Paha juttu, erittäin epämiellyttävä tapaus. Tanska ei ole enää kaukana Suomesta, Jihad aalto lähenee pohjoista. Kenellekkään ei ole yllätys pidätettyjen terroristien alkuperä, tai heidän etninen taustansa. Pidätetyt terroristit ovat kotoisin Somaliasta, Afganistanista, Pakistanista ja Turkista. Kyllä, suomalaisen naisen raiskaamisesta, suomalaisen koululaisen kännykän varastamisesta, kotiinpalaavan työläisen puukottamisesta, tästä ei ole pitkä matka terrorismiin, kyse on samasta ilmiöstä, uhri on aina länsimainen, vääruskoinen.
Kyseessä on mielestäni rikos meitä kaikkia kohtaan. Osa näistä pakolaisista ja maahanmuuttajista elää pohjoismaissa ainoastaan tehdäkseen tuhotöitään, heillä ei ole pienintäkään aikomusta sopeutua elinoloihimme. Heidän ainoa toiveensa on levittää koraanin sanomaa yhteisen "umman", islamilaisen maailmanvalloituksen nimeen. Tämä on likaista terrorismia, sillä terrorismia siviilejä kohtaan ei voida määritellä puhtaaksi millään kriteereillä.
Likaista terrorismia, likaisen ideologian puolustamiseksi. Haluatteko kuulla omat perusteeni asiaan, miksi kyseessä on likainen pahuuden akseli, jonka tuhoamiseksi täytyy tehdä kaikki mahdollinen.
1. Tanska on vastaanottanut nämä ihmiset, maksanut heidän internet laskunsa, kansainväliset yhteydet, asunnot ja taannut elämiseen tarvittavan sosiaaliturvan, mahdollisuuden koulutukseen jne. Tanska on antanut suojan omasta maastaan paenneille, islamin sorron uhreille. Maahan päästyään he ovat ryhtyneet itse tämän saastaisen ideologian levittäjiksi.
Kyse ei ole valtiollisesta terrorismista, sillä lahjakkuudenvastustajat tunnustavat vain yhden valtion, islamilaisen umman. Tanska on heille vihollinen ja mahdollisimman monen tappaminen elämän tarkoitus. Ruokkivan käden pureminen, hyväntekijän tappaminen. He eivät halua vapauttaa Somaliaa, Afganistania, Turkkia tai Pakistania, mutta he haluavat tuhota kuten tässä tapauksessa Tanskan.
Uskonto, jota Suomessakin tituleerataan rauhanuskonnoksi oikeuttaa nämä teot, se suorastaan ohjaa nuoria ja vähän vanhempiakin Jihadiin. Jihad on kaikkien muslimien tehtävä, myös Suomessa asuvien lahjakkuudenvastustajien. On vain ajan kysymys koska me kohtaamme tämän ongelman silmästä silmään.
Somalian, Afganistanin, Pakistanin ja Turkin pakolaisia tai maahanmuuttajia, ihmisiä joita yhdistää vain yksi asia, islam. Esimerkiksi somalilla ja turkkilaisella ei liene mitään muuta yhteistä kuin koraani, sen palvominen on tärkeämpää kuin länsimaisen sananvapauden, demokratian, naisten kunnioittaminen, puhumattakaan ihmishengen kunnioittamisesta.
http://euronews.net/index.php?page=info&article=440922&lng=1#
somalit ja afgaanit - terroristit
7
435
Vastaukset
- syy näiden
islamilaisfanaatikkojen tekoihin yritetään kaikin keinoin sälyttää oleskelumaan, tässä tapauksessa Tanskan, vastuulle.
Ollaan niin kovasti syrjäytyneitä ym. p-aa!
Kyllä tämä terroristijengi on ihan itse "syrjäyttänyt" itsensä. Eihän niillä ole pienintäkään halua integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan, vaan länsimaisen yhteiskunnan pitäisi integroitua pienen vähemmistön meininkiin. Sitähän on Suomessakin nähtävissä! - tutkimustietoa
95 prosenttia tanskalaisista haluaa karkoittaa muslimit, kertoo uusi Jyllands Postenin suorittama tutkimus.
- luvut olla
Suomessa samanlaiset!
tuon rasistisen propagandan levittämisestä?
- ollut tippaakaan
rasismia. Siinä kerrottiin vain faktoja asioita!
- syytät
esimerkiksi Tanskan viranomaisten toimia pomminrakentajamuslimien pidättämisessä (kehtasivat vielä tiedottaa asiasta julkisesti, eivätkä hyssytelleet asiaa), Helsingin Sanomia, suomalaisten TV-kanavien uutisointia jne. rasistisiksi!
- karvapää2
Älä häpäise karvaisia päitä, painu takaisin sinne Turkkiin lahjakkuudenvastustaja!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1774677Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k113565Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392542Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572217Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet331378- 701214
Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711132Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751131En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391033- 53963
