Ihmisten hoitajistako koulutettu insuliinitappajia?

Voisiko mahdollisesti koulutusjärjestelmästämme etsiä myös syyllisiä siihen, että nyt on alkanut pajastumaan erilaisissa hoitolaitoksissa naisten mahdollisesti aiheuttamia insuliinikuolemia? Asiantijatkin ovat sanoneet, että tämä voi olla jäävuorenhuippua. Ruumiinavauksia tehdään ja hautoja avataan ja naisia epäilään murhista.

Ikävä kyllä täytyy surua sydämmessä kantaen sanoa, että suomalaisen ihmisen hoitaminen ei ole muodissa ja viime vuosina tähän tarkoitukseen, työllistämisen ja työvoimatilastojen kaunistamiseksi onkin väkisin kouluttamalla koulutettu lähi- ja vierihoitajiksi niitä ihmisiä, jotka eivät ole saaneet muuta työtä ja ovat huonosti menestyneet opinnoissaan ja eivät ole kelvanneet muualle työmarkkinoilla. Ikävä kyllä, naisista on nyt kysymys! Ihmisen hoitajaksi ovat kelvanneet kaikki - höynähtäneetkin akuutin hoitopulan takia. Insuliinilla tappajahan on höynähtänyt - sanokaa, mitä sanotte. Ei terve nainen tapa työkseen.
8433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

-90 luvulla vouhotettiin tasa arvosta kaikella tavalla. Hoitoalan oppilaitoksissa oli opiskeluun hakeutuvilla soveltuvuustestit. Voin sanoa että testit läpäisseet hoitajat olivat
hyvin sopivia hoitoaloille.
Kukkahattutädit suuressa viisaudessaan halusivat testien poistoa tasa arvon nmissä ja näin tehtiin. Kuinka testien poisto sitten kostautuukaan yhteiskunnalle.
Lellitään ja otetaan opiskeluun täysin alalle sopeutumattomia henkilöitä, tähän on tultu.
Ne jotka olivat testien poiston kannalla voisivat tulla nyt esiin.

Äänestä
  • Miettikääpä sitä, jos et itse ole kykeneväinen puolustamaan itseäsi ja joku muu tuntematon "ihminen" pistää sinulle iltapillerit. Voiko enää tämän päivän Suomessa luottaa enää kehenkään, yleensä ennen luottamus sairaanhoitajiin oli kova? Ei kuuna päivänä olisi tullut mieleenkään, että sairaanhoitajakin voi olla peto. Kyllä meidän suomalaisten raukkojen luottamusta toimivaan yhteiskuntaan tässä syödään ja päivitelläänhän tätä jo Englantilaisissa lehdissäkin. Ihan hävettää kohta sanoa, että on suomalainen. Kari Tapio voisi tehdä uuden laulun suomalaista, suomalainen voi olla peto.

    Äänestä

Kysymys jää nyt elämään, ovatko lesbot vaarallisia?

Äänestä
  • Höpö höpö. Eri asia on onko niissä mitään järkee. Ja pata kattilaa soimaa; olisiko se sitten niinpäin oikein päin, että hourahtaneet potilaat tappaa hoitajia minkä ehtivät ---> kutsumus potilaaksi/vammaiseksi...

    Mun mielestä koko sosiaali- ja terveyssektori on ajautunut/ajautumassa jonkinlaiseen umpikujaan työttömyyden myötä. Ei oteta lainkaan huomioon yksilöä ja hänen kykyjään tai aitoja, oikeita voimavaroja.

    Lähikauppa työllistää esim. vammaisia. Osa onkin kuntoutunut jo niin hyvin, että selviävät mielestäni normaalissakin työympäristössä. Kysymys kuuluukin tulisiko heidät hyväksyä jonkinlaiseen normaaliin työympäristöön, normaalilla palkalla, normaaleilla oikeuksilla, ehkäpä jopa normaaleilla odotuksilla. Missä määrin nämä laitokset ja kuntoutukset sitten alkavat käymään jo haitaksi terveydelle, kun vammainen/potilas on ns. kyvykäs ja monesti alun alkujaankin nopea esim. oppimaan. Voidaanko tällaisia palveluita hyväksyä käytettäväksi loputtomiin? Osaìsiko esim. työvoimaviranomainen sanoa tällaiselle työllistettävälle että häneltä odotetaan ns. normaalia selviytymistä?

    Äänestä

Nyt taas uutisoitiin siitä, että Suomessa syöpäpotilaat eivät saa kipujensa lievittämiseksi tarpeeksi kipuja lievittävää lääkettä. Suomessa syöpäpotilaiden annetaan kärsiä. Eikö sairaanhoitajien toimenkuvaan kuulukkaan enää potilaan kipujen lieventäminen ja hoitaminen?

Äänestä
  • lääkityksen, eivät hoitajat. He antavat lääkärin määrämän annoksen lääkettä. Joten syytä lääkäreitä siitä asiasta.

    Äänestä

  • määrää kirjoitti:

    lääkityksen, eivät hoitajat. He antavat lääkärin määrämän annoksen lääkettä. Joten syytä lääkäreitä siitä asiasta.

    tilanteen lääkärille useasti itse. Hoitaja voi siis siten ehdottaa lääkitystä

    Äänestä

  • Porsaanreikä kirjoitti:

    tilanteen lääkärille useasti itse. Hoitaja voi siis siten ehdottaa lääkitystä

    Olen monesti joutunut anelemaan lääkäriltä kivuliaalle potilaalle lääkitystä. Hoitajat käyvät kipukolutuksessa lääkäreitä useammin. Kun vastassa on "vanhan ajan" lääkäri, tilanne voi olla hankala. Olen jopa joutunut tilanteeseen, jossa osaston oma lääkäri ei ole määrännyt riittävää kipulääkitystä, joten olen soittanut päivystävälle lääkärille ja pyytänyt lisää lääkettä, kun oma lääkäri on poistunut talosta.

    Jopa lääkäriliitto on todennut, että kivunhoito ei ole Suomessa kaikilla lääkäreillä hallinnassa. He eivät käy kipukoulutuksessa, koska heille se ei ole pakollista. Meidän hoitajien on onneksi pakko käydä. Voin jopa väittää valehtelematta, että puolet meidän lääkäreistä eivät osaa hoitaa kipua. Hoitajan on hankala saada sanomaansa perille, vaan joutuu käyttämään kiertoteitä potilaan hyväksi.

    Syöpäkivuissa ei ole rajoja lääkkeen määrällä, mutta moni lääkäri pelkää määrätä suuria annoksia kipulääkettä, vaikka potilaan tilanne sitä vaatisi. Lääkäri kokee olevansa hoitajaa pätevämpi lääkkeen määrääjä, kuten tulisi ollakin. Olen myös omaisena joutunut sanaharkkaan lääkärin kanssa, kun olen pyytänyt lisälääkitystä kivusta kärsineelle läheiselleni. Lääkäri totesi minulle, että "koska sairaanhoitaja on alkanut esittää lääkäriä".

    Siinä sulle faktaa tosielämästä. Onneksi on paljon hyviä lääkäreitä ja toivottavasti tulevaisuus tuo enemmän tietoa ja osaamista kaikille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mullberry-mummo kirjoitti:

Voisiko mahdollisesti koulutusjärjestelmästämme etsiä myös syyllisiä siihen, että nyt on alkanut pajastumaan erilaisissa hoitolaitoksissa naisten mahdollisesti aiheuttamia insuliinikuolemia? Asiantijatkin ovat sanoneet, että tämä voi olla jäävuorenhuippua. Ruumiinavauksia tehdään ja hautoja avataan ja naisia epäilään murhista.

Ikävä kyllä täytyy surua sydämmessä kantaen sanoa, että suomalaisen ihmisen hoitaminen ei ole muodissa ja viime vuosina tähän tarkoitukseen, työllistämisen ja työvoimatilastojen kaunistamiseksi onkin väkisin kouluttamalla koulutettu lähi- ja vierihoitajiksi niitä ihmisiä, jotka eivät ole saaneet muuta työtä ja ovat huonosti menestyneet opinnoissaan ja eivät ole kelvanneet muualle työmarkkinoilla. Ikävä kyllä, naisista on nyt kysymys! Ihmisen hoitajaksi ovat kelvanneet kaikki - höynähtäneetkin akuutin hoitopulan takia. Insuliinilla tappajahan on höynähtänyt - sanokaa, mitä sanotte. Ei terve nainen tapa työkseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu