KONTULAN nero

ja hänen huppuälykäs tyttärensä edustavat uudistuvaa perusSuomalaisuutta parhaimmillaan.

Alia voisi verrata suuriin entisajan ns.korpifilosofeihin kuten Ilmari Kiantoon ja Aleksis Kiveen.

Hän edustaa nerokkailla lausunnoillaan modernia lähiöfilosofiaa ja seuraa näin suurten ajattelijoiden jalan jälkiä Suomalaisessa yhteiskunnassa huom.myös ulkomaalaisten viinien erehtymätön tuntemus.

Tytär Marika puolestaan edustaa tässä ulkomaalaisiin ja monikulttuuriin epäilevästi suhtautuvassa juntti puolueessa ennakkoluulotonta ja suvaitsevaa linjaa.

Tytär on rohkeasti avioitunut erään maailman laajiimpiin suvaitsevaisuus uskontoon kuuluvan ulkomaalaisen kanssa.

Lähiöfilosofin huippuälykkäänä tyttärenä hän näyttää horjumatonta esimerkkiä muille Helsingin ja Suomen kehityksestä jälkeenjääneille persuille puolueessa.
SOKRATES
13603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

..se Marika mikään kaikensuvaitsevainen vaikka ulkomaalaisen kanssa onkin naimisissa...sellaiseen käsitykseen päässyt.

Äänestä

Minkälaisen koulun näin älykäs lapsi tarvitseekaan?
Vai olisiko kysymys siitä, ettei pärjännyt em kouluissa, joten keskeytti kun ei oikein viihtynyt.
Mustalaisetkin saa eläkkeen samalla perusteella.
Olen nähnyt nuoren romanimiehen eläkepäätöksen.
Peruskoulu jäänyt kesken epävakaiden perheolojen ja useiden muuttojen takia.
Sen jälkeen yrittänyt tehdä sekalaisia aputöitä, mutta lopettanut kun ei viihtynyt eikä jaksanut olla.
Eläke myönnettiin.

Äänestä

on perittyä tässä tapaukseessa...?

Äänestä

Onko Sefu sammunut?

Äänestä
  • Huh,Huuh kaikkea sitä saa lukea...

    Äänestä

  • KARISMAA...

    Äänestä

  • puuttuu selvästi kirjoitti:

    KARISMAA...

    noille juntturoille, joiden oma itsetunto ja äly on jokseenkin olematon.

    Äänestä

  • on liikaa kirjoitti:

    noille juntturoille, joiden oma itsetunto ja äly on jokseenkin olematon.

    opiskelee kun suomalainen koululaitos ei riittänyt...

    Äänestä

  • Marika Zekki-Jyndi nykyään kirjoitti:

    opiskelee kun suomalainen koululaitos ei riittänyt...

    Suomalaisessa ja varsin arvostetussa koulussa, tuo Marika opiskelee tälläkin hetkellä. Melkoisen lapsellisia kysyjiä taas asialla. Suvaitsevaisuus on aina uhka sellaisille joilla on vähiten hävittävää, sillä paljoon he eivät kykene.

    Äänestä

  • kertoa että kirjoitti:

    Suomalaisessa ja varsin arvostetussa koulussa, tuo Marika opiskelee tälläkin hetkellä. Melkoisen lapsellisia kysyjiä taas asialla. Suvaitsevaisuus on aina uhka sellaisille joilla on vähiten hävittävää, sillä paljoon he eivät kykene.

    Otsikossa kysysmys, johon ihmetellen haluan vastauksen? Onko rouva Tsekki-Zyndi kuninkaallinen vain neropatti?

    Äänestä

  • Ali-Baban vaimolle? kirjoitti:

    Otsikossa kysysmys, johon ihmetellen haluan vastauksen? Onko rouva Tsekki-Zyndi kuninkaallinen vain neropatti?

    En tiedä Ali Baban vaimosta mutta itse en ainakaan tiettävästi ole kuninkaallinen tai sukua siniverisille eikä Mensakaan ole kuihutellut jäseneksi joten..

    En nyt tiedä mitä rahvaan koululla ajat takaa mutta tietääkseni kouluni on avoin kaikille ketkä sinne haluavat pyrkiä ilman todistuksia spesiaali-ihmisyydestä tmv. :P

    Äänestä

  • MKZJ kirjoitti:

    ovat samalla viivalla kun lähdetään elämää eteenpäin viemään.
    Et sinä Marika ole paha, olet vain isäsi tytär.
    Hyvää vointia sinulle.

    Äänestä

  • että kaikki lapsemme kirjoitti:

    ovat samalla viivalla kun lähdetään elämää eteenpäin viemään.
    Et sinä Marika ole paha, olet vain isäsi tytär.
    Hyvää vointia sinulle.

    antaa enemmän voimaa ja taisteluhenkeä elämään, kuin kaksinaamaisen kerubin hyvänvoinnin toivotukset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ALI KÄHÄRÄ kirjoitti:

ja hänen huppuälykäs tyttärensä edustavat uudistuvaa perusSuomalaisuutta parhaimmillaan.

Alia voisi verrata suuriin entisajan ns.korpifilosofeihin kuten Ilmari Kiantoon ja Aleksis Kiveen.

Hän edustaa nerokkailla lausunnoillaan modernia lähiöfilosofiaa ja seuraa näin suurten ajattelijoiden jalan jälkiä Suomalaisessa yhteiskunnassa huom.myös ulkomaalaisten viinien erehtymätön tuntemus.

Tytär Marika puolestaan edustaa tässä ulkomaalaisiin ja monikulttuuriin epäilevästi suhtautuvassa juntti puolueessa ennakkoluulotonta ja suvaitsevaa linjaa.

Tytär on rohkeasti avioitunut erään maailman laajiimpiin suvaitsevaisuus uskontoon kuuluvan ulkomaalaisen kanssa.

Lähiöfilosofin huippuälykkäänä tyttärenä hän näyttää horjumatonta esimerkkiä muille Helsingin ja Suomen kehityksestä jälkeenjääneille persuille puolueessa.
SOKRATES

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu