Nyt voisi sitten vielä esittää valistuneita arvauksia Tiitisen listan nimistä ennen kuin lista julkaistaan. Eiköhän se nimittäin julkisteta, kun vaikutusvaltaiset tahot ovat sellaisen puolesta puhuneet. Törkeää se on tietysti niitä ihmisiä kohtaan, jotka julkistamisen takia joutuvat perusteettomasti leimatuiksi ja mahdollisen julkisen ahdistelun alaisiksi. Valtion on syytä varautua siis myös tuleviin vahingonkorvausoikeudenkäynteihin.
Kysymys voisi kuulua vaikkapa näin: Montako näistä 18 listalla olevasta on ollut ministerinä tai kansanedustajana? Oma veikkaukseni on tässä kohdin: Ei yksikään.
Toinen kysymys voisi kuulua, että voidaanko näitä ihmisiä yhdistää pääosin johonkin suomalaiseen puolueeseen? Oma arvaukseni on, ettei voida. Jos kyse olisi vakoilijoista, mistä ei Supon Knepen mukaan ole minkäänlaista näyttöä, yhdistäminen voisi mahdollisesti silloin tapahtua SKP:n vähemmistöön eli taistolaisiin.
Kolmas kysymys ja tälle palstalle parhaiten kuuluva: Montako kepulaista listalla on? Kun tuota Koiviston haastattelua katsoi, niin tekisi melkein mieli arvata, että taitaa siellä muutama kepulainen vilahtaa, kun demaripitoista listaa ei kuulemma olisi ollut perusteltua salata.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Listalla taitaa olla vain virkamiehiä, joita kukaan ei suuremmin tunne.
Tämä on siis valistunut arvaus, jonka todenperäisyyden voinemme piakkoin todeta. ;-)
"Jos listalla olisi ollut vain sosiaalidemokraatteja tai ylimalkaan poliitikkoja, minulla ei olisi ollut mitään pohjaa sanoa, että pannaan kassakaappiin", Koivisto toteaa.
Toisin sanoen listalla ei ole merkittäviä poliitikkoja ei demareita eikä muita. Pelkkiä pikkukihoja.
"Montako näistä 18 listalla olevasta on ollut ministerinä tai kansanedustajana?"
Viisi ellei enemmänkin.
"voidaanko näitä ihmisiä yhdistää pääosin johonkin suomalaiseen puolueeseen?"
Kaikkien isoimpien puolueiden lähellä olevia henkilöitä, pääpainona kuitenkin SDP.
"Montako kepulaista listalla on?"
Muutama. Samaten muutama kokoomuslainen, vähintään tuplasti demareita, muutama kommari, ja loput puolueisiin sitoutumattomia.
on ja kuinkako monta, pääasia olisi saada kaikki listat julkisiksi ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Suomettumisen aika pitäisi jo vihdoinkin olla ohi.
Presidentti Mauno Koiviston oman todistuksen mukaan HÄN määräsi Supon haltuun joutuneen ja Tiitisen hänelle esittelemän listan salaiseksi.
Listan oikeampi nimi on siis Koiviston lista.
Luulenpa, että Tiitisen lista sisältää samoja naamoja kuin Rusin oikeudessa esittämä.
Demarit kun ovat kovasti olleet kallellaan DDR:ään päin.
Tuomioja on mm. ollut aika hiljaa asiasta.
Viimeinen lauseesi on kovin paljastava. Se kertoo, ettet ainakaan seuraa yhteiskunnassa tapahtuvia asioita.
sitten on uskomista.Itse kallistun kuitenkin niiden puoleen jotka niistä listoista eniten tietävät eli Knaape,Tiitinen,Koivisto,eräät hallituksen ministerit...mikään näistä lähteistä tihkunut tieto ei tue sitä olettamusta,että sillä listalla olisi merkittäviä poliitikkoja.
Ja Supohan on jo tutkinut niiden taustat jotka sillä listalla mainitaan.
Demarit?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000027977108
V
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000028097543
Jukka Tarkka sanoi aamulla televisiossa, että nimien rinnalla tulisi julkistaa myös se, mitä henkilöt ovat tehneet.
Se kuulostaa ainoalta järkevältä tavalta julistaa listat, koska muuten ilkeämielinen vihjailu netissäkin vain saa lisäpotkua.
Itse luulen, että kieli pitkällä kuolaavat vihjailijat kokevat pettymyksen, kun Tiitisen listalla ei ole esim. Halosta.