Minulla on ollut tämän kesän asuinkumppanina hämähäkki, jolle olen antanut nimeksi Sirkka-Liisa.
Sirkka-Liisa oli kaunis ja hyvin seurallinen.
Hänellä oli omat polkunsa joita kulki. Saatoin nähdä Hänet aamulla keittiön tiskialtaalla, joka tuntui olevan mielipaikkansa,(ilmeisesti vettä juomassa janoonsa, josta päättelin Sirkka-Liisan ehkä hiukan huikentelevaiseksi elintavoiltaan)ja heti kohta Hän tuli kylppäriin katsomaan aamutoimiani!
Hän oli omien polkujensa kulkija, kuten minäkin ja ehkä tämän yhteneväisyytemme takia, meistä tuli niin hyvät ystävät.
Molemmat pidimme kesän aikaan myös hyvin paljon shamppanjasta.
Hän tuli aina kipitikapitia katsomaan, kun kuuli samppapullon korkkia narisutettavan!
Ja voi sitä riemua, kun pullo päästi iloisen poksauksensa ja juomaa pirskottui pitkin pöytää ja Sirkan niskaan!
Sirkka-Liisa hyppäsi ainakin kakskymmentä senttiä korkealle, kiljui pienellä hämähäkin äänellään riemusta (hämähäkin ääni on kyllä niin pieni, ettei ihminen sitä kuule, kuin oikein ponnistamalla:)ja laukkasi loukkoonsa hakemaan omaa mukiaan, josta sitten siemaili seuraksi!
Aluksi luulin Hänen säikkyvän, kun niin hyppii, mutta, sen jälkeen kun opin Hänet tuntemaan, tiedän sen johtuvan pelkästä ilosta!
Eräs kerta minun piti tutkia, onko Hänellä semmoinen pieni muki ja sukupuolensa samalla, koska olin nimennyt hänet pelkkien pitkien ripsiensä takia naiseksi.
Noudin jo kellarista mikroskoopin ja piti minun houkutella Sirkka-Liisa okulaarin eteen.
Hän näytti jotenkin niin vaivautuneelta, että pysähdyin miettimään ja sitten nolostuin.
Hämähäkillähän ei ole vaatteita. Ainakaan normaalisti.
-Vai oletteko nähneet semmoista?
Pyysin ystävältäni tyhmyyttäni anteeksi ja vein mikroskoopin, häpeillen, takaisin kellariin.
En itsekkään pitäisi, jos joku sillälailla kohtelisi. Ei ainakaan ystävät tee toisilleen niin.
Sirkka-Liisa kuoli eilen aamulla tapaturmaisesti.
Tulin aamulla keittiöön silmät vielä aivan unisina, havaitsin Sirkka-Liisan taas lempipaikallaan lavuaarissa vettä juomassa.
Lienee ollu taas retkillään hauskaa pitämässä.
Altaan reunalla tasapainoili tyhjä kaljatölkki ja aamuvapiseva käteni kävi siihen ja suisti purkin altaaseen:(
Näin että peruuttamaton on tapahtumassa. Kerkesin ainoastaan huutaa isolla äänellä;Varo!
Näin myös Sirkka-Liisan viimeisen ilmeen, kun Hän katsoi päälle putoavaa kaljapurkkia..
Se oli iloinen ilme, joka viesti selvästi:"Jes. Kerrankin kunnon korjaussarjaaaaa"!!!!
Se oli Sirkka-Liisalle todellinen korjaussarja:
Se korjas Hänet hämähäkkien taivaaseen.
-Toivottavasti Siellä on shamppanjaa tarjolla!
Sirkka-Liisaa kaivaten,
-volvomies-

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sirkka-Liisan muistotilaisuus pidetään tulevana vkonloppuna kartanossa.
-Olen varannut sen käyttööni.
Otin vapaata töistä, muistotilaisuuden kenraaliharjoituksia varten.
Asetin Sirkka-Liisan, parhaaseen hopealusikkaani, näytille, kuten kuolleelle kuningatterelle tehdään.
Mitä??
Sanoiko joku, että on tyhmää laittaa hämähäkki-vainaa esille, kuten kuninkaallinen?
Jos maailmasta kaikki kuninkaat kuolisi, niin mahtaisko mullistavaa tapahtua?
-Ei!
Entäs jos kaikki hämikset häviäisi?
-Kyllä. Ja suuri eko-katastrooffi.
Kunnioittakaamme siksi kaikkein pienimmän ja viattomimman,(olkoon sitten vaikka kuinka huikentelevainen)Sirkka-Liisan muistoa.
Loppuviikon pidän tosiaan pekkasia, muistellen häntä.
Eilen alkoi suruviikkoni ja sain kotiini yhden hyönteis-ystävän: Raatokärpäsen.
Tiedättehän, semmoisen lihavahkon, joka pörrää aina.
Saan saattaa Hänet samalla, kuin rakkaan Sirkka-Liisani.
-Raatokärpäsestä ei ollut edes kenraaliharjoitusten läpivientiin..
Kaksi päivää kanssaan harjoiteltiin ja tänään kuulin kärpäsen iloista surraamista siideripullon pohjalta. Otti äijä siellä oikein kierroksia!!
-Aamulla oli poika kanttuvei, mutta taas, kuten Sirkallakin, pois lähtö paistoi kasvoiltaan..
Iloinen oli lähtö kärpäisellä!
(Olisiko meillä ihmisillä jotain opittavaa Heistä)?
Saas nähdä, ketä tulee vkonloppuna kylään..
Oikeinko ihmisiä ja käykö heille sitten miten?
-volvomies-
ruåttalaasen raktorin ruåttalaanen penkki joka sekottaa miehen hämiksiin&raatokärpäsiin,milläs muullakaan tuota persoonanmuutosta selität.. kauhistuttaa katsella/kuunnella,jopa vierestä,mut onneksi ei ole ees sukua..
nih&möymöy mooo..
ja kelillä.lääkitystä olis jatkettava kelillä.hopi hopi matkaan jo.alkaa olemaan sen tason juttuja,että huomaa lääkityksen jääneen ?
äö riitä edes sadun tajuamisen asteelle, en tietenkään mitään voi.
Hiukan säälittää tummonen elämä, jos sitä ruikkua edes voi elämäksi sanoa..