minkälaista on terapia?

Terapiassa opetetaan huomaamaan mm. nuo omat kehät ja pääsemään niistä pois. Sen jälkeen osaa suhtautua maailmaan uudella tavalla ja omat sairausoireet lievittyvät.

Helppoa se ei ole oppia ajattelemaan uudella tavalla, kun on todellakin kiertänyt sitä samaa ajattelunkehää ehkä jopa koko ikänsä...

... mutta se on vaivan arvoista, kuin syntyisit uudestaan.

Joitakin asioita kannattaa sorkkia, koska joskus pelkästään niistä kertominen ääneen jollekin saa mieltä vaivaavan asian tuntumaan pienemmältä ja helpommalta kestää - ja antaa olla/unohtaa.
Joitakin asioita ei kannata sorkkia - koska miettimällä liikaa menneitä voi mennä helposti puurot ja vellit sekaisin.
Hyvä terapeutti osaa kyllä ohjata keskustelun sellaisiin asioihin, joiden käsittely olisi hyvästä.

Kyllä se puhuminen ihmeesti auttaa, ei ole kemikaalit ainoat tie onneen ja autuuteen; ne hoitavat vain oiretta, itse syy pitää selvittää kuitenkin muilla konsteilla.

Eli älä pelkää, kukaan ei pakota sinua puhumaan mistään mistä et halua, etenet ja kerrot omaa vauhtiasi ja mikä itsestäsi tuntuu hyvältä.

Minua ainakin on auttanut asennoitumaan positiivisemmin itseeni ja alämään, mutta ole tarkkana että terapeuttisi ja sinun kemiat kohtaavat niin, että ymmärrätte toinen toisianne siinä mitä koitatte toisillenne puhua. Jos on tunne, että kutistaja ei tajua sanaakaan mitä sanot ja sinusta ei tunnu hyviltä ideoilta hänen ehdotuksensa, niin vaihda terapeuttia - ei aina voi heti löytää sitä täydellistä, joten ei kannata pettyä itse terapiaan vaan kokeilla toista terapeuttia tai terapiamuotoa.

Oikeastaan kaikilla ihmisillä pitäisi olla joku, jolle voi puhua kaikesta ilman pelkoa, että mitään kerrotaan eteenpäin ja jonka henk.koht. asioita ei vuorostaan tarvitsisi kuunnella. Eli ammattilainen sopii tällaiseen parhaiten.

Sellaista ihmistä kun ei olekaan, jolla ei olisi menneisyydessään kaikenlaista ikävää. Ihmiset vain käsittelevät niitä asioita eri tavoin.

Joskus olen tullut terapiasta itkien lopun päivää aivan mielettömästi, joskus taas on tuntunut ihanan kevyeltä ja huolettomalta. Nykyään tunnen taustani paremmin kuin ennen enkä niin paljon vatvo niitä ikäviä asioita, joita on joskus tapahtunut ja joista olen kärsinyt. Terapeutti oli sopivan empaattinen eikä ainakaan tuominnut minua mistään.

Terapian aikana kannattaa kokeilla myös lääkitystä, jos sitä ehdotetaan tai jos tunnet itse tarvetta. Terapeutille voi sitten raportoida lääkkeen vaikutuksista, vaikka lääkäri (psykiatri) tietysti onkin se, joka lääkkeen määrää.

En suosittele, että etukäteen otat liikaa selvää terapioista. On parempi mennä juttelemaan terapeutin kanssa ja katsoa, alkaako homma luistaa. Jokainen terapia on omanlaisensa ja on turha tavoitella tai myöskään pelätä samaa, mitä jossain kirjoissa sanotaan tai mitä joku täällä kertoo kokeneensa. Jos ekoilla kerroilla tuntuu, että luotat terapeuttiin ja että hän kuuntelee ja ymmärtää sinua ilman, että joudut selittämään kaikkein yksinkertaisimpia asioita, sekä esittää järkeviä ja selventäviä kysymyksiä, niin voit todennäköisesti alkaa... vuodattaa :D

Terapiassa olisi hyvä puhua todella aroistakin asioista, sillä juuri sillähän tavalla niitä synkimpiäkin ajatuksia oppii käsittelemään. Jos pitää kaiken mielessään, ei kukaan osaa auttaa eikä se ole oman mielenterveytesikään kannalta hyvä vaihtoehto. Jatkuva ikävien asioiden vatvominen omassa päässään vain pahentaa olotilaa.

Terapiaa voisi sanoa myös elämänvalmennukseksi. Pitää oppia käsittelemään kaikenlaisia tunteita, mitä ihminen voi ikinä vain kokea.

Tsemppiä sinulle terapiakäynteihin. Minulla itselläni terapia on jo auttanut askel askeleelta. Aluksi menin sillämielin, että kun mikään ei kuitenkaan auta mutta kyllä niitä tuloksia syntyy ajan kanssa. Ei ehkä nopeasti, mutta mielenongelmat ovat aikaavaativia ja työstettäviä.

Ei tarvitse pelätä. Tuo sekava, mielessä pyörivä vyyhti selviää. Terapiakäyntien välillä se tosin sekoaa uudelleen ja jälleen terapiassa selviää. Luottamus on tärkeä asia ja se kehittyy vähitellen, kellä nopeammin, kellä hitaammin. Asioita käydään lävitse sitä mukaa, kun itse niitä voi tai tahtoo tuoda esille.

Minulle terapia on aiheuttanut valtavan mieleen nousseiden asioiden vyöryn, jota olen myös kirjoittamalla yrittänyt saada pois mielestäni ja jäsentää. Terapia auttaa vähitellen. Tosin usein se on aiheuttanut ikään kuin hyppäyksen eteenpäin. Viimeksi esimerkiksi olin aivan masennuksen syövereissä ja terapia todella auttoi minua ylös sieltä. Pahin voimattomuus on kuin ihmeen kautta helpottanut. Ilman lääkettä en kuitenkaan voi noita asioita käsitellä. Tuo valtava kuohunta nosti kierroksia niin paljon, että en enää pystynyt nukkumaan normaalisti.

Mietin juuri nykyistä tilannettani terapian alkaessa olleeseen mielentilaani. Alkuperäiseen en enää pysty palaamaan, mutta vielä en ole perilläkään. Matkani jatkuu.

En nyt jaksa lukea vastauksia joten tää on voitu jo sanoa. Terapiassa mennään sun ehdoilla. Mitään asiaa ei käsitellä jos et itse halua. Jos sinusta kesken asian käsittelyn tuntuu ettet halua puhua enää siitä, voit ihan huoletta sanoa sen terapeutille.

Asioiden käsittely auttaa. Sen huomaat ainakin sitten kun olet sinut menneiden kanssa, saatat huomata jo aikaisemminkin.

Mulla meni yli vuosi, ennenku päästiin oikein kunnolla asiaan. Mulla oli niin kauheasti kaikkea patoutumaa. Nyt kun toinen vuosi on jo pian käytynä, niin ymmärrämme terpeutin kanssa toisiamme. On kuin juttelis parhaalle ystävälle. Tosin mä en oo parhaallekaan ystävälle kertonu kaikkee mitä terapeutilleni, Kannattaa puhua KAIKKI. Ainakin itse olen siitä saanut parhaan hyödyn. Mutta luottamus täytyy rakentaa ensin. Jos sitä ei ole, niin terapia ei voi edistyä.