minun (unelmoitu, ja kuviteltu) koira

Hei! päätin ajan kulukseni kirjoittaa millainai minun unelma sakemanni ois,tais vois se joku noutajakin olla. Ois sellanen vapaapäivä ja aikaa koiralle, kesäloma meneillään. Aamulla lähdettäisiin pienelle pururata lenkille. "hihna" käskystä koira olisi opetettu tuomaan eteisen naulakosta oman taluttimensa, ja istumaan se suussaan omistajan eteen. omistajaa ottaa hihnan, ja koira pujottaa päänsä pannasta jolloin koira pääsee palkkioksi lenkille. Pururadalle päästäkseen on kuljetta kaupunginläpi, ja ylitettävä montakin tietä. Aina tietä ylittäessä sakemanni (olkoon nyt nimeltaan Saku), on opetettu pysähtymään ja käskystä "mene" voi koira taas seurata hihnassa omistajaansa vasemmalla puolella kiltisti. Matkalla tavataan omistajan ystävä, ja Saku käsketään viereen istumaan. palkaksi Saku pääsee tervehtimään ystävää.
Pururadalla Sakun voi päästää irti haistelemaan ja puuhailemaan, mutta jos toinen koira tulee, tai esim. lenkkeilijä, Saku tulee vihellyksestä vierelle kävelemään. Käskystä "vapaa" voi Saku mennä takaisin puuhiinsa. Välillä heitellään noutokapulaa joka löytyy omistajan repusta. Saku tulee silmät innosta loistaen omistajan eteen istumaan valmiina toimintaan. Tuotuaan kapulan, Saku istuu omistajan eteen, ja käskystä "anna" pudottaa kapulan omistajalle. Kotimatka menee samalla lailla kuin tulomatkakin. Kotona Saku torkahtaa pariksi tunniksi jonka jälkeen on pieni tempputuokio. Saku hyppää hienosti vanteen lävitse ja kierii, antaa tassua ja kun puhelin soi sanoo omistaja "puhelin" jolloin Saku opetettu noutamaan puhelin. Kiitos kun luit, kommetteja kiitos!
2122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

MUSTA OIS IHANAA OMISTAA ERI ROTUISIA KOIRIA.MUTTA UNELMAKOIRA OIS SITTE BERNHARDILAINEN

Äänestä

Unelmat on unelmia,mutta totuus toisenlainen.
Asiavirheitä;
"Aamulla lähdettäisiin pienelle pururata lenkille."

Juu ette lähtisi,koska pururadoille EI SAA mennä koiran kanssa!

"hihna" käskystä koira olisi opetettu tuomaan eteisen naulakosta oman taluttimensa, ja istumaan se suussaan omistajan eteen. omistajaa ottaa hihnan, ja koira pujottaa päänsä pannasta jolloin koira pääsee palkkioksi lenkille."

Anteeksi kuinka??? Miksi koira pääsee "palkkioksi lenkille" ????Kyllä koira pääsee lenkille osaa se tuoda hihnansa tai ei,helppo kouluttaa koira tuomaan hihnansa ja jopa pujottamaan se pää siitä lenkistä.

"Aina tietä ylittäessä sakemanni (olkoon nyt nimeltaan Saku), on opetettu pysähtymään ja käskystä "mene" voi koira taas seurata hihnassa omistajaansa vasemmalla puolella kiltisti"

Käsky on SEURAA!

"Pururadalla Sakun voi päästää irti haistelemaan ja puuhailemaan, mutta jos toinen koira tulee, tai esim. lenkkeilijä, Saku tulee vihellyksestä vierelle kävelemään. Käskystä "vapaa" voi Saku mennä takaisin puuhiinsa."

Siis EI TODELLAKAAN,pururadoilla on koirien kieltomerkit,jos koiran haluaa pitää vapaana on siihen tarkoitukseen koirapuistot ja alueet joissa koira ei häiritse muita kulkijoita,kaupunkialueella koiraa ei saa pitää vapaana!Vapaana koiran pitää olla ohjaajan hallinnassa!

"Saku hyppää hienosti vanteen lävitse ja kierii, antaa tassua ja kun puhelin soi sanoo omistaja "puhelin" jolloin Saku opetettu noutamaan puhelin."

No niin SPK:n ei ole sirkuskoira ,raskasrakenteinen koira ei hyppele renkaitten lävitse paitsi temppuradalla silloin renkaana on iso traktorin rengas,miksi koiran pitää kieriä?
Tuo puhelimen?? No avustaja koira opetetaan sellaiseen tavallisen kotikoiran tuskin sitä temppua tarvitsee osata!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lue jos kiinnostaa:) kirjoitti:

Hei! päätin ajan kulukseni kirjoittaa millainai minun unelma sakemanni ois,tais vois se joku noutajakin olla. Ois sellanen vapaapäivä ja aikaa koiralle, kesäloma meneillään. Aamulla lähdettäisiin pienelle pururata lenkille. "hihna" käskystä koira olisi opetettu tuomaan eteisen naulakosta oman taluttimensa, ja istumaan se suussaan omistajan eteen. omistajaa ottaa hihnan, ja koira pujottaa päänsä pannasta jolloin koira pääsee palkkioksi lenkille. Pururadalle päästäkseen on kuljetta kaupunginläpi, ja ylitettävä montakin tietä. Aina tietä ylittäessä sakemanni (olkoon nyt nimeltaan Saku), on opetettu pysähtymään ja käskystä "mene" voi koira taas seurata hihnassa omistajaansa vasemmalla puolella kiltisti. Matkalla tavataan omistajan ystävä, ja Saku käsketään viereen istumaan. palkaksi Saku pääsee tervehtimään ystävää.
Pururadalla Sakun voi päästää irti haistelemaan ja puuhailemaan, mutta jos toinen koira tulee, tai esim. lenkkeilijä, Saku tulee vihellyksestä vierelle kävelemään. Käskystä "vapaa" voi Saku mennä takaisin puuhiinsa. Välillä heitellään noutokapulaa joka löytyy omistajan repusta. Saku tulee silmät innosta loistaen omistajan eteen istumaan valmiina toimintaan. Tuotuaan kapulan, Saku istuu omistajan eteen, ja käskystä "anna" pudottaa kapulan omistajalle. Kotimatka menee samalla lailla kuin tulomatkakin. Kotona Saku torkahtaa pariksi tunniksi jonka jälkeen on pieni tempputuokio. Saku hyppää hienosti vanteen lävitse ja kierii, antaa tassua ja kun puhelin soi sanoo omistaja "puhelin" jolloin Saku opetettu noutamaan puhelin. Kiitos kun luit, kommetteja kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu