Kansanedustaja Christina Gestrin (rkp) on tehnyt lakialoitteen hehkulamppujen kieltämiksi. Jossain kuumassa etelän palmujen alla moinen vielä menettelisi. Siellä suuri osa sähköstä käytetään jäähdytykseen.
Suomessa moiseen holhoukseen ei ole pienintäkään aihetta. Ensinäkin väite, että yksi matalaenergialamppu korvaa noin 15 hehkulamppua, on vahvasti liioiteltu.
Toisekseen pienoisloistelamppujen hinnat ovat olleet laskussa. Pidemmällä käyttöiällään ne yleistyvät ilman pakkoakin.
Joissain tapauksissa hehkulamput ovat "korvaamattomia". Pakkasessa muiden lamppujen syttyminen voi kestää minuuteja. Tällöin hehkulamppu jopa säästää.
Jos on oikein pakko nostaa poliittista profiilia, niin voisi esittää "rangaistusveroa" vaikkapa 1..2 senttiä / W.
Hehkulamput pannaan?
7
2053
Vastaukset
- niistä energialampuista
mihinkään? Uudessa talossa tuntuu hehkulamput hajoavan turhan tiheään.
- kielletäänkö kanssa
Ei tosiaan ole järki päätä pakottanut, jos Suomessa ollaan kieltämässä hehkulamput tykkänään. Pienloistelamput eivät ihan joka paikkaan passaa, parhaana esimerkkinä juuri ulkovalaistus. Vaikka lamput suostuvatkin toimimaan pakkasessa, niin syttyminen on kovin hidasta ja valoteho jää kovilla pakkasilla normaalia pienemmäksi. Ja vaivaapa monia, etenkin tehokkaampia tai "tiiviisti pakattuja" kohde- yms. loistelamppuja vaatimaton valoteho heti sytytyksen jälkeen sisäkäytössäkin. Tällainen lamppu palaa pahimmillaan (arviolta) 1/10 -osateholla ja kirkastuu pikkuhiljaa, parin minuutin aikana, saavuttaessaan normaalin toimintalämpötilan.
Ennemmin kannattaisi hyökätä "muodikkaita" halogeenipiperryksiä vastaan. Siinähän sitä vasta tehoa hukataan, kun keittiöön ja olohuoneeseen laitetaan 30 kpl 20-50 W halogeeneja (spotteja katto täyteen keittiön työtasovalot). Tällainen valaistushan hotkii vaatimattomasti kilowatin sähkötehoa, kun downlight-loistevaloilla tai monimetallispoteilla jonovalaisimilla kaappien alla saisi tasaisemman ja häikäisemättömämmän valaistuksen, joka vie sähköä vain kolmanneksen halogeenilämmittimien kulutuksesta. - Zähkäri
Kyllä taas ruotsalainen kansanpuolue on ylittänyt itsensä... Välillä sitä oikeasti tajuaa elävänsä maassa jossa hallitukseen on otettu täysiä, pesunkestäviä idiootteja... On aikuisten oikeasti aivan käsittämätöntä että joku edes saattaa tehdä moisen lakialoitteen häpeämättä itseään kuoliaaksi... Valistuksen energian säästämisestä ymmärrän kyllä, mutta että kiellettäisiin hehkulamput on kyllä aidosti yksinkertaisen ihmisen mielen tuotos... Energiansäästölamput ovat hyvä keksintö, mutta joka paikkaan ne eivät suinkaan sovi... onkohan gestrin ajatellut esim. lamppujen värilämpötiloja... ei kaikki halua kotiinsa ns. kovaa ja kylmää valkoista valoa... hehkulamppujen kiellon mukana menisi myös värjätyt, sävytetyt, ja esim. hiililankalamput... kaikki siis kieltoon vaan... vai mitä ? energian säästäminen on positiivista, mutta millä ihmeen oikeudella tämä täti kuvittelee voivansa vaatia moista... loppupeleissä kuitenkin kuluttaja maksaa jokaisen vatti-tunnin omasta pussistaan, eikä siihen pitäisi edes RKP:llä olla mitään sanottavaa. Juuri tälläiset lakialoitteet vievät uskottavuuden politiikasta... kauheasti tarkoitetaan hyvää, mutta kun aivokapasiteetti rajoittuu lähinnä siihen juhannussalon ympärillä tanssimiseen ja pakkoruotsin tärkeyden korostamiseen... Mutta täytyyhän muistaa että christina kuuluu kuitenkin niihin "parempiin" ihmisiin... joten pidetään me mitättömät suomea puhuvat suumme kiinni ja kuunnellaan viisaampia nyt...
- ole totta?
Kielletään saman tien kaikki maalit, tapetit ja väriaineet, joita käytetään sisustukseen. Kaikkien niiden valmistukseen ja logistiikkaan käytetään valtavat määrät energiaa.
Kielletään myös muotivaatteiden ja uusien kännyköiden ostaminen. Nehän vasta turhia ovatkin.
http://gestrin.svenskariksdagsgruppen.fi/suomeksi/uutisarkisto/artikel-4872-4399.html
Christina Gestrin, ihan käy sääliksi.
- seurannut.
Itsestäänselvyys on, että kansanedustajat eivät ymmärrä energia-asioista. Meillä on pääministerinä kahko, joka aikaansai ponnen, mikä myöhästytti ydinvoimarakentamista vuosilla. Myös presidentti kuuluu samaan pöhkökaartiin.
Tämä hölmöily maksaa suomella ainakin 100 milj. euroa vuodessa. Siihen verratuna, joku hehkulamppuviisastelu on hyttysen pärinää. Aikoinaan eräs kansanedustaja esitti, että pitäisi ruveta käyttämään ikiliikkujia enrgiatuotannossa.
Noista säästölampuista pitää todeta, että niissä on ELOHOPEAA. Elohopea on ykkösluokan myrkky kuten plutonium. Viheruskovaiset pelkäävät huippuvartioituja plutoniumvarastoja ja samaan aikaan antavat neuvoja, ettö pitää hankkia joka kotiin elohopealla täytettyjä lasiputkia. Arvatkaas, päätyvätkö kaikki säästölamput kierrätyskeskuksiin. Niinpä. - Valopää
Hehkulamppujen kieltäminen ei ole järkevää, koska hehkulamppu on tiettyihin kohteisiin järkevin vaihtoehto. Toisaalta sähkölämmitteisissä taloissa ei sähköä paljoakaan säästetä säästölampuilla.
Kuten ensimmäinen vastaaja osoittaa, paljon on kuitenkin ihmisiä joilla ei ole mitään käsitystä säästölampuista, vaikka nykyisenlaisia energiansäästölamppuja on ollut kaupoissa jo yli 15 vuotta. Hehkulamppuja käytetään paljon sellaisissa kohteissa, missä niitä ei todellakaan kannattaisi käyttää. Tämän vuoksi hehkulampuille voitaisiin asettaa haittavero.
Ennemminkin voitaisiin kiinnittää huomiota elohopeahöyrylamppuvalaisimiin. Vaihtamalla vanhat elohopeahöyrylamppuvalaisimet uusiin suurpainenatrium- tai monimetallilamppuvalaisimiin voidaan sähkön kulutus jopa puolittaa valaistusvoimakkuutta heikentämättä. Ja Suomi on täynnä elohopeahöyrylamppuja, uusia asennetaan yhä.
70W monimetallilamppu antaa yhtä paljon valoa kuin 125W elohopeahöyrylamppu, lisäksi valon laatu on paljon parempi. - Valopää
Hehkulamppujen kieltäminen ei ole järkevää, koska hehkulamppu on tiettyihin kohteisiin järkevin vaihtoehto. Toisaalta sähkölämmitteisissä taloissa ei sähköä paljoakaan säästetä säästölampuilla.
Kuten ensimmäinen vastaaja osoittaa, paljon on kuitenkin ihmisiä joilla ei ole mitään käsitystä säästölampuista, vaikka nykyisenlaisia energiansäästölamppuja on ollut kaupoissa jo yli 15 vuotta. Hehkulamppuja käytetään paljon sellaisissa kohteissa, missä niitä ei todellakaan kannattaisi käyttää. Tämän vuoksi hehkulampuille voitaisiin asettaa haittavero.
Ennemminkin voitaisiin kiinnittää huomiota elohopeahöyrylamppuvalaisimiin. Vaihtamalla vanhat elohopeahöyrylamppuvalaisimet uusiin suurpainenatrium- tai monimetallilamppuvalaisimiin voidaan sähkön kulutus jopa puolittaa valaistusvoimakkuutta heikentämättä. Ja Suomi on täynnä elohopeahöyrylamppuja, uusia asennetaan yhä.
70W monimetallilamppu antaa yhtä paljon valoa kuin 125W elohopeahöyrylamppu, lisäksi valon laatu on paljon parempi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913178Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729621Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h959113Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k207756Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386724Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486158Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153134En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911209Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71154YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl841000