Minulla on pikkuhiljaa mielessäni kasvanut pelko siitä, että olisin jotenkin yksinkertainen ja lapsellinen. Mitään diaknoosia en ole saanut, eikä kukaan ole minua yksinkertaiseksi koskaan sanonut, mutta omasta mielestäni sellainen olen.
Tästä syystä minulla on todella vaikeuksia olla ihmisten kanssa tekemisissä. Varon jokaista sanomistani ja mietin pitkään jonkun sanomiseni jälkeen, että oliko se viisasta, sanoisiko joku muu samoin ym. yhtä typerää.
Inhottavaa, että todistelen nykyään vanhoille ystävilleni omaa (viisauttani?) ja aikuisuuttani ja yritän käyttäytyä vanhempienikin seurassa jotenkin fiksusti. On todella vaikeaa kun ei voi olla oma itsensä.
Lähdin jopa opiskelemaan ammattikorkeaan opintoja, jotka eivät minua oikeastaan edes kiinnosta, koska haluan vain todistella muille että en ole yksinkertainen.
Tämä yksinkertaisuus todella hallitsee elämääni. Pidän itseäni niin typeränä ja omituisena. Ajattelen, että joka ikinen ihminen joka minut tapaa tai joutuu olemaan kanssani tekemisissä, pitää minua yksinkertaisena, eikä siksi pidä minusta.
Minulla on tunne, että vanhempani tietävät minun olevan jotenkin tavallista tyhmempi ja samoin ystäväni.
Olen eläväinen ja nauravainen tyyppi, mutta oma itseni en voi olla. Olen huomannut kuinka minulla todella alkaa rasittamaan tämä fiksun? ihmisen näytteleminen, koska saan helposti yksin ollessani raivokohtauksia ja saatan itse hakata käsivarteni mustelmille.
Lisäksi pelkään erilaisia sairauksia, joka on oikeastaan hallinnut elämääni lapsuudesta lähtien.
Mitä ihmettä oikein teen? Minulla ei ole varaa mennä psykologin puheille. Haluaisin kuulla teistä muista, jotka pelkäätte kanssa olevanne jotenkin tavallista tyhmempiä? Näin karkeasti sanottuna. :)
Olenko yksinkertainen?
7
3072
Vastaukset
- kaksinkertainen
Jos todella olisit "yksinkertainen"(tyhmä?), niin tuskin sitä tiedostaisit ja tänne siitä kirjoittaisit! Vaikutat lähinnä estyneeltä tai ujolta, eikä siinä ole edes pitäisi olla mitään lapsellista.
- kuikui
En tiedän onko kyseessä niinkään se, että olisit jotenkin tyhmä tai yksinkertainen, vaan luulen että tässä on kyse pikemminkin heikosta itsetunnosta. Silloin alkaa liikaa mietiskellä millaisena muut näkee itsen ja alkaa epäröidä omaa itseään ja itsensä toteuttamista.
- 33N
Et selvästikään ole mitenkään yksinkertainen, sen huomaa jo selkeästä ilmaisutavastasi, hyvin kirjoitetusta ja jäsennellystä tekstistäsi.
Kyse kohdallasi on varmasti aivan samasta asiasta kuin minullakin: heikosta itseluottamuksesta. Itseluottamus taas syntyy itsetuntemuksesta. Olet vasta nuori, ja sinulla on varmasti oma identiteetti vielä vähän hakusessa. Kun identiteetti vahvistuu, itseluottamuskin kasvaa. Sinun täytyy vain oppia tuntemaan itseäsi ja rajojasi.
Jos yhtään lohduttaa, niin voin kertoa, että minulla tuo identiteettikriisi alkoi vasta vajaat 3-kymppisenä. Vasta nyt käyn läpi asioita, joita nuoret pohdiskelevat yleensä murkkuiässä... Kaikki me emme kehity samaan tahtiin.
Itsekin koen olevani tyhmempi kuin muut, ja että ihmiset pitävät minua yksinkertaisena ja lapsellisena. Minulla on myös ihan oikeasti huono muisti, ja siitä osittain kai tämä huono itseluottamukseni johtuukin. Psykiatrini on tosin sitä mieltä, ettei muistissani ole mitään vikaa, vaan sekin on korvieni välinen juttu.
Se, että pelkäät sairauksia, kuulostaa myös varsin tutulta. Niin itsekin. Olen välillä suorastaan neuroottinen, etsin vikaa asioihin aina ensimmäisenä itsestäni. Neuroottisuus ja huono itseluottamus kulkevat myös käsikädessä.
Kysy omasta tk:stasi onko sieltä saatavilla keskusteluapua. Itse käyn Kelan osittain korvaamaa pitkäkestoista terapiaa (josta olen saanut paljon apua) mutta terapiaan ei pääse kuin harvat ja valitut. Itselläni on vaan takana niin pahoja psyykkisiä ongelmia, että pääsin terapiaan. Keskusteluapua ammattilaisen kanssa sinä varmasti kuitenkin tarvitset.
Itseluottamus vahvistuu kyllä varmasti ajan myötä, mutta se ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan vaatii työtä. Laita toki viestiä jos haluat! Jaksamista! - Et ole tyhmä
Niin, tuttua tuo. Ehkä samaa vaivaa minulla. Nyt olen 47 ja olen luopunut fiksuna olemisesta. Helpottaa kun saa olla tavis. Paljon vie voimia fiksuna esiintyminen, väsyttävää pitemmän päälle tosiaaan.
Koska pystyt noin selkeästi kirjoittamaan ja analysoimaan ajatuksiasi, niin olet normaalia fiksumpi. Sisäinen syyttäjä vain sanoo ettei riitä tämä eikä tuo.
Minulla helotti kun tulin uskoon. Jumala joka haluaa tyhmyritkin taivaaseen on mahtava. Ei tavii enää filmata jotain muuta. Siunausta sulle! - Anonyymi
Hui, luulin tämän olevan jotain vanhaa omaa kirjoitustani, sillä olemme niin samanlaisia. Oletko edennyt elämässä mihin suuntaan? Olin 17 vuotias kun sinä julkaisit tekstin, ja olin tuolloin oikeasti tyhmä ja outo, mutta varsin outo ja antisosiaalinen olen vieläkin, mutten kuulemma niin tyhmä mitä ennen, koska olenhan ollut kehitykseltäni hidas, jonka huomasi jo ystäväni pari vuotta tekstistäsi taakseppäin. Hän on ollut ainoa joka on asiasta maininnut.
Eniten minä pelkään sosiaalisia tilanteita, sillä en kykene rentoutumaan ja uskalla olla oma itseni... suojakuori nähkääs. Olen elänyt kauan itsekseni kotosalla, joka kuuluu minussa, sanoi toinen ystäväni. ADHD on todettu, jonka luulen olevan isoimpia ongelmia arjessani, sillä mitään en aikaiseksi saa. Harrastan vain musiikkia kotona ja välillä kaljottelen (1-3 kertaa kuukaudessa), joka auttaa oloihin, ja auttaa keskustelemaan pystyen keskittymäänkin. Olen aivan varma minulla olevan myös jonkinlaista autismia, tarkemmin aspergeria, joka ei toki haittaa, mutta luulen muiden pitävän minua typeränä, lapsellisena ja muuten vain outona hiihtäjänä, vaikka hyvääkin olen paljon kuullut. Mutta jostain syystä, sori yleistys, mutta jostain syystä me keskitymme niihin negatiivisiin asioihin paremmin... onhan se helpompaa.
Nuoresta ajattelemattomasta ja piittaamattomasta klopista kun tipahdettiin paskakuiluun, alkoi sen kautta kasvamaan asiallisempi ja huomattavasti ajattelevampi ihminen. Pidän valtavasti ajatella ja keskustella ihmisen kanssa (lähinnä puhelimessa, se on kummasti helpompaa), kuunnella musiikkia (nuoresta klopista asti kuulokkeet päässä) ja saada hyvää energiaa ystävien tapaamisesta ja yrittää kuunnellaheitä ja avautua myös itsekkin. En pidä ihmisistä, mutta samalla pidän valtavasti, sillä yksin ei pärjätä, henkisesti kun yksinäisyys rappeuttaa. Olen liikaa yksin kotona, mutta kun viime viikonloppuna kävin ystäväni luona toisessa kaupungissa, se vahvisti taas hieman ja olo onki tälläkin hetkellä oikein hyvä. Vaikka liika yksin olo tuntuu fyysisesti hyvin oudosta, onneksi olen tainnut erottaa sen asian.
Mutta tsemppiä kaikille rakkaille oudoille! <3- Anonyymi
PS. minä en ymmärrä aina mitä sanon tai teen, tai en ymmärrä välttämättä vihjailuja. Siksi toivoisin, että ihmiset olisivat hieman enemmän suorempia. Olen helposti suuttuva ja kovin impulsiivinen, joka voi loukata läheisimpiä henkisesti, ei fyysisesti. Olen silti hyvä ihminen, kuulemma vähän liian kiltti, sekä olen myös hyväuskoinen muita kohtaan. Hyvät kärsivät aina, mutta valo tulee vastaan.
Ainiin, ja mitä musiikkiin vielä tulee, niin rakastan emotionaalisesti kaunista, rakastavaa musiikkia, sekä myös julmetun synkkää mahdollisimman mustaa sellaista, sillä emmehän me ole mustavalkoisia olioita. Me olemme tuntevia ihmisiä, joilla on myös se pimeämpi puoli, ja se kuuluu ja näkyy taiteessa, kuten maalauksissa, musiikissa ja elokuvissa, se kaikki on olonsa kanavointia. Nyrkkeilijät nyrkkeilevät sovitusti kehässä, pelaajat pelaavat kentällä, toiset käyvät kilpailemassa jotain ja toiset rakastavat kovia vauhteja, rakastavat vaarallisia tilanteita. Kaikkea yhdistää ihmisen kilpailuvietti; voittaminen ja hyväksyminen/hyväksytyksi tuleminen. Ihmisen perus tarpeisiin jos kuuluu näkyä, kuulua ja tulla hyväksytyksi, ja jos sitä pääse toteuttamaan, "sekoaa". Kun saan hyvää palautetta musiikistani, saat hyvän olon ja hieman motivaatiota lisää tehdä omaa juttuani ja olla mukavampaa itseni kanssa. Tee jotain luovaa juttua tai fyysistä, kuten urheilua jossa toteutat itseäsi... ja sitten eteenpäin sekavasta jorinasta ->
Parisuhde? Ei ole, eikä tule (koputtaa puuta), sillä jokaisen ihmisen seurassa on vaikeaa vähän pidempää aikaa viettää. Luulen siinä olevan pelko, jonka kohtaaminen on suunnattoman vaiheaa. Tiedät sen tunteen, kun joku sanoo sinua "lapsenomaiseksi"? Se sattuu, koska koen vaivaantuneessa ja ahdistuneessa tilanteessa olevani kuin nurkkaan ajautunut pieni poika. Lie onko jokin taantumanomainen mielen refleksiivinen pakokeino.
Ehkä emme ole tyhmiä, meillä on kai vain huono kolhiinitunut itsetunto ja olemme herkkiä.
- Anonyymi
Voi myös luulla, että muut ovat fiksumpia kuin ovatkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27586- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472