Minä olen ollut niin fiksu että otin kaikki mahdolliset pikavipit riesakseni. Ekaksi yritin maksaa vipillä vippiä ja otin kerran lainaakin niiden maksuun mutta sorruin uudestaan vippailemaan. Sitten laskin kaikki vipit perintään ja tein maksusuunnitelmat. Nyt on enää maksamatta parista vipistä parit erät ja sitten tänä painajainen on ohi. Uusia vippejä ei myönnä minulle yksikään firma, mutta eipä voisi paremmin olla. Eli kaikki te jotka tuskailette niiden vippien kanssa laskekaa ne perintään, tehkää maksusuunnitelmat, kuluja tulee mutta ei mene ainakaan luottotiedot ja siinä on sellainen oppikoulu maksettavana että ei kohta tee mieli vipata. Muistakaa että kaikesta voi neuvotella.
kauhea taakka
mutta kannattaa
3785
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja onnittelen, että olet osannut nostaa itsesi ylös siitä kierteestä. Vaikkakaan en ole itse moista kokenut. Sain jo lapsuudenkodistani sellaisen opin, ettei velkaa saa maksaa koskaan velalla. Se on erittäin hyvä neuvo!
laskea perintään, eikö voisi sopia suoraan vippifirman tms. velkojan kanssa, miksi ruokkia perintäfirmoja jotka jo muutoinkin pullistelevat velkaisten rahaa, nehän vievät joka maksuerässäkin muutaman kymmenen euron palkkion, jolla maksaisi jo toista vippiä/velkaa mukavasti. Siis heti kun oivaltaa, ettei velkaa pysty maksamaan eräpäivänä, yhteys velkojaan ja uusi maksupäivä tai maksuaikataulu.
http://www.webbisivu.com/DeptFix.aspx?pageid=17130
Muuten kyllä, mutta vippifirmat ottavat eräpäivän siirrosta vielä rankemmat maksut kuin perintätoimistot ja eräpäivää ei voi siirtää vippitalossa kuin kerran..