Kuka sanoi?

Totta tietenkin olen joutunut uskomaan ihmisiä, jotka ovat saattaneet kertoa muunneltua totuutta. Sitähän en voi tietää. Minä kerron niin kuin minulle on kerrottu. Enkä harrasta myöskään tilastojen tutkimista.
5533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olli Blind

Äänestä
  • tulee postissa!

    Äänestä

... tyyppi, jonka ulkonevan navan Noni oli hoitanut, koska kätilö oli sitonut navan väärin noin 60 vuotta sitten? Hupsista keikkaa. Napapa kääntyikin oikeeseen asentoonsa, kun Nonilitkulla pikkasen avitti. Eli kätilön moka tuli jälkijunassa paikattua. No parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Lapsuusajan arvetkin hävisi. Oikeesti ne saatto hävitä vanhenemisen aiheuttamaan ruttuviidakkoon (mun veikkaus) paitsi Ollilla, koska Olli on mies ja sillä ei kuulema tapahdu rupsahtamista niin nopeasti. No pääasia oli, että arvet hävis kuitenkin heti, kun alko käyttämään Nonia.

Aivan erilukunsa on anuksen haavaumat, joita eräs henkilö oli potenut jo vuosikymmeniä. Säännöllisella (puolen vuoden välein) penslaamalla värkkiään Noniin uitetulla pumpulipuikoilla vaiva hävis, kuin tuhka tuleen.

Miettikää nyt oikeesti, mitä pakkeliteollisuus on menettänyt? Maailmassa ei olis yhtään ryppystä immeistä, ei syöpää, ei mitään sairauksia, jos vaan kaikki käyttäis Nonia. Kivutkin olis eilispäivän paha uni.... jne. jne...

Miettikääpä oikeesti, jotta kun 10 Nonilitkulla kyllästettyä hepoa juoksee raveissa, niin kaikki Nonihevoset voittaa. Miten se voi olla mahdollista? No Ollin mielestä voi ja Ollihan ei tunnetusti palturia/sammakoita päästele leipälävestään. Miten niitä hepoja voi edes raveissa veikata? Pitäskö kysyä Fintotolta tai edes Hippokselta?

Ja mitaan ette voi...

Äänestä
  • Tuhannet ihmiset tietävät omasta kokemuksestaan, että minä olen kaikessa aivan oikeassa en ole ensimmäistäkään kertaa kertonut mitään perätöntä.

    Olli

    Äänestä

Entä kenen tämä helmi on? :)
"Tuhannet ihmiset tietävät omasta kokemuksestaan, että minä olen kaikessa aivan oikeassa en ole ensimmäistäkään kertaa kertonut mitään perätöntä."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Papukaijamerkki! kirjoitti:

Totta tietenkin olen joutunut uskomaan ihmisiä, jotka ovat saattaneet kertoa muunneltua totuutta. Sitähän en voi tietää. Minä kerron niin kuin minulle on kerrottu. Enkä harrasta myöskään tilastojen tutkimista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu