Sukulaistyttöni teki itsemurhan aivan äskettäin bentsodiatsepiinijohdoksilla ja muovipussilla.. Hän oli 19 vuotias. Lääkkeet oli varastettu isoäidin lääkekaapista. Tahtoisin ennalta"ehkäisevästi" nostaa kyseisen asian pöydälle. Itsemurhan.
Sukulaisperheessäni on arjen tasapaino luhistunut. Äiti itkee eikä jaksa hoitaa velvollisuuksiaan. Suku ei tue, sillä itsemurha lääkkeillä on häpeä, ja varastelikin vielä. Isä on lukkiutunut henkisesti, ei puhu, ei itke. Sisarukset jäävät kaikessa ymmärtämättömyydessään yksin kun äiti ei pysty selittämään, kertomaan, sillä tähän hänelläkään ei ole vastauksia. Tieto siitä ettei äitinä nähnyt tulevaa, eikä tytär pyytänyt äidiltä apua, pistää äidin ajattelemaan ja syyttelemään itseään, mitä tein väärin? mitä en huomannut?
Eivät lapset ja nuoret aikuiset jotka hautovat itsemurhaa ymmärrä sen traumatisoivaa vaikutusta perheelleen, tai eivät vaan osaa/pysty kuvittelemaan sitä, koska oma tuska on niin suuri ja pois on päästävä. Tuntuu ettei tätä alemmas voi enää vajota.
Tuskallista kiemurtelua pimeydessä päivästä toiseen, mielenterveystoimistoon on jonoja, ystäviä ei ole, tai he eivät enää jaksa/pääse mihinkään nuoren kanssa. Yksinäisyyden tuska on niin valtava ettei ajattele enää rationaalisesti. On vain saatava rauha.
Ohessa kerron hieman surun käsittelyprosessista yleisellä tasolla.
"Läheisen itsemurha jättää jälkeensä tyhjyyden, yksinäisyyden ja epäonnistumisen tunteen, joista selviäminen vie usein vuosia. Yleensä itsemurhan tehneen läheiset tarvitsevat ammattimaista apua: puhumattomuus, syyllisyys, häpeä ja eristäytyminen saattavat johtaa henkiseen tai fyysiseen sairastumiseen.
Useimmiten itsemurha tulee läheisille täytenä yllätyksenä, vaikka jälkeenpäin saatetaan huomata merkkejä, joista aikeet olisi voinut, tai joista ne olisi "pitänyt" ymmärtää. Yleensä itsemurhan tehneet jättävät omaisilleen vain ikuiset, ratkaisemattomat kysymykset ja valtavan syyllisyyden.
Itsemurha on niin vaikea, intiimi, pelottava - jopa häpeällisenä pidetty asia, että tukijoita ja puhekumppaneita voi olla vaikea löytää. Moni haluaisi auttaa, muttei tiedä, miten menetellä näin suuren tuskan edessä. Läsnäolon, halauksen tai kädenpuristuksen sijaan yhteyden pito lopetetaan usein kokonaan, ja jo pelkkä surevaan päin katsominen saattaa tuntua ylivoimaisen vaikealta. Lähiomaiset ymmärtävät menetyksen tuottaman tuskan parhaiten ja ovat useimmiten halukkaitakin jakamaan surevan murheen. Hän tarpoo kuitenkin samassa suossa ja on luultavasti itsekin avun tarpeessa. Kuulijan, joka ystävän tai ulkopuolisen auttajan, olisikin hyvä olla hieman etäämpänä tapahtuneesta
Vähitellen vaimenevia itsesyytöksiä seuraavat väsymys ja lamaannus, jolloin "vain ollaan ja eletään", ajelehditaan ilman selkeää päämäärää. Ihminen tekee arkea rutiininomaisesti, hengittää syvään ja lataa samalla akkuja. Alitajunta työstää uutta elämää, arvomaailma muuttuu ja toipumisprosessissa otetaan ratkaiseva askel voiton puolesta.
Lamaannuksen jälkeen on vuorossa "suostuminen", asian passiivinen hyväksyminen. Sitä seuraa niin kutsuttu aktiivinen hyväksyminen, jolle on tyypillistä tapahtuneen ja oman tilanteen tutkiminen ja arviointi. Prosessin edetessä mielessä alkaa kyteä ajatus todellisesta aktivoitumisesta, ja katse käännetään varovasti kohti tulevaisuutta."
Suututtaa se ettemme voi asialle mitään, tavallisesta ihmisestä ei ole vaikuttamaan yhteiskuntaan, mediaan tai koulutuspaikkoihin. Mutta voimme tarkkailla ympäristöämme ja läheisiämme sisäisellä intuiitiollamme ja ojentaa auttava kätemme. Pelkkä kysymys "mitä sinulle oikeasti kuuluu" voi avata portin josta ihminen voi astua henkisen eheytymisen alkamiseen.
Olkaa ystävällisiä, rehellisiä ja avoimia, älkää jääkö yksin masennuksenne kanssa. Kysykää muilta miten he voivat, niin vastakaikua varmaankin saatte.
Sairastan itse psykoottista depressiota ja työskentelen mielenterveyden hoitoalalla ja olen huomannut keskustelun tai jopa koskettamisen voiman joka tuo edes hetkeksi valoa huoneeseen.
Sukulaisperheessäni on arjen tasapaino luhistunut. Äiti itkee eikä jaksa hoitaa velvollisuuksiaan. Suku ei tue, sillä itsemurha lääkkeillä on häpeä, ja varastelikin vielä. Isä on lukkiutunut henkisesti, ei puhu, ei itke. Sisarukset jäävät kaikessa ymmärtämättömyydessään yksin kun äiti ei pysty selittämään, kertomaan, sillä tähän hänelläkään ei ole vastauksia. Tieto siitä ettei äitinä nähnyt tulevaa, eikä tytär pyytänyt äidiltä apua, pistää äidin ajattelemaan ja syyttelemään itseään, mitä tein väärin? mitä en huomannut?
Eivät lapset ja nuoret aikuiset jotka hautovat itsemurhaa ymmärrä sen traumatisoivaa vaikutusta perheelleen, tai eivät vaan osaa/pysty kuvittelemaan sitä, koska oma tuska on niin suuri ja pois on päästävä. Tuntuu ettei tätä alemmas voi enää vajota.
Tuskallista kiemurtelua pimeydessä päivästä toiseen, mielenterveystoimistoon on jonoja, ystäviä ei ole, tai he eivät enää jaksa/pääse mihinkään nuoren kanssa. Yksinäisyyden tuska on niin valtava ettei ajattele enää rationaalisesti. On vain saatava rauha.
Ohessa kerron hieman surun käsittelyprosessista yleisellä tasolla.
"Läheisen itsemurha jättää jälkeensä tyhjyyden, yksinäisyyden ja epäonnistumisen tunteen, joista selviäminen vie usein vuosia. Yleensä itsemurhan tehneen läheiset tarvitsevat ammattimaista apua: puhumattomuus, syyllisyys, häpeä ja eristäytyminen saattavat johtaa henkiseen tai fyysiseen sairastumiseen.
Useimmiten itsemurha tulee läheisille täytenä yllätyksenä, vaikka jälkeenpäin saatetaan huomata merkkejä, joista aikeet olisi voinut, tai joista ne olisi "pitänyt" ymmärtää. Yleensä itsemurhan tehneet jättävät omaisilleen vain ikuiset, ratkaisemattomat kysymykset ja valtavan syyllisyyden.
Itsemurha on niin vaikea, intiimi, pelottava - jopa häpeällisenä pidetty asia, että tukijoita ja puhekumppaneita voi olla vaikea löytää. Moni haluaisi auttaa, muttei tiedä, miten menetellä näin suuren tuskan edessä. Läsnäolon, halauksen tai kädenpuristuksen sijaan yhteyden pito lopetetaan usein kokonaan, ja jo pelkkä surevaan päin katsominen saattaa tuntua ylivoimaisen vaikealta. Lähiomaiset ymmärtävät menetyksen tuottaman tuskan parhaiten ja ovat useimmiten halukkaitakin jakamaan surevan murheen. Hän tarpoo kuitenkin samassa suossa ja on luultavasti itsekin avun tarpeessa. Kuulijan, joka ystävän tai ulkopuolisen auttajan, olisikin hyvä olla hieman etäämpänä tapahtuneesta
Vähitellen vaimenevia itsesyytöksiä seuraavat väsymys ja lamaannus, jolloin "vain ollaan ja eletään", ajelehditaan ilman selkeää päämäärää. Ihminen tekee arkea rutiininomaisesti, hengittää syvään ja lataa samalla akkuja. Alitajunta työstää uutta elämää, arvomaailma muuttuu ja toipumisprosessissa otetaan ratkaiseva askel voiton puolesta.
Lamaannuksen jälkeen on vuorossa "suostuminen", asian passiivinen hyväksyminen. Sitä seuraa niin kutsuttu aktiivinen hyväksyminen, jolle on tyypillistä tapahtuneen ja oman tilanteen tutkiminen ja arviointi. Prosessin edetessä mielessä alkaa kyteä ajatus todellisesta aktivoitumisesta, ja katse käännetään varovasti kohti tulevaisuutta."
Suututtaa se ettemme voi asialle mitään, tavallisesta ihmisestä ei ole vaikuttamaan yhteiskuntaan, mediaan tai koulutuspaikkoihin. Mutta voimme tarkkailla ympäristöämme ja läheisiämme sisäisellä intuiitiollamme ja ojentaa auttava kätemme. Pelkkä kysymys "mitä sinulle oikeasti kuuluu" voi avata portin josta ihminen voi astua henkisen eheytymisen alkamiseen.
Olkaa ystävällisiä, rehellisiä ja avoimia, älkää jääkö yksin masennuksenne kanssa. Kysykää muilta miten he voivat, niin vastakaikua varmaankin saatte.
Sairastan itse psykoottista depressiota ja työskentelen mielenterveyden hoitoalalla ja olen huomannut keskustelun tai jopa koskettamisen voiman joka tuo edes hetkeksi valoa huoneeseen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
olisin onnellinen jos tekisin itsemurhan ja se vaikuttaisi isääni mitä kyllä epäilen. kaiken sen kärsimyksen jälkeen mitä se on tehnyt miulle.
kun toivo on mennyttä ei siinä oikein puheet auta. ei ainakaan täällä. psykologille ei kannata passittaa minua koska viimeisestä sain melkein kammon.
välittämistä yritin. kyselin miten voit äiti, mitäs tapahtuu. ei ihmiset oikeasti välitä muista. kaikki ovat itsekäitä. yritin/yritän saada äidin välittämään mutta ei se onnistu. enää en halua nousta aamulla sängystä ylös mutta jos äiti sanoo että nouse nyt niin pakko sieltä on nousta. vanhempien sana on laki. jos isä sanoo että olen sairas nii sitten olen. ei miun mielipiteillä ole väliä. unelmat on turhia, ne vain pahentavat oloa kun eivät ikinä toteudu. joutuu vain pettymään.
Minusta itsemurhaa yrittänyt ja siitä vammautunut ihminen pitäisi tappaa valtionavusteisesti jos hän sitä haluaa. Samoin myös armomurhaa pitäisi voida anoa erillisellä lomakkeella. Lomakkeessa olisi tarvittavat tiedot ja perustelu kuolemantoivomukselle. Perusteluiksi riittäisi diagnosisoitu sairaus(masennus, pakko-oireinen häiriö, paniikkihäiriö, yms). Näin ollen ihmisten hyvinvointi lisääntyisi räjähdysmäisesti kun aina kun on paha olla pääsisi pois ja ne jotka haluavat elää saisivat.
Tottakai ikäraja olisi 18 vuotta kun jokainen järkevä aikuinen ihminen koittaisi ensin muita keinoja kuten lääkitystä, avohoitoa ja sairaalahoitoa, nettien vertaistukipalstoja yms. Ja sitten kun on voimat totaalisen loppu saisi ikuisen rauhan.
Näin kenenkään ei tarvitsisi yrittää epätoivoisesti itsemurhaa kun ratkaisu olisi ihan käden ulottuvilla. Tottakai masennuksen diagnosisointi tiukentuisi, mutta niillä joilla on oikeasti paha olla kuuluisi olla itsemääräämisoikeus elämästään. Jos joku haluaa jatkaa elämää, se on hyvä. Taas jos joku haluaa kuolla, sekin on ok. Masennus on sairaus joka on tahdonvastainen kärsimys. Joskus ainut pakokeino on kuolla.
Itse ainakin allekirjoittaisin ko. lomakkeen.
siitä miltä masentuneesta tuntuu, jos olisi mahdollista niin valtio tappakoon jollei itse uskalla..
Minusta tuntuu että jos itsemurha olisi nuin helppo toteuttaa, pienenisivät itsemurhatilastot, koska osa itsemurhan tekijöistä kaipaavat huomiota ja draamaa..
Mutta olisi todella edesvastuutonta että henkisesti epävakaa ihminen saisi oikein lomakkeella vaan tapettua itsensä
Masennus on sairaus, sitä sairastavat ihmiset eivät ole henkisesti terveitä tekemään em päätöstä...
Aivan älytöntä.. ja ikäraja ei todellakaan olisi 18v, sen ikäisistä suurin osa on vielä lapsia ja osa asuu kotonaan vanhempiensa luona..
Joo että ei kiitos armokuolemille ja lomakkeellaitsari-jutuille.. Itse hoitotyöhän en valmistunut siksi että saisin suorittaa eutanasioita, armokuolema on moraalisesti väärin..
roviolla,kuten Kirkko poltti viattomia sairaita ja uhreja aijemmin.Nämä todelliset noidat yhteiskunnassa painavat ihmiset juuri maanrakoon ja masennuksiin kuolonhyppyineen.Nämä noidat tietävät varsin hyvin mitä tekevät ja milläseurauksin.Miksi annatte byrograattien ja muiden keskitason piruilijoiden hypätä silmillenne? Kosksa yhteiskuntamme on täysin mätä.Oikeus apu toimistot ovat aivan samaa mieltä riivaajienne kanssa.Mielisairaalat hoitavat teitä juuri niin kuin pahimmat vihollisenne toivovat,ja kaikki muukin on aivan samaa.Onko viellä joku ihmettelemässäsitten,miksi ihmiset masentuvat ja tekevät itsemurhia?Kansamme kootaan roskapusseihin ja kuljetetaan kaatopaikoille.Kansainvälisyydellenäytetään vihreäävaloa,niin kauan kunnes uupuvat maassamme oman leipänsä hankintaan.Silloin ovat jo byrograatit esimiehineen kaukana täältä nauttimassa matkaeväistään rutikuivasta suomesta.Jos Filmi Apinoiden Planeetta ei ollut Suomesta,niin mistä sitten? Kertokaa Velmut?
Sairastat "psykoottista depressiota ja työskentelet
hoitotyössä.."?!Joko olet täysin pimahtanut tai to-
della törkeä tyyppi.Miten kuvittelet voivasi paran-
taa toisia,kaltaisiasi?Eipä ihme,ettei juuri kukaan
mtt:n asiakas koskaan paranekaan!
Etkö ole kuullut koskaan että mt-ongelmista kärsivät myös töissä olevat ihmiset, johtotason ihmiset, vanhukset.. Mt-ongelmia on jokaisessa ikäryhmässä..
Eikä mt-ongelmaa "paranneta" niinkuin kuvasin, voimme vain auttaa arjen elämässä, ohjata, kuunnella, neuvoa, emme ole taikureita jotka parantavat, SIMSALABIM sinulle vain :)
Olet aika hauska.. Mt-ongelmaisia löytyy varmasti ihan mistä tahansa ympäriltäsi kun kuntelet tarkoin.. Lue kirja maanisdepressiivisesta psykologista.. :)
Jostain syystä luotan mieluummin sellaiseen ihmiseen, joka itsekin kärsii mielenterveysongelmasta tai on kärsinyt sellaisesta; ymmärrystä on enemmän.
Hyvä, Kleopatra, sydän mukana.
kiitos, sellainen hoitaja ymmärtää asiakasta jota hoitaa, kun on itse kokenut kyseisen sairauden..
Olen samaa mieltä :)