eduskuntaan on valittu kaikki puolueiden huru-ukko ja eukko väki. Ovat itseensä kyllästyneitä impotentti ikäisiä ja sitten vielä pitäisi tehdä uudistuksia ja kehitystä ?
Oliko se keski-ikä jo 60v. nehän joutuu jo eläkkeelle ennen kauden loppua.
Oliko se keski-ikä jo 60v. nehän joutuu jo eläkkeelle ennen kauden loppua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kokoomus ja Kepu järjesti reilut kymmenen vuotta sitten hieman nuorempia kavereita sinne johtopaikoille. Oli insinööriä ja elinkeinoasiamiestä. Vielä meidän lapsillammekin riittää velkoja maksettavaksi näiden sankareiden jäljiltä.
Ei enää aktiivi-ikäsiä oikeistolaisia Suomen johtopaikoille.
Kyllä se oli kommarit ja demarit yhdessä, kun teki Suomen valtionvelan aikoinaan. Kaikki vaadittiin ilmaiseksi yhteiskunnalta ja kaikki saatiin: velaksi ottamalla.
Saamme maksaa tuota vasemmiston aikaansaamaa valtionvelkaa kymmeniä vuosia, jonka korotkin ovat päätähuimaavat.
Niinistö sitä yritti vähentä ja sai palkakseen haukkumiset.
Nyt on seiväshyppääjällä mahdollisuus lyhennellä valtion ulkomaista velkaa!
Toivottavasti onnistuu paremmin kuin Niinistö!
Tuo kirjoituksesi oli suurinpiirtein typerintä, mitä Suomen velkaantumisesta on kirjoitettu. Suomen velkaantauminen tapahtui ajanjaksona, jolloin sosiaaliturva oli noin viisitoista vuotta ollut käytännössä samalla tasolla. Yhtäkkinen yli kaksikymmentäkertainen velkaantumistahti johtui aivan muista tekijöistä.
Suomen velkaantuminen johtui epäonnistuneesta pääomaliikkeiden vaputumisesta ja kasinokapitalismin tulosta Suomeen. Niin oikealla kuin vasemalla oli useita talousmiehiä, jotka varottelivat kuplatalouden vaaroista. Näkyvin kriitikko kokoomuksessa oli taloustieteen tohtori Raimo Ilaskivi, keskustassa valtiotieteen tohtori Paavo Väyrynen ja Eeva Kuuskoski-Vikatmaa, vasemmistossa mm. Esko Seppänen.
Varsinaiset kasinotalouden pääarkkitehdit tuona aikan olivat Kullberg, Hämäläinen, Viinanen, Aho, Lassila ym.
Pienemmät tekijät pankkisektorilla saivat jopa tuomioita. Erilaisia järjestelyrahoja on edelleen kateissa saoja miljoonia markkoja. Selvitykset jatkuva korkeimmassa oikeudessa.
Nimimerkkisi "Tosi on" liittyy kyllä Suomen valtionvelan kasvuun hyvinkin oleellisesti.
Tapahtumien kulun pääpiirteissään voit lukea allaolevasta linkistä. Varaa lukemiseen useampia päiviä.
http://www.saunalahti.fi/~promer1/rahanpelurit.html
oli hyvä kirjoitus, luin edellisen jutun aiemmin ja meinasin kommentoida, mutta pidin sitä jotenkin ajanhukkana, nuo asenteet ovat noilla joillain niin sitkeässä, ettei niille mene mikään perille, näkevät asiat jotenkin oudosti;)
Eihän se ole valittujen vika. Ne vaan käärii hedelmät.
Se on tämä pöljä Suomenkansa, joka on ne sinne äänestänyt.
Julkku, julku, mulkku, hörisiä, paskanpuhuja jne. Hyvin uppoo äänestäjiin!