Mikä auttaa masennukseen

Minkä veikkaat syyksi, ettei ystävyyden solmiminen onnistu? Onko sun luonteessa, ulkonäössä tai jossain muussa vikaa?

tuohon, että sanot "Kaikki asiat on hyvin, työ, perhe, terveys, mutta..."
- Siis voiko olla noin, että hushållissa, jossa muitakin asuu ja ne läheisiä, omia ihmisiä, että silti voi kokea tuollaisen yksinäisyyden. Olen ikisinkku-naimaton ja on miltei terveellistä minun tietää, että näinkin voi olla. Sillä, heikkoudekseni tunnustan, että välistä tulee pahoja kateuden ja pahamielisen osattomuuden tunteen puuskia nähdessäni perheita tai osaperheitä keskenään. Olen ajatellut, että jos on edes yksi oma ihminen, eli omaa lihaa ja verta oleva jotenskin hållilla, niin elämä on parempaa eikä noin aution yksinäistä.

- Miten on mahdollista kokea noin perheväen hyöriessä ympärillä? Kerro, kuvaile, jos jaksat. Vaikuttaa kuin kokisit yksinäisyyden pahempanakin kuin minä fyysisen yksinäisyyteni ja yksin asumisen keskellä konsanaan?

Kun on masentunut ei jaksa hankkia ystäviä tai ylläpitää ystävyyssuhteita. Mulla on samankaltainen tilanne kuin sulla, naimisissa, kavereita työ jne. Sähköpostitse saan joskus kiertokirjeitä muttei sen kummempaa. Tuntuu että olen yksin irrallaan kaikesta ja kaikista muista. Vaikka juttelen töissä kuin kuka tahansa muu. Vaikka kutsun joskus kavereita kylään. Silti tuntuu kuin olisin ulkopuolinen, ylimääräinen, korvattavissa, tuntuu että ihmiset kääntävät selkänsä minulle hetkenä minä hyvänsä eikä mulla ole kenellekään mitään väliä.

mulla ei kukkaa kaveri asu lähellä, ja niitä näkee tosi harvoin. siks oon yksinäinen ja sen takia taas masentunu. mutta yritän aatella positiivisesti: esim. mulla kuitenki on kavereita, ihana perhe ja sinänsä kaikki hyvi. yritä ajatella elämän positiivisia puolia. mää oon tosi ujo ja hilianen, että en oikee oo hyvä tutustumaa ihmisiin, jote mulla on paljon nettikavereita. kokkeileppa hankkia vaikka nettikavereita, seki auttaa. :)

Minäkin mietin tuota samaa joskus teininä, kun asuinalue vaihtui eikä ollut tuttuja kavereita. En tutustunut uusiin pariin vuoteen. Kunnes tutustuin.... vain huomatakseni mitä k.usipäitä naiset voi toisilleen olla!!!!
Kaksi "mukavinta" puukottivat selkään mm. mitä miehiin tulee. Töissä näin jos minkälaista juoruämmää ja äijää, jotka ei toivoneet kenellekään mitään hyvää, vaan naureskelivat jos jollain meni huonosti!!!!
Eräs tuttavuus meni kiville sen tähden, että "kaveri" juorusi kaikki "luottamukselliset asiat" eteenpäin.
Eräs ihminen muuttui mukavasta ja reippaasta ihmisestä täysin k.sipäiseksi, itsekkääksi ja kilpailuhenkiseksi muijaksi, jolle ei enää voinut kertoa yhtään mitään, ilman että tämä vertaili ja otti nokkiinsa.

Seurustelin aikani tunnekylmän miehen kanssa, kunnes viimeinen pisara oli se, kun hän alkoi pyörittämään montaa muijaa yht`aikaa.
Kauhukseni sain "mielisairaan" stalkkerin elämääni joka ei tajunnut, että ei kiinnosta, ei millään pahalla muttei hyvälläkään. Myöhemmin on ollut joku ihme hyypiö, joka näyttelee tosi ihanaa mutta harrastaa "outoja juttuja" selän takana mm. kännykällä ja saa hämäriä puheluita, salailee puheluita ja tekstareita!!!!!

Olen yrittänyt selittää ja olla ihmisille kiva, mutta näköjään ei auta!

Eli nyt SAAN OLLA ONNELLINEN JOS PUHELIN EI PIRISE OLLENKAAN EIKÄ TEKSTAREITA SATELE. OLEN KIITOLLINEN OMASTA AJASTA JA RAUHALLISESTA ELÄMÄSTÄ.
Vaikka eihän ihmisen ole hyvä täysin yksin olla. Saas nähdä törmäänkö yhteenkään mielenterveydeltään terveeseen ihmiseen elämäni aikana.