Sain 4 v kestäneessä ei niin kovin lääpällään olo -suhteessa suht' helposti orgasmeja myös lähetyssaarnaaja-asennossa (olen nainen), mutta nyt 6 v kestäneessä rakkaudellisessa suhteessa en ole saanut kuin hyvin harvoin.
Teoriani on ollut että emme mieheni kanssa ole anatomialtamme niin tähän asentoon yhdessä sopivia (vaikka olemme kyllä melkein saman kokoisetkin...)
Mutta nyt alan kallistua sille kannalle että ongelma sittenkin on miehen asennossa ja naimataidoissa, sellaisissa LUONNOSTAAN tulevissa taidoissa joita on vaikea muuttaa. Ex-mies siis punnersi eri tyylillä kuin nykyinen. Vaikka kiemurtelisin ja vääntelisin itseäni miten ja liikuttaisin lantiota eri tavoin ja rytmeissä, meinaan silti tulla hulluksi orgasmin kynnyksellä kun ei vaan irtoa. Samaan aikaan mies onnistuu pusertamaan rintakehääni niin että aktin jälkeen tuntuu että en saa happea kunnolla, joudun haukkomaan henkeä.
Ongelmaa on ihmetelty hyvässä hengessä miehen kanssa silloin tällöin, mutta vastausta ei ole keksitty. Jos olen saamaisillani, asento on miehestä hankala. Hänelle hyvä asento taas on taatusti se jossa en saa.
Johan on perkele. (Onneksi saan toisissa asennoissa, mutta haluaisin saada tässäkin...)

Vastaukset 1
Vanhimmat
muuttuu sisääntulokulma paremmaksi.