Näitkö taas Sonnimies minkälainen sattumanville meidän maatamme johtaa. Sinähän kalamiehenä tiedät miten esimerkiksi Ahven ämpärissä epätoivoisesti potkii vetäen kitusiinsa ilmaa, kuolinkamppailu on alkanut ahvenpoloiselle, jos tällainen vertaus sallitaan. Samanlaisen poloisen vaikutuksen tekee Matti Vanhanen aina kun hän esiintyy Televisiossa, Kädet haroen kuin ahvenen kituset, mitäänsanomattomille sanoilleen tukea hakien, kuten En lähde nyt kun neuvottelut ovat vielä kesken antamaan mitään neuvoja. Voi jumalan pyssyt, sinä Mattipolo, et pysty minkäänlaisia neuvoja eikä ohjeita antamaan muissakaan Valtakuntamme asioissa.
Kyllä se nyt kaikelle kansalaisille on selvennyt,se "Känän" masinoima Loogan Kansainvälinen nahjus, on Matti Vanhanen, sanan täydessä merkityksessä. Onko kukaan ikipäivänä kuullut, että Matti Vanhanen olisi sanonut jostakin asiasta, että näin tehdään tai näin on tehty, hänen kaikki asiansa ovat valiokuntakäsittelyssä, ovat siellä aina olleet ja tulevat vastakin olemaan.
Valitkaa nyt tilalle vaikka Paavo Väyrynen, hänkin hoitaisi paremmin pääministerille kuuluvat tehtävät. Sinä voisit Sonnimies kutsua Matin Ylivieskan kelomökillesi, siellä kaksi hurmurimiestä hoitaisivat tehtäviä mihinkä heillä on luontaiset taipumukset. Tyytyväisiä olisitte te, kuten myöskin Suomen kansa. Lähsenkin tästä aamulenkille 6 kilsaa odottaa Ukkia, kuten Urkkia aikoinaan.???????????
Kyllä se nyt kaikelle kansalaisille on selvennyt,se "Känän" masinoima Loogan Kansainvälinen nahjus, on Matti Vanhanen, sanan täydessä merkityksessä. Onko kukaan ikipäivänä kuullut, että Matti Vanhanen olisi sanonut jostakin asiasta, että näin tehdään tai näin on tehty, hänen kaikki asiansa ovat valiokuntakäsittelyssä, ovat siellä aina olleet ja tulevat vastakin olemaan.
Valitkaa nyt tilalle vaikka Paavo Väyrynen, hänkin hoitaisi paremmin pääministerille kuuluvat tehtävät. Sinä voisit Sonnimies kutsua Matin Ylivieskan kelomökillesi, siellä kaksi hurmurimiestä hoitaisivat tehtäviä mihinkä heillä on luontaiset taipumukset. Tyytyväisiä olisitte te, kuten myöskin Suomen kansa. Lähsenkin tästä aamulenkille 6 kilsaa odottaa Ukkia, kuten Urkkia aikoinaan.???????????
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hyvää lenkkiä vaan.
upea asia, että tuo Ukki pyrkii noudattamaan Urkin viitoittamaa tietä.
Toisinko se ölömölö idolinsa, joka näkee Urkissa vain pahuuden saostuman.
Nyt on päässyt käymään niin , että munasta on tullut viisaampi kuin kana.
Ukin kirjoitukset ovat päivän pelastus.
Niiden lukeminen on suoranaista voimistelua kasvolihaksille.
Ukin takia taas kohta korotetaan eläkeikää, siksi kun nauru pidentää ikää.
Ukilla on kyllä demareiden metkut.
Jos joku demarien kähmintäjuttu sattuu liippaamaan Ukkia läheltä niin hän vaikenee täysin.
Mitenkähän Ukki tuossa kevätpuolella saa Ahvenesta vertaukuvan sepitettyä kun Vanhanen muuttaa Mäntyniemeen?
Alahan jo miettimään asiaa.
Kyllähän Vanhanen esiintymisellään vielä Halosen voitaa.
Vanhanen vain yrittää samalla teille pöljille vääntää asiaa rautalangasta , että ymmärtäisitte.
Otappa sinäkin Ukki ensi kerralla, kun Vanhasta haastatellaan, rautalankaa semmoinen metrin pätkä ja vääntele sitä Vanhasen näyttämällä tavalla, niin josko siitä sitten asiat alkaisi sinullakin menemään ymmärryksen puolelle.
Jos Lipponen sanoisi samat asiat, niin ukiltakin vierähtäisi kyynel silmäkulmasta, kun se ukin mielestä puhui niin viisaita.
Nauran niin, että rinnat hytkyvät, pitää laittaa hyvät liivit ennenkuin alkaa lukemaan Ukin juttuloita ja varsinkin niitä vastauksia.
Kiitoksia, nyt kaffeelle.
Pääministerin virka-asunto on nimeltään Kesäranta. Siellä on tyttöystäviä varten tenniskenttäkin.
Tässähän alkaa vanhallakin himot hyrräämään,ja mielikuvitus laukkaamaan kun mainostat noita maitohinkkejäsi.
Ja tulee myöskin selvää tekstiä eikä mitää höpinä-änkytystä, kuten Vanhaselta. Kyllä oli ilo lukea kun asiat sanotaan suoraan kuten ne ovat, kyllä oli sääli Valtakunnanpolitiikalle, kun Lipponen vetäytyi, kyllä tänäpäivänä tarvittaisiin miestä, joka myöskin uskaltaisi sanoa asiat suoraan niinkuin ne ovat, eikä pyöriteltäisi asioita kuin puolukkaa pillussa kuten Vanhasen tapana on.
En minä pidä pahana Vanhasen naisseikkailuja, se on terveenmiehen merkki, mutta kyllä Ministerimiehellä on pikkuisen sanoisinko "Höperö"naismaku. Hänellä olisi kyllä mahdollisuus saada muitakin kuin Pärinätytöjä, ei edes meikämannelle vieläkään tällä iällä kelpaisi nuo Vanhasen naiset, mitämieltä olet sinä Sonnimies.????
Jos Vanhasen poliittisetkin näkemykset ovat hänen naismakunsa veroisia, ei voi sanoa, kuin voi maaparkaamme. Älä hyvä mies unta näe Matin Presitentintuolista, jos hänellä on mahdollisuus nousta presidentiksi, niin Myöskin toisella Mtilla on siihen mahdollisuus, siis Matti Ahteella.
Kuitenkin aika on kulkenut näitten molempien Mattien ohi, no Älynpuolesta Ahteenmatilla olisi suuremmat mahdollisuudet kuin Vanhasen matilta, jolta Äly on ollut hukassa jo ajat sitten.
Piilossa,pelkää kait stasi listaa.
Ukkeli. Matin naiset ovat ihan naisen näköisiä, kyllä Sonnimies kelpuutasi ne puutarhajuhliinsa.
Käämi-Matilla ja Pääministeri-Matilla on niin suuri ero, kuin Porchella ja Ladalla.
se huumehörhöilijä poikana, ett semmoista porukkaa, hän käveli edelläni helsingissä, siinä oikea nahjus väänti.
..känä ja ukki ei voi kyllä pimeämpiä ihmisiä olla vaikka voissa paistaa niin totuutta ne ei pysty tunnustamaan vaan pysyvät omissa harhoissaan.
On täysin oikein ja viisainta,että neuvottelijat hoitavat omat hommansa loppuun asti ja sitten vasta vastuun kantajat ja koko maanpäättävät elimet sanovat ja tekevät omat ratkaisut HYVÄ MATTI!!
Ja jos ei tule tuloksia niin silloin viisaammat kuten Matti tulevat hätiin.
Ettekö Te ole jo nähneet, että hallituksessakin sen on turvauduttava Kataisen nuolentaan, että Katainen yrittäisi hänen puolestaa niillä heiveröisilläkin taidollaan pöljälle suomalaiskansalle antaa vastauksia. Suomalaiskansa on pöljää, kun se hyväksyy tällaista ja sen on myös Englantilainen lehti myöntänyt.
Vanhojen miesten tapaan.
ja olen luullut että se on tyhmä mutta nyt
tiedän mitä taas Väyryseen tulee niin viime
viikolla ei ollut tullut mitään viestejä
Karjalan palautuksesta mutta tällä viikolla
ei vakavasti otettavia viestejä entä ensi viikolla
mikä on viisaan ja älykkään ero?
ps. jos ja kun älykkyytesi ei kuitenkaan riitä vastaamaan, niin olisitko hiljaa- kiitos.
Ja on tyhmin kansanedustaja.