Ensikertalaisena äitinä (vauva 5kk) sitä joskus potee alakuloisuutta ja mietiskelee maaliman menoja. Varsinkin imetys tai heruminen aiheuttaa joskus varsin kummallisen olotilan muuten hyvin voivalle ja onnelliselle äidille.
Googlasin ja lueskelin neurologisista sairauksista. Nykysin puhutaan paljon ADHDstä ja autistisisista lapsista puhuttiin jo aikanaan koulussa psykologian tunnilla (pian 20v sitten). En tunne sairauksia noin syvemmin, joten haluankin kysäistä tällä palstalla: kuinka näihin sairauksiin sairastutaan vai onko ne lapsella jo kohdussa? Voiko vanhempi/-mmat aiheuttaa lapselle neurologisen sairauden toiminnallaan/toiminnoillaan? Hämärä muistikuva on, että autismin voi aiheuttaa myöhemmälläkin iällä jokin "tarpeeksi järkyttävä" tapahtuma. En tosin ole varma muistanko oikein. Jos puhutaan masentuneesta vauvasta, niin mitä se tarkoittaa?
Googlasin ja lueskelin neurologisista sairauksista. Nykysin puhutaan paljon ADHDstä ja autistisisista lapsista puhuttiin jo aikanaan koulussa psykologian tunnilla (pian 20v sitten). En tunne sairauksia noin syvemmin, joten haluankin kysäistä tällä palstalla: kuinka näihin sairauksiin sairastutaan vai onko ne lapsella jo kohdussa? Voiko vanhempi/-mmat aiheuttaa lapselle neurologisen sairauden toiminnallaan/toiminnoillaan? Hämärä muistikuva on, että autismin voi aiheuttaa myöhemmälläkin iällä jokin "tarpeeksi järkyttävä" tapahtuma. En tosin ole varma muistanko oikein. Jos puhutaan masentuneesta vauvasta, niin mitä se tarkoittaa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nää mun ajatukset on todella tällaisia "osaanko olla hyvä äiti vauvalleni" -ajatuksia ja sitä pohtii tämmöisiäkin. Perheenä ollaan "ihan tavallinen" perhe. En pode masennusta normaali ihmistä kummemmin jos joku kirjoituksestani sai ajatuksen. Kun ei aiemmin ole vauvoista kokemusta niin tottakait seurailee vauvan tekemisiä ja koittaa miettiä hänen ajatuksia: onko vauva ihan tyytyväinen vaikka onkin hiljaa mietteissään ja katselee pitkään jotain. Ja jos ei heti vastaa vauvan itkuun vaan on vaikkapa wessassa niin tuskinpa se siitä heti masentuu :o) Mutta haluaisin kuulla voiko aikuinen oikeasti jotenkin aiheuttaa esim. aiemmassa viestissäni mainitsemat sairaudet.
Mikäli äiti/vanhempi ei vastaa lapsen itkuun (jatkuvasti siis jättää lapsen huutamaan niin, että lapsen äänikin käheytyy) eikä ota katsekontaktia lapseen. Lapsi voi masentua. Masennus ilmenee siten, ettei lapsi itkeskele eikä ota katsekontaktia aikuiseen. Varhaisvaiheen aikuiskontaktejen epäonnistuttua lapselle saattaa syntyä kiintymyssuhdehäiriö, jota voi olla vaikea erottaa autismista.
Pääasiassa äiti oppii erottamaan lapsen tarpeen itkusta. Lapselle on eri itku nälälle ja väsymykselle jne.
Yhteenvetona vielä jos lapsesta ei huolehdita hyvin tai riittävän hyvin, hän oireilee tavalla tai toisella. Kun oireena on autismia ja kiintymyssuhde häiriötä on menty jo pahasti väärille raitelle. Kuitenkin autismi voi iskeä hyvästä hoidosta riippumatta.
vanhempien käytöksestä, vaan se on neurologinen sairaus. Autismia on montaa eri lajia. Lapsuusiän autismi ilmenee lapsella toisella vuodella. Siihen asti normaalisti kehittynyt lapsi ikään kuin sulkeutuu.
Normaalissa kotihoidossa ei voi hoitaa lasta niin huonosti, vaikka äiti olisi lievästi masentunutkin, että lapselle tulisi autismia muistuttava tila, kontakti- tai kiintymyssuhdehäiriö.
Huonoissa lastenkodeissa (esim takavuosien romanialaiset lastenkodit) sen sijaan näin voi käydä, koska niissä on liian vähän hoitajia eikä kiintymyssuhdetta yhteen hoitajaan pääse syntymään. Näin voi alun perin normaalista lapsesta tulla kehitysvammainen tai lapsi voi jopa kuolla hoivan puutteeseen.
noissa lastenkodeissa joissa lapsi tavallaan taantuu ja ilman ärsykkeitä alkaa käyttäytyä kuin autisti tai vaikutta akehitysvammaiselta ei kuitenkaan ole kyse kummastakaan. Ja kun lapsi saa kontakteja ja opetusta yms niin hän kehittyy kyllä. Eli ei järki mihinkään katoa, mutta sen käyttämättömyys saa aikaan turhautumisen joka muistuttaa em tiloja.
Autismiinhan oleellisesti liittyy itsesuggestio ja itsestimulaatio monell atapaa ja ne ovat ainoita keinoja viihdyttää itseä jos ei muuta ole.. Silloin kun lapsi toimii niin (siis ns terve) on vielä paljon jäljellä ja kun tämä käytös jää pois niin alkaa olla todella huonosti asiat jo.
Autismiin viittaavaa käytöstähän on myös monilla joilla on jossakin tai joisssakin aisteissa puutoksia. Silti henkilö ei ole autisti.
Kehitysvamma vs autismi on taas asia että on kehitysvammaisia joilal on autistisia piirteitä ja todella harvassa on autisteja joista on autismin takia tullut kehitysvammaisia. Ne eivät ole automaattisesti toistensa pari ja toine voi vaikuttaa toisen syntyyn. Silti autisti voi olal älykäs tai rajallisesti lahjakas, mutta autismi haittaa normaalia elämää niin ettei hän tule toimeen vaan tarvitsee kehitysvammaisen tavoin palveluja jne.
Kuitenkin jos lapsi muuttuu autistin kaltaiseksi niin silloin kyse ei ole autismista varsinaisesti vaan jostakin muusta johon liittyy piirteitä. Varsinainen ongelma on siis muualla vaikka siinä äidin masennuksessa josta seuraa tuo "romania"-ilmiö.. Toki silloin lapsi on todellakin ilman kontakteja ja virikkeitä ja pitkään!
Minäkin olen ensikertalaisena äitinä miettinyt autismin kirjoon kuuluvia sairauksia vauvani olemusta seuraillessani.
Nykyisten tutkimusten mukaan autismi on neurobiologinen sairaus; kyseessä on aivojen varhaisen kehitysvaiheen häiriö (eli sikiöaikainen häiriö). Autismi ei johdu ympäristötekijöistä, eivätkä vanhemmat voi aiheuttaa lapselleen autismia.
Vauvan masennuksesta en osaa sanoa, mutta kun ajattelee, minkälaisissa olosuhteissa kasvaa ihan terveitä lapsia, ei asiasta kannata olla huolissaan, jos vauvan perustarpeista pitää huolen. Jos vauva saa ravintoa, hänet pidetään kuivana ja puhtaana eikä häntä jatkuvasti jätetä yksin itkemään, mitään pysyvää vahinkoa tuskin saa aikaan!
Kannattaa muistaa, että vauvat ovat hyvin erilaisia alusta asti. Minä olen välillä sataprosenttisen varma, että omalla vauvallani saattaa hyvinkin olla jokin autismin kirjoon kuuluva sairaus (tai ainakin jonkinlainen aistihäiriö), mutta yritän olla asiasta murehtimatta, koska näin pieneltä (10 kk) asiaa ei voida kuitenkaan todeta ja eihän se toteaminenkaan mitään muuta muuta kuin sen, että saa vahvistuksen epäilyilleen.
Haluaisitko kertoa enemmän, minkälaiset asiat vauvassasi ovat saaneet sinut pohtimaan autismia? Minusta olisi kiva vaihtaa ajatuksia jonkun muun kanssa, joka tällaista on miettinyt.
Näiden vastausten jälkeen ajatukseni tuntuvat ihan naurettvilta, mutta vastaan kuitenkin:
Tyttövauvaamme "kehutaan" aina rauhalliseksi. Itsestä on jo alkanut tuntua jotta voiko hän olla liian rauhallinen?! Harvoin itkee ja harvoin ääneen nauraa. Käydään mm. vauvauinnissa ja ollaan sopivan liikkuvaisia, joten kotona ei pelkästään mussoteta. Vauvauinnissa on vauvoja jotka ääneen kikattavat riemusta (ja toisaalta muutama itkee kamalasti). Meidän tylleröllä on ilme kasvoillaan "mikäs tässä, ihan kivaahan tää on..." Tulleneekohan isäänsä joka on välillä tylsä viilipytty: ei liikaa iloisuutta muttei suruakaan :o/ Tyttö herää sisällä yleensä hyvällä tuulella itsekseen jokellellen esim. käsilleen poristen. Vain ulkona vaunuissa pitkien unien jälkeen herää itkien. Vauva viihtyy pitkänkin aikaan itsekseen esim. aamupalan&aamulehden ajan. Joskus pidemmällä aamiaisella alkaa vikistä aamuväsyä ja vastaan kyllä pyyntöön, riippuen "pyynnön meluasteesta". Tyttö ei itke, vaan pienesti nätisti ulisee ja uikuttaa. Toki aina ei ole näin rauhallista, vaan varsinkin kun satun yksin olemaan kotona ja olisi jokin homma tehtävä, niin silloin ei tietystikään ole rauhallista. Vauva ei myöskään ota läheskään aina (joskus siis ottaa) katsekontaktia esim. vieraaseen/mummuun/pappaan/serkkuun joka yrittää tervehtiä. Jotta tällaasia nää mun "huolet ja murheet" ovat.
Minusta vauvasi kuulostaa aivan "normaalilta" (karsastan hieman tuon sanan käyttöä... :)).
Meidän poika oli aina puolivuotiaaksi, vähän ylikin, sellainen, ettei kovin paljon ääntä itsestään pitänyt ja katsekontaktiakin suorastaan vältteli joskus kolmen, neljän kuun ikäisenä. Nyt (10 kk) sitten juttua tulee senkin edestä, mutta edelleenkään ei turhia itke ja herää juuri noin kuin teilläkin eli höpöttelee itsekseen ihan rauhassa ja malttaa odottaa, että joku tulee luokse. Nauraa ääneen harvoin (kun vaikkapa kutitetaan tai hyppyytetään), joskin on kehittänyt tavan matkia muiden ihmisten naurua: jos joku nauraa kovasti ääneen, poikakin nauraa, vaikkei häntä oikeasti naurata...
Sen sijaan meillä on näitä aistijuttuja ynnä muita ja vauva pelkää kaikkia uusia ihmisiä ja tilanteita. Tietynlaiset yllättävät äänet (rapina, aivastus, nenän niisto) saavat hänet levottomaksi (pienempänä saattoi purskahtaa itkuun), ja vieraita ihmisiä hän tuijottaa ensin paikalleen jähmettyneenä, ennen kuin sitten vähän rentoutuu ja alkaa puuhata omiaan. Käyttäytyy kyllä selvästi ihan eri tavalla vieraiden läsnä ollessa.
Ei myöskään tykkää ylenpalttisesta koskettelusta eikä missään tapauksessa viihdy esimerkiksi vieressä makuulla. Pienenä reagoi kovin voimakkaasti esimerkiksi neuvolassa kosketukseen, kun vaatteet riisuttiin pois.
Muutenkin on melkoinen jännittäjätyyppi. Minäkin olisin halunnut mennä vauvauintiin, mutta meille nyt sitten tuli tuollainen vauva, joka sitä ei kerta kaikkiaan kestäisi!
Kertomasi perusteella ei sinulla tosiaan taida olla mitään syytä huoleen! Teidän tyttö on varmaan temperamentiltaan rauhallinen. Odottele vain rauhassa - kommunikointi lisääntyy ihan varmasti tässä lähikuukausina. Ja kun päästään tuonne 8-10 kuukauden paikkeille ja eroahdistus alkaa nostaa päätään, kaipaat sitä rauhallista aamuhetkeä! :)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000005&conference=4500000000000358&posting=22000000028992655&view_mode=flat_threaded