksi erillistä merkkiä. Vertailun vuoksi kaivoin 2000-luvun naisen käyttämät Kontiot kaapista ja niissä on pieni n-kirjain ja teksti Kontio ja vielä O-kirjaimen päällä iso R-kirjain.
    Laitan vielä videopätkän Nokian kumppareista, joissa on tuo sama logo, josta puhuin. Katso itse.
    http://youtube.com/watch?v=Wq7p-P3y_4A

    Äänestä

  • on niin kirjoitti:

    tekstissä selvästi NOKIA LOGO,
    Eli tuo on juuri se 80-luvuulla
    käytössä ollut nokian N-logo.

    (tuo iso R-kirjain taas tarkoittaa
    rekisteröityä tavaramerkkiä)

    Äänestä

  • videopätkän kirjoitti:

    tekstissä selvästi NOKIA LOGO,
    Eli tuo on juuri se 80-luvuulla
    käytössä ollut nokian N-logo.

    (tuo iso R-kirjain taas tarkoittaa
    rekisteröityä tavaramerkkiä)

    Itsekin menin lankaan ja luulemaan merkkiä jr- kirjaimiksi. Olenkin ihmetellyt mitä jr- kirjaimet oikein merkitsevät. Päättelin aikoinaan sen merkitsevän junioria, mutta ihmettelin miksi aikuisten saappaissakin olisi junior- merkki. Nyt sekin mysteeri selvisi. Aina oppii uutta.

    Äänestä

  • Toinen pölhö kirjoitti:

    Kolmas pölhö tunnustautuu pitäneensä sen ajan Nokian kumpparien merkintää jr-merkinnäksi.

    Äänestä

Yhdestä puuutarhakeskustelusta poimittua. Siinä liljakukot saavat kumpparia.

Oikeassa olet Nuu siinä, että eivät ne pirulaiset kuole, jos niiden päälle polkaisee pehmeää maata vasten. Minulla on "tappokeikoilla" leveä laudanpätkä, jonka päälle asetan kämmenelle pudottamani kukon ja sitten äkkiä hieraisen kumpparin kantapäällä sen tuusan nuuskaksi. Hyvin toimii.

Äänestä

Ylen Elävässä arkistossa on monta videonpätkää Koijärven systeemistä vuodelta 1979. Nuorempi kumpparisukupolvi ei ollut silloin vielä syntynytkään. Siellä näkyy tyttöjen jaloissa mustat Kontiot lähes jokaisella.

Äänestä
  • ...Kontiot rynnivät kumpparimarkkinoille, joten se oli sitä muotia silloin. Muistan hyvin nuo ajat.

    Äänestä

  • vuonna... kirjoitti:

    ...Kontiot rynnivät kumpparimarkkinoille, joten se oli sitä muotia silloin. Muistan hyvin nuo ajat.

    Voi niitä aikoja. Suuressa oppilaitoksessa oli satoja tyttöjä ja melkein kaikilla mustat Kontiot. Muutamilla oli vielä Jolleja jäljellä, mutta nekin vaihtuivat kuuden vuoden aikana Kontioihin. Silloin olivat kumpparit todella kovassa huudossa muuallakin kuin stadin juppileidien ja pissisten keskuudessa.

    Äänestä

  • opiskelemassa kirjoitti:

    Nykyiset Kontiot ovat sellaisia lötteröitä, mutta onneksi saa ihailla vielä pitkään vanhoja kunnon tukevia kontsuja naisten jaloissa.

    Äänestä

  • palaa kirjoitti:

    Nyt vain eurot jonoon kaapit täyteen kontsuja.
    EU-direktiivi kieltää niiden käytön vuoden
    2008 alusta.
    (EU 225476/849A-2007)

    Vanhoja naisten käyttämiä Kontioita löytyy vino pino kaapeista. Tosiaan nykyisissä Kontio-kumppareissa on niin veltot varret, että ei niistä saa kunnon otetta.

    Äänestä

  • kuvasta, älä pelkää! kirjoitti:

    Nyt vain eurot jonoon kaapit täyteen kontsuja.
    EU-direktiivi kieltää niiden käytön vuoden
    2008 alusta.
    (EU 225476/849A-2007)

    Ainakaan kauppojen valikoimista päätellen Kontiot tulevat päinvastoin lisääntymään. Eräänkin tunnetun valtakunnallisen suuren kauppaketjun syksyn valikoimat ilahduttivat silmää. Kontioita oli lähes koko hyllyrivin verran. Halpislötjäkkeitä oli pienen pieni pätkä peränurkassa.

    Äänestä

  • päätellen kirjoitti:

    suomea on kontioille käynyt, roikkuvat hyllyissä eivätkä kelleen kelpaa.
    Vierestä menee retroo ja muita.
    Kontiot edes alennuksellakaan.

    Iso kauppaketju tämäkin (tradeka).

    Äänestä

  • kuten täälläpäin kirjoitti:

    suomea on kontioille käynyt, roikkuvat hyllyissä eivätkä kelleen kelpaa.
    Vierestä menee retroo ja muita.
    Kontiot edes alennuksellakaan.

    Iso kauppaketju tämäkin (tradeka).

    Kyllä näyttää Kontion sovittelijoita ilahduttavasti useinkin kun sattuu kävelemään kumppariosatojen ohi. Tietenkin muutakin saapasta menee, mutta kyllä Kontiot ovat laatutietoisen merkki. Kaikki eivät tietenkään välitä niinkään laatu ja ulkonäköseikoista ja heillekin pitää olla valinnanvaraa.

    Äänestä

  • valitsevat Kontiot kirjoitti:

    Kyllä näyttää Kontion sovittelijoita ilahduttavasti useinkin kun sattuu kävelemään kumppariosatojen ohi. Tietenkin muutakin saapasta menee, mutta kyllä Kontiot ovat laatutietoisen merkki. Kaikki eivät tietenkään välitä niinkään laatu ja ulkonäköseikoista ja heillekin pitää olla valinnanvaraa.

    sinulla, ei voi kuin nauraa.
    Huomaat typeryytesi varmasti itsekin?

    Äänestä

  • epätoivoiseksi kirjoitti:

    sinulla, ei voi kuin nauraa.
    Huomaat typeryytesi varmasti itsekin?

    Kuin myös sinä.

    Äänestä

Viime torstaina tuli yksi opiskelijatyttö työharjoitteluun. Onneksi satoi ja kaunis tytär tuli kumpparit jalassa töihin. Ikävä kyllä, en päässyt vielä runkkailemaan hänen kumppareillaan, kun hän vei ne naistenhuoneeseen. Kokoakaan en ehtinyt tarkistaa, mutta veikkaisin mustien kontsujen olevan ehkä 38-40.
Toivottavasti ensi viikolla sataa ja tyttö jättää kumpparinsa sinne minne muutkin.

Äänestä
  • Toistakymmentä vuotta sitten jouduin menemään naistenhuoneen vessaan, koska kaunis naispuolinen työkaverini tuli kumpparit jalassa töihin. Olin jo muutaman vuoden himoinnut niitä mustia Kontioita, mutta aina hänkin jätti ne naisten pukuhuoneeseen. Yhtenä päivänä himo kävi niin suureksi, että livahdin naisten puolelle, sieppasin kumpparit mukaan ja menin naistenhuoneen vessaan niillä runkkailemaan. Olisi siinä ollut selittelemistä, jos joku naisista olisi tullut silloin yrittämään vessaan pääsyä. Kumpparien kanssa tulee joskus jännityksen hetkiä.

    Äänestä

  • voi käydä kirjoitti:

    Toistakymmentä vuotta sitten jouduin menemään naistenhuoneen vessaan, koska kaunis naispuolinen työkaverini tuli kumpparit jalassa töihin. Olin jo muutaman vuoden himoinnut niitä mustia Kontioita, mutta aina hänkin jätti ne naisten pukuhuoneeseen. Yhtenä päivänä himo kävi niin suureksi, että livahdin naisten puolelle, sieppasin kumpparit mukaan ja menin naistenhuoneen vessaan niillä runkkailemaan. Olisi siinä ollut selittelemistä, jos joku naisista olisi tullut silloin yrittämään vessaan pääsyä. Kumpparien kanssa tulee joskus jännityksen hetkiä.

    kuin noita onnettomia runkkareita.
    Kokeilkaa joskus ottaa nainen mukaan
    leikkiinne, tai lopettakaa tuo jo
    yksitoikkoiseksi käynyt kumppareilla
    runkkaamisesta kertominen, kaikki jo
    täällä osaavat tarinanne ulkoa, koska
    se koskaan uusiudu, AINA SAMAA SURKEUTTA!

    Äänestä

  • kontioissa muita kirjoitti:

    Sehän on kaikkea muuta, kuin surkeutta, kun Kontiolla pääsee runkkaamaan. Kokeiles joskus itsekin, niin ei tarvitse kadehtia muita.

    Äänestä

  • kontioissa muita kirjoitti:

    kuin noita onnettomia runkkareita.
    Kokeilkaa joskus ottaa nainen mukaan
    leikkiinne, tai lopettakaa tuo jo
    yksitoikkoiseksi käynyt kumppareilla
    runkkaamisesta kertominen, kaikki jo
    täällä osaavat tarinanne ulkoa, koska
    se koskaan uusiudu, AINA SAMAA SURKEUTTA!

    Mikään ei tunnu miellyttävämmältä, kuin naisen jalassaan pitämän kumpparin pohjan painautuminen kalua vasten. Eikös täällä pitänyt kumppareista kirjoittaa? Ne ovat meille faneille tärkeimpiä. Seksi-osio, tai seksinovellit löytyvät aika läheltä. Siellä puhutaan naisista ja seksistä.

    Äänestä

  • surkeutta? kirjoitti:

    NAINEN, NAISEN pois sanavarastosta tällä palstalla, edellisen kommenttisi mukaan kun ei sovi tänne.
    Puhutaan kumppareista ilman tuota kauniinpaa sukupuolta.
    Eli niin kauan kuin joku täällä mainitsee tuota kauniimpaa sukupuolta merkitsevän sanan täällä, voi sitä siis muutenkin täällä käyttää.
    Ja näihin juttuihin kuuluu tietääkseni tuo kauniimpi sukupuoli saappaineen sänkyleikeissä, ei ole meidän vika, jos te onnettomat runkkarit ette naista saa leikkeihinne, eikä se myöskään anna teille erikoisoikeutta määritellä mitä tällä vapaalla palstalla kumppareista kerrotaan.
    Teidän juttunne ovat vain niin yksitoikkoisia, kun ne jo osaa ulkoa viikon ennen kuin edes kirjoitatte ne tänne.

    Vinkiksi vielä sinulle: kokeile joskus naisen kanssa tuota, ja huomaat olevasi pahasti väärässä mielipiteesi kanssa, on tosiaankin miellyttävämpää ja NAUTINNOLLISEMPAAKIN kumppareilla leikkiessä.

    Äänestä

  • tuon sanan kirjoitti:

    Naiset naisina ja kumpparit kumppareina. Kaikki eivät ehkä halua sitä naista niihin kumpparihommiin. Tämä tulisi huomioida myös siellä päässä. Antaa vaan poikain kirjoitella juttujaan ja tietysti myös tyttöjen juttuja kaivattaisiin.

    Äänestä

  • yksinkertaisuus kirjoitti:

    Naiset naisina ja kumpparit kumppareina. Kaikki eivät ehkä halua sitä naista niihin kumpparihommiin. Tämä tulisi huomioida myös siellä päässä. Antaa vaan poikain kirjoitella juttujaan ja tietysti myös tyttöjen juttuja kaivattaisiin.

    tänne viitsii paljoa kirjoitella, kun huomaa olevansa vain välttämätön paha noiden runkkareiden tarpeille ja muuten heitetään sivuun tarpeettomana.
    Haluaisivathan hekin tietää muistakin mahdollisuuksista kumppareiden kera.
    Mutta kielletään se vaan, niin päästään lopullisesti eroon niistäkin harvoista kauniimman sukupuolen edustajista tällä foorumilla.

    Äänestä

  • surkeutta? kirjoitti:

    Mikään ei tunnu miellyttävämmältä, kuin naisen jalassaan pitämän kumpparin pohjan painautuminen kalua vasten. Eikös täällä pitänyt kumppareista kirjoittaa? Ne ovat meille faneille tärkeimpiä. Seksi-osio, tai seksinovellit löytyvät aika läheltä. Siellä puhutaan naisista ja seksistä.

    Jos ei kestä näitä kumpparijuttuja, voi siirtyä Suomi24:n muille osastoille.

    Äänestä

  • kukapa nainen kirjoitti:

    tänne viitsii paljoa kirjoitella, kun huomaa olevansa vain välttämätön paha noiden runkkareiden tarpeille ja muuten heitetään sivuun tarpeettomana.
    Haluaisivathan hekin tietää muistakin mahdollisuuksista kumppareiden kera.
    Mutta kielletään se vaan, niin päästään lopullisesti eroon niistäkin harvoista kauniimman sukupuolen edustajista tällä foorumilla.

    Näin se vaan homma etenee, että naisten kumpparit ovat ensi sijalla, kaikki muu tulee sitten.

    Äänestä

  • paha hyvinkin kirjoitti:

    Näin se vaan homma etenee, että naisten kumpparit ovat ensi sijalla, kaikki muu tulee sitten.

    missään nimessä saisi olla!
    Ilman naisiahan tätäkään palstaa olisi olemassa!

    No siitä huomaa millä kontiot miettii, ei ainakaan,,,

    Olis järkeväpää jos noi runkkarit perustas omat pulinansa omalle osiolleen.

    Äänestä

Miksi kukaan nainen ei kirjoita liiskausjuttuja? Kaisa ja Puutarhatyttökin ovat kadonneet jutusteluista. Ennen heiltä tuli hyviä kertomuksia kumppareilla liiskaamisistaan.

Äänestä
  • Youtubessa ja vaikka missä on tuhansia klippejä liiskauksista, mutta miksi ei kumppareilla? Kumpparit ovat niin sexyt liiskauksessakin.

    Äänestä

  • kengillä kirjoitti:

    Youtubessa ja vaikka missä on tuhansia klippejä liiskauksista, mutta miksi ei kumppareilla? Kumpparit ovat niin sexyt liiskauksessakin.

    He näyttävät olevan kovimpia liiskaajia ainakin videoiden perusteella. Tietysti Portugalin, Espanjan ja Italian tytöt ovat muutenkin tummempia. Ainoastaan High heel Heidi on blondi. Kukaan ei kyllä käytä kumppareita hommissaan.

    Äänestä

  • kengillä kirjoitti:

    Youtubessa ja vaikka missä on tuhansia klippejä liiskauksista, mutta miksi ei kumppareilla? Kumpparit ovat niin sexyt liiskauksessakin.

    Youtubesta poistetaan päivällä monet nuorten tyttöjen ja nuorten naisten tekemät liiskaukset liian väkivaltaisina. Aamusella kun sieppaa ne itselleen, saa nautiskella niistä. Kumppareilla toteutettuja liiskauksia en ole nähnyt.

    Äänestä

  • Tuhansia kotiloita ja etanoita on litsauteltu kumppareilla tänäkin kesänä.

    Äänestä

Tietääkö kukaan uusien Suomi-kumppareiden kohtaloa? Muistaakseni Kontio-fani Paola Suhonenkin oli niitä suunnittelemassa. Minusta se Suhosen yksi malli muistutti kovasti lapikasta.

Äänestä
  • Ne ovat tosiaankin aivan lapikkaiden näköisiä. Mikähän lie kunnon kumppareiden ystävälle tullut mieleen? Yhden kuvan olen mainoksessa nähnyt ja ei miellytä.

    Äänestä

  • kumpparit kirjoitti:

    Ne ovat tosiaankin aivan lapikkaiden näköisiä. Mikähän lie kunnon kumppareiden ystävälle tullut mieleen? Yhden kuvan olen mainoksessa nähnyt ja ei miellytä.

    On tämä Paolan kumpparikuva ollut näillä palstoilla ennenkin, mutta saattaa täällä käydä uusiakin lukijoita.

    Äänestä

  • kumpparimalli, kirjoitti:

    ei ainakaan naisen jalkaan suunniteltu.

    Mikä voikaan olla seksikkäämmän näköistä kuin nainen kumpparit jalassa. Ja vielä mustat Kontiot, jotka ovat lempikumpparini naisten jaloissa.

    Äänestä

  • Paolalla kirjoitti:

    Hölösenpölöstä, vaikka luulevatkin niin.

    sääliksi käy ...

    Äänestä

  • ymmärrä kauneudesta kirjoitti:

    Hölösenpölöstä, vaikka luulevatkin niin.

    sääliksi käy ...

    Minulle tyttöjen ja naisten käyttämät Jannet/Kontiot ovat olleet kaunein kumpparimalli jo 60-luvulta lähtien, kun Janneista tuli tyttöjen muotikumpparit.

    Äänestä

  • katsojan silmissä kirjoitti:

    Minulle tyttöjen ja naisten käyttämät Jannet/Kontiot ovat olleet kaunein kumpparimalli jo 60-luvulta lähtien, kun Janneista tuli tyttöjen muotikumpparit.

    keksis, laittasis vaik rillit silmilles, nis näkisitki jotai, ettes olemattomias hourail.

    Äänestä

  • Paolalla kirjoitti:

    Mikä voikaan olla seksikkäämmän näköistä kuin nainen kumpparit jalassa. Ja vielä mustat Kontiot, jotka ovat lempikumpparini naisten jaloissa.

    Olivat vain aivan liian uudet ja mielenkiinnottomat. Vanhat, kuluneet, paljon jo elämää nähneet kumpparit ovat paljon jännittävämmän näköiset ja varsinkin tuntuiset.

    Äänestä

  • vahat paremmat kirjoitti:

    Olivat vain aivan liian uudet ja mielenkiinnottomat. Vanhat, kuluneet, paljon jo elämää nähneet kumpparit ovat paljon jännittävämmän näköiset ja varsinkin tuntuiset.

    Missi Saija Palinilla on juuri sopivan kuluneet mustat Kontiot, eivätkä niinkuin Vanessalla ja Saimilla kuvissa näkyvät kiiltävät kumpparit. Tosin Saimilla oli sieniretkellä aika kuluneet kumpparit jalassaan.

    Äänestä

  • kuluneet kirjoitti:

    Seija Paasosella on yhdessä lehtikuvassa juuri sopivan kuluneet ja kuraiset Kontiot jalassaan. Lienee kumpparikuva ollut hänen kesämökiltään.

    Äänestä

  • Seijalla kirjoitti:

    Seija Paasosella on yhdessä lehtikuvassa juuri sopivan kuluneet ja kuraiset Kontiot jalassaan. Lienee kumpparikuva ollut hänen kesämökiltään.

    Metellä on kahdessa kuvassa Hai-kumpparit jalassa. Mahtaako olla omansa, vai kuvaajan varta vasten hankkimat.

    Äänestä

  • kuluneet kirjoitti:

    Missi Saija Palinilla on juuri sopivan kuluneet mustat Kontiot, eivätkä niinkuin Vanessalla ja Saimilla kuvissa näkyvät kiiltävät kumpparit. Tosin Saimilla oli sieniretkellä aika kuluneet kumpparit jalassaan.

    Ja vielä mustat Kontiot jaloissaan. Kumpparit kruunaavat naisen.

    Äänestä

  • kuluneet kirjoitti:

    Missi Saija Palinilla on juuri sopivan kuluneet mustat Kontiot, eivätkä niinkuin Vanessalla ja Saimilla kuvissa näkyvät kiiltävät kumpparit. Tosin Saimilla oli sieniretkellä aika kuluneet kumpparit jalassaan.

    Saija on sitä ikäpolvea, joille ostettiin Kontiot kumppareiksi aikoinaan. Joskus näkee vielä 70-luvun lopun alkuperäisiä Kontioita. Minulla on yhdet 36-numeron mustat Kontiot vuodelta-79. Pöllin ne yhdeltä tutulta tytöltä.

    Äänestä

  • Aamulehdessä oli pari kuvaa kumppareista ja pohjakuvio ei aiheuta ainakaan mulle mitään kiksejä, toisin kuin Kontioiden pohjakuvio.
    Kuulemma tällä viikolla pitäisi olla ko. kumppareita saatavina kaupoissa.

    Äänestä

  • pohjakuvio kirjoitti:

    Aamulehdessä oli pari kuvaa kumppareista ja pohjakuvio ei aiheuta ainakaan mulle mitään kiksejä, toisin kuin Kontioiden pohjakuvio.

    Ja lisäksi koko pohjaosa on käsittämättömän kolho ja ruma, ihankuin täysin eriparia koko saappaan mittojen ja muotojen kanssa. Mieleen tulee joku armeijan hiihtosaapas!

    Äänestä

  • pohjakuvio kirjoitti:

    Aamulehdessä oli pari kuvaa kumppareista ja pohjakuvio ei aiheuta ainakaan mulle mitään kiksejä, toisin kuin Kontioiden pohjakuvio.
    Kuulemma tällä viikolla pitäisi olla ko. kumppareita saatavina kaupoissa.

    Noissa kuvissa näkyy hyvin noitten kumppareitten ruma pohjakuvio.
    http://www.kumitehdas.fi/1854

    Äänestä

  • kuvia kirjoitti:

    Noissa kuvissa näkyy hyvin noitten kumppareitten ruma pohjakuvio.
    http://www.kumitehdas.fi/1854

    Uusista Suomi-kumppareista on kuvia kumisaapastelijoissa. Niistä saa hyvän kuvan, koska kuvia on otettu monesta eri kulmasta ja kaikissa kuvissa on vierellä Kontio-kumppari.
    Suomi ei pärjää Kontiolle, ei sinne päinkään.

    Äänestä

  • kuvia kirjoitti:

    Uusista Suomi-kumppareista on kuvia kumisaapastelijoissa. Niistä saa hyvän kuvan, koska kuvia on otettu monesta eri kulmasta ja kaikissa kuvissa on vierellä Kontio-kumppari.
    Suomi ei pärjää Kontiolle, ei sinne päinkään.

    Etenkin se pohjakuvio. Nyt ei vasta sataneessa lumessa olevaa jälkeä voi tunnistaa kumpparin tekemäksi, jos kulkijalla ovat olleet Suomi-kumpparit. Vaikuttaa joltakin talvikengän kuviolta. Kontioissa liikkuvan jäljet oli helppo tunnistaa ja oli hauskaa arvioida kumpparien kokoa siinä samalla.

    Äänestä

Kyseinen kaunis tyttölapsi oli taas ottanut IRCistä ihanan kumpparikuvansa pois. Hän oli oikein nimikoinut mustat Kontionsa, joista hieman kinasteltiin pari kesää sitten. Käy täällä siis naisiakin lukemassa näitä meidän jorinoita. Onhan se tietysti yllätys, jos löytää kuvansa kumpparijutuista.

Äänestä
  • ...kai vituttamaan, kun hänen sivuillaan kävi niin paljon porukkaa ja suurin osa kumpparikuvaa tuijottamassa.

    Äänestä

  • Sieppasin silloin tuon kumpparikuvan talteen ja riittäähän tuossa katseltavaa.

    Äänestä

  • Tyttönen mietti jo silloin käydyssä keskustelussa, voisiko hän liittyä kumppariporukkaan, tai Kontiosaapastelijoihin. Saapastelijoissa hän näyttää olevankin.

    Äänestä

  • mietti kumppareita kirjoitti:

    Tyttönen mietti jo silloin käydyssä keskustelussa, voisiko hän liittyä kumppariporukkaan, tai Kontiosaapastelijoihin. Saapastelijoissa hän näyttää olevankin.

    Minullakin on se A:n kuva ja semmoisia tyttöjä tänne kaivattaisiin kirjoittelemaan kumppareista.

    Äänestä

  • tyttösiä kirjoitti:

    Minullakin on se A:n kuva ja semmoisia tyttöjä tänne kaivattaisiin kirjoittelemaan kumppareista.

    Jospa tuo A kirjoitteleekin tänne, mutta ei käytä ircin nickiään. On minullakin A:n kumpparikuva jemmassa.

    Äänestä

  • tallessa kirjoitti:

    Sieppasin silloin tuon kumpparikuvan talteen ja riittäähän tuossa katseltavaa.

    Tosin se ei ole viimeisin paranneltu painos, johon hän oli nimennyt molemmat kumpparinsa, kaiketi meidän kumpparifanien iloksi.
    Jos joku välttämättä haluaa kuvan, minä voin sen laittaa tulemaan. Pistä sähköpostia.
    [email protected]

    Äänestä

Joku oli laittanut tämän kumpparikuvan jakeluun, joten kai se tännekin kelpaa. Yleensä näitä irckkikuvia ei pitäisi laittaa tänne, mutta tämä tyttö on julkisuutensa valinnut ja ei varmaankaan pahastu lisäjulkisuudesta vaikka kumpparit jalassa.
http://irc-galleria.net/view.php?nick=MissEstonia&image_id=50117480

Äänestä
  • Eihän tuosta edes heti hoksaa, että jalassa on kumpparit. Miksi ihmeessä kumppareiden varsia pitää peitellä housujen lahkeilla.

    Äänestä

  • Kumppis kirjoitti:

    Eihän tuosta edes heti hoksaa, että jalassa on kumpparit. Miksi ihmeessä kumppareiden varsia pitää peitellä housujen lahkeilla.

    Kevään kumpparijutuissa oli tästä aiheesta monta kirjoitusta. Minunkin mielestä kumpparit pitäisi näkyä kokonaan.

    Äänestä

  • Olipa todellä mitään sanomaton kuva.
    Joku muija jossain saappaan retkuissa.
    Saitko kliksejä tuosta?????

    Äänestä

  • kirjoiteltu kirjoitti:

    Kevään kumpparijutuissa oli tästä aiheesta monta kirjoitusta. Minunkin mielestä kumpparit pitäisi näkyä kokonaan.

    Mielestäni lahkeiden pitäminen kumpparien varsien päällä tulisi säätää asetuksella rikolliseksi toiminnaksi.

    Äänestä

  • Hah.hah kirjoitti:

    Olipa todellä mitään sanomaton kuva.
    Joku muija jossain saappaan retkuissa.
    Saitko kliksejä tuosta?????

    Jaa? No kiitos mielipiteestäsi.

    Minä kyllä kävisin Kadiin käsiksi heti, jos tilaisuus tulisi. Ja kun olen kumpparifetisti, niin niistä saa lisäkiksejä. Ja sattupa olemaan Kadilla toiset mieliväristäni haista.

    Mielikuvitus oikein laukkaa, kun ajattelen, kuinka Kadi "ojentaisi" minua hieromalla hain pohjalla/nuolettamalla niitä puhtaiksi. Huoh!

    Äänestä

  • Hah.hah kirjoitti:

    Olipa todellä mitään sanomaton kuva.
    Joku muija jossain saappaan retkuissa.
    Saitko kliksejä tuosta?????

    jotkut kontion retjakkeet...

    Äänestä

  • kuitenkin kuin kirjoitti:

    jotkut kontion retjakkeet...

    Vanhat, vähän kuluneet Kontiot ovat seksikkäimmät kumpparit naisten jaloissa. Nykykontsuista en virka mitään.

    Äänestä

  • kumppareihi kirjoitti:

    Mielestäni lahkeiden pitäminen kumpparien varsien päällä tulisi säätää asetuksella rikolliseksi toiminnaksi.

    ...oli tapana pitää lahkeita kumpparien päällä, mutta nykyinen Hai-nuoriso pitää kyllä lahkeita kumppareiden sisällä. Kumppareita ei enää hävetä, päinvastoin.

    Äänestä

  • Kumppis kirjoitti:

    Eihän tuosta edes heti hoksaa, että jalassa on kumpparit. Miksi ihmeessä kumppareiden varsia pitää peitellä housujen lahkeilla.

    ...on aiheena Miia Nuutilan Kontio- kumpparit. Siinä ohjelmassa näkyy kumpparit kokonaan, niinkuin pitääkin. Maalaiskomediasarjassa, jossa Miia esitti papin rouvaa ja kunnanjohtajaa, hänen Hainsa oli piilotettu lahkeiden alle.

    Äänestä

  • Kumppis kirjoitti:

    Eihän tuosta edes heti hoksaa, että jalassa on kumpparit. Miksi ihmeessä kumppareiden varsia pitää peitellä housujen lahkeilla.

    Saappaat on kyllä todella rumat, eipä ihme että lahkeilla peittelee.
    Olis meinaan toista luokkaa tuo kuva jos tytsyllä olis Cityt tai Evitat.
    Muistaako joku Nailonnaisen? Siinä oli esimerkkiä miltä näyttää seksikäs nainen kumppareissa.

    Äänestä

  • Äijä kirjoitti:

    ...lihava, hutsahtava nainen! Hyi olkoon! Tuo Nailonnainen.

    Äänestä

  • näköinen... kirjoitti:

    ...lihava, hutsahtava nainen! Hyi olkoon! Tuo Nailonnainen.

    Aivan! Vieläkin puistattaa.

    Äänestä

  • Nyt, kun Kadiin on tullut tutustuttua TV:n välityksellä joka ilta, niin tämä kumpparikuva saa yhä suuremman merkityksen.

    Äänestä

Ensi sunnuntaina tulee kolmoselta uusintana "Maajussiile morsian" -ohjelma, jossa juontaja Miia Nuutila on lähes koko ajan kumpparit jalassa (mustat Kontiot). Kelpaa niitä ihastella.

Äänestä
  • Ne olivat aika kuluneen näköiset kumpparit, joten varmaan Miian omat. Maajusseissa viimeiksi oli kaikilla naisilla uutuuttaan kiiltävät punaiset Tretornit, jotka tuotantotiimi oli heille hankkinut.

    Äänestä

  • Käväisin viikolla Iso-roban Etolassa ja siellä oli lime kontion nimellä kontioita limen ja keltaisen värisenä kokoon ainaskin 41 asti :-) tieoksi vaan halukkaille tosin hintaa ei ollut esillä :-( ? en kysellyt kun etsin itselleni vaan Rukan orassisia kurahousuja kun takki ja oranssit kontiot jo löytyy kokoo 38 ;-)Hi hii sateita odotelles.................

    Äänestä

  • Miia Nuutilalla kumpparit ja vielä Kontiot. Silloin se ohjelma on nähtävä.

    Äänestä

  • Lime liisuli kirjoitti:

    Käväisin viikolla Iso-roban Etolassa ja siellä oli lime kontion nimellä kontioita limen ja keltaisen värisenä kokoon ainaskin 41 asti :-) tieoksi vaan halukkaille tosin hintaa ei ollut esillä :-( ? en kysellyt kun etsin itselleni vaan Rukan orassisia kurahousuja kun takki ja oranssit kontiot jo löytyy kokoo 38 ;-)Hi hii sateita odotelles.................

    myydä myös kumisaappaita, kontiofriikitkin alkavat oppia jo jotain, ehkä joskus oppivat erottamaan väritkin?

    Äänestä

  • pitää nähdä kirjoitti:

    Miia Nuutilalla kumpparit ja vielä Kontiot. Silloin se ohjelma on nähtävä.

    Silloin näät Miian kumppareissaan.

    Äänestä

  • Muistakaahan kaikki kumppareitten fanittajat katsoa.

    Äänestä

  • ...kumpparit jalassa autoa. Voi, kun saisin olla auton polkimina Miian kumpparien poljettavana.

    Äänestä

  • ajelee... kirjoitti:

    ...kumpparit jalassa autoa. Voi, kun saisin olla auton polkimina Miian kumpparien poljettavana.

    Pitkään aikaan en ole saanut naisen polkemana kumpparia munille. Naisten kumpparia kyllä, mutta niitä omissa käsissä pitäen.

    Äänestä

  • ajelee... kirjoitti:

    ...kumpparit jalassa autoa. Voi, kun saisin olla auton polkimina Miian kumpparien poljettavana.

    ...Miian kumpparien leikkiä auton polkemilla. Se vasta olisi ollut jotain.

    Äänestä

  • näytetty... kirjoitti:

    ...Miian kumpparien leikkiä auton polkemilla. Se vasta olisi ollut jotain.

    ...istumaan pelkääjän paikalla, kun nainen ajoi kumpparit jalassa autoa. Ikävä kyllä matka oli turhan lyhyt, että olisin voinut nautiskella kumppareista polkimilla.
    Tuostakin tapahtumasta on jo lähes 30 vuotta.

    Äänestä

  • päässyt... kirjoitti:

    ...istumaan pelkääjän paikalla, kun nainen ajoi kumpparit jalassa autoa. Ikävä kyllä matka oli turhan lyhyt, että olisin voinut nautiskella kumppareista polkimilla.
    Tuostakin tapahtumasta on jo lähes 30 vuotta.

    vanhempi nainen sotki keltaiset kuravaatteeni sateisella kasvimaalla kun kerroin yhen tarinan miksi mulla on kuravaatteet päällä... ? Täti antoi kunnon kyytiä kuraisilla vanhoilla jolle kummareilla kuravatteilleni ja pyyhkikin monasti etumustani ja kaulan ympärystäni saappaiden pohjilla ja lopuksi makasin mahallani ja se pyyhki selkääni ja takamukseeni saappaansa huolella puhtaasi kuin kuramattoon naurestellen että täähän on kivaa touhua :-) Kuriksetkin siinä sitten kostuivat sisältä helposti muutaman kerran :-) Täytyykin seuraavalla sateella käydä katsomassa mummoa jos sais itseni taas vikiteltyä sen saappaiden nöyrryttämäksi nami nami !

    Äänestä

...lukiossa ei 80-luvun alussa hyväksytty tyttöä porukkaan, ellei hänellä ollut mustia Kontioita. Ja niitä pidettiin kesät talvet, niinkuin 70-luvulla Haita. Tosin siihen aikaan lähes kaikilla tytöillä oli nuo kumpparit.

Äänestä
  • Monessa lukiossa on vieläkin ikäänkuin riittinä se, että tulokkaat joutuvat kulkemaan viikon, pari kumppareissa koulussa. Joissakin lukioissa kumpparipäivä on tosiaan vain päivän verran. No, nythän kumppareissa voi kulkea jokainen muotitietoinen.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Monessa lukiossa on vieläkin ikäänkuin riittinä se, että tulokkaat joutuvat kulkemaan viikon, pari kumppareissa koulussa. Joissakin lukioissa kumpparipäivä on tosiaan vain päivän verran. No, nythän kumppareissa voi kulkea jokainen muotitietoinen.

    Helsingin kouluvirastolta on tullut yleiskirje nahkiaisten, nasujaisten ja millä nimillä niitä nimitettiinkin, lopettamiseksi. Jos osaa etsiä, löytää noita kumpparikuvia nasujaisista netistä.

    ...hyvä kumpparikuva nahkiaisista, jossa lukiolaistyttö on valkoiset Kontiot jalassaan. Joku oli sen linkittänyt tuonne kevään kumpparijuttuihin.

    Äänestä

  • IRCissä... kirjoitti:

    ...ja kertoo nussivansa päiväkirjassaan poikaystävänsä kanssa usein (verbi on tytön omaa kieltä). Lieköhän kumpparit silloin jalassa?

    Äänestä

  • IRCissä... kirjoitti:

    ...hyvä kumpparikuva nahkiaisista, jossa lukiolaistyttö on valkoiset Kontiot jalassaan. Joku oli sen linkittänyt tuonne kevään kumpparijuttuihin.

    Kun en löydä niin voisitko kertoa mistä sen löytää?

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Kun en löydä niin voisitko kertoa mistä sen löytää?

    On tyttö poistanut kumpparikuvansa, koska siellä oli varmaan käynyt kuolaajia. Voin minä sen sulle lähettää. Pistä postia osoitteeseen [email protected]

    Äänestä

  • nykyisin kirjoitti:

    Helsingin kouluvirastolta on tullut yleiskirje nahkiaisten, nasujaisten ja millä nimillä niitä nimitettiinkin, lopettamiseksi. Jos osaa etsiä, löytää noita kumpparikuvia nasujaisista netistä.

    Muualla päin Suomea nahkiaiset ovat hyvin yleisiä lukion ekaluokkalaisten kastamistilaisuuksia. Usein kumpparit nahkoilla kuuluvat perinteeseen.

    Äänestä

Kertokaa naiset kokemuksianne kumppareilla liiskaamisesta, please.

Äänestä

Olette sairaita!

Äänestä
  • ...lukemassa näitä kumpparijuttuja. Häh hää!

    Äänestä

Siellä on jo 30418 käyntikertaa. Kyllä kumpparijutut kiinnostavat monia.

Äänestä
  • sitähän emme tiedä, tuo käyntimäärä kun ei ole läheskään sama kuin lukijamäärä, ja taisi siinä olla juttumääräkin huomattavasti entisiä suurempi, eli ei kerro totuutta vielä.

    Äänestä

  • henkilö käynyt, kirjoitti:

    sitähän emme tiedä, tuo käyntimäärä kun ei ole läheskään sama kuin lukijamäärä, ja taisi siinä olla juttumääräkin huomattavasti entisiä suurempi, eli ei kerro totuutta vielä.

    Kyllähän näitä juttuja lukee muutaman sadan aktiivin joukko ja joku kiinnostunut satunnainen kävijä, mutta onneksi kumpparijutut kiinnostavat. Näitä kannattaa jatkaa.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Näitä lukee parikymmentä homoo mutta monta kertaa päivässä sama kaveri. Juttu on tarkistettu 24 operaatorilta heillä kun on noi jäljittimet

    Tuo v-alkuinen kirjoitus hieman ylempänä lienee satunnainen kävijä kumppareissa.

    Äänestä

  • Lukematon kirjoitti:

    ...lukisivat kirjoituksia naisten kumppareista?

    Äänestä

  • näyttää kirjoitti:

    Tuo v-alkuinen kirjoitus hieman ylempänä lienee satunnainen kävijä kumppareissa.

    Näille kumpparisivustoille eksyy ihmeellisten linkkien kautta vaikka minkälaista örveltäjää. Käyvät ja vielä homoiksi nimittelevät. Älkäämme antako sen häiritä.

    Äänestä

  • eksyy kirjoitti:

    Näille kumpparisivustoille eksyy ihmeellisten linkkien kautta vaikka minkälaista örveltäjää. Käyvät ja vielä homoiksi nimittelevät. Älkäämme antako sen häiritä.

    ...miesten kumppareista mitään, vaan naisten kumpparit ovat keskustelujen aiheena.

    Äänestä

  • puhuta... kirjoitti:

    runkkaamisesta kumppareilla, lähinnä kontioilla.
    Pieni osa kirjoittajista puhuu naisten kumppareista ja todellisesta kumppari- ilottelusta naisten kera, jollaisia tekstejä kontio-friikkien mielestä ei saisi täällä kirjoittaa, itse naisella, kun ei ole mitään virkaa heille näissä jutuissa.

    miehelle suunniteltu kumisaapas.

    Äänestä

  • alkuaan kirjoitti:

    miehelle suunniteltu kumisaapas.

    Sanopa miksi sitten melkein kaikilla tuntemillani ja näkemilläni naisilla on kumppareina juuri Kontiot, yleensä mustat? Nuorisolle on tullut nyt Haita ja Vikingejä, mutta valtaosa nuorisostakin (yli 15 vee) kulkee Kontioissa.

    Äänestä

  • miehet puhuvat kirjoitti:

    runkkaamisesta kumppareilla, lähinnä kontioilla.
    Pieni osa kirjoittajista puhuu naisten kumppareista ja todellisesta kumppari- ilottelusta naisten kera, jollaisia tekstejä kontio-friikkien mielestä ei saisi täällä kirjoittaa, itse naisella, kun ei ole mitään virkaa heille näissä jutuissa.

    (uskaltavat puhua) naisten kumpparimalleista, halutaan pois pois palstalta tai ainakin hiljaisiksi.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    näkee kontiot, kyllä se tänä päivänä on enimmäkseen haita, vikingin ja muiden retroja, nauhallisia ym.
    Kontioita ei näy entiseen malliin.
    Näin se vain on!

    Äänestä

  • ne jotka puhuvat kirjoitti:

    (uskaltavat puhua) naisten kumpparimalleista, halutaan pois pois palstalta tai ainakin hiljaisiksi.

    Naisten kumpparimalleja ovat juuri ne, joita naiset haluavat jalassaan pitää. Olivatpa ne Kontiot, tai korkokumpparit. Eikä kukaan ole karkoittamassa ketään pois palstalta.

    Äänestä

  • harvalla nykyään kirjoitti:

    näkee kontiot, kyllä se tänä päivänä on enimmäkseen haita, vikingin ja muiden retroja, nauhallisia ym.
    Kontioita ei näy entiseen malliin.
    Näin se vain on!

    ...ja silmälääkärissäkin ja minulla on kolmet silmälasit, vähän eri tarkoituksiin. Taidat olla niin nuori, ettet muista Kontiosukupolvea. Minun tuttavanaiseni kuuluvat ikäluokkaan 60-30 ja melkein kaikilla heillä on Kontiot kumppareina. Yhdellä halpikset ja yhdellä pääkallokumpparit.

    Äänestä

  • Lukematon kirjoitti:

    Näitä lukee parikymmentä homoo mutta monta kertaa päivässä sama kaveri. Juttu on tarkistettu 24 operaatorilta heillä kun on noi jäljittimet

    Se sama kaveri voi lukea kotoaan, työpaikalta, ravintolasta, hotellista tai kirjastosta näitä viestejä, mutta tarvitaan aika paljon samoja kavereita, että esimerkiksi tuo elokuun yli 30000 kävijämäärä ylitetään.

    Äänestä

  • on käyty... kirjoitti:

    ...ja silmälääkärissäkin ja minulla on kolmet silmälasit, vähän eri tarkoituksiin. Taidat olla niin nuori, ettet muista Kontiosukupolvea. Minun tuttavanaiseni kuuluvat ikäluokkaan 60-30 ja melkein kaikilla heillä on Kontiot kumppareina. Yhdellä halpikset ja yhdellä pääkallokumpparit.

    just 60-luvun alussa vasta syntyneenä,
    ja muistan hai- ja jolle kaudetkin ennen kontioita.

    Äänestä

  • samaa kaveria kirjoitti:

    Se sama kaveri voi lukea kotoaan, työpaikalta, ravintolasta, hotellista tai kirjastosta näitä viestejä, mutta tarvitaan aika paljon samoja kavereita, että esimerkiksi tuo elokuun yli 30000 kävijämäärä ylitetään.

    kerran,ei siinä niin kauheesti eri henkilöitä loppujen lopuksi tarvita , satakin jo riittää mainiosti.

    Äänestä

  • miehet puhuvat kirjoitti:

    runkkaamisesta kumppareilla, lähinnä kontioilla.
    Pieni osa kirjoittajista puhuu naisten kumppareista ja todellisesta kumppari- ilottelusta naisten kera, jollaisia tekstejä kontio-friikkien mielestä ei saisi täällä kirjoittaa, itse naisella, kun ei ole mitään virkaa heille näissä jutuissa.

    Naisten käyttämillä kumppareilla on niin mukavaa runkata. Siksi siitä täällä puhutaan. Eikös tämä ole fetissipalsta?

    Äänestä

  • Runqvisti kirjoitti:

    runkkaaminen liittyy siihen (fetissihän on esine) ?

    Äänestä

  • miten tuo kirjoitti:

    runkkaaminen liittyy siihen (fetissihän on esine) ?

    Kumpparit ovat tavallaan esineitä ja mitäs muuuta fetissiesineillä tehdään kuin leikitellään. En käytä nyt sitä tiettyä verbiä.

    Äänestä

  • on fetissi kirjoitti:

    Kumpparit ovat tavallaan esineitä ja mitäs muuuta fetissiesineillä tehdään kuin leikitellään. En käytä nyt sitä tiettyä verbiä.

    tuo runk... kuulu asia yhteyteen

    Äänestä

  • Edelleenkään ei kirjoitti:

    tuo runk... kuulu asia yhteyteen

    Muutamille meille naisten kumpparit ovat pyhääkin pyhemmät. Aikoinaan ajoin lähes 500 kilometriä erään naisen luokse, koska tiesin, että hänellä on tietyt kumpparit (mustat Kontiot) kaapissaan. Niillä pääsin sitten yöllä run...maan. Niin tärkeitä kumpparit ovat. Naisiin täytyy tietysti tutustua ensin, jotta pääsee heidän kumppareihinsa käsiksi.

    Äänestä

  • kirjottajissa kirjoitti:

    siis naisten saappaat kuten edellinen virheellisesti kirjoitti.

    Tuo runkkaaminen ei myöskään liity mitenkään käsitteeseen fetissi.

    Jos muutenkin tutkistelette näitä kontio-ihmisten sepustuksia, löytyy sieltä paljon asioita joilla ei ole todellisuuspohjaa, vain heidän kuvitelmansa ja unelmansa.
    Toisin sanoen heidän tietämyksensä heikompaa asioista, kuin he itse kuvittelevat.

    Äänestä

  • YLEISSAAPPAAT, eivät kirjoitti:

    Kontioiden kohdalla yleissaapas tarkoittaa kylläkin sitä, että suunnittelusssa on otettu huomioon vaikkapa työ, marjastus, kalastus, vaellus jne... eli ei tarvitse välttämättä ostaa erikseen vaikkapa vaellussaappaita, vaan Kontiot käyvät tarkoitukseen aivan hyvin.
    Käsite yleissaapas ei siis tarkoita sitä, että sekä naiset että miehet voivat käyttää samoja saappaita. Silloin kaupassa lukee miesten tai naisten kumisaappaat. Kontioissa erottelua ei tarvitse.

    Äänestä

  • käsitysvirhe kirjoitti:

    Kontiot eivät sovellu vaellukseen, todettu epäkäytännöllisiksi sekä epämukaviksi maastossa aikoinaan testeissä.
    Yleissaapas tarkoittaa saapasta jolla on laaja käyttäjäkunta, kuten kontioilla lapsista (koko 20) aina "lumihirviöön" (50). eli saappaat naisille ja miehille &lapsille yleiskäyttöön.
    Ei siis erillisiä versioita eri sukupuolille.

    Valmistaja myös markkinoi yleissaappaana, ei siis käsitysvirhe edelleenkään.

    Äänestä

  • edelliseen: kirjoitti:

    Itse taasen luin Lapin Kansasta jutun joka vuosi satoja kilometrejä ympäri Pohjois- Suomea vaeltavasta naisesta, joka kertoi, ettei ole Kontion voittanutta vaellusjalkineina. Oli kokeillut useammankinlaisia vaelluskenkiä, mutta kokemuksen kautta Kontiot olivat juuri hänelle parhaimmiksi osoittautuneet vaellusjalkineet. Kuvassakin poseerasi kotonaan vaellustarvikkeiden keskellä ja mukana näkyi kuluneet mustat Kontiot.

    Yleissaapas ovat käytön määrite. Ei käyttäjien.

    Äänestä

  • Runqvisti kirjoitti:

    Naisten käyttämillä kumppareilla on niin mukavaa runkata. Siksi siitä täällä puhutaan. Eikös tämä ole fetissipalsta?

    Sitä hommaa on tehty jo vuodesta 1963 saakka ja nähty monenlaiset naisten käyttämät kumpparimallit.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Kyllähän näitä juttuja lukee muutaman sadan aktiivin joukko ja joku kiinnostunut satunnainen kävijä, mutta onneksi kumpparijutut kiinnostavat. Näitä kannattaa jatkaa.

    Päivän kohokohta on lukea päivä aikana kirjoitetut uudet kumpparijutut ja miksei välillä vanhojakin jutusteluja.
    Tuollakin sivun 14 jutuissa näyttää käyvän joka päivä muutama lukija. Onneksi muutamat meistä jaksavat vielä kirjoittaa, eikä tyytyä pelkkään lukemiseen.

    Äänestä

  • kannattaa jatkaa kirjoitti:

    Päivän kohokohta on lukea päivä aikana kirjoitetut uudet kumpparijutut ja miksei välillä vanhojakin jutusteluja.
    Tuollakin sivun 14 jutuissa näyttää käyvän joka päivä muutama lukija. Onneksi muutamat meistä jaksavat vielä kirjoittaa, eikä tyytyä pelkkään lukemiseen.

    Ei oikein viime aikoina ole päässyt edes lukemaan näitä kumpparijuttuja saati sitten kirjoittamaan. Liekö tuo BB:n alkaminen tukkinut koko sivuston, vai mikä lie?
    Aamulla anivarhain sivut vielä pelittävät, kun nuoriso nukkuu, mutta heti puolilta päivin hamaan aamuyön tunteihin ei pääse mihinkään.
    Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

    Äänestä

Roki- kumpparit jalassa, olivat aikoinaan 80-luvulla huomattavasti kontioita suositummat naisilla lyhyemmän varren vuoksi, vaikka jotkut väittivätkin tuota kontioiden valtakaudeksi, niinhän ne olikin mieskäyttäjillä, naispuoleiset dikkasivat silloinkin muita kuin kontioita.

Äänestä
  • Muistisi pätkii kovasti tai sitten se on kovin valikoiva. No, sama se.

    1Äänestä

  • Jaa, oliko tuo roki sellainen vihreä väriltään? Ei vaan olleet tuolla idemmässä suomessa kovinkaan yleisiä. Pikemminkin tuolloin kuljettiin varsista kaksinkerroin käännetyissä kontioissa.

    Äänestä

  • K. Saapas kirjoitti:

    Jaa, oliko tuo roki sellainen vihreä väriltään? Ei vaan olleet tuolla idemmässä suomessa kovinkaan yleisiä. Pikemminkin tuolloin kuljettiin varsista kaksinkerroin käännetyissä kontioissa.

    Kyllä olivat vihreitä kauhistuksia.
    Olivat samaa Nokian huono- onnista yritelmää, kuin tuon ajan samettivuoriset kääntövarsikamutkin. Hävisivät markkinoilta melko pian. Voisi sanoa, että onneksi.

    Noilla kumppareilla pelehdittiin joskus vuosina 1977-1979, sitten tulivat Kontiot ja Rokit hävisivät kuvasta. Tutulla tytöllä oli vihreät Rokit, mutta hänkin vaihtoi ne mustiin Kontioihin niiden tullessa muotiin.

    Äänestä

  • Asian tuntija kirjoitti:

    Kyllä olivat vihreitä kauhistuksia.
    Olivat samaa Nokian huono- onnista yritelmää, kuin tuon ajan samettivuoriset kääntövarsikamutkin. Hävisivät markkinoilta melko pian. Voisi sanoa, että onneksi.

    noita olleen muitakin värejä kuten eilisessä ohjelmassa siniset, ja olihan niitä muitakin värejä rokista 80-luvulla.

    On teillä kontio friikeillä loistavia asiantuntijoita, kun edes asioista mitään tiedä!

    (ps. tuo ohjelma uusitaan tänään 13.20 tv-2)

    Äänestä

  • leikittiin kirjoitti:

    Noilla kumppareilla pelehdittiin joskus vuosina 1977-1979, sitten tulivat Kontiot ja Rokit hävisivät kuvasta. Tutulla tytöllä oli vihreät Rokit, mutta hänkin vaihtoi ne mustiin Kontioihin niiden tullessa muotiin.

    Niissä kumppareissa oli samanlainen pohjakuvio kuin Kontioissa. Monet hyvät kyydit otin erään tytön Rokeilla vuonna 1980.

    Äänestä

  • Nimenomaan nuoret tytöt ja naiset siirtyivät käyttämään muodikkaita Kontioita, koska muutkin käyttivät, mutta pojilla kumpparit saattoivat olla mitä merkkiä vaan.

    Äänestä

  • Ylen areenalta löytyy tuo ohjelma. Siniset olivat väriltään juontajan kumpparit.

    Äänestä

  • hyvät kyydit kirjoitti:

    Niissä kumppareissa oli samanlainen pohjakuvio kuin Kontioissa. Monet hyvät kyydit otin erään tytön Rokeilla vuonna 1980.

    Joskus meidän luokalla oli kaksi hyvin nättiä tyttöä, joista toisella oli vihreät Rokit ja toisella valkoiset Jollet. Ihailin noita kumppareita ja odotin pääsyä niiden kanssa ilakoimaan. Sen vuoden aikana tulikin sitten kaksi hyvää reissua. Ensimmäisen kerran Rokien kanssa käytävän vessaan ja sitten myöhemmin Jollejen kanssa tyhjään luokkahuoneeseen.

    Äänestä

Silja on jälleen Katti Matikaisena lasten aamussa. Muistuu mieleen muutama kesä sitten, kun Silja juonsi koko kesän Pikku kakkosta kumpparit jalassa. Ne olivat punaiset Kontiot.

Äänestä
  • Siellä on parhaat kumpparityypit. "Pupu Neponen", Anu, juonsi ennen Siljaa yhden kesän mustat Kontiot jaloissaan ja Vuokolla, Päivillä, Annalla, Veeralla ja muutamalla muulla oli usein mustat Kontiot jaloissaan. Yhdellä kesäjuontajalla oli ikivanhat valkoiset Hait.
    Veera veti keväällä korkokumpparit jalkaansa ja sanoi: "Nämä ovat todella mummon kumpparit, eivätkä käy minulle. Laitanpa siis omat kumpparini" ja vetäisi mustat Kontiot jalkaansa ja lähti retkelle.

    Äänestä

  • kakkosessa kirjoitti:

    Siellä on parhaat kumpparityypit. "Pupu Neponen", Anu, juonsi ennen Siljaa yhden kesän mustat Kontiot jaloissaan ja Vuokolla, Päivillä, Annalla, Veeralla ja muutamalla muulla oli usein mustat Kontiot jaloissaan. Yhdellä kesäjuontajalla oli ikivanhat valkoiset Hait.

    ...Kontiot sen kesän ohjelmassa. Puoleen väliin kesää hänellä oli kuluneet, seksikkäämmän näköiset mustat Kontiot, ja loppukesästä ihka uudet mustat Kontiot. Minusta kuluneet ovat paremmat.

    Äänestä

  • kahdet... kirjoitti:

    ...Kontiot sen kesän ohjelmassa. Puoleen väliin kesää hänellä oli kuluneet, seksikkäämmän näköiset mustat Kontiot, ja loppukesästä ihka uudet mustat Kontiot. Minusta kuluneet ovat paremmat.

    sitten kuluneet tai eivät, miehekkyys noista kontioista ei silti poistu millään.

    Äänestä

  • näköiset, ovat kirjoitti:

    ...äärettömän kauniit naiset haluavat olla miehekkään näköisiä, kun käyttävät kumppareina Kontioita.

    Äänestä

  • sitten... kirjoitti:

    ei voi muuta snoo!

    Äänestä

  • näköiset, ovat kirjoitti:

    sitten kuluneet tai eivät, miehekkyys noista kontioista ei silti poistu millään.

    Farkutkin on alun perin miehille suunnitellut TYÖHOUSUT. Haluaisinpa kysyä, missä on miehekkyys vaikkapa tässäkin farkkuperseissä?

    http://img161.imagevenue.com/img.php?image=81506_image10_122_1154lo.jpg

    Sama koskee Kontioita kauniiden naisten jaloissa. Yhtä vähän miehekkyyttä, kuin farkuissakin kauniiden naisten jaloissa.

    Äänestä

  • sitten... kirjoitti:

    ...äärettömän kauniit naiset haluavat olla miehekkään näköisiä, kun käyttävät kumppareina Kontioita.

    Saattaapi olla, että he eivät halua näyttää miltään virkanaismammoilta korkokumppareissaan, vaan haluavat pysyttäytyä tyttömäisessä tyylissä. Jakkupu ja korkokumpparit tuovat minulle mieleen 60-luvun opettajattaret ja kunnan viraston naiset.

    Äänestä

  • Kontiofani kirjoitti:

    virkamaisemman kuvan antavat kuin naisten mallit.
    Armeija esim. käyttää kontioita, et silleen (ja monet muut virkaihmiset!)

    Mieti ennen koin innostut.

    Ps. kaikissa naisten malleissa ei ole korkoa, esimerkiksi susannat mainitakseni.
    (unohditko innostuksissasi?).

    Äänestä

  • näköiset, ovat kirjoitti:

    sitten kuluneet tai eivät, miehekkyys noista kontioista ei silti poistu millään.

    Kun olin koulussa 80-luvun alkupuolella, kaikilla meidän luokan 16:sta tytöstä oli mustat Kontiot. Pojat kulkivat vaikka minkälaisissa ronttosissa, mutta eipä se minua kiinnostanutkaan. Tyttöjen kumppareihin tutustuin leirikoulussa ja muutamalla luontoretkellä.

    Äänestä

  • kontiot kirjoitti:

    virkamaisemman kuvan antavat kuin naisten mallit.
    Armeija esim. käyttää kontioita, et silleen (ja monet muut virkaihmiset!)

    Mieti ennen koin innostut.

    Ps. kaikissa naisten malleissa ei ole korkoa, esimerkiksi susannat mainitakseni.
    (unohditko innostuksissasi?).

    Susannoilla olen saanut monet hyvät runkut, mutta en niin hyviä kuin Hailla, Jolleilla ja Kontioilla.

    Äänestä

  • Onneksi on kaikki Siljan kumpparijaksot VHS-nauhalla. Muistan, kun odotin Siljaa, muistaakseni torstai-iltapäivällä juontamaan. Yhdessäkin jaksossa hän läträsi vedessä punaisilla kumppareillaan.

    Äänestä

  • Farkut! kirjoitti:

    Farkutkin on alun perin miehille suunnitellut TYÖHOUSUT. Haluaisinpa kysyä, missä on miehekkyys vaikkapa tässäkin farkkuperseissä?

    http://img161.imagevenue.com/img.php?image=81506_image10_122_1154lo.jpg

    Sama koskee Kontioita kauniiden naisten jaloissa. Yhtä vähän miehekkyyttä, kuin farkuissakin kauniiden naisten jaloissa.

    erikseen naisten mallit, vyötärö osa erilainen.
    Kontiot miehille suunniteltu, ei eri mallia naisille!

    Ps. opettelehan kirjoittamaan osoitteet oikein, tuo kun ei johtanut minnekään.

    Ei kai kukaan vielä 50-luvulla ja sitä ennen olisi voinut kuvitella naisille pitkiä housuja. Nyt harvemmin näkee naisia muissa kuin pitkissä housuissa. Miehillehän ne olivat suunnitellut, samoin kuin Kontio-kumpparit. Silti molempia pitävät niin miehet kuin naisetkin. Tasa-arvoa!!!

    Äänestä

  • ollessani kirjoitti:

    Kun olin koulussa 80-luvun alkupuolella, kaikilla meidän luokan 16:sta tytöstä oli mustat Kontiot. Pojat kulkivat vaikka minkälaisissa ronttosissa, mutta eipä se minua kiinnostanutkaan. Tyttöjen kumppareihin tutustuin leirikoulussa ja muutamalla luontoretkellä.

    kertaa, etkö kyllästy jo?

    Vai onko tuo kontiofriikkien yleinen iltasatu,
    perin yksitoikkoinen moneen kertaan toistettuna.
    Eli osataan jo ulkoa täällä, ei tarvitse tämän jälkeen enää T O I S T A A !!

    Äänestä

  • housut naisilla kirjoitti:

    mistä seuraavaksi sivuraiteelta löytyy.

    Kontiot edelleen miehille suunniteltu.
    Naisilla myös housuHAMEITA ...

    Äänestä

  • montakymmentä kirjoitti:

    kertaa, etkö kyllästy jo?

    Vai onko tuo kontiofriikkien yleinen iltasatu,
    perin yksitoikkoinen moneen kertaan toistettuna.
    Eli osataan jo ulkoa täällä, ei tarvitse tämän jälkeen enää T O I S T A A !!

    Minä poika olen seurannut näitä kumpparijuttuja alusta saakka. Yksi mies kertoi työpaikkansa naisista, joilla melkein kaikilla oli Kontiot ja toinen muisteli leirikouluaan, jossa luokan 16 tytöstä neljällätoista oli Kontiot. Minulla on hyvä muisti ja muistan hyvin ne muutamat jutut, joita tänne olen raapustellut.
    Puhuin meidän luokan leirikoulusta, jossa kaikilla 16 tytöllä oli mustat Kontiot. HUOMAA ERO!

    Äänestä

  • kumpparit kirjoitti:

    Onneksi on kaikki Siljan kumpparijaksot VHS-nauhalla. Muistan, kun odotin Siljaa, muistaakseni torstai-iltapäivällä juontamaan. Yhdessäkin jaksossa hän läträsi vedessä punaisilla kumppareillaan.

    ...hankasi sitten kumppareitaan johonkin pyyhkeeseen, ennenkuin astui studion lattialle. Nuorison musiikkiohjelmien tytöt juonsivat myös usein kumpparit (Hait) jalassa ohjelmiaan.

    Äänestä

  • Farkuissa se ero: kirjoitti:

    erikseen naisten mallit, vyötärö osa erilainen.
    Kontiot miehille suunniteltu, ei eri mallia naisille!

    Ps. opettelehan kirjoittamaan osoitteet oikein, tuo kun ei johtanut minnekään.

    Samaa saivartelua kun jatkat, niin jatketaan.
    Onhan Kontioissakin erilaiset, vaikkapa punaiset naisille suunnatut mallit, kuten farkuissakin. Ja mikäli et ole huomannut, niin nuorilla pojillakin on matalavyötäröisiä farkkuja.
    Pointtisihan oli alunperin, että Kontiot ovat alunperin miehille suunnitellut, kuten farkutkin ovat.
    Ps. Vaihda vanha koneenrutkusi, niin pääset eri sivullekin.

    Äänestä

  • ole kertonut kirjoitti:

    Minä poika olen seurannut näitä kumpparijuttuja alusta saakka. Yksi mies kertoi työpaikkansa naisista, joilla melkein kaikilla oli Kontiot ja toinen muisteli leirikouluaan, jossa luokan 16 tytöstä neljällätoista oli Kontiot. Minulla on hyvä muisti ja muistan hyvin ne muutamat jutut, joita tänne olen raapustellut.
    Puhuin meidän luokan leirikoulusta, jossa kaikilla 16 tytöllä oli mustat Kontiot. HUOMAA ERO!

    muokanneet toiselta kopioitua tarinaa, muutenhan se on sama, paikka vain eri.

    Sama tarina eri kuosissa, moneen kertaan satuiltu täällä.
    Olet sitten alkuperäisen kirjoittaja tai et, ei se muuta kerrotun toistoa miksikään.

    Äänestä

  • mitähän ja kirjoitti:

    mistä seuraavaksi sivuraiteelta löytyy.

    Kontiot edelleen miehille suunniteltu.
    Naisilla myös housuHAMEITA ...

    Miksi hyvää pitäisi muuttaa?
    Jos suunnitellaan esimerkiksi hyvä ulkoilutakki, ei niitä tekemällä tehdä erilaisiksi, että saataisiin erikseen naisten ja miesten mallit. Värit tietenkin valitaan erilaisiksi naisten ja miesten takkeihinkin ja koot. Samoinhan tehdään useimmiten kumppareidenkin kohdalla.
    Hyvää ei yksinkertaisesti kannata muuttaa. Menee muuten pilalle.

    Äänestä

  • ollessani kirjoitti:

    Kun olin koulussa 80-luvun alkupuolella, kaikilla meidän luokan 16:sta tytöstä oli mustat Kontiot. Pojat kulkivat vaikka minkälaisissa ronttosissa, mutta eipä se minua kiinnostanutkaan. Tyttöjen kumppareihin tutustuin leirikoulussa ja muutamalla luontoretkellä.

    Mukavaa lueskella kumpparijuttuja kaikesta kumppareihin liittyvästä. Sitä varten kai tämä palsta on olemassa, että tänne kirjoitellaan kumpparijuttuja. Hyvän jutun voi kertoa useampaankin kertaan. Ei se siitä kulu. Taitaa vain tällä yhdellä käydä kateeksi, kun muilla löytyy jutun juurta kumppareihin liittyen ja itseltä ei.

    Äänestä

  • Luettavaa kirjoitti:

    ...en aina muista kirjoitinko tänne sellaisen ja sellaisen jutun joskus kolme vuotta sitten. Minulta saattaa tulla sama muistelus kumppareista kahteenkin kertaan, mutta on täällä varmasti uusia lukijoita, jotka eivät ole tarinaa lukeneet.

    Äänestä

  • montakymmentä kirjoitti:

    kertaa, etkö kyllästy jo?

    Vai onko tuo kontiofriikkien yleinen iltasatu,
    perin yksitoikkoinen moneen kertaan toistettuna.
    Eli osataan jo ulkoa täällä, ei tarvitse tämän jälkeen enää T O I S T A A !!

    Täällä eräs tyyppi saivartelee valkoisista Kontioista. Niitä juttuja on varmasti satoja. Kumma, kun et puutu siihen. Vai lienetkö itse tuo nipottaja? Me kumpparifanittajat puhumme ja tulemme aina puhumaan valkoisista Kontioista, emmekä tuohenvärisistä Kontioista.

    Äänestä

  • hyvää mennä muuttamaan? kirjoitti:

    Miksi hyvää pitäisi muuttaa?
    Jos suunnitellaan esimerkiksi hyvä ulkoilutakki, ei niitä tekemällä tehdä erilaisiksi, että saataisiin erikseen naisten ja miesten mallit. Värit tietenkin valitaan erilaisiksi naisten ja miesten takkeihinkin ja koot. Samoinhan tehdään useimmiten kumppareidenkin kohdalla.
    Hyvää ei yksinkertaisesti kannata muuttaa. Menee muuten pilalle.

    mallinsa sekä miehille & naisille.
    Naisella ja miehellä vartalon rakenne erilainen,
    eikö tullut näin yksinkertainen asia mieleen,
    et ole ilmeisesti paljoa ollut naisten kanssa tekemisissä, kun et perusasioita edes tiedä.

    Äänestä

  • kakkosessa kirjoitti:

    Siellä on parhaat kumpparityypit. "Pupu Neponen", Anu, juonsi ennen Siljaa yhden kesän mustat Kontiot jaloissaan ja Vuokolla, Päivillä, Annalla, Veeralla ja muutamalla muulla oli usein mustat Kontiot jaloissaan. Yhdellä kesäjuontajalla oli ikivanhat valkoiset Hait.
    Veera veti keväällä korkokumpparit jalkaansa ja sanoi: "Nämä ovat todella mummon kumpparit, eivätkä käy minulle. Laitanpa siis omat kumpparini" ja vetäisi mustat Kontiot jalkaansa ja lähti retkelle.

    Veera, samoin kuin Anukin on usein kumpparit jalassa ja puhuu paljon kumppareiden tärkeydestä sadesäällä. Viisaita tyttöjä molemmat, kun ymmärtävät kumppareiden tärkeyden. Meille fettareille kumpparit ovat taas toisenlaisten kiksien aihe.

    Äänestä

  • Silja... kirjoitti:

    ...hankasi sitten kumppareitaan johonkin pyyhkeeseen, ennenkuin astui studion lattialle. Nuorison musiikkiohjelmien tytöt juonsivat myös usein kumpparit (Hait) jalassa ohjelmiaan.

    ...kaunis kumppari-Silja on nobelisti Frans Emilin sukulainen suoraan alenevassa polvessa.

    Äänestä

  • Saivartelua kirjoitti:

    Samaa saivartelua kun jatkat, niin jatketaan.
    Onhan Kontioissakin erilaiset, vaikkapa punaiset naisille suunnatut mallit, kuten farkuissakin. Ja mikäli et ole huomannut, niin nuorilla pojillakin on matalavyötäröisiä farkkuja.
    Pointtisihan oli alunperin, että Kontiot ovat alunperin miehille suunnitellut, kuten farkutkin ovat.
    Ps. Vaihda vanha koneenrutkusi, niin pääset eri sivullekin.

    tosiasioita niin kuin ne ovat.

    Kontioissa erilaiset, miten?
    Väri eri, MALLI SAMA!

    Käytä järkeäsi selittelyihisi, jos sellaista omaat?

    Alat näemmä lopputyperyydestäsi luopua kannastasi,
    no hyvä niin. Väärässä kun olet monessa asiassa.
    Mielipiteesi joita kerrot täällä ovat mielipiteitäsi joilla taas tosellisuuden kanssa ei mitään tekoa.

    Joku teistä kontioista veti nuo farkut esiin keskusteluun, puolustaakseen virheellistä näkökantaansa asiaansa.

    (Ps. nuo nuorilla pojilla olevat farkut EIVÄT OLE naisten malleja!)

    Äänestä

  • halua nähdä kirjoitti:

    Miksi sitten pitäisi olla erikseen naisten malleja, jos samat mallit sattuvat olemaan aivan hyvät naisillakin?

    Äänestä

  • taatusti oma kirjoitti:

    mallinsa sekä miehille & naisille.
    Naisella ja miehellä vartalon rakenne erilainen,
    eikö tullut näin yksinkertainen asia mieleen,
    et ole ilmeisesti paljoa ollut naisten kanssa tekemisissä, kun et perusasioita edes tiedä.

    Menepä esimerkiksi partiokauppaan ja yritä löytää erikseen naisten ja miesten ulkoilutakkeja. Et helposti löydä. Ulkoilutakit tehdään sen verran reiluiksi, että naisten rinnat kyllä sopivat takkeihin, vaikka kaavoja ei tehtäisikään erikseen naisille ja miehille.
    Vaimon kanssa ollaan yhdessä oltu jo parikymmentä vuotta ja sitä ennenkin on joidenkin tyttösten kanssa tullut tutusteltua. Aloittelijoitahan tässä naisten kanssa tekemisissä olemisessa vasta ollaan, mutta hyvällä alulla kuitenkin. Lähempääkin tuttavuutta on aina joskus tullut tehtyä, kun on tuota jälkikasvuakin siunaantunut ja ovat vähän itsensä näköisiäkin.

    Äänestä

  • että taatusti kirjoitti:

    voit asua/olla naisen kanssa tuon 20 vuotta, tuntematta kuitenkaan täysin häntä, kuten varmasti tiedät nuo liitot kariutuvat pidemmänkin ajan jälkeen, ja just siihen perussyyhyn ettei olekaan tunnettu toista niin hyvin kuin on kuviteltu.

    Äänestä

  • olette hieman kirjoitti:

    muokanneet toiselta kopioitua tarinaa, muutenhan se on sama, paikka vain eri.

    Sama tarina eri kuosissa, moneen kertaan satuiltu täällä.
    Olet sitten alkuperäisen kirjoittaja tai et, ei se muuta kerrotun toistoa miksikään.

    Kumpparifriikeille sattuu paljon samantapaisia juttuja. Varsinkin, jos on aivan pikkupojasta jäänyt kumppareiden loukkuun. Minullakin olisi monta mukavaa juttua kerrottavana, mutta en kerro, koska aina tietty jäpikäs niistä keljuilee.

    Äänestä

  • on seksikäs kirjoitti:

    Veera, samoin kuin Anukin on usein kumpparit jalassa ja puhuu paljon kumppareiden tärkeydestä sadesäällä. Viisaita tyttöjä molemmat, kun ymmärtävät kumppareiden tärkeyden. Meille fettareille kumpparit ovat taas toisenlaisten kiksien aihe.

    Hän on ammatiltaa näyttelijä ja olen pannut saman asian merkille. Kumpparit jalkaan, kun lähdette ulos ja näyttää hyvää esimerkkiä.

    Äänestä

  • etkö parempaan pysty? kirjoitti:

    voit asua/olla naisen kanssa tuon 20 vuotta, tuntematta kuitenkaan täysin häntä, kuten varmasti tiedät nuo liitot kariutuvat pidemmänkin ajan jälkeen, ja just siihen perussyyhyn ettei olekaan tunnettu toista niin hyvin kuin on kuviteltu.

    Minusta on jännittävää, ettei tunnekaan läpikotaisin naista, jonka kanssa elää. Joka päivä tulee jotakin uutta. Jokainen ihminen muuttuu elämänsä aikana, myös itse. Elämä on tutkimusmatka.

    Äänestä

  • kun jo olen,... kirjoitti:

    ...en aina muista kirjoitinko tänne sellaisen ja sellaisen jutun joskus kolme vuotta sitten. Minulta saattaa tulla sama muistelus kumppareista kahteenkin kertaan, mutta on täällä varmasti uusia lukijoita, jotka eivät ole tarinaa lukeneet.

    Vasta muutama kuukausi sitten älysin nämä kumpparijutut ja seuraan niitä joka päivä. Vanhoihin kumpparijuttuihin olen päässyt käsiksi, kun olen kirjoittanut Suomi24:n hakuun joko kumpparit, tai kumpparijutut.

    Äänestä

  • kopioitu kirjoitti:

    Kumpparifriikeille sattuu paljon samantapaisia juttuja. Varsinkin, jos on aivan pikkupojasta jäänyt kumppareiden loukkuun. Minullakin olisi monta mukavaa juttua kerrottavana, mutta en kerro, koska aina tietty jäpikäs niistä keljuilee.

    kumpparien kanssa leikkiessä, ei olisi aina sitä samaa yksitoikkoista toistoa.
    Olisi kivaa lukea muidenkin kokemuksista.
    On hienoa kun kysyt naiselta haluaako kumpparit jalkaansa, ja hän vienosti sanoo laita ne mun jalkaani, jonka jälkeen se ihanuus alkaa ja vie mennessään. tälläisissä on jotain sisältöä, herkkyyttä, no eihän sitä voi tietää kuin itse kokemalla tuo autuus.

    Äänestä

  • on nainen mukana kirjoitti:

    Johtuu varmaan siitä, että naiset eivät yleensä ymmärrä kumppareiden päälle tuon taivaallista. Pitävät kyllä useinkin jopa pyytämättäkin, vaikkapa marjassa ja sateisella säällä, mutta siihen se sitten jääkin. Sänkyyn kumppareita ei tahdo saada sitten millään ja jos joskus pitkän vonkaamisen jälkeen saisikin, homma on niin väkinäistä, ettei siitä juuri jutun juurta saa aikaan.
    Paljon hekumaallisempaa on siis salaa toteutetut runkkujutut, joissa toisena osapuolena on aina täysillä mukana olevat ja kiihottavat kumpparit. Ei vastenmielisesti ja väkinäisesti mukana olevaa muijaa.

    Äänestä

  • ymmärrä kumppariden päälle kirjoitti:

    Ehkä siksi kumppareista tykkäävät miehet käyttävät maksullisia palveluita. Olen lukenut, että ilotytöiltä pyydetään hyvin paljon pukeutumista kumppareihin, ennenkuin ryhdytään hommiin.

    Äänestä

  • ymmärrä kumppariden päälle kirjoitti:

    Johtuu varmaan siitä, että naiset eivät yleensä ymmärrä kumppareiden päälle tuon taivaallista. Pitävät kyllä useinkin jopa pyytämättäkin, vaikkapa marjassa ja sateisella säällä, mutta siihen se sitten jääkin. Sänkyyn kumppareita ei tahdo saada sitten millään ja jos joskus pitkän vonkaamisen jälkeen saisikin, homma on niin väkinäistä, ettei siitä juuri jutun juurta saa aikaan.
    Paljon hekumaallisempaa on siis salaa toteutetut runkkujutut, joissa toisena osapuolena on aina täysillä mukana olevat ja kiihottavat kumpparit. Ei vastenmielisesti ja väkinäisesti mukana olevaa muijaa.

    Oletko noin onneton ?
    Naisen saat mukaan näihin leikkeihin ilman noita lieveilmiöitä. Se tosin vaatii oikeaa ajoitusta, mielikuvitusta ja rohkeutta. mutta palkitsee kyllä senkin edestä. Ei siis missään nimessä kannata alkaa mitään vonkaamista, silloin menee aika varmasti susille koko juttu.
    Ainoa huono puoli on, etteivät pelkät kumpparit anna mitään iloa tuo jälkeen yksistään, kerran kun pääset makuun ...

    Äänestä

  • on nainen mukana kirjoitti:

    kumpparien kanssa leikkiessä, ei olisi aina sitä samaa yksitoikkoista toistoa.
    Olisi kivaa lukea muidenkin kokemuksista.
    On hienoa kun kysyt naiselta haluaako kumpparit jalkaansa, ja hän vienosti sanoo laita ne mun jalkaani, jonka jälkeen se ihanuus alkaa ja vie mennessään. tälläisissä on jotain sisältöä, herkkyyttä, no eihän sitä voi tietää kuin itse kokemalla tuo autuus.

    Varsinkin näin syyspuolella vaimon kanssa pihahommia touhutessa usein kumpparikelit jatkuvat vielä makkarin puolella pitkään.
    Vaimo on jo aikoinaan asian ymmärtänyt ja hyväksynyt, eli meiltä löytyy useita pareja noita vanhempia naisellisia Nokian luomuksia myös pelkästään "sisäkäyttöön". Noita naisten malleja korolla ja ilman on kertynyt vuosien saatossa yli 20 paria, joten täytyyhän niille keksiä muutakin käyttöä kuin pitää rouvan jalat kuivina sadesäällä....

    Äänestä

  • ymmärrä kumppariden päälle kirjoitti:

    Johtuu varmaan siitä, että naiset eivät yleensä ymmärrä kumppareiden päälle tuon taivaallista. Pitävät kyllä useinkin jopa pyytämättäkin, vaikkapa marjassa ja sateisella säällä, mutta siihen se sitten jääkin. Sänkyyn kumppareita ei tahdo saada sitten millään ja jos joskus pitkän vonkaamisen jälkeen saisikin, homma on niin väkinäistä, ettei siitä juuri jutun juurta saa aikaan.
    Paljon hekumaallisempaa on siis salaa toteutetut runkkujutut, joissa toisena osapuolena on aina täysillä mukana olevat ja kiihottavat kumpparit. Ei vastenmielisesti ja väkinäisesti mukana olevaa muijaa.

    Riippuu siitä, millaisen naisen on sattunut saamaan. Jotkut suhtautuvat näihin juttuihin, sanoisinko hieman pelokkaasti. Luulevat epävarmuuksissaan, että nyt ukko vain rakastaa hänen kumppareitaan, eikä häntä lainkaan. Pelkäävät siis oman itsensä puolesta syrjäytetyksi joutumista ja vaativat jakamattoman huomion vain ja ainostaan omaan itseensä ja kehoonsa.
    Toiset taasen osaavat suhtautua näihin juttuihin uteliaisuudella ja huomattuaan, että saavat itsekin parempaa seksiä kumpparit jalassa, ottavat kumisaappaat seksileikkeihin mukaan joskus pyytämättäkin.
    Harmi vain, että lukuisten kumpparimiesten kanssa mm. netissä keskustellessa on käynyt ilmi, että juuri meille ihanteelliset jälkimmäiset naistyypit ovat harvinaisempia.

    Äänestä

  • on seksikäs kirjoitti:

    Veera, samoin kuin Anukin on usein kumpparit jalassa ja puhuu paljon kumppareiden tärkeydestä sadesäällä. Viisaita tyttöjä molemmat, kun ymmärtävät kumppareiden tärkeyden. Meille fettareille kumpparit ovat taas toisenlaisten kiksien aihe.

    Vaikka Anna onkin pienikokoinen tyttö ja alle kaksikymppinen, niin hän on näppärä, kaunis ja sähäkkä ja puhuu myös kumppareista ja kerran on ollutkin studiossa kumpparit jalassa.

    Äänestä

osa taitaa olla vielä pikkukakkosen vakikatsojia.

Eikö tämän pitäisi olla K - 18 ?

(vilahti silmissä vain teksti äsken)

Äänestä
  • ...katsoa vielä näin yli viisikymppinenkin ukko. Siellä on parhaat kumpparinäkymät.

    Äänestä

  • kakkosta... kirjoitti:

    ...katsoa vielä näin yli viisikymppinenkin ukko. Siellä on parhaat kumpparinäkymät.

    Minä olen katsonut Pikku kakkosta sen alusta lähtien ja muistan kaikki nuo jonkun nimimerkin mainitsemat kumpparitytöt. Lisäksi ohjelmassa on ollut juontajien kumppareiden lisäksi muitakin kumpparipätkiä.
    Nyt eläkkeellä, kun on aikaa katsoa mm. Koulu-TV:tä, niin siellä oli joku vuosi sitten "Hoksaamo"-niminen ohjelma, jossa pääosan esittäjätytöllä oli punaiset Kontiot jaloissaan, varsinkin jaksossa9, jossa ollaan perunapellolla.

    Äänestä

  • kakkosta... kirjoitti:

    ...katsoa vielä näin yli viisikymppinenkin ukko. Siellä on parhaat kumpparinäkymät.

    Kumpparinäkymien lisäksi Pikku kakkosessa on ihan hyviä ohjelmia. Kyllä se aina Kauniit ja rohkeat voittaa.

    Äänestä

  • lapsenmieliset kirjoitti:

    aikaan, tulee nykyään erittäin hyvän brittisarjan Emmerdalen kanssa päällekkäin.

    Äänestä

  • kanssa samaan kirjoitti:

    aikaan, tulee nykyään erittäin hyvän brittisarjan Emmerdalen kanssa päällekkäin.

    Silloin, kun Emmerdale tuli aamu ydeksältä aikoinaan, katselin sitä lomillani. Silloin siinäkin ohjelmassa oli paljon kumppareita. Lieneekö vielä?

    Äänestä

  • lapsenmieliset kirjoitti:

    Kumpparinäkymien lisäksi Pikku kakkosessa on ihan hyviä ohjelmia. Kyllä se aina Kauniit ja rohkeat voittaa.

    Jälleen kerran äsken Pikku kakkosessa nuori nainen oli neljän lapsen kanssa Ollin, mutta häntä ei lasketa, sateisessa metsässä. Kaikilla tietysti kumpparit jalassa. Naisella märkyydestä kiiltävät mustat Kontiot jalassaan.
    Kaikki lähtivät polkupyörillään pois, joten polkimet saivat maistella kumpparien pohjia oikein urakalla.

    Äänestä

  • Kumpparit kirjoitti:

    ...on muuten tohtorisnainen nimeltään Arja Sääkslahti. Huomasin vaan, kun äsken katselin Pikku kakkosta. Nyt ei hänellä ollut kumppareita, mutta tytöillä oli punaiset Viklat.

    Äänestä

  • nainen... kirjoitti:

    ...on muuten tohtorisnainen nimeltään Arja Sääkslahti. Huomasin vaan, kun äsken katselin Pikku kakkosta. Nyt ei hänellä ollut kumppareita, mutta tytöillä oli punaiset Viklat.

    Kaunis tohtori/opettaja-Arja oli porukoineen puolukkametsässä. Ja kumpparit tietenkin jalassa. Kontiot kiiltelivät entiseen malliin.

    Äänestä

  • kumpparit kirjoitti:

    Kaunis tohtori/opettaja-Arja oli porukoineen puolukkametsässä. Ja kumpparit tietenkin jalassa. Kontiot kiiltelivät entiseen malliin.

    Asiakseni katsoin Pikku Kakkosen, mutta tänään leikkivät vain kentällä ja naisella ei ollut kumppareita, vaan lenkkarit. Petyin pahasti.

    Äänestä

Kierrellessäni kirpparitoria huomasin yden tavaraläjän alta pilkottavan tummansiniset kannalliset ja teräväkärkiset (liekö Evitat, Nokian kuitenkin) kumpparit. Joihin tarrasi hanakasti n. kolmekymppinen nainen ja sovitti niitä jalkaansa. Oli kiva katsella, kun nainen kierteli nilkkaa, niin että varren kumi mutruili. Samalla hän totesi ystävättärelleen hymyillen: "Varsinaiset hikikengät". Nainen otti iloiseti kumpparit ja maksoi niistä 8€.
Olisipa kiva kuulla naisen muitakin kommentteja kumppareista. Oli muuten vielä hyvännäköinen nainen.

Äänestä

Kiertelin kirppistoria ja huomasin yhden tavarakasan alta tummansiniset kuluneet kannalliset, teräväkärkiset Nokian kumpparit(liekö olleet Susannat vai Evitat). Kumppareihin tarrasi innolla n. kolekymppinen nainen ja sovitti niitä jalkoihinsa. Nilkkaa pyöritellessä varren kumi vain mutruili. Samalla neito totesi hymyillen ystävättärelleen: "Aikamoiset hikikengät". Kengät lähtivät 8e :lla neitosten mukaan.
Oli hyvän näköinen nainen ja olisi kiva kuulla muitakin hänen kommenttejaan kumppareista.

Äänestä
  • Nuoremmillekin kaunottarille korkokumpparit jos niitä vain jostakin löytyy.

    Äänestä

  • Näkyy kelpaavan... kirjoitti:

    Nuoremmillekin kaunottarille korkokumpparit jos niitä vain jostakin löytyy.

    Keltaisessa pörssissä on useammat korkokumpparit myynnissä.

    Äänestä

  • pörssi kirjoitti:

    Keltaisessa pörssissä on useammat korkokumpparit myynnissä.

    ...myös useita pareja uusia tai uudenveroisen näköisiä tarjolla.

    Äänestä

  • Punaiset housut ja punaiset Hai-kumpparit olivat mielestäni noista kuvista sexikkäimmät.

    Äänestä

  • näteimmät kirjoitti:

    Punaiset housut ja punaiset Hai-kumpparit olivat mielestäni noista kuvista sexikkäimmät.

    Samaa mieltä iltiksen jutun osalta mutta mitkä hait on tämän päivän hesarissa. Aika tyylikkäät, mistä niitä saa. Ennen en ole nähnyt...onkohan muita värejä ?

    Samaa mieltä. Täsmälleen. Kontiotita ei oltu otettu mukaan, kun ovat niin yleisiä. Yrittävät nostaa muidenkin kumppareiden myyntilukuja, kun eivät oikein käy kaupaksi.

    Äänestä

  • näteimmät kirjoitti:

    Punaiset housut ja punaiset Hai-kumpparit olivat mielestäni noista kuvista sexikkäimmät.

    Neitokaisella uudet punaiset kumpparit.

    Äänestä

  • unohtui kirjoitti:

    Oikein oli nätti kuva. Tyttö osasi pitää saappaita oikein. Juuri trikoiden tai sukkahousujen, myös tiukkojen pillifarkkujen kanssa Hait ja Kontiot on naisella parhaimmillaan. Aivan liian monet käyttävät liian lerppalahkeisia housuja kumppareiden kanssa. Ei ole hyvä sellainen. Tuollaisia kuvia lisää.

    Äänestä

  • haijalka kirjoitti:

    Samaa mieltä iltiksen jutun osalta mutta mitkä hait on tämän päivän hesarissa. Aika tyylikkäät, mistä niitä saa. Ennen en ole nähnyt...onkohan muita värejä ?

    Kuka tietää onko ti hesarissa olleen mallisia haita oikeasti myynnissä vai oliko se animaatiokuva ?

    Äänestä

  • Kumppis kirjoitti:

    Oikein oli nätti kuva. Tyttö osasi pitää saappaita oikein. Juuri trikoiden tai sukkahousujen, myös tiukkojen pillifarkkujen kanssa Hait ja Kontiot on naisella parhaimmillaan. Aivan liian monet käyttävät liian lerppalahkeisia housuja kumppareiden kanssa. Ei ole hyvä sellainen. Tuollaisia kuvia lisää.

    Nuori nainen näyttäisi olevan muotitietoinen viimeistä piirtoa myöten. Juuri noin kumppareita tulee pitää, eikä piilotella niitä lahkeiden tms. alle piiloon.

    Äänestä

  • asukokonaisuus kirjoitti:

    Nuori nainen näyttäisi olevan muotitietoinen viimeistä piirtoa myöten. Juuri noin kumppareita tulee pitää, eikä piilotella niitä lahkeiden tms. alle piiloon.

    Tämä kuva on ollut täällä useamman kerran, mutta tuli vaan mieleeni tuosta asukokonaisuudesta.
    http://www.mikathesika.com/Ankkarock/imagepages/image2.html

    Äänestä

  • Kiitos!. kirjoitti:

    Ei hassumpi kuva, mutta itse asiassa noiden tiukkojen farkkujen kanssa Kontiot olisivat päässeet paremmin oikeuksiinsa, kuin hameen kanssa.
    http://www.mikathesika.com/Ankkarock/imagepages/image4.html

    Olen samaa mieltä. Farkut ovat parhaat kumpparien ja nimenomaan Kontioiden kanssa.

    Äänestä

  • Luulit löytäneesi jotain uutta, kyllä vanhat ketut aina tuollaiset löytävät.

    Äänestä

  • miksi kysyt? kirjoitti:

    Luulit löytäneesi jotain uutta, kyllä vanhat ketut aina tuollaiset löytävät.

    Me vakipalstalaiset löydämme kyllä lähes kaiken naisten kumppareihin liittyvän, mitä netistä löytyy. Mutta saattapi täällä käydä sellaisiakin lukijoita, jotka ovat vasta tämän vuoden puolella löytäneet nämä jutut.

    Äänestä

  • ketut kirjoitti:

    Kun on hieman mielikuvitusta, kumpparikuvia löytyy yllättävän paljon netistä.

    Äänestä

  • Noita ballbusting-klippejä löytyy sieltä hirmuinen määrä, mutta ei taaskaan kumppareilla potkittuna eikä pompittuna. Epistä.

    Äänestä

  • valtavasti kirjoitti:

    Noita ballbusting-klippejä löytyy sieltä hirmuinen määrä, mutta ei taaskaan kumppareilla potkittuna eikä pompittuna. Epistä.

    Suomen tyttö potkii poikaa takaapäin munille. Ikävä kyllä ei kumppareilla.

    Äänestä

  • valtavasti kirjoitti:

    Noita ballbusting-klippejä löytyy sieltä hirmuinen määrä, mutta ei taaskaan kumppareilla potkittuna eikä pompittuna. Epistä.

    Löytyy paljon hyviä pätkiä, mutta kaikkia ei voi downloadata. Eikä sielläkään kumppareilla potkita.

    Äänestä

  • Iltalehdessä kehui potkineensa poliisia munille seuraavaan tapaan:
    - Mä potkin poliisia munille. Kun Kadi tulee temperamentin kanssa, jos ei kiinnosta, niin munille tulee, Kadi ylpeili muiden kuunnellessa tarinaa.
    Lieköhän ollut ne kuvan vadelmanpunaiset kumpparit jalassa silloin?

    Äänestä

123 rubberboots- sivuilla sanotaan, että kuvauksiin saa lähettää haluamiaan kumppareita. Tietääkö kukaan mihin osoitteeseen niitä voi lähettää?

Äänestä

  • Aika monenlaisia kumppareita ovatkin saaneet haalituksi vuosien mittaan. Korkokumppareista Kontioihin näkyy löytyvän. 20 euroa kuukauden jäsenyydestä on vaan köyhälle liikaa.

    Äänestä

  • kumppareita kirjoitti:

    Aika monenlaisia kumppareita ovatkin saaneet haalituksi vuosien mittaan. Korkokumppareista Kontioihin näkyy löytyvän. 20 euroa kuukauden jäsenyydestä on vaan köyhälle liikaa.

    Tuo Monenlaisia kumppareita on kirjoitettu näköjään 2002-vuoden elokuussa. Tämä koko Suomi24 takkuaa pahasti. Eilenkään ei meinannut päästä millekään keskustelualueelle.

    Äänestä

  • Ainakin uusimmissa kuvauksissa käytetyt kumpparit myydään HuutoNetissä.

    Äänestä

Annalla oli mustat ratsastussaappaat tämän illan ohjelmassa. Mieluummin olisin nähnyt noin kauniin naisen kumpparit jalassa.

Äänestä
  • ...täti tuo Anna. Komenteli kuin vanha kanta-aliupseeri sulhasehdokkaitaan. Hyvältä näyttivät ratsastussaappaatkin hänen jaloissaan, mutta kumppareita jäin minäkin kaipaamaan.

    Äänestä

  • Kyllä kelpaisi.

    Äänestä

  • Nuorella naisella näyttäisivät olevan alkuperäiset Kontiot, koska varsien yläosassa ei ole mitään logoa. Pohjatkin ovat sopivan kuluneet. Niillä olisi hyvä hieroa pikkuveljeä.

    Äänestä

  • Kontiot kirjoitti:

    Nuorella naisella näyttäisivät olevan alkuperäiset Kontiot, koska varsien yläosassa ei ole mitään logoa. Pohjatkin ovat sopivan kuluneet. Niillä olisi hyvä hieroa pikkuveljeä.

    Mahtavia kuvia!! Oletpa löytänyt mukavan kuvakimaran. Eipä tuosta taida päästä käteen vetämättä.

    Äänestä

  • Kontiot kirjoitti:

    Nuorella naisella näyttäisivät olevan alkuperäiset Kontiot, koska varsien yläosassa ei ole mitään logoa. Pohjatkin ovat sopivan kuluneet. Niillä olisi hyvä hieroa pikkuveljeä.

    Muista kuvista kävi ilmi, että sinisten Kontioiden (jotka muuten äkkiseltään näyttävät tavallisilta mustilta) pohjat on jätetty likaisiksi. Päältä ne oli kyllä puunattu puhtaiksi. Jännää, että tyttö on suostunut puraisemaan ja lipaisemaan "likaista" pohjaa. Pohjan likaisuus käy ilmi parhaiten tässä kuvassa, kun klikkaa plussasta lähemmäs.
    http://www.rabbitsreviews.com/gals/fetish/123rubberboots/sex/012.jpg
    Ja totta, mitä yksi vastaaja totesi. Pohjat näyttävät mukavan kuluneilta...

    ...pohjat osoittavat, että kumppareita on käytetty, eivätkä ne ole olleet pelkkinä koristeina tai välttämättöminä loskasään kenkinä kaapin nurkassa. Nämä kaksi asiaa, siis kuluneet ja likaiset pohjat tekevät naisten kumppareista entistä kiihottavampia.

    Äänestä

  • likaiset... kirjoitti:

    Kaapissa on muiden kumppareiden joukossa yhdet nuoren tytön käyttämät musta 36 numeroiset Kontiot, joiden pohjat ovat lähes sileät ja kantapäät kovasti madaltuneet uusiin kumppareihin verrattuna.

    Äänestä

  • Kontiot kirjoitti:

    Nuorella naisella näyttäisivät olevan alkuperäiset Kontiot, koska varsien yläosassa ei ole mitään logoa. Pohjatkin ovat sopivan kuluneet. Niillä olisi hyvä hieroa pikkuveljeä.

    Ihan alkuperäisissä Kontioissa ei ollut kumpparin varren yläosan sisäpuolella mustaa kankaista logoa. Seuraavassa mallissa se jo oli. Siinä lukee Original Nokia Hand made in Finland.
    Onneksi Kontioiden keräilijänä olen onnistunut saamaan haltuuni lähes kaikki naisilla käytössä olleet mustat Kontiomallit. Osan olen suurin piirtein joutunut repimään naisten jaloista.

    Äänestä

  • sisäpuolella? kirjoitti:

    ...vuorikin on kuviollinen, toisin kuin vanhoissa kunnon Kontioissa. Puhumattakaan varsien lötteröydestä. Hyvät kumpparit panivat pilalle.

    Äänestä

  • Kontioiden... kirjoitti:

    ...vuorikin on kuviollinen, toisin kuin vanhoissa kunnon Kontioissa. Puhumattakaan varsien lötteröydestä. Hyvät kumpparit panivat pilalle.

    Sopivasti osui tuollainen kuva uusista Kontioista. Vuorin kuviointi ja veltot varret. Voi kumppariparkoja.
    http://nk.oulu.fi/enorssi/gallery/album80/saappaat

    Äänestä

  • hyvin kirjoitti:

    Sopivasti osui tuollainen kuva uusista Kontioista. Vuorin kuviointi ja veltot varret. Voi kumppariparkoja.
    http://nk.oulu.fi/enorssi/gallery/album80/saappaat

    Näin vanhaa runqvistia potuttaa, kun uusien kontsujen varsista ei saa enää kunnon otetta. Vanhoissa kumppareissa kaikki oli toisin. Varret olivat jäykät kuin tolppateräs. Niistä oli hyvä "topria" kiinni ja sitten vaan antoi pohjalla palaa.

    Äänestä

  • mättääkin kirjoitti:

    Onneksi kuitenkin vuoret ovat muuttuneet takaisin entisen kaltaisiksi ilman nokia painatusta. Kääntövarsidiggarin mielestä varteenotettava parannus.

    Äänestä

  • mättääkin kirjoitti:

    Näin vanhaa runqvistia potuttaa, kun uusien kontsujen varsista ei saa enää kunnon otetta. Vanhoissa kumppareissa kaikki oli toisin. Varret olivat jäykät kuin tolppateräs. Niistä oli hyvä "topria" kiinni ja sitten vaan antoi pohjalla palaa.

    60-luvun puolivälissä tytöt käyttivät Janne-nimisiä kumppareita, jotka olivat Kontioiden näköisiä, mutta muistaakseni niissä ei ollut heijastinnauhaa ja pohjakuvio oli kaikissa kokoluokissa samanlainen kuin nyt on alle 34 numeron Kontioissa.
    Muistan, kun ensimmäisen kerran pääsin leikkimään erään Sirkka-nimisen tytön Janne-kumppareiden kanssa. Näin on vaan siitäkin vierähtänyt jo yli 40 vuotta ja kumppareita on nähty jos jonkinlaista. Silloin tehtiin kumpparit sentään kotimaassa.

    Äänestä

  • sellaiset kirjoitti:

    Kaapissa on muiden kumppareiden joukossa yhdet nuoren tytön käyttämät musta 36 numeroiset Kontiot, joiden pohjat ovat lähes sileät ja kantapäät kovasti madaltuneet uusiin kumppareihin verrattuna.

    Kahdet mustat Kontiot kooltaan kolmekasit jostain 80-luvun alkupuolelta. Melko silestonet kumpparit, mutta ei liiaksi kuluneet.

    Äänestä

Nyt olis myytävänä todella uuden veroiset Nokian Leena merkkiset kumpparit mustat ovat ja kokoa 42 ! jos kiinostaa tarjoa voi jotai ? [email protected]

Äänestä
  • Tosiaan, laita Huuto.nettiin sieltä saat parhaan hinnan. tiesvaikka 200 eur! (kumma ettei ystävämme Pilkunnussija ole huomannut viestiäsi - nimittäin kumppareiden oikea mallinimi on Lena eikä Leena)

    Äänestä

Nyt olis myynnissä todella uuden veroiset Nokian Leena merkkiset pitkävartiset mustat kumpparit kokoa 42 ! Tarjotkaa jos kiinostaa jotain ? [email protected]

Äänestä
  • Kyllä muistan tuon nuorisomuodin, mutta itse olin tuolloin alta kymmenen, joten omia Haita en omistanut. Ensimmäiset Kontiot sain 80- luvun alussa ja se oli suuri asia.

    Äänestä

  • ...olevan aivan ensimmäisiä Hai-kumppareita. Olen huomaavinani pohjakuvion tapaista ja varretkin ovat ensimmäisiin Haihin verrattuna liian pitkät. Nuo olivat "välimallia".

    Äänestä

  • 1969 näin ensimmäiset Hait yhdellä tytöllä ja muutama kuukausi siitä samanlaiset kumpparit olivat lähes kaikilla tytöillä. Yleisin väri ainakin meillä päin oli valkoinen, mutta keltainen ja punainen tulivat tiukasti perässä. Muutamia sinisiäkin kumppareita näkyi tyttöjen jaloissa.

    Äänestä

  • Kumppareista tuli mieleen 70-luvun loppu ja naapurin kolme teinityttöä, joilla kaikilla oli tuollaiset siniset Hait. Intohimoihini kuului silloin iltahämärissä tutkia naapurin ulkorappuset, jospa löytyisi Hait ulkoterassilta. Useimmiten löytyikin ja puskassa kumpparit saivat rajun kusisuihkutuksen. Ajastaan kumin pintaan muodostui kuivunut kusikalvo, joka osittain kului käytössä pois.

    Äänestä

  • muistetaan kirjoitti:

    1969 näin ensimmäiset Hait yhdellä tytöllä ja muutama kuukausi siitä samanlaiset kumpparit olivat lähes kaikilla tytöillä. Yleisin väri ainakin meillä päin oli valkoinen, mutta keltainen ja punainen tulivat tiukasti perässä. Muutamia sinisiäkin kumppareita näkyi tyttöjen jaloissa.

    Liisalla, eli Anna-Leena Härkösellä on Metsoloissa useammassa kohtauksessa vanhat, punaiset Hai-kumpparit jalassa. Muualla en ole enää punaisia originaaleja Haita nähnyt.

    Äänestä

  • Liisalla kirjoitti:

    Härkönen kirjoittaa kirjoissaankin usein kumppareista. Jo heti ensimmäisessä kirjassa "Häräntappoase", jonka hän kirjoitti 18-vuotiaana, on kumpparirepliikkejä. "...alkoi vetää kumppareita jalkaansa". "Nussitaanko kumisaappaissa"?
    Metsoloissa "Liisalla" on hienot punaiset Hait monessa jaksossa jalassa. Nauhalta löytyy jostain syystä juuri ne jaksot.

    Äänestä

  • kumpparifani? kirjoitti:

    markkinoilla olleet VEGA-nimiset, erehdyttävästi kylläkin haiden näköiset kumpparit.

    Äänestä

  • vaan 70-luvulla kirjoitti:

    markkinoilla olleet VEGA-nimiset, erehdyttävästi kylläkin haiden näköiset kumpparit.

    Niin monta kertaa on tullut videolta katsottua ja itse elin parasta kauttani Hai-kaudella, jotan ne kumpparit ovat perin tutut. Tosin Vegatkin tulivat tuttaviksi.

    Äänestä

  • Liisalla kirjoitti:

    Liisalla, eli Anna-Leena Härkösellä on Metsoloissa useammassa kohtauksessa vanhat, punaiset Hai-kumpparit jalassa. Muualla en ole enää punaisia originaaleja Haita nähnyt.

    mulla on sellaiset punaiset hait.kun keräilen niitä.

    Äänestä

  • Kumpparit ovat HOT.

    Äänestä

  • Täällä näkee kumppareita vain maanviljelijöillä ja heilläkin rumia Puroforteja.

    Äänestä

  • ei täyty kirjoitti:

    Täällä näkee kumppareita vain maanviljelijöillä ja heilläkin rumia Puroforteja.

    Eilen illalla lueskelin erään Pohjois-Suomesta Helsinkiin muuttaneen nuoren opiskelijanaisen blogia. Päiväkirjassaan hän kertoi mm. kumppareista. Kotiseudullaaan häntä oli katseltu kummeksuen, kun hän liikkui kumpparit jalassa, mutta Helsingissä kuulemma kumppareita pitävät muutkin nuoret naiset ja kukaan ei kiinnitä niihin sen kummempaa huomiota.
    Minä kyllä töllöttäisin silmät tapillaan, jos sattuisin vielä joskus näkemään naisen kumppareissaan.

    Äänestä

  • ei täyty kirjoitti:

    Täällä näkee kumppareita vain maanviljelijöillä ja heilläkin rumia Puroforteja.

    Teinitytöllä tänään vihreät Hai-kumpparit maaseutukaupungissa. Vielä on toivoa.

    Äänestä

Ensi sunnuntaina alkaa jälleen "Maajussille morsian". Jännitysmomenttina on, millaiset kumpparit tuotantotiimi on valinnut morsiamille? Viime vuonna kaikilla oli punaiset Tretornit, mutta tuskinpa käyttävät samaa kumpparimallia kahtena vuotena peräkkäin.

Äänestä
  • Luulenpa, että jotkut värikkäät kumpparit etsitään kaikille morsiamille. Tustin tuotanto sentään Puroforteihin sortuu. Nauhallisia Vikingejä tuskin kuitenkaan ja Haissa on maatilan töihin liian lyhyet varret.

    Äänestä

  • En usko Miialla olevan enää juontotehtävissä kumppareita jalassaan. Nyt jää kaikki autuus morsmaikkojen kumppareiden varaan.

    Äänestä

  • kumppareita kirjoitti:

    En usko Miialla olevan enää juontotehtävissä kumppareita jalassaan. Nyt jää kaikki autuus morsmaikkojen kumppareiden varaan.

    ...juontajakaan käynyt yhdelläkään maatilalla itse ohjelman aikana. Ainoastaan kaupunkilomalla oli mukana. Miian kumppareista saimme nauttia todennäköisesti vain tuossa esittelyohjelmassa.

    Äänestä

  • Hänet näkisin mielelläni kumpparit jalassa. Esittelyjaksossa kulki koko ajan ratsastussaappaissa, mutta kumpparit kruunaisivat kaiken.
    Hän on kuitenkin kandidaatti, joten tuotantoyhtiöltäkään ei hänelle heru kumppareita.

    Äänestä

  • Ehkäpä parin viikon päästä saadaan nähdä morsiamien kumpparit, kun he tulevat vierailulle maajussien tiloille.

    Äänestä

  • kumpparinäkymiä kirjoitti:

    Ehkäpä parin viikon päästä saadaan nähdä morsiamien kumpparit, kun he tulevat vierailulle maajussien tiloille.

    Viime syksynä oli hyvä, kun mehiläis-Jussi simputti akkoja liejukossa. Olipahan naisilla varmasti kumpparit jalassa.

    Äänestä

  • kumpparinäkymiä kirjoitti:

    Ehkäpä parin viikon päästä saadaan nähdä morsiamien kumpparit, kun he tulevat vierailulle maajussien tiloille.

    Vielä tiputtavat jokainen yhden ehdokkaan pois Hangon maisemissa ja jäljelle jääneet kaksi kandidaattia pääsevät sitten maajussin maatilalle tutustumiskäynnille.
    Silloin saatetaan nähdä kumppareitakin.

    Äänestä

  • Hangossa kirjoitti:

    Vielä tiputtavat jokainen yhden ehdokkaan pois Hangon maisemissa ja jäljelle jääneet kaksi kandidaattia pääsevät sitten maajussin maatilalle tutustumiskäynnille.
    Silloin saatetaan nähdä kumppareitakin.

    Olihan noissa naisissa muutama aika simpsakan näköinen daami. Mielellään heitä näkisi kumppareissa vaikkapa navettatöissä.

    Äänestä

  • simpsakan näköinen kirjoitti:

    Olihan noissa naisissa muutama aika simpsakan näköinen daami. Mielellään heitä näkisi kumppareissa vaikkapa navettatöissä.

    Ainakin Sepon naiset ovat mustissa Kontioissa. Hyvä homma, että on kunnon kumpparit eikä mitään Puroforteja.

    Äänestä

Panittehan merkille, että tämän illan MTV:n uutisten loppukevennys oli omistettu kumppareille. Kylläpä niitä näytti siellä pääkaupungissa olevankin runsaasti ja eri malleja.

Äänestä
  • Kerrankin meille kumpparifriikeille mieluisa kevennys. Helsingissä ei tosiaankaan tunnuta ujostelevan kumpparien käytössä.

    Äänestä

  • toi Tampereen katukuvaan melkoisen määrän erilaisia kumpparintallaajia. Värejä ja malleja oli joka lähtöön.

    Äänestä

  • Mahtaako löytyä maikkarin sivuilta? Itse en ole onnistunut sitä löytämään.

    Äänestä

  • kevennys? kirjoitti:

    Mahtaako löytyä maikkarin sivuilta? Itse en ole onnistunut sitä löytämään.

    Todella upea pätkä, kannattaa ehdottomasti katsoa ( yhdeksän uutiset 17.9)

    Äänestä

  • Löytyy kirjoitti:

    Todella upea pätkä, kannattaa ehdottomasti katsoa ( yhdeksän uutiset 17.9)

    IE7 ei taida tykätä kumppareista, koska heitti joka kerta ulos ja "lähetä virheraportti".
    Firefoxilla tuo toimi moitteettomasti.

    Äänestä

Nyt olis myynnissä uuden veroiset Nokian Petra kumpparit väriltään mustat 2cm korolla kokoa 42 !
Jos kiinostaa tarjoa voi [email protected]

Äänestä
  • En millään muista minkänäköiset Petrat ovat. Kerro!

    Äänestä

Eikös joku viime kumpparijutuissa ollut laittanut sähköpostia Annalle ja Kristiinalle ja kysellyt heidän kumppareistaan? Mitään ei ole kuulunut. Ovatko vastanneet?

Äänestä
  • Kumpikin näyttää lukeneen postinsa, mutta heille tulee varmasti satoja viestejä päivittäin ja kumppariuteluihin vastaaminen ei kai ole heidän mielestään ensi sijalla.

    Äänestä

  • Paremman näköiset kuitenkin kuin nilkkurikumpparit. Nuo nyt sentään näyttävät kumppareilta.

    Äänestä

  • paremmat kirjoitti:

    Paremman näköiset kuitenkin kuin nilkkurikumpparit. Nuo nyt sentään näyttävät kumppareilta.

    Pohjakuvio näyttää vaaralliselta. Karkea kuin Rukan kumppareissa. Ei sovellu kaikkiin käyttötarkoituksiin.

    Äänestä

Tänään bongasin peräti kahdet kumpparit. Teinitytöllä vihreät Hait ja noin kolmekymppisellä pyöräilevällä naisella punaiset, mustapohjaiset Kontiot.
Lainaten vuoristoneuvos Tuuraa: "Tämä on onnen päivä".

Äänestä
  • kun kontiotkin noin tarkasti tiesit, kerro olivatko hait omenan- petroolin-vihreät vai vihreät, tuota sävyä kun on monta

    Äänestä

  • vähän tarkemmin, kirjoitti:

    kun kontiotkin noin tarkasti tiesit, kerro olivatko hait omenan- petroolin-vihreät vai vihreät, tuota sävyä kun on monta

    ...ja niistäkin vain mustat ja punaiset. En ala kikkailla omituisilla väreillä (vrt. valkoiset Kontiot). Minulle ne ovat aina olleet valkoiset eikä tuohet.
    Haissa näkyy olevan jos jonkinlaista väriä. Tytön kumpparit olivat tällaiset vaaleanvihreät. Muka omenanväriset? Saivartelua, sanon minä.
    http://www.nokianfootwear.fi/bfi/PhotoBank/Yleissaappaat/photoalbum_photo_view?b_start=4

    Äänestä

  • tiedän... kirjoitti:

    kyseisen asian suhteen!
    Taitaa olla olla vain omaa JÄÄRÄPÄISYYTTÄSI.

    Äänestä

  • Tänä aamuna harvinainen ja mukava bongaus: nuorella opiskelijatytöllä valkoiset (vai onko väri tuohi? :) korolliset Cityt. Farkun lahkeet saappaan varren sisällä niin kuin pitääkin.
    On varmaan eka kerta vuosiin, kun näen jollain nuorella naisella tuollaiset saappaat.
    (ja ettei tule turhia väärinkäsityksiä, niin pidän aivan yhtä lailla kaikenlaisista kumppareista, niin Kontioista, Haista kuin muistakin malleista)

    Äänestä

  • S A I V A R T E L U kirjoitti:

    kyseisen asian suhteen!
    Taitaa olla olla vain omaa JÄÄRÄPÄISYYTTÄSI.

    ...Nokian Jalkineiden tapaa määritellä kumppareiden värejä. Suurin osa kansasta ei ymmärrä fuksioita, limejä sun muita kummallisia värimäärittelyjä. Riittäisi punainen-vaaleanpunainen, vihreä-vaaleanvihreä jne.
    Vadelmanpunainen, tuohenvärinen. Voi tsiisus.

    Äänestä

  • vaan... kirjoitti:

    jo hyvä mies, voisi tehdä hyvää sinullekin.

    Äänestä

  • siirry nykyaikaan... kirjoitti:

    jo hyvä mies, voisi tehdä hyvää sinullekin.

    Ei ole tiki-tikiä eikä juppien kännykkää. Eikä tule. Kumppariasiassakin pysyttelen mieluummin viime vuosituhannella.

    Äänestä

  • hyvinkin kirjoitti:

    Ei ole tiki-tikiä eikä juppien kännykkää. Eikä tule. Kumppariasiassakin pysyttelen mieluummin viime vuosituhannella.

    Tarkemmin ottaen vuosina 1969-1999 valmistettiin parhaat kumpparit. Nyt, kun on menty Serbiaan ja muuanne halpatuotannon maihin, laatukin on laskenut ja jotkut kumpparit haisevat ihan öljylle. Ennen nokialaiset tuoksuivat miellyttävälle kumille.

    Äänestä

  • vuosisadalla kirjoitti:

    Tarkemmin ottaen vuosina 1969-1999 valmistettiin parhaat kumpparit. Nyt, kun on menty Serbiaan ja muuanne halpatuotannon maihin, laatukin on laskenut ja jotkut kumpparit haisevat ihan öljylle. Ennen nokialaiset tuoksuivat miellyttävälle kumille.

    Nokialta ei tule enää mitään muuta aitoa, kuin Reinot ja Ainot. Sössivät kaikki kumpparijuttunsa niin maan perusteellisesti.

    Äänestä

  • niin on kirjoitti:

    Nokialta ei tule enää mitään muuta aitoa, kuin Reinot ja Ainot. Sössivät kaikki kumpparijuttunsa niin maan perusteellisesti.

    Silloin olivat Hait, Jollet ja Kontiot jokaisella tytöllä, riippuen hieman oltiinko vuosikymmenen alussa, puolivälissä vai lopussa. Kumppareita sai ihastella joka päivä.

    Äänestä

  • parasta aikaa kirjoitti:

    Silloin olivat Hait, Jollet ja Kontiot jokaisella tytöllä, riippuen hieman oltiinko vuosikymmenen alussa, puolivälissä vai lopussa. Kumppareita sai ihastella joka päivä.

    Lisäisin vielä, että Haita ja muita vastaavia kumppareita oli myös suunnilleen joka pojalla ja monenlaisissa väreissä. Itselläni oli valkoiset, useammallakin kaverilla keltaiset, ja olipa joillakin pojilla punaisiakin. Sinisiä oli kyllä eniten.

    Äänestä

Jollain palstalla kyseltiin alkukesästä, että kuka mahtoi olla vihreiden puoluekokouksesta näytetyssä TV-pätkässä se kaunis nainen kumpparit jalassa. En nähnyt ko. uutisvälähdystä, mutta jo tuolloin minulla oli oma arvaukseni.
Nyt lueskelin Merikukka Forsiuksen blogia toukokuulta ja siinä hän kertoo ostaneensa uudet kumpparit itselleen. Tietysti uusia kumppareita piti esitellä puoluekokousväelle.

Äänestä
  • Ainaskin noin vuosi sitten bongasin merikukan Nummelan Prismassa vähän jo kuluneet punaiset kontiot jalassaan ! Ja samaisella reissulla parkkipaikalla vieressa olevan rautakaupan edessä noin 30 vee brunetella punaiset kontsut jalassaan olivat aivan kauhean kuraiset ja paskaset :-)"mun makuuni just" en ole aikaisemmin niin likasia kontioita typyillä nähnyt edes ridas tallillakaan :-)taisi olla rakennus puuhissa peräkärryineen ja aaaaah niin suttusineen punakontioineen ! Olisinkin lähtenyt tekeen kauppaa sen saappaista ellei muijani olis ollu mukana Pkele :-( et mitkäs Merikukan oodet lantsararit sit on...................... ? :-)

    Äänestä

  • Nummelan kumppari kirjoitti:

    Ainaskin noin vuosi sitten bongasin merikukan Nummelan Prismassa vähän jo kuluneet punaiset kontiot jalassaan ! Ja samaisella reissulla parkkipaikalla vieressa olevan rautakaupan edessä noin 30 vee brunetella punaiset kontsut jalassaan olivat aivan kauhean kuraiset ja paskaset :-)"mun makuuni just" en ole aikaisemmin niin likasia kontioita typyillä nähnyt edes ridas tallillakaan :-)taisi olla rakennus puuhissa peräkärryineen ja aaaaah niin suttusineen punakontioineen ! Olisinkin lähtenyt tekeen kauppaa sen saappaista ellei muijani olis ollu mukana Pkele :-( et mitkäs Merikukan oodet lantsararit sit on...................... ? :-)

    Niinkuin kerroin, en nähnyt tätä kohtaa uutisissa. Sitä paitsi muistin väärin. Vihreät olivat Olavinlinnassa eduskuntaryhmän kokouksessa. Tuntuvat kumpparipalstalla olevan sitä mieltä, että joko limet Kontiot, tai keltaiset Rukat. Oli ollut niin lyhyt välähdys.

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    Katsoin uutispätkän aikanaan netissä pari kolme kertaa. Minusta ne saappaat olivat limet kontiot. Nainen, joka niissä kulki, näkyi vain takaapäin ja hänellä oli vaalea polkkatukan tapainen, joka ei ulottunut hartioille asti. Itse ajattelin, että hän voisi olla Tuija Brax, mutta kyllä Merikukkakin on mahdollinen.

    Äänestä

Sattui aamusella sopiva sauma ja pääsin käsiksi uuden mallisiin vadelmanpunaisiin Haihin, koko oli 36. Täytyy myöntää, että olin hieman pettynyt. Ei ollut sitä entisten Nokian kumppareiden ominaistuoksua noissa kumppareissa. Enempi varret kuin pohjatkaan eivät tuoksuneet juuri miltään. Varret olivat hyvin pehmeät lötteröt, aivan kuin nykyisissä Kontioissakin. Missähän maassa nuo ovat mahdollisesti valmistettu?
Kyllähän nuo loppujen lopuksi aika hyvät kyydit antoivat, mutta valokuvien perusteella olin odottanut vielä jotain parempaa.

Äänestä
  • ...kuin esim. Rukka-kumppareissa. Rukan pohjat ovat myrkkyä kikkelille.

    Äänestä

  • pohjakuvio... kirjoitti:

    ...kuin esim. Rukka-kumppareissa. Rukan pohjat ovat myrkkyä kikkelille.

    ...kumppareilla pystyy muutakin tekemään, kuin hieroa niitä kulliin?

    Äänestä

Joo täällä stadissa nyt kun on sateista aivan helvetisti tytöillä hai saappaita ja punaisia kontioitakin näkee päivittäin monia !!! Ihanaa on , eiks vaan ?

Äänestä
  • Pitänee tulla sinne ihailemaan, kun täällä junttilassa vain rohkeimmilla on sään mukaiset jalkineet. Suuri osa kulkee läpimärissä tennareissa tai muissa pikkukengissä. Nahkasaappaatkin lohduttaisivat paremman puutteessa, mutta niitäkin näkyy liian vähän.

    Äänestä

  • Kadehtija. kirjoitti:

    Pitänee tulla sinne ihailemaan, kun täällä junttilassa vain rohkeimmilla on sään mukaiset jalkineet. Suuri osa kulkee läpimärissä tennareissa tai muissa pikkukengissä. Nahkasaappaatkin lohduttaisivat paremman puutteessa, mutta niitäkin näkyy liian vähän.

    ...miehet edes mitään naisten kumppareiden päälle? Taitaa mennä hukkaan kumpparinäkymät. Muualla Suomessa ei ole niin kiirettä ja joutaisimme ihailemaan rauhassa jokaista näkemäämme kumppariparia.

    Äänestä

  • paikalliset... kirjoitti:

    ...miehet edes mitään naisten kumppareiden päälle? Taitaa mennä hukkaan kumpparinäkymät. Muualla Suomessa ei ole niin kiirettä ja joutaisimme ihailemaan rauhassa jokaista näkemäämme kumppariparia.

    Miesjupit kulkevat hirmu kiireellä pitkin katuja ja puhuvat juppikännykkäänsä ja eivät varmasti vilkaisekaan tyttöjen kumppareihin.

    Äänestä

  • Kiertelin Helsingin keskustassa lauantain kaatosateen aikana. En muista koskaan nähneeni yhtä paljon tyylikkäitä naisten kumisaappaita. Suosituimpia näyttävät olevan Hait ja Vikingin Retrot, myös tuntemattomampia lyhytvartisia näkyi. Ja tietysti Kontioita. Mikä parasta, melkein kaikki kumppareiden käyytäjät olivat tyylikkäitä nuoria naisia, jotka selvästi viihtyivät saappaissaan. Huomasin myös "ysärityyliset" ratsastussaappaiden tyyppiset kiiltonahkasaappaat (Palmrothin?) nuorella tytöllä. Toivottavasti ne yleistyvät taas nuorilla. Myös nahkaisia ratsusaappaita näkyi kiitettävästi. Saa nähdä, mitkä on näkymät ensimmäisten loskakelien aikaan, tuskin maltan odottaa.

    Äänestä

  • bogaaja kirjoitti:

    Kiertelin Helsingin keskustassa lauantain kaatosateen aikana. En muista koskaan nähneeni yhtä paljon tyylikkäitä naisten kumisaappaita. Suosituimpia näyttävät olevan Hait ja Vikingin Retrot, myös tuntemattomampia lyhytvartisia näkyi. Ja tietysti Kontioita. Mikä parasta, melkein kaikki kumppareiden käyytäjät olivat tyylikkäitä nuoria naisia, jotka selvästi viihtyivät saappaissaan. Huomasin myös "ysärityyliset" ratsastussaappaiden tyyppiset kiiltonahkasaappaat (Palmrothin?) nuorella tytöllä. Toivottavasti ne yleistyvät taas nuorilla. Myös nahkaisia ratsusaappaita näkyi kiitettävästi. Saa nähdä, mitkä on näkymät ensimmäisten loskakelien aikaan, tuskin maltan odottaa.

    Eikö yhtään paria Nokia korollisia?????

    Äänestä

  • Haaveilen kirjoitti:

    Eikö yhtään paria Nokia korollisia?????

    Niinpä, nykyajan nuoret naiset eivät käytä korkokumppareita. Ne ovat epäkäytännöllisiä ja niihin liittyy tietty hutsahtavien 5-kymppisten leima. (ja 400. viesti!)

    Äänestä

  • korollisia... kirjoitti:

    Niinpä, nykyajan nuoret naiset eivät käytä korkokumppareita. Ne ovat epäkäytännöllisiä ja niihin liittyy tietty hutsahtavien 5-kymppisten leima. (ja 400. viesti!)

    Kun tuo mainitsemasi luku ei ole ainakaan ketjun 400.s viesti, vaan 401.s ... (tämä taas 402.s)

    Kyllä noita korkojakin kannattaa opetella ihan laskutaidonkin kannalta, ja oppii lukemaankin.

    Äänestä

  • Haaveilen kirjoitti:

    Eikö yhtään paria Nokia korollisia?????

    Me Naisissa oli jo kuva yhdistä korkokumppareista ja Henkalla ja Maukallakin on jotkin korkokumpparit myytävänä. Kyllä se muoti tänne junttilaankin pikkuhiljaa tulee suuresta maailmasta.

    Äänestä

  • korkee... kirjoitti:

    Me Naisissa oli jo kuva yhdistä korkokumppareista ja Henkalla ja Maukallakin on jotkin korkokumpparit myytävänä. Kyllä se muoti tänne junttilaankin pikkuhiljaa tulee suuresta maailmasta.

    Mikä MN:n numero?

    Äänestä

  • Korot nousuun kirjoitti:

    Mikä MN:n numero?

    Lukasin kanssa vaimon lehteä paskalla istuessa ja kas, siellähän oli sivun juttu syyskamoista. Kumpparit ovat tämän syksyn muotijalkineet. Jos se lehti ilmestyy kerran viikossa(?), niin se oli toissaviikon numero. Oiskohan se meillä jossain, ni saisi kuvan....

    Äänestä

...olisi kiva nähdä kumpparit jalassa touhuamassa ulkona. Kadin kumpparikuva löytyykin irc:istä.

Äänestä
  • Piia on toiminut maatalouslomittajana ja seminologina, joten kumpparit löytyvät varmasti.

    Äänestä

  • Maxine on rento nuori nainen. Kiroilee, polttaa, ryyppää ja räkii kuin entisajan satamajätkä ja on vielä kauniskin. Ai, kun näkisi hänet mustissa Kontio-kumppareissa.

    Äänestä

  • Maxinen kirjoitti:

    Maxine on rento nuori nainen. Kiroilee, polttaa, ryyppää ja räkii kuin entisajan satamajätkä ja on vielä kauniskin. Ai, kun näkisi hänet mustissa Kontio-kumppareissa.

    Maxi on hienostoperheen tytär, joka omien sanojensa mukaan liikkuu vain taksilla ja lentokoneella. Tuskin hän on ikinä edes laittanut kumppareita jalkaansa.

    Äänestä

  • lomittajana kirjoitti:

    Piia on toiminut maatalouslomittajana ja seminologina, joten kumpparit löytyvät varmasti.

    Tuskin kiinnostaisi, vaikka olisi minkälaiset kumpparit jalassa. Puhuu selän takana pahaa toisista talossa olijoista ja huusi Kadille suoraa huutoa.

    Äänestä

  • Maxinen kirjoitti:

    Maxine on rento nuori nainen. Kiroilee, polttaa, ryyppää ja räkii kuin entisajan satamajätkä ja on vielä kauniskin. Ai, kun näkisi hänet mustissa Kontio-kumppareissa.

    Suvi oli aika seksikkään näköinen taloon astellessaan, vaikka oli vain tavalliset saappaat jaloissaan. Miten seksikäs olisikaan, jos nahkasaappaiden sijasta jalassa olisivat olleet kumpparit?

    Äänestä

  • uusi tyttö? kirjoitti:

    Suvi oli aika seksikkään näköinen taloon astellessaan, vaikka oli vain tavalliset saappaat jaloissaan. Miten seksikäs olisikaan, jos nahkasaappaiden sijasta jalassa olisivat olleet kumpparit?

    Jatkuvastihan tuo on meikkaamassa ja aina pitää näyttäytyä viimeisen päälle huoliteltuna. Ei varmasti ole tuollaisella tytöllä kumppareita olemassakaan. Maxine on välillä tosi jätkämäinen niin teoissaan kuin puheissaankin ja hänelle voisi kuvitella kumpparit.

    Äänestä

  • näköinen ämmä kirjoitti:

    Tuskin kiinnostaisi, vaikka olisi minkälaiset kumpparit jalassa. Puhuu selän takana pahaa toisista talossa olijoista ja huusi Kadille suoraa huutoa.

    Oikein salarakas noita, mutta kaitpa häntäkin katselisi, jos silikonirouvalla olis kumpparit jalassa.

    Äänestä

nätti ja nuori naisimmeinen karpalon värisissä hai-saappaissaan, jo oli silmiä hivelevä näky.

Äänestä

Osaisiko joku ystävällinen ja tietäväinen kertoa, vieläkö jokin liike Turun seudulla myy Jussi-Kontioita tai voisiko jostain tilata sellaiset postitse.

Äänestä
  • aivan turusta, mutta tuollainen löytyy:

    Porin kenkäherttua
    itäpuisto 1
    28100 pori
    Puhelinnumeroa ei löytynyt tähän hätään.

    Myyvät noita rotjakkeita poistohintaan 39,90 eur,
    kun eivät muuten pääse eroon niistä.

    Äänestä

  • Oletko katsastanut jo sikäläiset Cittarit ja Prismat? Huomaa että jussit eivät välttämättä ole peruskumppariosastolla vaan esmes retkeily- ja eräkumppareiden vieressä. Miten Turun Kumikeskus, Etola, Tarjoustalo ym. halpakaupat?

    Äänestä

  • vinkkiä kirjoitti:

    Oletko katsastanut jo sikäläiset Cittarit ja Prismat? Huomaa että jussit eivät välttämättä ole peruskumppariosastolla vaan esmes retkeily- ja eräkumppareiden vieressä. Miten Turun Kumikeskus, Etola, Tarjoustalo ym. halpakaupat?

    retkeily- ja erävarusteiden osastolle, kun eivät ole tuohon tarkoitukseen tarkoitettukaan.

    Äänestä

  • laitetaan jonnekin kirjoitti:

    retkeily- ja erävarusteiden osastolle, kun eivät ole tuohon tarkoitukseen tarkoitettukaan.

    ..jatkaa: pakko uskoa silmiään kun on nähnyt miten isäntä- ja emäntäkontiot sekä jussikontiot oli sijoitettu kahdessakin Prismassa eräkumppareiden viereen!!

    Äänestä

Korjaus edellisiin viesteihin ! Saappaat ovatkin Ratsu merkkiset Nokian mustat nro:n 42 kokoa olevat saappaat uuden veroiset :-) joita eukko luuli aluksi Lenaaksi ? kun saappaat sisällä olevassa tarrasessa luki Leena j... jotain ? jos kiinostaa saappaat,tarjotkaa jotain ? [email protected]

Äänestä
  • laita huuto.nettiin, sieltä saat parhaan hinnan. Ovat hyvinkin lähemmäs parinsadan arvoiset. Nelikakkoset Ratsut ovat tosi harvinaisia.

    Ja voi pyhä sylvi, mika amatööri: tarrassa on tietysti kumisaappaiden kokoajan etunimi!

    Äänestä

  • huuto.nettiin kirjoitti:

    laita huuto.nettiin, sieltä saat parhaan hinnan. Ovat hyvinkin lähemmäs parinsadan arvoiset. Nelikakkoset Ratsut ovat tosi harvinaisia.

    Ja voi pyhä sylvi, mika amatööri: tarrassa on tietysti kumisaappaiden kokoajan etunimi!

    "Ja voi pyhä sylvi, mika amatööri: tarrassa on tietysti kumisaappaiden kokoajan etunimi! "
    hmm... inspected by... = tarkastettu jonkun toimesta, ei siis kokoajan nimi. et silleen

    Äänestä

Maitomainoksessa lehmän kanssa piilosta leikkivällä Eija Vilppaalla näyttää olevan (vadelman?)punaiset Hait jalassa. Mahtaako olla hänen omat kumpparit? Aikaisemmin näin hänellä aina mustat Kontiot jalassa, silloin kun hän liikkui vielä Ville Virtasen kanssa.

Äänestä
  • Tuskin Eijalla itsellään on sellaista kukkamekkoakaan. Vilppaalle käyvät paremmin omat kumppari-Kontiot. Onhan hän jo viisikymppinen nainen, joten ei enää teinien kumppareissa tarvitse kulkea.

    Äänestä

  • kumpparit kirjoitti:

    Tuskin Eijalla itsellään on sellaista kukkamekkoakaan. Vilppaalle käyvät paremmin omat kumppari-Kontiot. Onhan hän jo viisikymppinen nainen, joten ei enää teinien kumppareissa tarvitse kulkea.

    käytännöllisyyden ja heittänyt kontionrotjakkeet kaatopaikan kuormaan.
    Kyllä HAIT aina rotjakkeiden ohi menevät, eivätkä mitenkään ole teinien kumpparit yksistään.

    Äänestä

  • Kuvausrekvisiittaa.
    Kyllä Eija kunnon Kontioita kotioloissa takuulla käyttää. Järkevän oloinen nainen kun on.

    Äänestä

  • ainostaan ja vain kirjoitti:

    Kuvausrekvisiittaa.

    nainen EI KÄYTÄ miehille suunniteltuja jalkineita.

    Näiden kontiofriikkien suurin unelma on, ettei olisi olemassa muita kuin kontioita kumppareina, joka kertoo myös kaiken heidän alentuneesta aivokapasiteettinsa käyttötasostaan.

    Äänestä

  • ainostaan ja vain kirjoitti:

    Kuvausrekvisiittaa.
    Kyllä Eija kunnon Kontioita kotioloissa takuulla käyttää. Järkevän oloinen nainen kun on.

    Vanhat Kontiot kestävät äidiltä tyttärelle (on pantu merkille). Muutamalla parikymppisellä tyttärellä olen nähnyt sellaisia kääntövartisia Kontio-kumppareita, joissa on sellaisten yhtyeitten nimiä, jotka olivat muodissa tyttöjen äityleiden nuorina ollessa.

    Äänestä

  • ainostaan ja vain kirjoitti:

    Kuvausrekvisiittaa.
    Kyllä Eija kunnon Kontioita kotioloissa takuulla käyttää. Järkevän oloinen nainen kun on.

    Tietyt kommentit voi jättää niille kuuluvaan arvoon. Jokainenhan tietää, miten asiat ovat

    Äänestä

  • HAI-saappaan kirjoitti:

    käytännöllisyyden ja heittänyt kontionrotjakkeet kaatopaikan kuormaan.
    Kyllä HAIT aina rotjakkeiden ohi menevät, eivätkä mitenkään ole teinien kumpparit yksistään.

    olen katsellut pariviikkoa kun naapurin n.65 vuotias rouva astelee naapurissa saman laisilla hailla.kyllä alapää alkaa vipataa kun rouva menee hakemaan postiaan.kyllä tekismieli mennä vähän lipaseen niitä.

    Äänestä

Silloin Kontioiden alkuaikoina oli monella tytöllä kumppareina myös Kontio Strongit. Yhdet olen vielä nähnyt viimeiksi toissa kesänä työkaverillani. Ne olivat numeroa 37 ja rikkinäiset. Nyt hän oli ostanut ehkä kirppikseltä uudemmat mustat Kontiot numeroltaan 36. Arvelin vaan, että kirppikseltä, koska kumppareiden varsien sisäpuolella oli ihan toinen nimi kuin työkaverillani.

Äänestä
  • Erään sukulaiseni kauniilla vaimolla oli 80-luvun alussa sellaiset kumpparit. Joskus olin heidän luonaan Helsingin reissuilla yötä ja sain öiseen aikaan tutustua oikein hyvin noihin Kontion Strongeihin kaikenlaisen kivan merkeissä.

    Äänestä

  • Muutamalla tutulla tytöllä oli Kontio Strongit silloin aikoinaan. Nyt en enää muista, millä tavalla ne olivat vahvemmat kuin tavalliset Kontiot.

    Äänestä

  • ...Strongit, vaan Super-Kontiot. Uusissa Kontioissa taitaa olla Strongit, mutta vanhoissa kumppareissa luki varren yläosassa Super. Niitä kumppareita tehtiin vain vähän aikaa silloin 70-80-luvun taitteessa.

    Äänestä

  • Kiinnostaisi tietää, mistä kohti parikymmentä vuotta vanhat Kontsut olivat tytöllä menneet rikki?

    Äänestä

uusi kummppari-jutut avaus?

(vai onko lukijat kyllästyneet kontiofriikkien saman jauhantaan, joka on ollut samaa toistoa jo pitkään, eivätkä edes yritä mitään uusia tuulia)

Äänestä
  • Ennen 20 000 kävijää oli tavallinen määrä, kun oltiin pudottu jonnekin viestiketjun sivulle numero 5. Nyt näyttäisi, että 30 000 menee ihan pian rikki ja nyt ollaan vasta sivulla 6. Näyttäisi siis päinvastoin, että lukijamäärät ovat lisääntyneet huomattavasti. Kontiojututkin siis kiinnostavat.

    Äänestä

  • Lisääntyneet on kirjoitti:

    Ennen 20 000 kävijää oli tavallinen määrä, kun oltiin pudottu jonnekin viestiketjun sivulle numero 5. Nyt näyttäisi, että 30 000 menee ihan pian rikki ja nyt ollaan vasta sivulla 6. Näyttäisi siis päinvastoin, että lukijamäärät ovat lisääntyneet huomattavasti. Kontiojututkin siis kiinnostavat.

    nyt juttuja n.450, kävijöitä noin 30 000

    Ennen oli

    juttuja n. 200, kävijöitä 20 000 !

    Huomaatko pudonneet luvut! osaatko yleensä laskea?

    mahtaako siis nuo kontiojutut alkaa kyllästyttää jo!

    Äänestä

  • Lisääntyneet on kirjoitti:

    Ennen 20 000 kävijää oli tavallinen määrä, kun oltiin pudottu jonnekin viestiketjun sivulle numero 5. Nyt näyttäisi, että 30 000 menee ihan pian rikki ja nyt ollaan vasta sivulla 6. Näyttäisi siis päinvastoin, että lukijamäärät ovat lisääntyneet huomattavasti. Kontiojututkin siis kiinnostavat.

    Kunhan keskustellaan vain kumppareista niin silloin on kaikki ok.

    Äänestä

  • Näyttää täällä käyvän pari sataa lukijaa vuorokauden aikana. Uuden kumppariketjun avaaminen on vähän arpapeliä. Pitäisi saada hyviä keskustelun aiheita muutama, jotta niihin tulisi sitten vastauksia. Näihin vanhoihin on kirjoitettu niin paljon, että täältä löytyy useasti jotakin kommentoitavaa.

    Äänestä

  • kiinnostavat kirjoitti:

    Kunhan keskustellaan vain kumppareista niin silloin on kaikki ok.

    Kaikki kumppareihin liittyvä asiallinen keskusteluhan on mahdollista tällä palstalla. Ilman kontioistakin puhumista olisi täällä kovin hiljaista. Jos lasketaan tämän viestiketjun kontioita mollaavatkin kirjoitukset kontiojutuiksi, ei jäisi kovinkaan montaa kirjoitusta. Haluatko siis kumpparikeskustelun loppuvan?
    Jos ajatellaan sitä, miten vähän kumpparifettareita on Suomessa ja miten paljon juttuja luetaan, voisi sanoa, että juttumme todellakin kiinnostavat. Jos kumpparifettareita on muutama tuhat ja niista aktiivisia netin käyttäjiä muutama sata, joista suomi24 käy muutama kymmenen, ei voi mitenkään olla mahdollista, että tuolla joukolla käytikertoja tulee kymmeniätuhansia kuukaudessa, vaikka kävisi täällä kymmenen kertaa päivässä.

    Äänestä

  • per päivä kirjoitti:

    Näyttää täällä käyvän pari sataa lukijaa vuorokauden aikana. Uuden kumppariketjun avaaminen on vähän arpapeliä. Pitäisi saada hyviä keskustelun aiheita muutama, jotta niihin tulisi sitten vastauksia. Näihin vanhoihin on kirjoitettu niin paljon, että täältä löytyy useasti jotakin kommentoitavaa.

    Onneksi olkoon! Kumpparijutut kiinnostavat näköjään yhä edelleen.

    Äänestä

  • rikottu jälleen kirjoitti:

    laskea? Onko suhteellisuuden tajussasi varaa parantaa.
    Tyhmyytesi kylläkin on palstan ennätyksiä hipoavaa luokkaa!
    Lukijamäärät pudonneet huomattavasti tämän pitkän krimssun aikana, lähes kolmanneksen, ennätys kyllä sekin!

    Äänestä

  • rikottu jälleen kirjoitti:

    Onneksi olkoon! Kumpparijutut kiinnostavat näköjään yhä edelleen.

    Hyvin pyyhkii, vaikka tyhmemmät (huomatkaa komparatiivi), yrittävätkin vikistä väliin, kun eivät pienuudessaan ymmärrä kumppareista (Kontioista) yhtään mitään. Antaa hiirulaisten inistä.

    Äänestä

  • kasvun kirjoitti:

    Hyvin pyyhkii, vaikka tyhmemmät (huomatkaa komparatiivi), yrittävätkin vikistä väliin, kun eivät pienuudessaan ymmärrä kumppareista (Kontioista) yhtään mitään. Antaa hiirulaisten inistä.

    laskuoppia oppinut, jollet osaa noin yksinkertaista laskutoimitusta.

    vertaa entisiin ketjuihin (jaa käyntikerrat juttujen määrällä, saat vertailu kelpoiset luvut), huomaat huiman laskun kumpparijutuissa.

    Äänestä

Nyt on kumitehtaan sivuilla pari kuvaa Paola Suhosen suunnittelemista kumppareista. Saa vapaasti arvostella.
http://www.kumitehdas.fi/1943

Äänestä
  • huhhuh,onpas aikalailla karmean näköiset kumpparit! Ainaskin noin kuvassa. onnettoman lyhyvartisia malleja.

    Äänestä

  • ...nuo ovat, kuin Kontiot tai muut vastaavat mitä täällä niin kovasti palvotaan ja ylistetään. Eli tasan ei vähääkään.
    Näkeehän joku erotiikkaa jopa metsurin saappaassa. Sirojen ja naisellisten saappaiden aikakausi taitaa olla valitettavasti loppu. Käyttäjiä varmaan löytyisi edelleenkin kun vaan joku niitä suunnittelisi ja valmistaisi.

    Äänestä

  • Kumpparit näyttävät aivan lapikkailta. Paola, joka tykkää Kontioista, ei voinut tietenkään suunnitella aivan Kontion näköisiä kumppareita koska malli lienee suojattu.

    Äänestä

  • Vasemman puoleisen mallin varren yläaosa on ilmiselvästi kopioitu bootseista.
    Eipä kyllä viisari värähtänyt vähääkään nuo nähdessään. Kontioista eroavat, kuin yö ja päivä. Seksikkyys on kylläkin Kontioiden eduksi.

    Äänestä

  • Jos noista pitäisi valita parempi, niin ehkä paremmat ovat nuo valkoiset.

    Äänestä

  • Arvostelija.. kirjoitti:

    Vasemman puoleisen mallin varren yläaosa on ilmiselvästi kopioitu bootseista.
    Eipä kyllä viisari värähtänyt vähääkään nuo nähdessään. Kontioista eroavat, kuin yö ja päivä. Seksikkyys on kylläkin Kontioiden eduksi.

    niissä on jo alkujaankin miehille suunnitelluissa mallissa. Kyllä seksikkyys on kontioista kaukana tai sitten on parempi käydä optikolla ettei tule ...

    Äänestä

  • Se miehisyys,mikä kirjoitti:

    niissä on jo alkujaankin miehille suunnitelluissa mallissa. Kyllä seksikkyys on kontioista kaukana tai sitten on parempi käydä optikolla ettei tule ...

    Kontiot vain ovat seksikkäimmät kumpparit naisilla.
    Sitä on vaikea selittää.
    Yhtä vaikea on selittää naisissa mitään seksikkyyttä näkemättömällekin, mitä seksikkyyttä naisissa on. Sitä vain on. Mahdotonta selittää. Sen vain näkee, tietää ja tuntee.

    Äänestä

  • sexyt kirjoitti:

    Aikoinaan Hai-aikakudella ajattelin, että nuo ne ovat maailman seksikkäimmät kumpparit, kunnes tulivat Jollet. Jollet saivat paikan sydämessäni heti sexyimpinä kumppareina. Eipä tuo vielä riittänyt. Tytöt ottivat Kontiot omikseen vuonna 1979, ja jälleen mieleni muuttui.
    Kontioiden jälkeen on tullut aika monta kumpparimerkkiä markkinoille, mutta ei läheskään Kontioiden veroisia.
    Hyvällä huolenpidolla olleista Kontioista saamme nauttia vielä lukuisia vuosia.

    1Äänestä

  • swxyimmät kirjoitti:

    seksikästä! ymmärrän kyllä kun ette paremman makuun koskaan ole päässeet.
    Kannattaa kokeilla, yllätytte, jos joku teidät onnettomat ru......t huolii

    Vuodesta 1969 oli kovasti ihastunut erääseen tyttöön, jolla oli kumppareina siniset Hait. Jostain syystä, kun Hait oli kulutettu loppuun, hän ei hankkinutkaan Jolleja, vaan jotkut typerän näköiset vähän niinkuin suunnistajien kumpparit.
    Sitten koitti vuosi 1979 ja hän osti uudet mustat Kontiot. Samana kesänä oli valtakunnalliset maatalousnäyttelyt Juvalla ja me silloinen nuoriso läksimme tietysti sinne. Kaksi telttaa oli varattu kuutta henkilöä varten mukaan. Onneksi satoi ja tällä nuorella naisella oli uudet kumpparit mukana.
    Ajattelin, että kyllä sinä riisut ne kumpparit ainakin yöksi jaloistasi ja niin tapahtuikin. Sade oli lakannut ja hän jätti kumpparit teltan ulkopuolelle. Odottelin kunnes muut olivat nukahtaneet ja sitten kumpparien kimppuun. Ne olivat ensimmäiset runkut Kontioiden pohjilla ja tuntuivat taivaallisilta.
    Tuon tapahtuman jälkeen Kontiot ovat olleet ne ainoat kumpparit, joita naisten jaloissa saatan edes kuvitella.
    Kontioleikkejä olen leikkinyt sadoilla kumppareilla tuon vuoden 1979 jälkeen.

    Äänestä

  • vuoden 1979 kirjoitti:

    Ehkä joku sellainen joka ei tedä tuo taivaallista kumpparileikeistä, todellisista joissa ON NAINEN mukana.
    Noissa leikeissä ei nainen halua mitään miehekkäitä kontionpökkelöitä koipiinsa, vaan sirot naisen jalkaan suunnitellut.
    Kokeile joskus, tiedät sitten mitä tuo nautinto on, eikä tarvitse kuvitella nauttivansa, vaan voi nauttia sydämmen pohjasta koko sielullaaan.

    Kokeilkaas joskus hikiset kontiorunkut nautintoa,
    ei tarvi teiän sitten enää kirjoitella omaa versiota tuosta loppuun kulahtaneesta runkkustoorista jonka kaikki jo täällä osaavat ULKOA, sen verran ykstoikkone se o !!

    Äänestä

  • on mielestänne kirjoitti:

    seksikästä! ymmärrän kyllä kun ette paremman makuun koskaan ole päässeet.
    Kannattaa kokeilla, yllätytte, jos joku teidät onnettomat ru......t huolii

    Paremminkin se naisellisuus Kontioissa viehättää. Ei siitä naisellisuudesta tietenkään ole kovin paljoa haittaa, kun kontiot ovat omassa käytössä. Muissa naisellisissa ja seksikkäissä jalkineissa kulkeminen miehenä voisi tuntua vaivautuneelta, mutta Kontiot ovat sosiaalisesti hyväksytyt miehillekin, vaikka hyvältä näyttävätkin. Naisten jaloissa niitä tietenkin ihaillaan.

    Äänestä

  • Kontioissa kirjoitti:

    naisellisuutta!!

    KONTIOT ovat miehelle suunniteltu!

    Äänestä

  • suunnitellussa saappaassa kirjoitti:

    naisellisuutta!!

    KONTIOT ovat miehelle suunniteltu!

    Moni muukin vaatekappale on alun perin miehille suunniteltu. Kengät ja jalkineet yleensäkin on alunperin miehille suunniteltu keksintö. Ei kivikaudella naiset edes tarvinneet jalkineita kotiluolan läheisyydessä. Miehet sen sijaan tarvitsivat liikkuessaan laajemmalla alueella metsästämässä ja hankkimassa elantoa. Ei se siltikään tee seksikkäistä jalkineista vähemmän seksikkäitä, että jalkineet ovat olleet alunperin miesten etuoikeus.

    Äänestä

  • pohjalla ?? kirjoitti:

    Ehkä joku sellainen joka ei tedä tuo taivaallista kumpparileikeistä, todellisista joissa ON NAINEN mukana.
    Noissa leikeissä ei nainen halua mitään miehekkäitä kontionpökkelöitä koipiinsa, vaan sirot naisen jalkaan suunnitellut.
    Kokeile joskus, tiedät sitten mitä tuo nautinto on, eikä tarvitse kuvitella nauttivansa, vaan voi nauttia sydämmen pohjasta koko sielullaaan.

    Kokeilkaas joskus hikiset kontiorunkut nautintoa,
    ei tarvi teiän sitten enää kirjoitella omaa versiota tuosta loppuun kulahtaneesta runkkustoorista jonka kaikki jo täällä osaavat ULKOA, sen verran ykstoikkone se o !!

    Päinvastoin. Mukavahan noita kumpparijuttuja on lukea. Valitettavasti sinä et osaa kirjoittaa kerta kaikkiaan mitään niihin "naisellisiin" kumppareihis liittyen, niin parempi vain ollakin hiljaa ja lukea muiden kokemuksista. Voit niistä jopa oppia jotakin.
    Kun olet noinkin kärttyinen, voi päätellä, että niistä naiskokemuksistasi on jo kulunut hieman liian pitkä aika.

    Äänestä

  • lukea kirjoitti:

    se jos jokin kyllästyttää meitä todellisia kumpparileikeissä mukana olleita.
    Nämä runkkarit vain jauhavat samaa soopaa,
    luulisi kyllästyttävän hiukankin todellisiin kumpparileikkeihin päässeitä, sinä niitä et ole vissiin kokenut.

    Äänestä

  • soopaa ketjusta toiseen, kirjoitti:

    se jos jokin kyllästyttää meitä todellisia kumpparileikeissä mukana olleita.
    Nämä runkkarit vain jauhavat samaa soopaa,
    luulisi kyllästyttävän hiukankin todellisiin kumpparileikkeihin päässeitä, sinä niitä et ole vissiin kokenut.

    Kuule.

    Kerro sinä niistä todellisista kumpparileikeistä.

    Luulen, että pääsemme nauttimaan hiljaisuudesta?

    Äänestä

  • Kerro sinä. kirjoitti:

    Kuule.

    Kerro sinä niistä todellisista kumpparileikeistä.

    Luulen, että pääsemme nauttimaan hiljaisuudesta?

    ne täytyy itse kokea, tuntea sekä naisen hellä kosketus ja saappaan pehmeä pinta ihollasi.
    Kuulla naisen vieno ääni kun kysyt saappaista jotain, halutko miten edetään, tuntuuko hyvälle.

    Kokeile itse niin tiedät, vain siten tiedät miltä nautinto tuntuu ja turha olla kateellinen.

    Saat naisen kumppareineen sänkyysi kunhan etenet maltillisesti etkä hätäile, oikea hetki saattaa löytyä ensimmäisellä kertaa pitkänkin odotuksen jälkeen, mutta on kaiken aiheutuneen vaivan arvoinen.

    ...jatketaan hiljaisuutta, ja odotellaan mitä kerrot miltä se tuntui, oiko kaiken vaivan arvoista sinulle. Suosittelen kokeilemaan.

    Äänestä

  • tiedätkö että kirjoitti:

    Kyllä kunnon kumpparirunkkaus huonon panon voittaa.

    Ei kumpparirunkkaus tai saappaista naisen kanssa nauttiminen ole toisiaan poissulkevia asioita. Ne pikemminkin täydentävät toisiaan. Nautinto voi olla täysin samaa luokkaa, mutta keinot erilaisia.

    Saappaista nauttiminen on kuitenkin se pääasia.

    Äänestä

  • hyvät puolensa kirjoitti:

    naisen kanssa leikkiin kumppareilla, on se sen verran antoisampaa kuin tuo onneton mitään antamaton runkkaus, pelkkä kumppari kun on vain kylmä esine.

    Äänestä

  • päivänäkään kirjoitti:

    naisen kanssa leikkiin kumppareilla, on se sen verran antoisampaa kuin tuo onneton mitään antamaton runkkaus, pelkkä kumppari kun on vain kylmä esine.

    Toisaalta, joskus on hyvä irrotella, ilman että tarvii ottaa toista huomioon. Tällöin hyvät kumpparit ovat kultaakin kalliimmat. Eivät todellakaan pelkät kylmät esineet.

    Äänestä

  • ja toisaalta. kirjoitti:

    Toisaalta, joskus on hyvä irrotella, ilman että tarvii ottaa toista huomioon. Tällöin hyvät kumpparit ovat kultaakin kalliimmat. Eivät todellakaan pelkät kylmät esineet.

    kiinni naisen mukana ollessa, ovat nuo pelkät kumpparit sen jälkeen todellakin vain KYLMÄT, pelkiksi esineiksi verrattavat jotka EIVÄT enää anna mitään.
    Näin käy kun pääsee nauttimaan kunnolla tuosta ilottelusta.

    Äänestä

  • hyvät puolensa kirjoitti:

    Kyllä kunnon kumpparirunkkaus huonon panon voittaa.

    Ei kumpparirunkkaus tai saappaista naisen kanssa nauttiminen ole toisiaan poissulkevia asioita. Ne pikemminkin täydentävät toisiaan. Nautinto voi olla täysin samaa luokkaa, mutta keinot erilaisia.

    Saappaista nauttiminen on kuitenkin se pääasia.

    Kumpparit riittävät mulle. Ei siinä naisia tarvita.

    Äänestä

  • olen kirjoitti:

    paremmasta mitään ja on onneton käsityöläinen!

    Äänestä

  • olen kirjoitti:

    Kumpparit riittävät mulle. Ei siinä naisia tarvita.

    Mielestäni molemmat tavat nautiskella kumppareista täydentävät vain toisiaan.

    Äänestä

Tämän päivän Iltalehdessä Anne Mattila sanoo, että kumpparit ovat hänelle tutummat kuin korkokengät. Olisipa ollut vielä kunnon kummparikuva sirkeästä Annesta.

Äänestä
  • Annen pitäisi heittää joku keikka kumpparit jalassa. Katsojia varmasti olisi. Tiktakin Petrakin oli ollut kuulemma keikoilla kumppareissa. Sen jos olisin tiennyt, olisin matkustanut pitkänkin matkan Tiktakin keikoille.

    Äänestä

  • kumppareissa kirjoitti:

    Annen pitäisi heittää joku keikka kumpparit jalassa. Katsojia varmasti olisi. Tiktakin Petrakin oli ollut kuulemma keikoilla kumppareissa. Sen jos olisin tiennyt, olisin matkustanut pitkänkin matkan Tiktakin keikoille.

    Missään vaan ei näy kuvia siltä keikalta, vaikka Tiktakista on pilvin pimein keikkakuvia. Olisin halunnut tietää millaiset kumpparit Petralla on.

    Äänestä

Tämän aamun Hesarissa hieno kuva nuoresta naisesta vaaleanpunaisissa Hai-saappaissa. Ehdottomasti meikäläisen makuun. Taidan leikata irti ja laittaa seinälle!

Äänestä

Taas tänään oli melko hyvän näköinen nainen kumpparit jalassa ajelemassa härän vetämissä rattaissa. Tällä kertaa hänellä oli mustat Kontiot, mutta joskus olen nähnyt samaisen naisen myös punaisissa Kontioissa.

Äänestä
  • Tiistaisin tulee aina tämä maatilan nuori emäntä ja keskiviikkoisin Jyväskylän yliopiston lehtori ja olennaista tietysti molemmilla kumppareina mustat Kontiot.

    Äänestä

  • Kaislalla oli äsken siniset Viklat ja Lassilla punaiset Kontiot. Lienevätköhän taas pelleilleet, kun heillä on tapana tehdä niitä jekkuja toisilleen.

    Äänestä

  • kun tämäkin juttu on jo ainakin kolmatta kertaa täällä ja lähes samanlaisena.
    Olette te kontiofriikit onnettomia ja EPÄTOIVOISIA!

    Eiköhän sovita että YKSI KERTA RIITTÄÄ samalle asialle !!

    Äänestä

  • katoavan lopullisesti, kirjoitti:

    kun tämäkin juttu on jo ainakin kolmatta kertaa täällä ja lähes samanlaisena.
    Olette te kontiofriikit onnettomia ja EPÄTOIVOISIA!

    Eiköhän sovita että YKSI KERTA RIITTÄÄ samalle asialle !!

    ...ole nähnyt muita juttuja. Tosin tänne ei jostain syystä enää pääse reaaliajassa kirjoittamaan mitään, vaan kirjoitus näkyy vasta seuraavana päivänä. Samoin muiden kirjoittajien juttuja ei näy ennenkuin seuraavana päivänä.
    Tilapäisestä ruuhkasta valitetaan ja jos yrittää painaa "lähetä uudelleen", vastaukseksi tulee "olet lähettänyt jo samanlaisen..." Ärsyttää.
    Kontioista vielä. Häviäväthän ne pikku hiljaa käytöstä, koska niitä ei enää valmisteta. Eikä Suomi-kumppareistakaan ole Kontioiden haastajiksi.

    Big Brother hidastaa omalta osaltaan ja samoin tämän viestiketjun venyminen ylipitkäksi. Toisaalta täällä on hyviä aiheita ja avauksia, joihin tarttua. Uusissa ketjuissa on aina se aloittamisen vaikeus. Nyt kaikki kumpparijutut ovat näyttäneet keskittyneen tänne. Liekö se hyvä vai huono? En tiedä.

    Muotikotkotukset tulevat ja menevät, mutta klassikot, joihin Kontiotkin onneksi lukeutuvat, pysyvät.

    Äänestä

  • Pysyvät aina muodissa kirjoitti:

    Muotikotkotukset tulevat ja menevät, mutta klassikot, joihin Kontiotkin onneksi lukeutuvat, pysyvät.

    Kontioita pitäisi vaan hoitaa nyt entistä paremmin, koska niitä ei enää valmisteta. Minusta ne ovat kaikista kumppareista parhaimman näköiset, kun oikeanlainen nainen ne jalassaan astelee.

    Äänestä

  • minäkin olen kirjoitti:

    Kontioita pitäisi vaan hoitaa nyt entistä paremmin, koska niitä ei enää valmisteta. Minusta ne ovat kaikista kumppareista parhaimman näköiset, kun oikeanlainen nainen ne jalassaan astelee.

    Miksei Kontioita muka valmistettaisi? Kaupathan suorastaan pursuavat erivärisiä Kontioita. En ole kuullut, että valmistusta edes oltaisiin supistamassa.

    Äänestä

  • venynyt kirjoitti:

    Big Brother hidastaa omalta osaltaan ja samoin tämän viestiketjun venyminen ylipitkäksi. Toisaalta täällä on hyviä aiheita ja avauksia, joihin tarttua. Uusissa ketjuissa on aina se aloittamisen vaikeus. Nyt kaikki kumpparijutut ovat näyttäneet keskittyneen tänne. Liekö se hyvä vai huono? En tiedä.

    yli kolmanneksen entisiin ketjuihin verrattuna.
    Olisi kyllä järkevää jo aloittaa uusi ketju, ennen kuin lukijat katoavat kokonaan.

    Joku jos taas väittää toista, tiedoksi että kävijämäärä pitäisi olla vanhoihin verrattuna
    n. 55 000 edellisiin verrattuna nyt ollaan 35 000.

    Äänestä

  • Kontiot joka lähtöön kirjoitti:

    Miksei Kontioita muka valmistettaisi? Kaupathan suorastaan pursuavat erivärisiä Kontioita. En ole kuullut, että valmistusta edes oltaisiin supistamassa.

    Kyllä Serbiassa ja muualla Kontioita tehdään, mutta osaako noita sitten pitää edes kumppareina? Jotkut asiaa tuntevat väittävät, että haisevatkin ihan öljylle. Ennen vanhaan kotimaiset Kontiot tuoksuivat miellyttävälle kumille.

    Äänestä

  • Käyntimäärät laskeneet kirjoitti:

    yli kolmanneksen entisiin ketjuihin verrattuna.
    Olisi kyllä järkevää jo aloittaa uusi ketju, ennen kuin lukijat katoavat kokonaan.

    Joku jos taas väittää toista, tiedoksi että kävijämäärä pitäisi olla vanhoihin verrattuna
    n. 55 000 edellisiin verrattuna nyt ollaan 35 000.

    Ei voida laskea lukukertoja kontra kirjoittajien määrää noin yksiselitteisesti. Siihen vaikuttavat niin monet tekijät. En aio nyt luennoida tilastomatematiikasta, mutta olen sitä mieltä, että uusi ketju kumppareista voisi jo alkaa.

    Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jälleen kirjoitti:

Tuntuu, että tuo edellinen kumpparijuttuhomma ei vetänyt oikein väkeä kommentoimaan. Pannaanpas nyt uusiksi ja kirjoitellaan muistelmia kumppareista.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu