Hallituksen budjettiesitys lisää työttömyyttä ja

Köyhyyttä !

Vanhasen hallituksen esitys valtion ensi vuoden budjetiksi vahvistaan Euroopan Unionin ja suurpääoman valtaa Suomessa.

EU:n liittovaltiokehitys, sen laajentuminen,sotilaalliset tavoitteet ja Euroopan kapitalistien edut sanelevat budjetin sisällön ja tavoitteet, Unioniin sidotulla suomella ei ole enää itsenäistä päätösvaltaa edes omassa taloudessaan.

EU:n määräysten toteuttaminen ja suurpääoman voittojen turvaaminen merkitsevät käytännössä suurtyöttömyyden hyväksymistä,sosiaaliturvan ja terveydenhuollon heikentämistä, yhteiskunnallisen omistuksen ja tuotannon alasajaoa sekä niiden yksityistämistä. Tämä oikeistolainen poliittinen linja näkyy monin tavoin hallituksen yksimielisessä budjetttiesityksessä.

Hallituksen esitys ei mahdollista työttömyyden vähenenmistä eikä työttömien aseman parantatumista. Se väheksyy suurtyöttömyyden vakavuutta,joka näkyy valtion ja kuntien heikentyneenä mahdollisuutena luoda uusia työpaikkoja ja työllistää työttömiä erilaisilla tukitoimenpiteillä.

Työvoimapolitiikan määrärahoja päinvastoin pienennetään, vaikka on nähtävissä, että työttömiä on ensi vuonna lähes puolimiljoonaa,kaskun ei miljoonaa ruusua?

Budjettiesityksessä työllisyyden hoitaminen on jätetty kapitalistien käsiin ja siitä ei tunnetusti seuraa mitään hyvää.

Hallituksen lupaus verojen alentamiseen on huijausta. tOISELLA KÄDELLÄ ANNETAAN JA TOISELLA OTETAAN POIS. pALKANSAAJIA HOUKUTELLAAN TULOPOLIITTISEEN SOPIMUKSEEN VERONKEVENNYKSILLÄ,MUTTA SAMAAN AIKAAN AIOTAAN KOROTTAA SAIRAUSVAKUUTUSMAKSUA.

tiettävästi myös muita veroluontoisia maksuja ollaan korottamassa. Budjettiesitys ajaa myös kunnat nostamaan kunnallisveroja. Todellisuudessa kokonaisverotus kiristyy kuten aikaisemminkin.

Lupaukset terveydenhoidon ja sosiaalisten palveluiden säilyttämisestä,puhumattakaan niiden parantamisesta, ovat täysin katteettomia. Sama koskee eläkeläisten asemaa. Suunnitellut eläkkeiden korotukset ovat mitäätömiä ja suurella osalle eläkeläisistä turvallinen vanhuus jää toteuttamatta.

Armeijan kasvaviin menoihin riittää kuitenkin rahaa. Budjettiesityksessä kokonaismenot ovat ensi vuonna noin 2,2 miljardia euroa ja menojen kasvu jatkuu vuosi vuodelta. Kolmannes eli noin 700 miljoonaa euroa käytetään pelkästään aseiden ja muun sotamateriaalin ostoon. Tällä on suora yhteys EU:n omiin sotavoimiin ja Suomen Nato-jäsenyyteen.

Vanhasen hallituksen ja puolustusministeriön esittämässä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tulostavoitteessa todetaankin avoimesti; Turvataan valtiojohdolle mahdollisimman laaja turvallisuuspoliittinen toimintavapaus ylläpitämä ja kehittämällä uskottavaa kansallista puolustuskykyä,joka mahdollistaa liittoutumisen.

Suomen sitoutuminen EU:n politiikkaan on merkinnyt maamme itsenäisen ja riippumattoman päätäntävallan menetystä.

Ensi vuodelle tehty budjettiesitys on siitä karmaiseva esimerkki. Siinä työttömyys ja lisääntyvä köyhyys hyväksytään osaksi jokapäiväistä työväestön elämää.

Esityksessä ei ole myöskään toimenpiteitä ja rahaa maaseudun autioitumisen eikä kehitysalueiden taantumisen estämiseksi.

suomen kansan enemmistön edut vaativat suunnanmuutoksen nykypolitiikkaan ja kansanvallan toteuttamista. Muutoksen ensimmäinen ehto on EU:sta eroaminen ja sotapolitiikasta luopuminen.

Irti EU,sta-EI Natolle


TOPOL-M
3164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun työttömyyskin vähenee koko ajan mutta toveri
Suhoi ei sitä suostu uskomaan.

Vanhanen nimenomaan ei suostu alentamaan veroja
palkkakehityksen vuoksi.

Mistähän punikki Suhoi on moista saanut päähänsä.

Suomen sitoutuminen EU:hun nosti maan laman jäl-
keisestä kurimuksesta.

Olisi mukavaa kuulla miten Suhoin mielestä
Suomi pärjäisi globalisaatiossa ilman EU:ta.

Globalisaatio kun on fakta, mutta toisaalta
pöljän kommunistin perusominaisuuksiin ei kuulu
faktojen tunnistaminen.

Vain teoreettinen höperehtiminen ja sohiminen.

Suomi Natoon ja heti.

Loppuu se iänikuinen marina.

Voi vittu sun "sotapolitiikkas" kanssa.

Nato on puolustusliitto.

Äänestä
  • Se Natoon liittyminen ei ole yksiselitteinen asia,muista T Urpo,että setä Putin on sanonut,että se ei hyväksy Suomea Natossa!

    Luen Työkansan Sanomia ja Tiedonantajaa,niin ne lehdet kertovat totuuden,kun muut vaikenevat!

    Minun on kirjoitettava,mitä puolueen ideologi edellyttää,jos se ei T Urpoa tyydytä, älä Suhoita siitä syyllistä,syylliset ovat jonkun takana.

    Topol-M se uusi mannerten välinen ohjus

    Äänestä

  • TOPOL-M kirjoitti:

    Se Natoon liittyminen ei ole yksiselitteinen asia,muista T Urpo,että setä Putin on sanonut,että se ei hyväksy Suomea Natossa!

    Luen Työkansan Sanomia ja Tiedonantajaa,niin ne lehdet kertovat totuuden,kun muut vaikenevat!

    Minun on kirjoitettava,mitä puolueen ideologi edellyttää,jos se ei T Urpoa tyydytä, älä Suhoita siitä syyllistä,syylliset ovat jonkun takana.

    Topol-M se uusi mannerten välinen ohjus

    kirjoitti, jos litymme Natoon vedämme kaikki terroristi-iskut Suomeen. Sinä olet sitä mieltä, että Putinin täytyy hyväksyä meidän Natojäsenyys. Molemmat olette väärässä! Jos terroristien ja Putinin pillin mukaan aletaan tanssia, niin sitä saadaan tehdä maailman tapiin saakka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TOPOL-M kirjoitti:

Köyhyyttä !

Vanhasen hallituksen esitys valtion ensi vuoden budjetiksi vahvistaan Euroopan Unionin ja suurpääoman valtaa Suomessa.

EU:n liittovaltiokehitys, sen laajentuminen,sotilaalliset tavoitteet ja Euroopan kapitalistien edut sanelevat budjetin sisällön ja tavoitteet, Unioniin sidotulla suomella ei ole enää itsenäistä päätösvaltaa edes omassa taloudessaan.

EU:n määräysten toteuttaminen ja suurpääoman voittojen turvaaminen merkitsevät käytännössä suurtyöttömyyden hyväksymistä,sosiaaliturvan ja terveydenhuollon heikentämistä, yhteiskunnallisen omistuksen ja tuotannon alasajaoa sekä niiden yksityistämistä. Tämä oikeistolainen poliittinen linja näkyy monin tavoin hallituksen yksimielisessä budjetttiesityksessä.

Hallituksen esitys ei mahdollista työttömyyden vähenenmistä eikä työttömien aseman parantatumista. Se väheksyy suurtyöttömyyden vakavuutta,joka näkyy valtion ja kuntien heikentyneenä mahdollisuutena luoda uusia työpaikkoja ja työllistää työttömiä erilaisilla tukitoimenpiteillä.

Työvoimapolitiikan määrärahoja päinvastoin pienennetään, vaikka on nähtävissä, että työttömiä on ensi vuonna lähes puolimiljoonaa,kaskun ei miljoonaa ruusua?

Budjettiesityksessä työllisyyden hoitaminen on jätetty kapitalistien käsiin ja siitä ei tunnetusti seuraa mitään hyvää.

Hallituksen lupaus verojen alentamiseen on huijausta. tOISELLA KÄDELLÄ ANNETAAN JA TOISELLA OTETAAN POIS. pALKANSAAJIA HOUKUTELLAAN TULOPOLIITTISEEN SOPIMUKSEEN VERONKEVENNYKSILLÄ,MUTTA SAMAAN AIKAAN AIOTAAN KOROTTAA SAIRAUSVAKUUTUSMAKSUA.

tiettävästi myös muita veroluontoisia maksuja ollaan korottamassa. Budjettiesitys ajaa myös kunnat nostamaan kunnallisveroja. Todellisuudessa kokonaisverotus kiristyy kuten aikaisemminkin.

Lupaukset terveydenhoidon ja sosiaalisten palveluiden säilyttämisestä,puhumattakaan niiden parantamisesta, ovat täysin katteettomia. Sama koskee eläkeläisten asemaa. Suunnitellut eläkkeiden korotukset ovat mitäätömiä ja suurella osalle eläkeläisistä turvallinen vanhuus jää toteuttamatta.

Armeijan kasvaviin menoihin riittää kuitenkin rahaa. Budjettiesityksessä kokonaismenot ovat ensi vuonna noin 2,2 miljardia euroa ja menojen kasvu jatkuu vuosi vuodelta. Kolmannes eli noin 700 miljoonaa euroa käytetään pelkästään aseiden ja muun sotamateriaalin ostoon. Tällä on suora yhteys EU:n omiin sotavoimiin ja Suomen Nato-jäsenyyteen.

Vanhasen hallituksen ja puolustusministeriön esittämässä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tulostavoitteessa todetaankin avoimesti; Turvataan valtiojohdolle mahdollisimman laaja turvallisuuspoliittinen toimintavapaus ylläpitämä ja kehittämällä uskottavaa kansallista puolustuskykyä,joka mahdollistaa liittoutumisen.

Suomen sitoutuminen EU:n politiikkaan on merkinnyt maamme itsenäisen ja riippumattoman päätäntävallan menetystä.

Ensi vuodelle tehty budjettiesitys on siitä karmaiseva esimerkki. Siinä työttömyys ja lisääntyvä köyhyys hyväksytään osaksi jokapäiväistä työväestön elämää.

Esityksessä ei ole myöskään toimenpiteitä ja rahaa maaseudun autioitumisen eikä kehitysalueiden taantumisen estämiseksi.

suomen kansan enemmistön edut vaativat suunnanmuutoksen nykypolitiikkaan ja kansanvallan toteuttamista. Muutoksen ensimmäinen ehto on EU:sta eroaminen ja sotapolitiikasta luopuminen.

Irti EU,sta-EI Natolle


TOPOL-M

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu