Olenko yksinkertainen?

Jos todella olisit "yksinkertainen"(tyhmä?), niin tuskin sitä tiedostaisit ja tänne siitä kirjoittaisit! Vaikutat lähinnä estyneeltä tai ujolta, eikä siinä ole edes pitäisi olla mitään lapsellista.

En tiedän onko kyseessä niinkään se, että olisit jotenkin tyhmä tai yksinkertainen, vaan luulen että tässä on kyse pikemminkin heikosta itsetunnosta. Silloin alkaa liikaa mietiskellä millaisena muut näkee itsen ja alkaa epäröidä omaa itseään ja itsensä toteuttamista.

Et selvästikään ole mitenkään yksinkertainen, sen huomaa jo selkeästä ilmaisutavastasi, hyvin kirjoitetusta ja jäsennellystä tekstistäsi.

Kyse kohdallasi on varmasti aivan samasta asiasta kuin minullakin: heikosta itseluottamuksesta. Itseluottamus taas syntyy itsetuntemuksesta. Olet vasta nuori, ja sinulla on varmasti oma identiteetti vielä vähän hakusessa. Kun identiteetti vahvistuu, itseluottamuskin kasvaa. Sinun täytyy vain oppia tuntemaan itseäsi ja rajojasi.

Jos yhtään lohduttaa, niin voin kertoa, että minulla tuo identiteettikriisi alkoi vasta vajaat 3-kymppisenä. Vasta nyt käyn läpi asioita, joita nuoret pohdiskelevat yleensä murkkuiässä... Kaikki me emme kehity samaan tahtiin.

Itsekin koen olevani tyhmempi kuin muut, ja että ihmiset pitävät minua yksinkertaisena ja lapsellisena. Minulla on myös ihan oikeasti huono muisti, ja siitä osittain kai tämä huono itseluottamukseni johtuukin. Psykiatrini on tosin sitä mieltä, ettei muistissani ole mitään vikaa, vaan sekin on korvieni välinen juttu.

Se, että pelkäät sairauksia, kuulostaa myös varsin tutulta. Niin itsekin. Olen välillä suorastaan neuroottinen, etsin vikaa asioihin aina ensimmäisenä itsestäni. Neuroottisuus ja huono itseluottamus kulkevat myös käsikädessä.

Kysy omasta tk:stasi onko sieltä saatavilla keskusteluapua. Itse käyn Kelan osittain korvaamaa pitkäkestoista terapiaa (josta olen saanut paljon apua) mutta terapiaan ei pääse kuin harvat ja valitut. Itselläni on vaan takana niin pahoja psyykkisiä ongelmia, että pääsin terapiaan. Keskusteluapua ammattilaisen kanssa sinä varmasti kuitenkin tarvitset.

Itseluottamus vahvistuu kyllä varmasti ajan myötä, mutta se ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan vaatii työtä. Laita toki viestiä jos haluat! Jaksamista!

Niin, tuttua tuo. Ehkä samaa vaivaa minulla. Nyt olen 47 ja olen luopunut fiksuna olemisesta. Helpottaa kun saa olla tavis. Paljon vie voimia fiksuna esiintyminen, väsyttävää pitemmän päälle tosiaaan.

Koska pystyt noin selkeästi kirjoittamaan ja analysoimaan ajatuksiasi, niin olet normaalia fiksumpi. Sisäinen syyttäjä vain sanoo ettei riitä tämä eikä tuo.

Minulla helotti kun tulin uskoon. Jumala joka haluaa tyhmyritkin taivaaseen on mahtava. Ei tavii enää filmata jotain muuta. Siunausta sulle!

Hui, luulin tämän olevan jotain vanhaa omaa kirjoitustani, sillä olemme niin samanlaisia. Oletko edennyt elämässä mihin suuntaan? Olin 17 vuotias kun sinä julkaisit tekstin, ja olin tuolloin oikeasti tyhmä ja outo, mutta varsin outo ja antisosiaalinen olen vieläkin, mutten kuulemma niin tyhmä mitä ennen, koska olenhan ollut kehitykseltäni hidas, jonka huomasi jo ystäväni pari vuotta tekstistäsi taakseppäin. Hän on ollut ainoa joka on asiasta maininnut.

Eniten minä pelkään sosiaalisia tilanteita, sillä en kykene rentoutumaan ja uskalla olla oma itseni... suojakuori nähkääs. Olen elänyt kauan itsekseni kotosalla, joka kuuluu minussa, sanoi toinen ystäväni. ADHD on todettu, jonka luulen olevan isoimpia ongelmia arjessani, sillä mitään en aikaiseksi saa. Harrastan vain musiikkia kotona ja välillä kaljottelen (1-3 kertaa kuukaudessa), joka auttaa oloihin, ja auttaa keskustelemaan pystyen keskittymäänkin. Olen aivan varma minulla olevan myös jonkinlaista autismia, tarkemmin aspergeria, joka ei toki haittaa, mutta luulen muiden pitävän minua typeränä, lapsellisena ja muuten vain outona hiihtäjänä, vaikka hyvääkin olen paljon kuullut. Mutta jostain syystä, sori yleistys, mutta jostain syystä me keskitymme niihin negatiivisiin asioihin paremmin... onhan se helpompaa.

Nuoresta ajattelemattomasta ja piittaamattomasta klopista kun tipahdettiin paskakuiluun, alkoi sen kautta kasvamaan asiallisempi ja huomattavasti ajattelevampi ihminen. Pidän valtavasti ajatella ja keskustella ihmisen kanssa (lähinnä puhelimessa, se on kummasti helpompaa), kuunnella musiikkia (nuoresta klopista asti kuulokkeet päässä) ja saada hyvää energiaa ystävien tapaamisesta ja yrittää kuunnellaheitä ja avautua myös itsekkin. En pidä ihmisistä, mutta samalla pidän valtavasti, sillä yksin ei pärjätä, henkisesti kun yksinäisyys rappeuttaa. Olen liikaa yksin kotona, mutta kun viime viikonloppuna kävin ystäväni luona toisessa kaupungissa, se vahvisti taas hieman ja olo onki tälläkin hetkellä oikein hyvä. Vaikka liika yksin olo tuntuu fyysisesti hyvin oudosta, onneksi olen tainnut erottaa sen asian.

Mutta tsemppiä kaikille rakkaille oudoille! <3

Voi myös luulla, että muut ovat fiksumpia kuin ovatkaan.