Aikuisopiskelijan toimeentulo

on heikkoa

Moni keskiasteen opiskelija on mennyt työelämään ja liittynyt ammattiliittoon ja maksanut jäsenmaksujaan tunnollisesti. Moni on samalla pätkätöissä ja samalla työelämän vaatimukset ovat kiristyneet niin paljon, että opintoja on pitänyt täydentää esim. amk-tutkinnoksi, jotta olisi jonkinlaisia mahdollisuuksia hakea vakituista paikkaa. Mutta miten käykään pätkätyön jälkeen aikuisopiskelijalle, vaikka hän opiskelisi alle 25 lähituntia kuukaudessa iltaisin tai viikonloppuisin? Hänellä ei ole oikeutta opintotukeen eikä työttömyysturvaan, koska Kela katsoo hänet sivutoimiseksi opiskelijaksi ja työvoimatoimisto lain mukaan tutkintotavoitteisena opiskelijana päätoimiseksi opiskelijaksi. Eli miten sitten käykään? Jos aikuisopiskelija eroaa oppilaitoksestaan, ei ole varmaa, pääseekö enää myöhemmin takaisin. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi monille jääkin kuntien sosiaalitoimiston toimeentuloluukulle meneminen...

Mutta sekään ei käy, jos on ennättänyt sitä ennen hankkia jotain omaisuutta tai on puolisolla liian hyvät tulot, vaikka hän ei antaisi mitään puolisolleen, joten sitten olisi väliaikaisesti erottava puolisosta, realisoitava sääsätöt jonnekkin sukanvarteen ja sitten haettava sossusta rahaa, jotta ei tarvitsisi keskeyttää opintoja. Hei työvoimaministeri! Onko tässä mitään järkeä??? Entäs, kun jotkut työvoimatoimistot antavat kivalle pärställe myönteisen lausunnon työttömyyskassaa varten, mutta ei-kivalle pärställe kielteisen lausunnon, riippuen mielialasta ja laintulkinnasta. Olen kuullut, että ihmisen ovat epätasa-arvoisia esim. tämän perusteella. Eikö tässä rikota tasa-arvolakia?

13

2051

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rahakkaiden hommaa

      Eipä se ole varmaa että saa sieltä sossusta toimeentulotukea vaikka ei olisi säästöjä tai puolisolla tuloja.

      Jos on jo ammattikoulutus saattaa tulla kielteinen päätös.

      Toimeentulotuki on viime sijainen tukimuoto, eikä tarkoitettu opiskelujen tukemiseen, näin sanottiin minulle ja perustelu oli se että minulla on jo ammattikoulutus.

      Eli en jatkanut opiskelujani kun ei ole taloudellista mahdollisuutta.

    • jos pitää opiskella

      Niinhän ne nuoretkin tekevät. Tai tekevät hanttihommia ohessa rahoittaakseen opintoja. Miksi aikuisen pitäisi saada kaikki ilmaiseksi? Menkään ottamaan opintolainaa.

      • käytäntö

        Miksi työllistymismahdollisuuksiaan parantavan opiskelijan pitäisi rahoittaa elämisensä lainarahalla, kun sohvalla makoileva työtönkin saa kaiken tarvittavan ilmaiseksi? Työttömällä on sentään reilusti aikaa juosta päivisin parhaiden tarjousten perässä, leipoa halvoista raaka-aineista ym., joten työttömän pitäisi pärjätä vähemmällä rahalla kuin opiskelijan. Lisäksi opinnot syö itsessäänkin rahaa, vaikka opetus itsessään ilmaista olisikin. Sitä paitsi kouluttautuminen on pitkällä tähtäimellä hyödyllistä myös yhteiskunnan kannalta.

        Miksei opiskelija saa välttämättä kaikkea tarvittavaa ilmaiseksi, kun kerran työttömätkin saa? Jos opiskelijat pakotetaan elämään lainarahalla, pakotetaan ihmeessä kaikki työttömätkin elämään työttömyyslainalla. Eihän siinä ole mitään järkeä, että kouluttautumisesta rangaistaan!

      • opiskeleminen
        käytäntö kirjoitti:

        on toistaiseksi moniin muihin maihin verrattuna erittäin edullista. Opiskelu itsessään on maksutonta, ja lisäksi yhteiskunta maksaa rahaa opiskelusta. Siitä ei missään tapauksessa rangaista.
        Opiskeleminen on sijoittamista tulevaisuuteen, nimenomaan opiskelijan itsensä tulevaisuuteen. Se ei ole myöskään pakollista.
        Työttömiä ei kannata kadehtia, vaikka itse olenkin sitä mieltä, että monet heistä tarvitsisivat tehokkaampaa keppiä ja porkkanaa päästäkseen ylös sohvasta.

      • vähän
        opiskeleminen kirjoitti:

        Jos monissa muissa maissa opiskelijoiden asiat on vielä huonommin, ei se tee Suomen tilannetta mitenkään hyväksyttäväksi. Ja täällähän sanottiin, ettei aikuisopiskelija välttämättä saa yhteiskunnalta edes toimeentulotukea... Muutenkin opintotuki ilman lainaa on todella pieni - kuinka moni pystyy kustantamaan sillä siedettäväntasoisen elämisen lisäksi välttämättömät opiskelutarvikkeet ja muut opiskelukulut? Kun työttömänäkin saa enemmän rahaa, vaikka pakollisten kulujen määrä on heillä pienempi, jotain on pielessä.

        Kyllä kouluttautuminen kannattaa myös muita kuin opiskelijaa itseään. Kenen etua sekin palvelee, jos joku joutuu lopun ikäänsä tekemään työtä jota inhoaa sydämensä pohjasta? Se vaikuttaa työtehokkuuden lisäksi varmasti arkeenkin - mm. perhe-elämä (lapset) kärsii, ja eiköhän se näy ihan omassakin voinnissa. Joillekin aloille on myös koulutettu aivan liian paljon väkeä, kun taas toisilla on pulaa työntekijöistä. Eikö se ole yhteiskunnankin kannalta parempi, jos alle parikymppisenä tehty ammattikoululinjan valinta ei pakota ketään pysymään nuorena valitsemassaan ammatissa lopun ikäänsä? Tämä näin kärjistettynä, tietysti mahdollisuuksia aina löytyy.

        En kadehdi työttömiä, enkä myöskään tahdo huonontaa heidän asemaansa nykyisestä. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei opiskelusta saisi rangaista antamalla opiskelijoille vähemmän rahaa kuin työttömille. Pikemminkin opiskeluun tulisi kannustaa, myös rahallisesti - ei millään leveän elämän mahdollistavilla "palkoilla", vaan sellaisella opintotuella että kaikilla olisi mahdollisuus opiskella ottamatta lainaa.

      • opiskeleminen
        vähän kirjoitti:

        jokainen toivoisi ja tarvitsisi - lisää rahaa.
        Mutta kun sitä ei kasva puussa, vaan jonkun on se työllään ansaittava. Ansaitsijoita on liian vähän ja käsi ojossa odottavia liian paljon - kas siinä pulma.
        Et halua huonontaa työttömien asemaa. Keneltä sitten ottaisit pois rahaa, että sitä voisi antaa enemmän aikuisopiskelijoille? Pottihan pysyy samana.
        Sen veroina kertyneen potin jakaminen on poliittisten päättäjien hommia. Mutta mehän heidät valitsemme.

      • kuitenkin

        Vaikken tahdokaan huonontaa työttömien asemaa, olisin silti valmis tekemään sen jos se olisi välttämätöntä jotta opiskelijoille voitaisiin taata mahdollisuus yhtä "hyvään" toimeentuloon. Muitakin keinoja toki on.

      • työttömän kuluja
        vähän kirjoitti:

        Jos monissa muissa maissa opiskelijoiden asiat on vielä huonommin, ei se tee Suomen tilannetta mitenkään hyväksyttäväksi. Ja täällähän sanottiin, ettei aikuisopiskelija välttämättä saa yhteiskunnalta edes toimeentulotukea... Muutenkin opintotuki ilman lainaa on todella pieni - kuinka moni pystyy kustantamaan sillä siedettäväntasoisen elämisen lisäksi välttämättömät opiskelutarvikkeet ja muut opiskelukulut? Kun työttömänäkin saa enemmän rahaa, vaikka pakollisten kulujen määrä on heillä pienempi, jotain on pielessä.

        Kyllä kouluttautuminen kannattaa myös muita kuin opiskelijaa itseään. Kenen etua sekin palvelee, jos joku joutuu lopun ikäänsä tekemään työtä jota inhoaa sydämensä pohjasta? Se vaikuttaa työtehokkuuden lisäksi varmasti arkeenkin - mm. perhe-elämä (lapset) kärsii, ja eiköhän se näy ihan omassakin voinnissa. Joillekin aloille on myös koulutettu aivan liian paljon väkeä, kun taas toisilla on pulaa työntekijöistä. Eikö se ole yhteiskunnankin kannalta parempi, jos alle parikymppisenä tehty ammattikoululinjan valinta ei pakota ketään pysymään nuorena valitsemassaan ammatissa lopun ikäänsä? Tämä näin kärjistettynä, tietysti mahdollisuuksia aina löytyy.

        En kadehdi työttömiä, enkä myöskään tahdo huonontaa heidän asemaansa nykyisestä. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei opiskelusta saisi rangaista antamalla opiskelijoille vähemmän rahaa kuin työttömille. Pikemminkin opiskeluun tulisi kannustaa, myös rahallisesti - ei millään leveän elämän mahdollistavilla "palkoilla", vaan sellaisella opintotuella että kaikilla olisi mahdollisuus opiskella ottamatta lainaa.

        Ei kukaan voi tietää, kenellä on enemmän kuluja. Minulla työttömyyskorvauksista aikoinaan lohkaisi ison palan vanhojen opintolainojen maksaminen. Sitten lopuilla ostettiin lapsille ruokaa. Ei kukaan synny työttömäksi, työttömäksi joudutaan ja työttömällä on monesti velkarahalla rahoitettuja opintoja takanaan, kuten itsellänikin oli.

        Työtön on myös usein saanut palkkaa ja maksanut työttömyysvakuutusmaksuja sekä jäsenmaksuja kassaan, eli hän on osan korvauksistaan kustantanut palkkarahoillaan. Miksi se, että suurin osa työttömistä on opiskellut ja ollut töissä, tuntuu olevan niin hiton vaikeaa ymmärtää?

      • yksilöitä
        työttömän kuluja kirjoitti:

        En tarkoittanut yksilöitä vaan eräänlaisia olotiloja, siis opiskelijana tai työttömänä olemisesta. Aiheutuuko yksilölle työttömyydestä enemmän tai edes yhtä paljon kuluja kuin opiskelemisesta? En ymmärrä, miten niin voisi olla - poikkeuksena joku niin onnekas tilanne, jossa opiskelija onnistuu saamaan ilmaiseksi kaikki opiskelutarvikkeensa kirjoituspapereita myöten, opiskelee oppilaitoksessa jossa ei myöskään edellytä minkäänlaisia maksuja (ylioppilaskunnan maksut, kurssien monistemaksut yms.) ja joka on onnistunut saamaan halvan asunnon niin läheltä opiskelupaikkaansa että matkat sujuu suht vaivattomasti kävellen.

        Miksi sen pitäisi vaikuttaa yhteiskunnalta saatavan tuen määrään, kuinka paljon on jo nyt maksanut veroja? Jos sen pitää vaikuttaa asiaan, eikö myös sen kuinka paljon veroja tulee tulevaisuudessa maksamaan? Kaikki työttömät ei ole tehnyt elämänsä aikana päivääkään töitä, eikä pelkkä sohvan pohjalla makoilu myöskään paranna yhdenkään terveen ihmisen mahdollisuuksia työn tekemiseen tulevaisuudessa. Enemmistö työttömistä lienee sellaisia, jotka maksaa elämänsä aikana keskimääräistä vähemmän veroja. Vastaavasti suurin osa opiskelijoista maksaa valmistuttuaan veroja vähintään siinä missä muutkin, saamansa koulutuksen ansionsa jopa enemmänkin. Jos kerran menneisyys pitää ottaa huomioon, miksei tulevaisuuttakin?

        Selvyyden vuoksi sanotaan, etten itse kannata järjestelmää jossa tuet jaetaan sen perusteella kuinka paljon kukakin hyödyttää yhteiskuntaa joko veroja maksamalla tai muuten. En vaan ymmärrä, miksi työttömän kuuluisi saada enemmän rahaa kuin opiskelijan.

      • vielä...

        Onhan se totta, että kukaan ei synny työttömäksi. Kukaan ei myöskään synny opiskelijaksi, vaan useimmissa tapauksissa opiskelua edellytetään siedettävän/kunnon työpaikan saamiseksi. Tietysti pieni osa päättää opiskella pelkän opiskelun takia, lähinnä huvin vuoksi, mutta samalla tavalla jotkut on työttöminä vain siksi ettei halua mennä töihin.

        Täällä on myös puhuttu lähinnä aikuisopiskelijoista, joista useimmilla on varmaankin jo työkokemusta ja jonkinlainen pohjakoulutus. Heillä voi olla vanhoja opintolainoja ja muitakin lainoja maksettavaan, lapsia elätettävänään, välttämättömiä lääkekuluja ym. siinä missä kenellä tahansa muullakin aikuisella. Kaikki nuoretkaan opiskelijat ei mahdu siihen muottiin, johon opiskelijat tunnutaan yleensä laittavan.

      • harhakäsitys
        yksilöitä kirjoitti:

        En tarkoittanut yksilöitä vaan eräänlaisia olotiloja, siis opiskelijana tai työttömänä olemisesta. Aiheutuuko yksilölle työttömyydestä enemmän tai edes yhtä paljon kuluja kuin opiskelemisesta? En ymmärrä, miten niin voisi olla - poikkeuksena joku niin onnekas tilanne, jossa opiskelija onnistuu saamaan ilmaiseksi kaikki opiskelutarvikkeensa kirjoituspapereita myöten, opiskelee oppilaitoksessa jossa ei myöskään edellytä minkäänlaisia maksuja (ylioppilaskunnan maksut, kurssien monistemaksut yms.) ja joka on onnistunut saamaan halvan asunnon niin läheltä opiskelupaikkaansa että matkat sujuu suht vaivattomasti kävellen.

        Miksi sen pitäisi vaikuttaa yhteiskunnalta saatavan tuen määrään, kuinka paljon on jo nyt maksanut veroja? Jos sen pitää vaikuttaa asiaan, eikö myös sen kuinka paljon veroja tulee tulevaisuudessa maksamaan? Kaikki työttömät ei ole tehnyt elämänsä aikana päivääkään töitä, eikä pelkkä sohvan pohjalla makoilu myöskään paranna yhdenkään terveen ihmisen mahdollisuuksia työn tekemiseen tulevaisuudessa. Enemmistö työttömistä lienee sellaisia, jotka maksaa elämänsä aikana keskimääräistä vähemmän veroja. Vastaavasti suurin osa opiskelijoista maksaa valmistuttuaan veroja vähintään siinä missä muutkin, saamansa koulutuksen ansionsa jopa enemmänkin. Jos kerran menneisyys pitää ottaa huomioon, miksei tulevaisuuttakin?

        Selvyyden vuoksi sanotaan, etten itse kannata järjestelmää jossa tuet jaetaan sen perusteella kuinka paljon kukakin hyödyttää yhteiskuntaa joko veroja maksamalla tai muuten. En vaan ymmärrä, miksi työttömän kuuluisi saada enemmän rahaa kuin opiskelijan.

        Se on harhakäsitys, että enemmistö työttömistä olisi maksanut vähän veroja. Suurin osa työttömistä on 90-luvun laman aikaan työttömäksi joutuneita ja pitkäaikaistyöttömiä on vain neljännes. Aika monella tuhannella on kymmenien vuosien työura takanaan.
        Kirjoitin, että palkasta maksetaan työttömyysvakuutusmaksua, juuri työttömyyden varalta. Onhan se raju pudotus, jos tulot tipahtavat alle puoleen. Elintasoaan voi kaventaa, mutta usein esim. asuntolainat on otettu palkan mukaan eikä asuntoa saa kuin harvalla alueella myytyä päivässä tai edes viikossa.

        Opiskelija saa kuitenkin tienata opintotuen päälle jonkun verran ja opintotuki tulee ajallaan. Jos työtön tienaa euronkin, maksut saattavat viivästyä, mutta laskut on maksettava. On kokemusta. Tein osa-aikatyötä ja ilman vakityössä käyvää puolisoa en tiedä miten olisin selvinnyt. Palkka oli tulospalkka, 100-300 euroa/kk ja maksettiin aina seuraavan kuukauden 5 päivä. Korvausta pystyi hakemaan vasta kun palkkatodistuksen, jonka sai joka kerta pyytää. Lisäksi 50% bruttopalkasta vähennettiin korvauksesta. Korvaus tuli sitten kun tuli. joskus tuli viikossa siitä kun haki, joskus sai odottaa viikkokausia.

        Alkuperäisen ongelma on kyllä omakohtaisesti tuttu itselleni, lähdin iltakouluun ja selvityshän siitä piti tehdä. Minulla oli tuuria saada työpaikka kaksi viikkoa ennenkuin koulu alkoi. Luultavasti työsaantiin vaikutti juuri se, että näytin aktiivisuuttani olemalla lähdössä kouluun. Moni työtönhän lähtisi opiskelemaan, mutta kun opintotukea ei voi tietääkseni saada kuin rajatun ajan. Moni työtön lähtisi myös iltakouluun, jos saisi. Kyllä ne menot kasvavat iän myötä, ihan pelkkiä vakuutuksia yms. tulee, mitä nuorena ei osaa edes ajatella.

        Työttömyyskorvaus on korvaus siitä, ettei ole työtä. Eikä työnhaku ole ilmaista. Minulla meni työttömänä yhteensä useita satoja postimaksuihin, puhelinkuluihin ja haastattelukäynteihin. Tuo sohvallamakoilu väite ottaa päähän. Työttömän on vaikea saada töitä tuollaisten asennevammojen vuoksi. Suurin osa työttömistä haluaa töihin. Vain ne, jotka itse haluaisivat makoilla sohvalla väittävät muuta.

      • uudestaan:
        harhakäsitys kirjoitti:

        Luehan uudestaan, mitä sanoin: Enemmistö työttömistä maksaa *elämänsä aikana* keskimääräistä vähemmän veroja. Se pitää varmasti paikkaansa, ellei sitten työttömyys ole erityisesti hyvätuloisten tai tavallista kauemmin töissä käyvien riesa, mitä epäilen erittäin vahvasti vaikken olekaan nähnyt mitään asiaa koskevia tilastoja - onhan niin, että työssäkäyvät maksaa veroja myös sinä aikana minkä työttömät on pois työelämästä.

        Niin, kulut voi hyvinkin kasvaa iän myötä. Niin ne asuntolainat ja muut on useiden aikuisopiskelijoidenkin riesana. Harva myöskään osaa ennustaa, että niin ja niin monen vuoden päästä valmistumisesta tuleekin vastaan sellainen tilanne, että pitäisi opiskella joku toinen tutkinto, joten tulojen pieneneminen voi tulla vastaan hyvinkin yllättäen.

        Miksi yhteiskunta saa rangaista aikuista opiskelusta jättämällä aikuisopiskelijan jopa täysin vaille toimeentuloa, kun hänelle muuten maksettaisiin ainakin välttämättömät elinkulut? Miksi opiskelemisesta saa rangaista kaikkia köyhiä pakottamalla heidät ottamaan tarpeen vaatiessa opintolainaa, kun yhteiskunta korvaa kyöhille työttömille pakolliset lääke- ym. kulut?

        Kaikilla opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta käydä töissä (esteenä voi olla vaikka oma sairaus tai kotona yh-äitiään odottava lapsikatras) ja kaikki halukkaat ei saa töitä, joten työnteko ei ole mikään maaginen ratkaisu opiskelijoiden rahaongelmiin.

        Vaikka työn hakemiseen menee rahaa, työttömyys on kuitenkin itsessään ilmaista. Työtön voi tarpeen vaatiessa jättää työn hakemisen sikseen saaden silti rahaa, kun taas opiskelijan on käytännössä pakko maksaa opiskelustaan, vaikka sen takia täytyisi dyykata ruokansa.

        En tarkoittanut leimata työttömiä laiskoiksi sossupummeiksi, koska joukkoon mahtuu paljon uutteria olosuhteiden uhreja jotka tekisi mielellään töitä. On silti väärin, että nekin jotka tekee kaikkensa välttyäkseen työnteolta saa elää leveämmin kuin opiskelijat.

      • asia unohtuu
        uudestaan: kirjoitti:

        Mutta usein unohtuu, että opiskelijan kustannukset yhteiskunnalle paljon enemmän kuin se opintotuki. Vaikka opiskelija ei nostaisi senttiäkään opintotukea, hänestä tulee useiden tuhansien eurojen kustannukset/lukukausi. Mitä korkeampi koulutus, sitä suuremmat kustannukset. Tämä kai on se syy, miksei työttömien opiskelua tueta, se tulee kalliimmaksi kuin esim. työmarkkinatuki, vaikka opiskelijan itsensä saama raha onkin pienempi. Toinen, että kaipa sitä työssäolevien katsotaan maksavan opiskelustaan paremmin takaisin. Miksi sitten järjestetään kaikenlaisia kukansidontakursseja 50-vuotiaille miehille, sitä voi ihmetellä, kun vielähän heillä olisi 15 vuoden ura edessään ja kannattaisi kouluttautua oikeaankin ammattiin, sillä eläkeikä nousee.

        Opiskelijana tosin saa aika paljon alennuksia - aikuisopiskelijanahan ei näitäkään tipu kuin harvoista paikoista. Ei tästä kovin monta vuotta ole, kun itse opiskelin. Itselläni on nyt opiskelemassa oleva lapsi tai oikeastaan nuori, joten nämä asiat on ajankohtaisia. Oma lapseni ei saa mitään, koska on vielä alaikäinen ja puolisoni tulot menevät opintotukeen oikeuttavan rajan yli.

        Minä en muuten tiedä missä niitä laiskoja työttömiä on, tuntuu olevan, että kaikki ovat niiden "enolekoskaanollutyöttömänä" tuttavapiirissä. Olen tavannut yhden ainoan, joka ei ole lähtenyt töihin koska ansiosidonnainen on parempi, mutta hänkin on lähtenyt työvoimakoulutukseen. Mutta tosiaan, jos saa ansiosidonnaista, on silloin ollu työssäkin ja kustantanut osan työttömyyskorvauksistaan - ei toki lähellekään kaikkia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3673
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2509
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      37
      2382
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2117
    5. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1599
    6. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1582
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      15
      1522
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      131
      1365
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      283
      1351
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1305
    Aihe