Kiertoliittymä-ääliöt

Saavuin kiertoliittymään, ympyrässä ei ole ketään, menen siis liittymään. Tällöin kadulta, joka on 90 astetta vastapäivään tuloväylääni nähden, eli minuun nähden oikealta, tulee melko reipasta vauhtia (ottaen huomioon risteyksen) harmaa Mercedes (ei uusi, ehkä jotain parin malliversion takainen E) tulee reteesti ympyrään jarruttamatta(?), mutta ei mitenkään aikomustakaan pysähtyä ja väistää.

Jos en (ympyrässä ajaessani, siis etuajo-oikeutettuna) olisi jarruttanut, kyseinen pissapää olisi ajanut autoni kylkeen. Sen *******n osoite olisi ihan kiva tietää. Kilpeä en nähnyt.
141127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

päälle vain. Tai alle.
Ja opettele oikeat termit. Mitään kiertoliittymää ei ole olemassakaan.

Äänestä
  • Ei liikenneympyröitä, ne kun on eriasia. Pitäisi ammattiajokoritllisenkin tietää. Mutta aloittajalle voisi tietenkin sanoa samoin; että alle vaan. Itse en tosin tahalleen aja alle, ihan vaan siitä syystä, että pääsen kuitenkin pienellä joustolla perille nopeammin kuin tuolal toisella keinolla.

    Äänestä

  • on kiertoliitymmiä kirjoitti:

    Ei liikenneympyröitä, ne kun on eriasia. Pitäisi ammattiajokoritllisenkin tietää. Mutta aloittajalle voisi tietenkin sanoa samoin; että alle vaan. Itse en tosin tahalleen aja alle, ihan vaan siitä syystä, että pääsen kuitenkin pienellä joustolla perille nopeammin kuin tuolal toisella keinolla.

    Termistöä==> http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiertoliittymä

    Äänestä

  • Kiertoliittymä on liikenneympyrä. Sama asia, joskin autokoulunopettajani 90-luvulla oli sitä mieltä, että ero tulee koosta (pienet ovat kiertoliittymiä, isommat liikenneympyröitä).

    Sinänsä olen ohjeen kanssa samaa mieltä. Toki laitonta, mutta ajattele asiaa siten, että seuraavalla kerralla tuokin kusipää ehkä älyää väistää. Kylkeen tulevat kolhut ovat kyllä ikäviä, voi niska mennä helposti (oikea kylki toki parempi kuin vasen).

    Äänestä

  • Quju kirjoitti:

    Kyllähän Tiehallinnon insinöörit näitä nimiä keksii, sehän on heidän työtään. Meidän avuttomien pitää opiskella niitä sitten näiden älykköjen syytämään tahtiin.
    Minulle kelpaa edellinen nimi, liikenneympyrä ja yritän keskittyä enemmän tuohon itse liikenteeseen ja varautua tienpitäjän kiusantekoon.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Kiertoliittymä on liikenneympyrä. Sama asia, joskin autokoulunopettajani 90-luvulla oli sitä mieltä, että ero tulee koosta (pienet ovat kiertoliittymiä, isommat liikenneympyröitä).

    Sinänsä olen ohjeen kanssa samaa mieltä. Toki laitonta, mutta ajattele asiaa siten, että seuraavalla kerralla tuokin kusipää ehkä älyää väistää. Kylkeen tulevat kolhut ovat kyllä ikäviä, voi niska mennä helposti (oikea kylki toki parempi kuin vasen).

    Liittymä on yleisnimitys, esim. pihatien liittymä, joten ovat sitten keksineet sinänsä loogisen nimityksen kiertoliittymä. Onkohan ne korvanneet sanan risteys sanalla liittymä? Voisihan se olla vaikka kehäristeys, oikeastaan kuulostaa paremmaltakin kuin liikenneympyrä.

    Niin, tuosta alleajamisesta omien oikeassaolemistensa varjolla sen verran, että kolari on sen verran paskamainen nakki lievänäkin, että sitä pyrkii välttämään kaikin tavoin. Ainakin minä.

    Äänestä

Olikos siinä ympyrässä kolmiot joka haarassa? Jos oli, mersuilija pelastui hyvien reaktioidesi ansiosta. Ainoa mitä enää voit tehdä tuossa tilanteessa on töötätä, jotta tämä tulija huomaisi edes jotain olevan pielessä.

Jos ympyrässä taas ei ollut kolmioita, hänellä oli oikealta tulijana ehdoton etuajo-oikeus muutenkin. Sellaisia paikkoja on vielä olemassa, aika paljonkin.

Älä kuitenkaan tahallaan aja päälle, vaikka täällä jotkut sellaiseen kehottavat. Se on väärin aina. Suomalaisessa tieliikennesäädöstössä ei ole päälleajo-oikeutta. Siellä on vain väistämisvelvollisuuksia.

Äänestä
  •       
    Kiertoliittymä eli liikenneympyrä on liittymä, jossa liittymän keskellä oleva saareke kierretään vastapäivään. Kiertoliittymässä on tulosuunnassa aina merkkiyhdistelmä, jossa väistämisvelvollisuutta osoittavan liikennemerkin alla on pakollista kiertosuuntaa osoittava liikennemerkki. Kiertoliittymään tuleva on siten aina väistämisvelvollinen.

    Yo. lainaus tiehallinnon sivuilta. Eli jos toteemipaalu kolmioineen puuttuu, on kyseessä tienpitäjän virhe. Ympyrässä ajava voi siis käytännössä luottaa siihen että sinne pyrkivät ovat väistämisvelvollisia.

    Äänestä

  • Barbeito kirjoitti:

          
    Kiertoliittymä eli liikenneympyrä on liittymä, jossa liittymän keskellä oleva saareke kierretään vastapäivään. Kiertoliittymässä on tulosuunnassa aina merkkiyhdistelmä, jossa väistämisvelvollisuutta osoittavan liikennemerkin alla on pakollista kiertosuuntaa osoittava liikennemerkki. Kiertoliittymään tuleva on siten aina väistämisvelvollinen.

    Yo. lainaus tiehallinnon sivuilta. Eli jos toteemipaalu kolmioineen puuttuu, on kyseessä tienpitäjän virhe. Ympyrässä ajava voi siis käytännössä luottaa siihen että sinne pyrkivät ovat väistämisvelvollisia.

    > jos toteemipaalu kolmioineen puuttuu, on kyseessä tienpitäjän virhe.

    Jos toteemipaalu kolmioineen (ja pakollisen kiertosuunan merkkeineen) puuttuu, on kyseessä kiertoristeys. Vähän kuin liikenneympyrä, mutta itse asiassa tasa-arvoinen risteys (tai no, voi joillakin suunnilla olla kolmio siitä huolimatta). Näissä siis väistetään normaalisti oikealta tulevia - ja vastaantulevia tietysti, tulevathan hekin oikealta jos itse kääntyy vasemmalle.

    Suosikkini noista löytyy Helsingin Käpylästä, jossa niitä on parikin. Toinen on iso ja hienosti merkitty, mutta siitä kai ollaan tekemässä/tehty jo kiertoliittymä (en tiedä). Mutta se toinen... Pieni, mutta kaksi kaistaa suuntaansa (ei niin että kovin moni niitä noudattaisi), lisähässäkkää tuo raitiovaunulinjan päättäri (ja viereinen alko). Takuuvarma paikka saada autoa maalattua, sen verran usein tuossa kolisisi jos olettaisi toisten noudattavan liikennesääntöjä. :)

    Sitten jos on tuo pakollisen kiertosuunnan merkki ja kolmio jollain suunnalla, muttei muilla, ollaan kai jo aika harmaalla alueella. Periaatteessa väistämisvelvollisuutta ei ilman kolmiota ole, mutta toisaalta se pitäisi aina kiertoliittymässä olla. :)

    Äänestä

Sinne on rakentunut liikaa kiertoliittymiä, joita nämä maalaiset ei ole oppineet vielä edes oikein kulkemaan. Harva se päivä saa varoa piiriin sukeltajia. Parasta oli kun minut yritti teilata liittymä-työmaiden rakennusporukan kuormuri -awot, miten osaavatkaan ja antavat esimerkkiä!

Äänestä
  • Pirkkalan Partolassa, siinä Bauhausin ja Veskan (Verkkokauppa ym) välisessä ympyrässä.

    Ja tottakai soitin torvea.

    Äänestä

  • liikemies,autoni on volvo,vaimolla audi,en ehdi odottamaan joka ympyrässä.ajoin kahden rekan väliin,mikä helvetin rautatanko niiden välissä oli johon autoni kolhin,takimmaisessa rekassa en huomannut edes hyttiä,mistä sitä ajetaan,todella vastuutonta.rekat saa väistää koska ratissa on ammattilainen,minulla on kiire.

    Äänestä

Ihan yhtä huono kuski oli tänään aamulla Hervannassa, sillä vaan autona punakoppinen kuorma-auto. Kopin ovessa teksti Kul**tusliike Bj**k Oy ja puhelinnumero. Sama kuorma-auto seisoo välillä parkissa Ruovedenkadulla bussipysäkillä tai Muroleenkadun parkkipaikalla ajoväylällä. Varsinainen mestarikuski.

Äänestä

Jaaha, ensimmäinen raporttini sensuroitiin. Ammattikuskien mokauksia ei kai saisi raportoida...

Mutta siitä huolimatta kerron, että samalla tavalla meinasi eräs kuorma-auto ajaa Focukseni nokkapellin yli Hervannassa. Kuskin ammattitaidosta kertoo lisää se, että samainen kuorma-auto on usein läheisellä kadulla pysäköitynä bussipysäkille, tai jopa parkkipaikalle ajoväylälle.

Iskeeköhän sensuuri nyt, kun jätin tuntomerkit pois?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siinähän maksat kirjoitti:

Saavuin kiertoliittymään, ympyrässä ei ole ketään, menen siis liittymään. Tällöin kadulta, joka on 90 astetta vastapäivään tuloväylääni nähden, eli minuun nähden oikealta, tulee melko reipasta vauhtia (ottaen huomioon risteyksen) harmaa Mercedes (ei uusi, ehkä jotain parin malliversion takainen E) tulee reteesti ympyrään jarruttamatta(?), mutta ei mitenkään aikomustakaan pysähtyä ja väistää.

Jos en (ympyrässä ajaessani, siis etuajo-oikeutettuna) olisi jarruttanut, kyseinen pissapää olisi ajanut autoni kylkeen. Sen *******n osoite olisi ihan kiva tietää. Kilpeä en nähnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu