Häkämies USA:han, pelottaa!

Pääministerin ja presidentin pitää nyt perusteellisesti prepata Häkämies ja vaatia hänen esiintymään vain Suomen hallituksen edustajana. Muuten saatamme havaita, että hän ravatessaan USA:n sotaministerin on luvannut meidän liittyvän Natoon ja lisää joukkoja ja aseita Afganistaniin.

Pelkoa lisäsi Kataisen äskeinen USA:ta ja Natoa nuoleskeleva puhe, joka osoitti miten syvällä Kokoomus on Suomen virallisen ulkopolitiikan vastaisessa suossa.
562013
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Hätämiehen tärkein tehtävä on nyt saada suomalaisiin amerikkalaisvalmisteisiin Horneteihin kunnon aseet.

Lisäksi Suomi voisi tiedustella jenkkilästä niitä helikoptereita kun siitä eurokopterista ei näytä tulevan mitään.

Kopterit voisivat olla USAn armeijan omistuksessa, mutta niillä olisi suomalaiset pilotit. Sikäli kun niitä riittää.

Äänestä

Kokoomuksen Ilkka Kanerva on selviytynyt tehtävässään varsin hyvin. Hänellä on kuitenkin tajua siitä, miten tärkeää monikeskeinen yhteityö on pienille valtioille kuten Suomelle. Kanervan voi huoletta päästää reissaamaan.

Häkämies on kuitenkin toista maata. Hänellä ei ulkopolitiikan tajua, jos nyt tajua lainkaan. Häneltä voisi ottaa pasiin kokonaan pois ja suosittaa vain maakuntamatkailua Suomessa.

Ulkopolitiikkamme on suuntaamassa valitettavasti täysin väärille urille kohden seikkailupolitiikkaa Jyrki Kataisen opeilla. Kun Suomi pääsi irti NL:n vaikutusvallasta, se oli suri helpotus. Saatoimme näin suuntautua kohden moninkeskeistä yhteistyötä EU:ssa ja YK:ssa. Moninkeskisessä yhteistyössä lähtökohtana on valtioiden tasavertaisuus. Moninkeskinen yhteistyö on omiaan torjumaan blokkiutumista. Pienen maan ääni kuuluu silloin parhaiten. Kahdenvälisiä suhteita painotettaessa joudutaan helposti valintatilanteisiin. USAn presidentti Bush suurvaltapoliitikkona on tästä hyvä esimerkki. Hänhän on hokenust sitä, että ellet ole puolellamme, olet meitä vastaan. Edellisen hallituksen ulkoministeri piti onnistuneesti etäisyyttä tällaiseen hegemoniapolitiikkaan, mikä on aina vastoin pienten maiden etua. Silloin mennään suuren oikeudella ja pienet poljetaan jalkoihin. Jos satut olemaan kaikkein vahvimman puolella, voit pelastua. Vahvimman puolella oleminen tarkoittaa sitä, että joudut hyväksymään sen moraalittoman muita alistavan politiikan.

Olen seurannut huolestuneena sitä intoa, mikä varsinkin näillä kokkareilla on osallistuminen Naton nopean toiminnan joukkoihin. Tällaiset nopean toiminnan joukot eivät ole mikään YK:n tapainen organisaatio, vaan yhden osapuolen eli käytännössä USAn johtama orgaani. Se päättää yksipuolisesti siitä, missä näitä nopean toiminnan joukkoja tarvitaan. Jos joku osapuoli asettuu aseelliseen vastarintaan, se tarkoittaa myös sitä, että Naton nopean toiminnan joukot osallistuvat sotatoimiin. Tällaiset joukot eivät ole ylikansallisen valvonnan alaisia.

Suomen pitäisikin osallistua vain sellaisiin operaatioihin, jotka YK on hyväksynyt. Kaikki muut sotilaalliset toiminnot sisältävät suuria riskejä ja vaikea käsittää, mikä hinku meillä suomalaisilla on tieten tahtoen sekaantua sellaiseen. Jotenkin vielä ymmärtäisi jos murrosikäiset pojankoltiaiset haluvat leikkia sotaa, mutta olen käsittänyt, että Katainen on jo ohittanut muurosiän.

Äänestä
  • USA tarvitsee kipeästi Euroopassa asearsenaalilleen tukikohtia ja myös sotilaita. Suomessa kun nyt ollaan niin Nato- ja USA-myönteisiä kokoomuksen Kataisen ja Häkämiehen johdolla. Vanhaselta ei kokoomus kysele tässä asiassa, onneksi ulkoministerinä on Ilkka Kanerva, jolla on vähän hajua missä mennään ja eihän se Paavo Väyrynenkään huono mies ole. Katainen ja Häkämies ovat kuutamolla, mutta ah´ niin sotaisalla mielellä. Tietysti Suomessa olisi niitä työttömänä rökälehteleviä köyhiä ja vähäosaisia nuoria ja nämähän olisi mitä parhainta sotaväkeä USA:n tarpeisiin.

    Äänestä

  • Olen seurannut huolestuneena sitä intoa, mikä varsinkin näillä kokkareilla on osallistuminen Naton nopean toiminnan joukkoihin. Tällaiset nopean toiminnan joukot eivät ole mikään YK:n tapainen organisaatio, vaan yhden osapuolen eli käytännössä USAn johtama orgaani. Se päättää yksipuolisesti siitä, missä näitä nopean toiminnan joukkoja tarvitaan. Jos joku osapuoli asettuu aseelliseen vastarintaan, se tarkoittaa myös sitä, että Naton nopean toiminnan joukot osallistuvat sotatoimiin. Tällaiset joukot eivät ole ylikansallisen valvonnan alaisia.
    ---------------
    Miksi valehtelet, vaikka hyvin tiedät, ettei yllä oleva ole totta.

    Suomen pitäisikin osallistua vain sellaisiin operaatioihin, jotka YK on hyväksynyt.
    ---------------
    Näin Suomi juuri tekee.

    Me emme koskaan osallistu mihinkään muuhun kuin YK:n hyväksymiin opertaatioihin.

    Äänestä

  • voivoivoi kirjoitti:

    USA tarvitsee kipeästi Euroopassa asearsenaalilleen tukikohtia ja myös sotilaita. Suomessa kun nyt ollaan niin Nato- ja USA-myönteisiä kokoomuksen Kataisen ja Häkämiehen johdolla. Vanhaselta ei kokoomus kysele tässä asiassa, onneksi ulkoministerinä on Ilkka Kanerva, jolla on vähän hajua missä mennään ja eihän se Paavo Väyrynenkään huono mies ole. Katainen ja Häkämies ovat kuutamolla, mutta ah´ niin sotaisalla mielellä. Tietysti Suomessa olisi niitä työttömänä rökälehteleviä köyhiä ja vähäosaisia nuoria ja nämähän olisi mitä parhainta sotaväkeä USA:n tarpeisiin.

    Nato voisikin rakentaa Suomee pari tukikohtaansa. Se toisi työtä suomalaisille.

    Äänestä

  • siitä vaan kirjoitti:

    Nato voisikin rakentaa Suomee pari tukikohtaansa. Se toisi työtä suomalaisille.

    Tytöt saisivat töitä viihdytysjoukoissa.

    Tukikohtien ympärille kehittyisi palvelua ja vieraan vallan sotilaat ovat aina kiehtoneet suomalaista naista.

    Valloittajan geeneillä on turvattu, että kansankunnan perimään tulee muuntelua.

    Äänestä

  • sosiaalihuollon kustannetta... kirjoitti:

    Ettei vaan kävis niin, että viihdyttäjät tulevat eksoottisemmin idästä ja etelästä, EU:ssa kun ollaan.

    Äänestä

  • hyvin pettynyt kirjoitti:

    Olen seurannut huolestuneena sitä intoa, mikä varsinkin näillä kokkareilla on osallistuminen Naton nopean toiminnan joukkoihin. Tällaiset nopean toiminnan joukot eivät ole mikään YK:n tapainen organisaatio, vaan yhden osapuolen eli käytännössä USAn johtama orgaani. Se päättää yksipuolisesti siitä, missä näitä nopean toiminnan joukkoja tarvitaan. Jos joku osapuoli asettuu aseelliseen vastarintaan, se tarkoittaa myös sitä, että Naton nopean toiminnan joukot osallistuvat sotatoimiin. Tällaiset joukot eivät ole ylikansallisen valvonnan alaisia.
    ---------------
    Miksi valehtelet, vaikka hyvin tiedät, ettei yllä oleva ole totta.

    Suomen pitäisikin osallistua vain sellaisiin operaatioihin, jotka YK on hyväksynyt.
    ---------------
    Näin Suomi juuri tekee.

    Me emme koskaan osallistu mihinkään muuhun kuin YK:n hyväksymiin opertaatioihin.

    Olet oikeassa siinä, ettemme voi koskaan osallistua muuhun kuin YK:n hyväksymiin operaatioihin. Niistäkin meidän tulee valita lähinnä humanitaarista apua ja jälleenrakentamista sekä rauhanturvaamista koskevat perinteiset tehtävät. Juuri tämän vuoksi meidän on syytä pysyä erossa Naton nopean toiminnan joukoista.

    Naton joukkoihin osallistumisesta ei ole meille mitään hyötyä. Ne tuovat muassaan vain riskejä eikä sellaisia ole mitään tarvetta vapaaehtoisesti ottaa.

    Et osoittanut missä kohdin sorruin pahaan valehteluun?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Tämä sinun tekstisi ei pidä paikkaansa:

    - - -
    "Olen seurannut huolestuneena sitä intoa, mikä varsinkin näillä kokkareilla on osallistuminen Naton nopean toiminnan joukkoihin. Tällaiset nopean toiminnan joukot eivät ole mikään YK:n tapainen organisaatio, vaan yhden osapuolen eli käytännössä USAn johtama orgaani. Se päättää yksipuolisesti siitä, missä näitä nopean toiminnan joukkoja tarvitaan. Jos joku osapuoli asettuu aseelliseen vastarintaan, se tarkoittaa myös sitä, että Naton nopean toiminnan joukot osallistuvat sotatoimiin. Tällaiset joukot eivät ole ylikansallisen valvonnan alaisia."
    - - -

    Naton nopean toiminnan joukot ei ole USAn johtama orgaani eikä USA päätä yksipuolisesti yhtään mitään nopean toiminnan joukkojen "sotatoimista".

    Yllä oleva pätkä jutustasi ei siis pidä millään lailla paikkaansa.

    Äänestä

  • sosiaalihuollon kustannetta... kirjoitti:

    Tytöt saisivat töitä viihdytysjoukoissa.

    Tukikohtien ympärille kehittyisi palvelua ja vieraan vallan sotilaat ovat aina kiehtoneet suomalaista naista.

    Valloittajan geeneillä on turvattu, että kansankunnan perimään tulee muuntelua.

    klnjhasjtrdjh

    Äänestä

...halusi nato- ja sotamyönteisen kokoomuksen valtaan ja tässä on tulos.
Jos jossitellaan olisikohan edellenen hallituskoalitio ollut sittenkin parempi?

Äänestä

Kuten Jäbä jo aikanaan tiesi kertoa, on nyt menossa uuden puolustuspoliittisen selonteon aika, jossa on jopa erillinen Nato-selvitys.

Ensi vuonna se käsitelään ja sitten pannaan hakemus menemään, että ehditään liittyä ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

Halonen suostuu jäsenhakemukseen, koska SDP on sitä mieltä, että Nato turvaa Suomen halvemmalla kuin yksin jääminen.

Äänestä
  • Onko olemassa joku todellinen uhka, jota vastaan pitäisi turvautua ja johon natosta olisi apua? Kasvihuoneilmiön etenemiseen natosta ei ole apua, tuskin edes itämeren saastumiseen.

    Äänestä

  • turvaa - miltä kirjoitti:

    Onko olemassa joku todellinen uhka, jota vastaan pitäisi turvautua ja johon natosta olisi apua? Kasvihuoneilmiön etenemiseen natosta ei ole apua, tuskin edes itämeren saastumiseen.

    Suomen puolustukseen liittyy vakava lauseke: Uskottava puolustus.

    Se ei ole mahdollista ilman rahaa tai liittoutumista, minkä meille kertoi jo edellisen hallituksen puolustusministeri, keskustan Seppo Kääriäinen.

    Äänestä

  • senhän se turvaa kirjoitti:

    Suomen puolustukseen liittyy vakava lauseke: Uskottava puolustus.

    Se ei ole mahdollista ilman rahaa tai liittoutumista, minkä meille kertoi jo edellisen hallituksen puolustusministeri, keskustan Seppo Kääriäinen.

    ???

    Äänestä

  • eri kysymykseen kirjoitti:

    ???

    Missäkö uhka, johon Natoa tarvittaisi?

    Se voi olla missä hyvänsä. Otetaanhan palovakuutuskin ennen kuin tulipalo uhkaa.

    Äänestä

…kertomassa Häkämiehen paluun jälkeen kaikkea sitä, mitä on kuullut kahdella korvallaan ja puhumassa niin totta kuin osaa, jotta päästäisiin taas siihen ihanaan punamultaan!

Olen eräiden asioiden vuoksi jo osoittanut täälläkin pienoista katumustani siitä, että tulin nyt kokoomusta äänestäneeksi. Mutta mielialani muuttuu aina, kun seuraan Kanervan ja Häkämiehen toimintaa. He todellakin ovat osoittautuneet suomalaisiksi miehiksi paikallaan.

Eikö sinua pelottanut koskaan silloin, kun Kekkonen tai Karjalainen lähti Neuvostoliittoon? Silloin oli suomalaisilla aina aihetta pelätä, Kanervan ja Häkämiehen vierailusta länteen on syytä olla iloinen. Osallistumisemme YK:n rauhanturvaoperaatioihin Darfurissa tuolla Häkämiehen reissulla noussee etualalle, ja häpeällistä olisi, jos me tällä rauhanturvaamisen suurvalta-asemalla emme siihen osallistuisi.

Tietysti tulevat esille myös osallistumisemme Naton nopean toiminnan joukkojen opetaarioihin, ja sehän on myös meille ensiarvoisen tärkeä, läntistä yhteenkuuluvuuttamme ja siten turvallisuuttamme vahvistava asia. Sehän myös valmistelee sitä suurta ratkaisuamme, jolla meille taataan turvallinen tulevaisuus niin kauas kuin silmään siintää. Sen ratkaisun tehnee jo tämä nykyinen eduskunta.

Usko huviksesi, Oiva, että jos Kekkonen eläisi tätä päivää, ja hänellä olisi se valta, joka hänellä oli, hän olisi jo meidät vienyt Natoon. Kekkonen oli hyvin älykäs mies ja pohjimmiltaan isänmaallinen suomalainen. Sinuun ja moneen muuhun nuo määreet sopivat huonosti, kun elätte yhä vuosikymmenten takaisen maailman mukaisin arvoin.

Äänestä
  • Huom!
    U S A on kutsunut Suomen ennen iskuaan Iraniin käskynjaolle. Ei siellä silloin Suomen eduista haluta keskustella. Syynä on Irak-koalitioon osallistuneiden maiden ennakkotiedottaminen USAn aikeista.

    Pitäisi sinun entisenä sotilaana tietää. Tai mitäpäs se saunamajuri ja esikunnan konttorirotta tällaisista ymmärtäisi.

    Äänestä

  • Kapi elää vieläkin Kekkosen aikaa, vaikka gubben kuolemasta on jo 30 vuotta! Onkohan Kapi ollut syväjäädytettynä jossain vai puoli vuosisataa nukkuneena aivokuolleista juuri herännyt, kun ei ymmärrä nykyhetkestä höykäsen pölähdystä? Sama kyllä pätee muutamaan muuhunkin vanhukseen, kuten MPP:hen ja Uusi-Ukkiin.

    Siis on vuosi 2007, kauan on aikaa siis, kun maalaisliitto oli voimissaan ja derkut yrittivät tehdä Suomesta sosialistista. Ei Keskustaa enää voi syyttää ja syyllistää siitä, että teidän tavoitteenne yhdistää Suomi Neuvostoliittoon epäonnistui. Sillä siitähän tuo pohjaton kepuviha oikeasti on lähtöisin. Syytätte kepua siitä, että se pelasti teidätkin kommunismin ikeestä.

    Äänestä

  • ... määrätä Häkämiehen seurueeseen päällystakki tai USA:n läetystöstä joku seuraamaan tarkoin Häkämiehen touhuja Amerikassa ja raportoimaan niistä presitentille ja pääministerille. Noin on parempi, ettei ulkopuolisen tarvitse pelastaa maata niin kuin Anneli joutui tekemään Lipposen vierailun jälkeen.

    Kekkosen aikana ei pelottanut koskaan, kun Suomen herrat läksivät ulkomaille. Kekkonen piti tiukan kurin ja hoiti itse oman osuutensa malliikkaasti aina saavuttaen Suomen edun.

    Darfurista Suomen hallitus on jo sanonut sanansa, osallistumme siihen pienellä poliisiosastolla. Ei siitä Häkämiehen tarvitse neuvotella, se on lisäksi sisäministerin asia.

    Myös osallistumisesta Naton nopeantoiminnan joukkoiin hallitus on sanansa sanonut. Siihen asiaan palataan kunhan ensin hoidetaan homma EU:n nopeantoiminnan joukoissa. Siis siitäkin Häkämiehen on ennenaikaista neuvotella yhtään mitään. Naton nopean toiminnan joukot eivät millään tavalla ole läntistä yhteenkuuluvuuttamme ja turvallisuuttamme vavistava asia. Yleensäkin nämä rauhanturvaamis- ja kriisinhallintatoimet eivät ole maanpuolustusta, vaan ne ovat paremminkin humaanista toimintaa, johon mekin olemme osallistuneet lähialueillamme turvataksemme sisällisotien tai diktaattoreiden runtelemaa siviliväestöä, erikoisesti naisia ja lapsia. Osallistumisemme noihin operaatioihin ei millään tavalla tuo meitä lähemmäksi suurta haavettasi Natoa. Sotilasliitto on eri asia, se on tarkoitettu osaksi maanpuolustusta. Meillä vain ei ole sellaisia uhkakuvia, joita varten meidän pitäisi liittyä sotaliittoihin ja joutua näin sekoitettua amerikkalaisten seikkailuin maailmalla. Nato-jäsenyytemme lisäisi ukaamme joutua myös Euroopassa sotilaallisiin selkkauksiin. Me luotamme omiin hyviin puolustusvoimiimme ja kehitämme niitä.

    Kekkonen ei olisi vienyt meitä Natoon. Jouduttuamme jatkosodan hyökkäysseikkailumme jälkeen N-liiton etupiiriin ja sidotuksi sotilaallisestikin YYA-sopimuksella siihen.
    Kekkosen koko poliittisen toimintansa pääsisältö oli se, että välttyisimme ottamasta käyttöön YYA-sopimuksen sotilaallista ulottuvuutta. Se olisi ollut sen rajoitetun puolueettomuutemme ja itsenäisyytemme tuho. Hän onnistui siinä. Kun sitten N-liitto ja kommunismi ajosivat, pääsimme eroon tuosta sotilaallisesta sidoksestamme ja saatoimme muutenkin ottaa täysimääräisesti paikkamme vauraana eurooppalaisena maana vapaiden kansojen joukossa. Uuteen sotilasliittoon ei Kekkonenkaan olisi mitä vienyt, kun edellisestä päästiin kunnialla eroon.

    Äänestä

  • Öllölän sanomat kirjoitti:

    Kapi elää vieläkin Kekkosen aikaa, vaikka gubben kuolemasta on jo 30 vuotta! Onkohan Kapi ollut syväjäädytettynä jossain vai puoli vuosisataa nukkuneena aivokuolleista juuri herännyt, kun ei ymmärrä nykyhetkestä höykäsen pölähdystä? Sama kyllä pätee muutamaan muuhunkin vanhukseen, kuten MPP:hen ja Uusi-Ukkiin.

    Siis on vuosi 2007, kauan on aikaa siis, kun maalaisliitto oli voimissaan ja derkut yrittivät tehdä Suomesta sosialistista. Ei Keskustaa enää voi syyttää ja syyllistää siitä, että teidän tavoitteenne yhdistää Suomi Neuvostoliittoon epäonnistui. Sillä siitähän tuo pohjaton kepuviha oikeasti on lähtöisin. Syytätte kepua siitä, että se pelasti teidätkin kommunismin ikeestä.

    ...kännäämistä näin aikaisin maanantai-aamuna! Vai onko viikonlopun putki vielä päällä? Umpikännissähän sinun täytyy olla, sillä ei kai muuten kukaan olisi niin tyhmä, että ymmärtäisi sanomani sille päinvastaisena. Ei, vaikka historian tiedot olisivatkin olemattomat. Vai voiko olla? Jos, niin kepulaisuusko sen selittää?

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... määrätä Häkämiehen seurueeseen päällystakki tai USA:n läetystöstä joku seuraamaan tarkoin Häkämiehen touhuja Amerikassa ja raportoimaan niistä presitentille ja pääministerille. Noin on parempi, ettei ulkopuolisen tarvitse pelastaa maata niin kuin Anneli joutui tekemään Lipposen vierailun jälkeen.

    Kekkosen aikana ei pelottanut koskaan, kun Suomen herrat läksivät ulkomaille. Kekkonen piti tiukan kurin ja hoiti itse oman osuutensa malliikkaasti aina saavuttaen Suomen edun.

    Darfurista Suomen hallitus on jo sanonut sanansa, osallistumme siihen pienellä poliisiosastolla. Ei siitä Häkämiehen tarvitse neuvotella, se on lisäksi sisäministerin asia.

    Myös osallistumisesta Naton nopeantoiminnan joukkoiin hallitus on sanansa sanonut. Siihen asiaan palataan kunhan ensin hoidetaan homma EU:n nopeantoiminnan joukoissa. Siis siitäkin Häkämiehen on ennenaikaista neuvotella yhtään mitään. Naton nopean toiminnan joukot eivät millään tavalla ole läntistä yhteenkuuluvuuttamme ja turvallisuuttamme vavistava asia. Yleensäkin nämä rauhanturvaamis- ja kriisinhallintatoimet eivät ole maanpuolustusta, vaan ne ovat paremminkin humaanista toimintaa, johon mekin olemme osallistuneet lähialueillamme turvataksemme sisällisotien tai diktaattoreiden runtelemaa siviliväestöä, erikoisesti naisia ja lapsia. Osallistumisemme noihin operaatioihin ei millään tavalla tuo meitä lähemmäksi suurta haavettasi Natoa. Sotilasliitto on eri asia, se on tarkoitettu osaksi maanpuolustusta. Meillä vain ei ole sellaisia uhkakuvia, joita varten meidän pitäisi liittyä sotaliittoihin ja joutua näin sekoitettua amerikkalaisten seikkailuin maailmalla. Nato-jäsenyytemme lisäisi ukaamme joutua myös Euroopassa sotilaallisiin selkkauksiin. Me luotamme omiin hyviin puolustusvoimiimme ja kehitämme niitä.

    Kekkonen ei olisi vienyt meitä Natoon. Jouduttuamme jatkosodan hyökkäysseikkailumme jälkeen N-liiton etupiiriin ja sidotuksi sotilaallisestikin YYA-sopimuksella siihen.
    Kekkosen koko poliittisen toimintansa pääsisältö oli se, että välttyisimme ottamasta käyttöön YYA-sopimuksen sotilaallista ulottuvuutta. Se olisi ollut sen rajoitetun puolueettomuutemme ja itsenäisyytemme tuho. Hän onnistui siinä. Kun sitten N-liitto ja kommunismi ajosivat, pääsimme eroon tuosta sotilaallisesta sidoksestamme ja saatoimme muutenkin ottaa täysimääräisesti paikkamme vauraana eurooppalaisena maana vapaiden kansojen joukossa. Uuteen sotilasliittoon ei Kekkonenkaan olisi mitä vienyt, kun edellisestä päästiin kunnialla eroon.

    >> Meillä vain ei ole sellaisia uhkakuvia, joita varten meidän pitäisi liittyä sotaliittoihin > ja joutua näin sekoitettua amerikkalaisten seikkailuin maailmalla. Nato-jäsenyytemme lisäisi ukaamme joutua myös Euroopassa sotilaallisiin selkkauksiin. > Me luotamme omiin hyviin puolustusvoimiimme ja kehitämme niitä.

    Äänestä

  • UPDATE_8415035 kirjoitti:

    ...kännäämistä näin aikaisin maanantai-aamuna! Vai onko viikonlopun putki vielä päällä? Umpikännissähän sinun täytyy olla, sillä ei kai muuten kukaan olisi niin tyhmä, että ymmärtäisi sanomani sille päinvastaisena. Ei, vaikka historian tiedot olisivatkin olemattomat. Vai voiko olla? Jos, niin kepulaisuusko sen selittää?

    Vahnha-Faitterin gallerian kolme viimeisintä kävijää ovat kaikki Kapi eri nikeillä tosin. Hänen nikkiensä gallerioita katsellessa kyllä huomaa sen, ettei kaveri elä nykyajassa vaan hamassa menneisyydessä. Mikäpä siinä, niin käy monelle vanhemmiten, uusia asioita ei ymmärrä eikä haluakaan ymmärtää ja vanhat nousevat jatkuvasti pintaan.

    Edistyksellisimpien kimppuun tällaiset vanhat jäärät yleensä hyökkäävät. Keskustan on siis syytä olla tästäkin asiasta ylpeä, osoittaahan tuo Keskustan olevan aidosti edistyksellinen ja nuorisomyönteinen puolue.

    Äänestä

  • UPDATE_8415035 kirjoitti:

    >> Meillä vain ei ole sellaisia uhkakuvia, joita varten meidän pitäisi liittyä sotaliittoihin > ja joutua näin sekoitettua amerikkalaisten seikkailuin maailmalla. Nato-jäsenyytemme lisäisi ukaamme joutua myös Euroopassa sotilaallisiin selkkauksiin. > Me luotamme omiin hyviin puolustusvoimiimme ja kehitämme niitä.

    Jos Suomi olisi ollut vuonna 1939 sotilaallisesti liittoutunut, se liitto olisi solmittu Saksan kanssa. Saksa oli valtio, johon yritettiin sitten myös sodan alettua ensimmäisenä tukeutua. Suomen hakeutuminen ensisijaisesti Saksan kainaloon oli perua jo vuodelta 1918, kun saksalaiset joukot tulivat maahamme valkoisten avuksi. Sen jälkeen meille ehdittiin jo miettiä saksalainen hallitsijakin. Suomen sotilaallinen liitto Saksan kanssa olisi tarkoittanut sitä, että Suomi olisi todennäköisesti määritelty Ribbentropp-sopimuksessa Saksan etupiiriin kuuluvaksi. Se olisi myös suurella todennäköisyydellä tarkoittanut sitä, että Suomi olisi yhdessä Saksan kanssa hyökännyt NL:oon kesällä 1941. Olisiko tämä sitten ollut meille parempi vaihtoehto kuin se mikä toteutui.

    USAn sotapolitiikkaan on sotkettu moniakin valtioita. Tämän vuoksi esim. mainitsemistasi maista Ranska ja osin Saksa ajautuivat diplomaattiseen selkkaukseen USAn kanssa, kun ne kieltäytyivät osallistumasta Irak -operaatioon. Hollantia USA on painostanut Nato-maana osallistumaan painokkaammin Afganistanin operaatioihin. Entinen puolustusvoimien komentaja Gustav Hägglund kertoo seuranneensa erityisellä huolella Viron Natojäsenyyttä. Hän sanoo, että Viro tekee tässä roolissa mitä vaan miellyttääkseen USAta ja on aina valmis panemaan poikansan eturintamaan missä päin maailmaa hyvänsä. Bushan on sanonut, että jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan. Lisäksi on tunnettua, että USA kokosi aikoinaan suurta koalitiota ohi YK:n Irakin sotaa varten. Suomi ei onneksi osallistunut eikä luvannut osallistua tällaisiin omavaltaisuuksiin.

    Meidän suomalaisten ainoa turva olemme me itse. Tässä on ensisijaisena ulko- ja turvallisuuspolitiikan rooli, koska tiedämme, että sotilaallisesti emme voi pidätellä yhtäkään vihamielistä suurvaltaa. Tieten tahtoen meidän ei tule kuitenkaan luoda asetelmia, missä olemme valmiiksi jonkun osapuolen vastustajana ja siten sotilaallisesti maalitettavana kohteena kuten olimme silloin, kun meillä oli YYA-sopimus naapurin kanssa. Tulee myös pyrkiä välttämään tilannetta, että maastamme tehtäisiin sotatanner, missä kaksi suurvaltaa ottaa yhteen. Suurvallathan sotivat mielellään muulla kuin omalla maaperällään.

    Kaiken edellä esitetyn perusteella voi sanoa, ettei varmasti voida tietää, torjuuko sotilaallinen liittoutuminen sodan uhkaa vai lisääkö se sitä. Yksittäistapauksittain se voi toimia kumpaankin suuntaan. Jos ajatellaan, että Suomen osalta sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi joutuminen voi tapahtua vain suurvaltojen välisen vakavan konfliktin uhatessa, on jokseenkin varmaa, että ainakin liittoutuneena joutuisimme sotatantereeksi. Liittoutumatomana taas jompikumpi osapuoli tulisi "avuksemme" sen vuoksi, ettei halua päästää toista parempiin asemiin. Liittoutumattomuus -vaihtoehdossa jää kuitenkin aina se pieni mahdollisuus, että jäisimme kokonaan sodan ulkopuolelle kuten Ruotsi ja Sveitsi toisessa maailmansodassa. Siihen meidän tulisi mielestäni aina tähdätä.

    ei edes aikonut osallistua, varsinkaan tukea ei annettaisi.

    U.S.- Led Coalition Forces in Iraq
    23 US - Iraq ProCon, Finland Finland
    http://www.usiraqprocon.org/pop/coalitionmembers.html

    Finland

    Troops in Iraq:
    Total Troops:
    Fatalities:
    Financial Support
    Offered:$5.1M
    Delivered:$862K
    http://www.usiraqprocon.org/pop/coalitionuptodate2.htm#finland

    Minkäs maan lippu se tuolla heiluu Lipposen jäljiltä? Rahaakin on laitettu otsikon alle!
    http://www.usiraqprocon.org/pop/coalitionmembers.html

    Suomi luopui USAn johtamasta sotakoalitiosta 15.5.2003 Anneli Jäätteenmäen hallituksen johdolla, kun Bush julisti sota-operaation päättyneeksi. 1.5.2003.

    Palvelu tilapäisesti ruuhkautunut tai suljettu
    Tämä palvelu on tilapäisesti ruuhkautunut tai suljettu teknisten häiriöiden tai ongelmien vuoksi
    Pahoittelemme häiriötä. Yritä hetken päästä uudelleen.

    ei edes aikonut osallistua, varsinkaan tukea ei annettaisi.

    U.S.- Led Coalition Forces in Iraq
    23 US - Iraq ProCon, Finland Finland
    http://www.usiraqprocon.org/pop/coalitionmembers.html

    Finland

    Troops in Iraq:
    Total Troops:
    Fatalities:
    Financial Support
    Offered:$5.1M
    Delivered:$862K
    http://www.usiraqprocon.org/pop/coalitionuptodate2.htm#finland

    Äänestä

  • UPDATE_8415035 kirjoitti:

    >> Meillä vain ei ole sellaisia uhkakuvia, joita varten meidän pitäisi liittyä sotaliittoihin > ja joutua näin sekoitettua amerikkalaisten seikkailuin maailmalla. Nato-jäsenyytemme lisäisi ukaamme joutua myös Euroopassa sotilaallisiin selkkauksiin. > Me luotamme omiin hyviin puolustusvoimiimme ja kehitämme niitä.

    ”Kerrot olevasi historian harrastaja sinäkin. Silloin varmaan tuo sanomasi palauttaa mieleesi pääministeri Cajanderin sanat 1939. Samaamieltä oli myös muuten viisas ja suuresti ihailemani ulkoministeri Väinö Tanner, joka sitten pien hengenhädässä ravasi Ruotsissa houkutellakseen sen liittoon kanssamme ja lähetteli epätoivoisia sähkeitä Englantiin, Ranskaan ja Yhdysvaltoihin. Mutta oli pahasti myöhässä.”

    Jos historia otetaan mukaan, niin kenen kanssa Suomen olisi pitänyt ennen Talvisotaa liittoutua 1939?
    -   Englanti, Ranska ja Puola?
    -   Saksan Kolmas Valtakunta?
    -   Neuvostoliitto?

    Äänestä

  • UPDATE_8415035 kirjoitti:

    >> Meillä vain ei ole sellaisia uhkakuvia, joita varten meidän pitäisi liittyä sotaliittoihin > ja joutua näin sekoitettua amerikkalaisten seikkailuin maailmalla. Nato-jäsenyytemme lisäisi ukaamme joutua myös Euroopassa sotilaallisiin selkkauksiin. > Me luotamme omiin hyviin puolustusvoimiimme ja kehitämme niitä.

    ... aivan toista luokkaa kuin nykyään. Silloin kaksi totalitaarista eurooppalaista valtiota N-liitto ja Natsi-Saksa olivat Molotov-Ribbetrop-sopimuksella jakaneet maanosan etupiireihinsä. Tämän jaon toteuttamista vain odotettiin, sota oli joka tapauksessa ovella. Suomi oli hämmingin vallassa, kun suojelijanamme N-liittoa vastaan pitämmme Saksa petti meidät ja möi tuolla sopimuksella meidät periviollisellemme N-liitolle. Emme voineet siis saada Saksasta liittolaista, Pojoismaat eivät halunneet ja tuolloin Länsi-Euroopan maatkin suojelivat peloissaan vain itseään. Meillä ei siis ollut mahdollistakaan saada liittolaista. Silloinkin olisi pitänyt pitää parempaa huolta omista joukoista.

    Äänestä

  • UPDATE_8415035 kirjoitti:

    ...kännäämistä näin aikaisin maanantai-aamuna! Vai onko viikonlopun putki vielä päällä? Umpikännissähän sinun täytyy olla, sillä ei kai muuten kukaan olisi niin tyhmä, että ymmärtäisi sanomani sille päinvastaisena. Ei, vaikka historian tiedot olisivatkin olemattomat. Vai voiko olla? Jos, niin kepulaisuusko sen selittää?

    Suuri on ero tähän päivään. On siinä monenlaista rietastelua ja muutama hehtolitra giniä tarvittu ennenkuin on saavutettu se ulkonäkö, joka näkyy vanha-kapin profiililla. Niin se turmeltuu jumalankuva ihmisessä, kun ihminen itse siinä on aktiivinen.

    Äänestä

  • tuossa kuvassa kirjoitti:

    Suuri on ero tähän päivään. On siinä monenlaista rietastelua ja muutama hehtolitra giniä tarvittu ennenkuin on saavutettu se ulkonäkö, joka näkyy vanha-kapin profiililla. Niin se turmeltuu jumalankuva ihmisessä, kun ihminen itse siinä on aktiivinen.

    ...on tapahtunut noihin aikoihin (kuvaani vuodelta 1982) verrattuna henkisellä puolellani: olen nyt paljon viisaampi.

    Tuohon mennessä oli takanani jo jos jonkinlaista, hyvää, mutta myös vähemmän hyvää, rötjäämistäkin ja kai hieman myö irstailuja, mutta noina aikoina kaikki sellainen loppui. Vuotta myöhemmin tapasin ihanan ihmisen, josta pian tuli rakas vaimoni, jonka kanssa sain elää onnellista elämää runsaat 20 vuotta, ja edelleen kaipaan häntä kovin, vaikka on ollut haudassa jo kohta kolme vuotta.

    Toki tuolloin olin vielä tummaverikkö ja olen nykyisin blondi - olen harmaantunut paljon lisää vaimoni kuoleman jälkeen - mutta

    "vaikka elämä värjää haarmaaksi pään
    tosi poika ei vanhene ikänään".

    Äänestä

  • UPDATE_8415035 kirjoitti:

    >> Meillä vain ei ole sellaisia uhkakuvia, joita varten meidän pitäisi liittyä sotaliittoihin > ja joutua näin sekoitettua amerikkalaisten seikkailuin maailmalla. Nato-jäsenyytemme lisäisi ukaamme joutua myös Euroopassa sotilaallisiin selkkauksiin. > Me luotamme omiin hyviin puolustusvoimiimme ja kehitämme niitä.

    Stalin oli kaiken lisäksi niin kiero, että Molotovin–Ribbentropin sopimus (joka kirjoitettiin vasta 23. elokuuta 1939) ei ollut ainut merkittävä yhteistyömalli 1930-luvun NL:ssa...

    - NL oli ollut pidempään salaisemmassa yhteistyössä myös USA:n kanssa - jo paljon aikaisemmin saanut jenkeiltä ainakin teknologista tukea.

    - USA ei missään nimessä, kuulunut vielä tässä vaiheessa 1939 Ranskan ja Englannin leiriin ja Roosevelt vakuutti kansalle, että USA joka tapauksessa pysyisi erossa mahdollisesta suursodasta.

    ” - Yhdysvallat antoi II maailmansodan aikana Neuvostoliitolle mittavaa ja monipuolista apua, joka sisältyi Lend-lease eli lainaa ja vuokraa -ohjelmaan. Professori Antti Saarialho on porautunut jo USA:n ja Neuvostoliiton sotaa edeltävän teollisen yhteistyön merkitykseen. Tämä näkökulma avaa ymmärryksen Neuvostoliiton teknologiseen kehitykseen ja vahvistaa tohtori Ilmari Susiluodon omassa tutkimustoiminnassaan tekemät samansuuntaiset havainnot esim. kybernetiikan alalta.

    - USA:n 1930-luvulla myymä teknologia yhdessä Lend-lease -avun mukana saadun tietotaidon kanssa nosti NL:n teknologian tasoa jopa 50 vuoden verran 8-10 vuodessa! – ”

    http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1190&author=10

    Äänestä

Puheet virallisesta ulkopolitiikasta kuulostaa niin kovin tutulta. Olikos se Kekkonen joka jaksoi koko ajan toitottaa virallisesta linjasta. Linjaa vahdittiin ja julkinen keskustelu oli kiellettyä, vain Kekkiosen oppi oli hyväksyttyä.

Onneksi tuollaiset virallisen yhden totuuden ulkopolitiikan ajat ovat menneet, ja Suomessakin saa keskustella ja olla eri mieltä jopa ulkopolitiikasta. Joillakin Tuomiojan Halosen kaltaisilla on edelleen kylmänsodan aikainen näkemys ja ote kaikkeen, mitä vapaa maailma tekee. Nato vastustus ei perustu mihinkään järkiperäiseen tosiasiaan, vaan vanhaan sosialistiseen katsomukseen. Kokoomus on avannut USA suhteemme loistavasti uudelleen, Häkämiehen vierailu on yksi osoitus tästä. Nyt meilläkin keskustellaan Natosta, tähän saakkahan jopa keskustelu puolesta tai vastaan on ollut sopimatonta.

Tosin sinä ja näemmä MPP vastineessaan näytätte elävän edelleen tuota suomettumisen aikaa. Maailma on muuttunut, ja maailman kriisit ovat muuttuneet. Perinteisen rauhanturvaamisen menetelmät eivät päde, tarvitaan erilaisia keinoja. Nopean toiminnan joukot ovat kansainvälisen yhteisön vastaus uusiin haasteisiin. Käytännössä ainut järjestö jolla on mahdollisuus kouluttaa ja ylläpitää joukkoja on Nato. YK:lla ei ole mitään mahdollisuuksia yksin suoriutua operaatioista, vaikka aiemmin on ollutkin. Siksi YK:kin käytää Naton joukkoja. Samoin EU.

Sinun viestisi tietysti pitää nähdä katkeruutena siitä kun kepulaiset yrittivät tehdä pääministeri Paavo Lipposesta maanpetturia tämän vierailtua julkisesti tässä Kepun vihollismaassa, mutta Jäätteenmäki joutuikin rötösteltyään itse eroamaan.

Äänestä
  • ... ulkopolitiikka ja erikoisesti Hallituksen ministerien pitää sitä noudattaa. Ei maailma ole miksikään siinä suhteessa muuttunut. Virallinen ulkopolitiikka määritellään meillä hallituksen ulkopoliittisessa valiokunnassa, johon myös presidentti osallistuu ja monissa kannanotoissa, joita myös eduskunta tekee.

    Hyllä epävirallisissa yhteyksissä kylmän sodan ja Kekkosen aikanakin sai vapaasti julistaa muunkinlaista ulkopolitiikkaa. Sitähän tekivätkin aivan vapaasti tannerilaiset asevelisosialistit, junnilalaiset, vennamolaiset ja ruotsalaisten ehrnrootilaiset. Vämähän sitten kokosivat voimansa Kekkosen kaatamiseksi ja ulkopolitiikan suunnan muuttamiseksi onka-liittoon. Se ei onnistunut. Kekkonen edusti virallista politiikkaaja hän joutui pitämään huolen, etteivät nuo piirit päässeet Suomen hallituksesta käsin toteuttamaan suunnitelmiaan. Kansa myös tuki Kekkosen politiikkaa vaaleissa.

    Nytkin saavat vapaasti lipposlaiset demarit, kokoomukselaiset ja osa ruotsalaisista (vähän samannäköinen porukka kun tuon Honka-liiton aikoiin) saavat vapaasti intoilla Naton ja USA:n puolesta, mutta virallinen ulkopolitiikka pitää huolen, että Suomi ei nytkään hötkyile.

    Lue myös vastaukeni Kapille tässä ketjussa.

    Äänestä

  • George W. Bush sanoi äskettäin pitämässään tärkeässä puheessa aivan selvästi, että Yhdysvallat tulee Naton avustuksella murskaamaan läntistä maailmaa uhkaavat ääri-islamilaiset terroristit ja ne maat jotka heitä suojelevat ja avustavat. Bush sanoi myös, että Vietnamista lähteminen oli virhe joka ei enää koskaan tule toistumaan. Afganistanin ja Irakin ääri-islamistit tullaan siis hävittämään maan päältä vei se aikaa kuinka kauan hyvänsä. Periksi antamisesta seuraisi länsimaisen sivistyksen tuho.

    On tärkeää että jokainen maa tuntee vastuunsa länsimaisten arvojen puolustamisessa. Näillä mailla on yhteinen järjestö Nato ihmiskunnan sivistyksen ja demokratian suojaamiseksi. Joka ei halua olla mukana on luopio.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... ulkopolitiikka ja erikoisesti Hallituksen ministerien pitää sitä noudattaa. Ei maailma ole miksikään siinä suhteessa muuttunut. Virallinen ulkopolitiikka määritellään meillä hallituksen ulkopoliittisessa valiokunnassa, johon myös presidentti osallistuu ja monissa kannanotoissa, joita myös eduskunta tekee.

    Hyllä epävirallisissa yhteyksissä kylmän sodan ja Kekkosen aikanakin sai vapaasti julistaa muunkinlaista ulkopolitiikkaa. Sitähän tekivätkin aivan vapaasti tannerilaiset asevelisosialistit, junnilalaiset, vennamolaiset ja ruotsalaisten ehrnrootilaiset. Vämähän sitten kokosivat voimansa Kekkosen kaatamiseksi ja ulkopolitiikan suunnan muuttamiseksi onka-liittoon. Se ei onnistunut. Kekkonen edusti virallista politiikkaaja hän joutui pitämään huolen, etteivät nuo piirit päässeet Suomen hallituksesta käsin toteuttamaan suunnitelmiaan. Kansa myös tuki Kekkosen politiikkaa vaaleissa.

    Nytkin saavat vapaasti lipposlaiset demarit, kokoomukselaiset ja osa ruotsalaisista (vähän samannäköinen porukka kun tuon Honka-liiton aikoiin) saavat vapaasti intoilla Naton ja USA:n puolesta, mutta virallinen ulkopolitiikka pitää huolen, että Suomi ei nytkään hötkyile.

    Lue myös vastaukeni Kapille tässä ketjussa.

    Meidän "virallinen" ulkopolitiikka on sen näköinen kuin kulloisetkin toimijat, siis Pääministeri, Ulkoministeri, Puolustusministeri, Presidentti, utva sekä eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta. Nykyinen hallitus on vasemmistoidealistisista rasiteista vapaa, vain presidentti edustaa edelleen tuota vanhavasemmistolaista näkemystä USA:sta. Edellisten hallitusten hys-hys linja Natoon ja tunkkainen suhde USA:han on nyt poispyyhitty, kiitos Vanhasen, Väyrysen ja kokoomusministereiden. Ilmapiiri on avoimempi eikä keskustelu ole kielletty.

    Tuomiojan väistyttyä on meille avautunut mahdollisuus palauttaa USA suhteet normaaleiksi, vaikkakin Halonen edelleen on boikotissa suhteessa Valkoiseen taloon. Pienelle maalle on tärkeää että suhteet ovat kunnossa kaikkialle, myös Atlantin taakse. Kanerva ja Häkämies tekevät hyvää työtä, ja heillä on takuulla Vanhasen täysi tuki takanaan.

    Äänestä

  • uudet miehet kirjoitti:

    ... ulkopoliittista linjaa. On vain Häkämiehen ja Kataisen Nato-intoilu ja Busin nuoleminen. Vanhanen, kepu ja Halonen kyllä pitävät huolen, että häkämiehet eivät sotke Suomea Bushin sotaseikkailuihin.

    Suomen on viisainta odottaa, kuka tulee USA:n uudeksi presidentiksi ja katsoa, minkälaista politiikkaa hän alkaa noudattaa ja katsoa sitten, kannattaako luoda sinne päin parempia yhteyksiä.

    Etkö Oiva ole huomannut että Kanerva on jo normalisoinut Tuomiojan pilaamat USA suhteet ulkoministeritasolla.

    Myös Vanhanen on ilmoittanut että uuteen selontekoon otetaan Natoa koskeva osio jossa luvataan avoimesti selvittää edut ja haitat ja sen jälkeen keskustella asiasta. Aiemmin Vanhanenkin meni peloissaan demareiden selän taakse ja sanoi ettei ole aika keskustella tai muuta demareita nuolevaa.

    Vanhanen on siis selvästi tullut Kanervan ja Kataisen linjoille, hyvä niin. Kepussa on enää Väyrynen vänkyränä Natoa vastustamassa. Mutta hänkin vielä tulee Nato linjoille. Muista sitten kehua Vanhasta kunhan hän tekee Nato myönteisen esityksen, ensin liittymisestä nopeantoiminnan joukkoihin, sitten itse järjestöön. Sillä tuollainen esitys tulee, ainakin NRF joukkojen osalta jo tällä hallituskaudella.

    Äänestä

  • kantaansa kirjoitti:

    ... ulkoministerinä ASA:n ulkoministerin luona oli normaali paremminkin tutustumis- ja kohteliaisuustapaaminen. Ei sieltä mitään poliittisesti uutta kuultu. Tuomioja ei pilannut suhteita, mutta hän oli USA:n harjoittamasta politiikasta eri mieltä ja niin piti ollakin. Eikä Kanervakaan ole muuttanut Suomen suhtautumista Bushin hallinnon törmäilyihin ulkomailla.

    Vanhasen ilmoitus siitä, että Natoa tutkitaan puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä ei tarkoita siihen liittymistä. Natohan on keskeinen toimija puolustusympäristössämme, tottakai se pitää tutkia. Eiväät demaritkaan kieltäneet edellisessä hallituksessa Naton tutkimista selonteon yhteydessä. Ja sitäpaitsi, demarit ovat Lipposen perua paljon innokkaampia Natoon liittyjiä kuin kepu. Sinipunahallitus meidät veisikin tuohon sotaliittoon, mutta onneksemme nyt on kepu johtava hallituspuolue.

    Naton nopeantoiminnan joukkoihin osallistumisella ei ole mitään tekemistä Natoon liittymisen kanssa. Rauhanturvaamis- ja kriisinhallintatoiminta on paremminkin humaanista toimintaa, missä suojellaan sivilejä lähinnä Euroopan ympäristön kehitysmaissa sisällisodissa tai diktaattorien hirmuvallata sekä edistetään rauhan syntymistä. Oma maanpuolustus on eri asia, siinä meidän tulee edelleenkin luottaa vain omiin vankkoihin puolustusvoimiimme.

    Yksi neuvo sinulle Oiva jotta et joudu taas palstan sossujen pilkan kohteeksi.

    Ryhdy lieventämään Nato kantaasi, vaikkapa niin että katsotaan selvityksen Nato osio , sitä seuraava keskustelu ja päätetään sen pohjalta mitä tehdään.

    Uusi selonteko tulee yksiselitteisesti todistamaan, että uskottavan oman puolustuksen ylläpito pitkälle 2010-luvun loppuun sitoo voimavarojamme niin paljon, että meillä ei siihen ole varaa. Jäljelle jää vain Kepun viisaan miehen, Kääriäisen, jo viime vaalikaudella esiintuomat vaihtoehdot. Puolustuskykymme heikentäminen tai Nato jäsenyys. Vanhanen vastuullisena tulee suosittamaan omilleen Nato jäsenyyttä. Silloin sinunkin on helpompi sitä kannattaa, sillä sen sinä tulet tekemään, et voi asettua poikkiteloin puolueesi kantaa vasten

    Äänestä

  • ota onkeesi kirjoitti:

    ... Vanhanen tai Keskusta alkaisi suositella Natoon liittymistä. Vanhanenhan on jo sanonutkin, ettei tämän vaalikauden aikana Natoon liitytä. Kääriäinen otti Natoon liittymisen esille ravistellessaan poliittisiltä päättäjiltä lisää rahaa puolustukseen peloittemella meitä Natolla. Eli, jos ei tulee rahaa, joudumme liittymään Natoon.

    Vaikka joskus kepu tulisikin Naton kannalle, niin minä en tule.

    Äänestä

sellainen tosiasia että tässä kohdin ei ministerivalinta olisi enää huonommin voinut onnistua.

Mieheltä puuttuu varmuus täysin.

Eilen uutislähetyksessäkin oli jo jotain laukaisemassa sellaista ulos mitä ei ollut tarkoitettu ainakaan vielä julkaistavaksi.

Täysin tollolta vaikuttava ukko.
Toivottavasti sinne lähtee matkaan joku vahdiksi.
Jenkit varmaan kuolee nauruunsa kun Häkämies sekoilee.

Enkä ole demari enkä vasuri.Että älkää heittäkö sitä paskaa silmilleni.

Äänestä
  • Otsikossa kaikki tarpeellinen.

    Äänestä

Vaikka olemmekin samaa mieltä siitä ettei Suomen kannata liittyä Natoon, niin kyllä tuo sinun kirjoituksesi oli aika hämmästyttävä. Kyllä minä uskallan lähettää Häkämiehen Yhdysvaltoihin. Natoon hän ei meitä voi sillä reissulla liittää, mutta saattaapa onnistua hieman korjaamaan sitä mitä Tuomioja, Halonen ja kumppanit ovat hajottaneet.

Kirjoita sinä Oiva vain maataloudesta. Siinä sinä olet parhaimmillasi.

Äänestä
  • ... suhtautuneet Bushin maailmaa terrorisoivaan politiikkaan sen ansaitsemalla nuivuudella. Mikään ei ole muuttunut, eikä Häkämiehen pidä Nato-kiimassaan mennä nuolemaan USA:n nykyistä hallintoa. Häkämies kun on vielä tökerö esiintyjä ja ilmeisesti ei ole ollut lähelläkään siellä, missä ruuti keksittiin. USA:n suhteita pitää tarkastella uudelleen sen jälkeen, kun sinne valitaan pikapuolin uusi presidentti ja nädään. minkälaista politiikkaa hän alkaa harjoittamaan.

    Minä tunnen politiikan monipuolisesti, maatalouspolitiikka on vain pieni osa siitä.

    Äänestä

käy niin, ettei EU:n puolustusyhteistyö tuota tulosta,

ja käy niin,

että Suomi on vaarassa jäädä yksin

niin
Naton apu otetaan vastaan kirkuen ja ihan millä tahansa ehdoilla,

jos Suomen rajat on uhattuina.

Se on tosiasia, jota on ihan turha kyseenalaistaa.
Paasikivikin nauraisi paskaisen naurun teille...

Tosiasia on, että Yhdysvallat ja Nato
ovat se voima, joka pitää karsinat pystyssä
ja kusipäät aisoissa.

Afganistan on asia, joka ei ole Naton tai EU:n sapelinkalistelun paikka.

Afganistanissa on aivan helvetin yksinkertaisesti kyse siitä, että joko unikot kasvat tai eivät kasva. Joko huumetta kasvatetaan tai ei kasvateta.

Samoin Afganistanissa on kyse siitä,
halutaanko maasta stabiili demokraattinen
omien kansalaistensa valitsemien johtajien hallitsema valtio,

vai annetaanko huumehörhösotalordien tehdä ihan mitä lystäävät Afganistanissa ja hyväksytäänkö
se, että uskonto jyrää modernin demokratian mennen tullen sanansaattajineen.

Jos Suomalaiset lähtevät Afganistanista, niin maan joutuminen täydelliseen anarkiaan on lähinnä kuukausien asia.

Afganistanissa on tuhoutunut Neuvostovallan ja kylmän sodan purkautumisen jälkeisissä kriiseissä kaikki järjellinen, oppinut ja kyvykäs kansalaisten osa, jolloin Afganistanissa ei suinkaan ole toivetta järjen ja järjestyksen aikaansaamasta rauhasta, vaan siitä, kenellä on suurimmat tykit, panssarit, huumeviljelmät ja tehokkaimmat tappajat.

USA, Nato, tai sen paremmin YK - eivät todellakaan ole ne organisaatiot, jotka pystyvät hallinnollisilla tai strategisillä päätöksillään luomaan maailmaan rauhan tasapainon.

Mutta ilman USA, Natoa tai YK;tä maailma olisi kaatopaikka, jossa heikoimmista tehtäisiin varoittavia esimerkkejä jatkuvasti.

Jokaisen kansakunnan asuttaman valtion normaali asiaintila on RAUHA !

SOTA on politiikan jatke !

Jos poliitikot epäonnistuvat, kansalaiset joutuvat lunastamaan epäonnisten ratkaisujen aiheuttamat avoimet shekit - viimeiseen senttiin, penniin ja shillinkiin ja jopa ruplaan asti.

Joten. Ottakaa pää pois perseestä ja katsokaa ympärillenne.
Maailma on. Elämä on. Rauha on.
Itsestäänselvyys ei ole.

Äänestä
  • Sano suoraan, mikä EU:n jäsen Suomea uhkaa, että sen pitäisi liittyä Natoon ja hivuttautua Busin kylkeen.

    Afkanin rauhoittamisoperaatio on muuttumassa pahasti USA:n ja paikallisten väliseksi sodaksi, josta on tulossa samanlainen kuin Viernam oli aikoinaan ja Irak on nyt. Suomen ei pidä semmoiseen sekaantua.

    Sanot, että, jos suomalaiset lähtevät Afkanista, niin maan ajautuminen täydelliseen anarkiaan on kuukausien asia. Ei 100 suomalaisen sotlaan lähtöä edes huomattaisi. Kyllä ne sata saavat siellä olla, mutta Suomen pitää panostaa maan sivilirauhanpuolustukseen ja kehitystyön niin kuin ulkoministeri Kanerva äsken televisiossa sanoi. Hän sanoi, että asia ei ole Kalasnikov-kysymys. Minusta nämä 100 suomalaista sotilasta pitää panna sitten turvaamaan suomalaisia keitystyöntekijöitä.

    Äänestä

Olet aika sokea kekkosaikaisessa ulkopolitiikassasi, todellinen suomettumisen muinaisjäänne.

Et ymmärrä sitä, että suhteita muihin valtioihin on aina hoidettava hyvin, vaikkei pitäisikään niiden päämiehistä ja politiikasta.

Äänestä

  • ... suhteet muihin valtioihin hyvin, sellaisiinkiin, joiden politiikasta tai päämiehistä hän ei pitänyt. Nytkin on Ameriikkaan hoidettava suteet hyvin, mutta sehän ei tarkoita, että pitäisi lähteä nuolemaan Bushin politiikkaa. Tätä minä pelkään, kun kevytkenkäinen Häkämies sinne menee.

    Tunnut halveksivan Kekkosen aikaista ulkopolitiikkaa. Kertoisitko lyhyesti, mitä hän teki väärin ja ota erikoisesti huomioon silloinen maailmatilanne, niin voisimme sitten yhdessä tarkastella.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... suhteet muihin valtioihin hyvin, sellaisiinkiin, joiden politiikasta tai päämiehistä hän ei pitänyt. Nytkin on Ameriikkaan hoidettava suteet hyvin, mutta sehän ei tarkoita, että pitäisi lähteä nuolemaan Bushin politiikkaa. Tätä minä pelkään, kun kevytkenkäinen Häkämies sinne menee.

    Tunnut halveksivan Kekkosen aikaista ulkopolitiikkaa. Kertoisitko lyhyesti, mitä hän teki väärin ja ota erikoisesti huomioon silloinen maailmatilanne, niin voisimme sitten yhdessä tarkastella.

    Vaikka en ole edellä kirjoittanut niin vastaan kuitenkin.

    Ensimmäisen virheen Kekkonen teki jo sodan aikana ryhtyessään KGB:n agentiksi. Häntä ei päästetty edes Maalaisliton sisäisiin kokouksiin koska hänen tiedettiin vuotavan asiat Ruotsin kautta Neuvostoliittolaisille.

    Vielä suuremman virheen Kekkonen teki ottaessaan vastaan vaalirahaa NKP:ltä. On selvää ettei kommunistinen puolue rahoittanut vieraiden valtioiden edustajia ilman vastapalveluksen vaatimusta.

    Kekkonen teki väärin siinä, että alisti kaiken päätöksenteon, myös sisäpoliittisen, Neuvostoliiton intresseille. Hän jopa pyrki ennakoimaan tai ennalta varmistamaan Moskovan suopeuden eri ratkaisuille, aina hallituksen jäseniä myöten.

    Vielä Kekkosen ensimmäisellä kaudella puolueet saattoivat itse päättää ministereistään, vaikka jo tuolloin Kekkonen pyrki Moskovan kortilla vaikuttamaan esimerkiksi SDP:n ministereihin. Virolainen joutui Kekkosen jouksupojaksi Tannerin tykö vaatimaan tiettyjen henkilöiden jättämistä hallituksen ulkopuolelle. Tanner vastasi Virolaiselle, että "olemme muodostamassa Suomen ei Neuvostoliiton hallitusta" ja piti kiinni nimilistastaan. Hallitus joutuikin Kekkosen painostustoimien kohteeksi ja hajotettiin erilaisilla verukkeilla aika pian. Tuo episodi kuvaa hyvin kuinka Kekkoselta puuttui selkäranka puolustaa hallitustaan Moskovan painostusta vastaan samaan tapaan kuin Paasikivi oli aikanaan tehnyt.

    Meillä oli myös rehtejä poliitikkoja, Johannes Virolainen esimerkkinä, joka pystyi toimimaan ulkoministerinä, pääministerinä ja monissa muissa vastuullisissa tehtävissä antautumatta suoraan Neuvostoliiton ohjaukseen. Ja toimimaan Kekkosen vihat niskassaan Suomen kansan parhaaksi. Siis vaihtoehtokin oli olemassa

    Äänestä

  • oivahärkönen

    yksi kylähullu kirjoitti:

Ryssätrolli oli ahkera tällä palstalla jo 16 vuotta sitten kuten voi aloituksesta päätellä

Äänestä

Moni kirjoittaja näistä jo lopettanut, mutta Mielipidepankin USA ja NATO vihaa tihkuvaa tekstiä on aina upeaa lukea. On siinä viisas mies, ollut aina Natoa vastaan kuten pitääkin, ja pysyy kannassaan kuten mies, ei akkain lailla ole ryhtynyt mielipiteen vaihtajaksi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

oivahärkönen kirjoitti:

Pääministerin ja presidentin pitää nyt perusteellisesti prepata Häkämies ja vaatia hänen esiintymään vain Suomen hallituksen edustajana. Muuten saatamme havaita, että hän ravatessaan USA:n sotaministerin on luvannut meidän liittyvän Natoon ja lisää joukkoja ja aseita Afganistaniin.

Pelkoa lisäsi Kataisen äskeinen USA:ta ja Natoa nuoleskeleva puhe, joka osoitti miten syvällä Kokoomus on Suomen virallisen ulkopolitiikan vastaisessa suossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu