Hei,
Yritykseni taitaisi tarvita kohta kiireapulaista (tuttu opiskelija, 1-20 h / kk). Mietin mitä kaikkea velvollisuutta työllistämiseen liittyy.
Riittääkö jos
-teen työsopimuksen
-maksan palkan työntekijälle
-maksan lisäksi ennakonpidätyksen, sotun ja eläkken.
-sovin tapaturmavakuutuksen niiksi päiviksi, jolloin työntekijä työskentelee
-Miten huomioin lomat?
-Mikä on kohtuullinen palkka kun työtä on noin vähän (kuukausipalkkaiselle maksaisin samasta n. 2300 €)?
Tarkoitus siis olisi, että tarvittaessa kutsuisin työntekijän avukseni / tuuraajakseni. Tietenkin koulutan hänet hommaan ja annan työvälineet. Työ tehdään toimistollani tai asiakkaan tiloissa.
-Entä jos haluamme molemmat, että hän tekee omalla tietokoneellaan töitä kotoaan, mitä velvoittaa?
-Mikä on kohtuullista tuossa "tule töihin kun tarvitsen sua" eli enhän mä voi edellyttää, että hän on valmis lähtemään milloin vaan, esim. 3 h varoitusajalla, vai?
Otan tietenkin kaikki faktat selville vielä ennen palkkaamista, mutta nyt kun lasken plussia ja miinuksia, aattelin kysäistä täältä tukea pohtiessani tuoko kiireapu kuitenkin mukanaan liikaa kiireitä.
Kiitos kiireiset yritäjät jos ehditte vastata.
satunnaisen työntekijän palkkaaminen
8
3513
Vastaukset
- tarvitset vain hetkeksi
eikä muita työntekijöitä olen käyttäisin vuokratyövoimaa, tosin firmoissa on eroja joten vertaile kustannuksia etukäteen. Jos tutun otat niin tuntitöihin sopimus ja maksat nuo luettelemasi asiat, mieti kuitenkin kuinka tuttu tuo sinun tuttusi on. Ilkeä tilanne jos hän jääkin sairaslomalle heti aluksi ja joudut maksamaan sovitut tunnit, työterveyshuoltohan kuuluu sinun järjestettäväksi.
Palkan osalta joudut noudattamaan alan minimejä mutta saatko sitten niillä palkoilla ketään töihin? Lähtökohtaisesti tilanne jossa palkkaat työntekijän tulemaan töihin kun tarvitset ei ole laillinen, vuokraamalla tekijän siirrät riskiä vuokrafirmalle. - ja palkkaus
Työsopimus;
tee työsopimus ehdottomasti muotoa; tarvittaessa työhön kutsuttava. Muista kuitenkin, että tällöin työntekijänkään ei aina tarvitse olla käytettävissä. Jos kk-tunnit ovat noin pienet, on tämä oikeastaan ainoa vaihtoehto.
Jos teet määräaikaisen työsopimuksen, täytyy siihen määritellä määräaikaisuuden peruste, sekä tietysti minimi viikkotunnit. Tällöin on myös maksettava noilta tunneilta, vaikkei töitä olisikaan.
Toistaiseksi voimassaoleva työsopimus taas on voimassa toistaiseksi, eikä silloin helpostikaan voi työntekijää irtisanoa. Lisäksi tähänkin tarvitaan minimi viikkotunnit.
Työsopimuksen teon jälkeen otat yhteyttä vakuutusyhtiöön ja otat tapaturma ja työttömyysvakuutuksen. Näiden maksut perustuvat maksettuun palkkaan, joten vakuutus kannattaa olla koko ajan voimassa, kerrot vain pienestä palkkasummasta.
Eläkevakuutusta ei välttämättä tarvitse ottaa, satunnainen voi maksaa esim. Eteran kautta satunnaisia eläkkeitä.
Verottaja; tilitetään ennakonpidätys ja sotu, aina palkan maksukuukautta seuraava kk. 10 pvä.
Tähän saat ns. oma-aloitteisesti maksettavat verot-lomakkeen vero.fi sivuilta. Sitten vuoden lopussa teet verottajalle yhteenvedon maksetuista palkoista.
Lomat; mikäli työntekijä työskentelee työsopimuksensa mukaisesti alle 14 pv, tai 35 h/kk, tästä ei kerry lomaa. Yli 6 h lomanmääräytymisvuoden (01.04-31.03) aikana työskentelevä tienaa lomakorvausta, joka on 9% ansaitusta palkasta. Eli tämän lisäät jokaisessa palkanmaksussa tuon sovitun palkan päälle.
Tuo viimeinen kysymyksesi; vrt tarvittaessa työhön kutsuttava, et voi edellyttää mitään. Näillä antamillasi tiedoilla et voi mielestäni tehdä työsopimusta, joka työntekijää aina velvoittaa tulemaan töihin. Voit joko sopia säännönmukaisesta tuntimäärästä kuuakausittain ja tähän liittää ehtoja varoajoista. Mutta tällöin on myös maksettava palkka, oli töitä ollut tai ei.
Työnteko kotona. Toki voitte sopia, että työnteko tapahtuu työntekijän omilla välineillä ja kotona. Velvoitehan on se, että työt tulee tehtyä. Tälläinen työnteon muoto on toki kirjattava työsopimukseen; tekee töitä kotonaan ja omilla välineillään. Toisaalta tämä on usein tulkittu yritystoiminnaksi, eikä työsuhteeksi.
Hieman tulkinnanvarainen asia.
Kohtuullinen palkka; kuukausipalkkalaisen tuntimäärä vaihtelee alasta riippuen 158-163 h/kk. Tuntipalkka on itsenne päätettävissä, tietysti alan mahdollista yleissitovaa tessiä tutkien, alle sopimusten ette voi mennä.- Työnantajaksi
Todella hyvää palvelua teiltä Arvoisat vastanneet. Kiitos!
- Oon tätä mieltä
Työnantajaksi kirjoitti:
Todella hyvää palvelua teiltä Arvoisat vastanneet. Kiitos!
Vuokratyöntekijä. Säästyt monelta harmilta.
- vuokratyöntekijässä
Oon tätä mieltä kirjoitti:
Vuokratyöntekijä. Säästyt monelta harmilta.
verrattuna esim. siihen mistä tässä topikissa on puhuttu?
- puhuu kokemuksen ääni
Työnantajaksi kirjoitti:
Todella hyvää palvelua teiltä Arvoisat vastanneet. Kiitos!
"Toistaiseksi voimassaoleva työsopimus taas on voimassa toistaiseksi, eikä silloin helpostikaan voi työntekijää irtisanoa. Lisäksi tähänkin tarvitaan minimi viikkotunnit."
Mulla on ollut aiemmin tälläinen työsopimus. Koska työnantajaa ei mikään velvoita kutsumaan töihin, olin pari vuotta 'listoilla' ilman töitä kuitenkin. Kävin parin vuoden jälkeen irtisanomassa itseni. Eli onnistuuhan se työntekijän käyttämättä jättäminen näin, vaikka kivaa se ei työntekijälle ole. - joopa joo
puhuu kokemuksen ääni kirjoitti:
"Toistaiseksi voimassaoleva työsopimus taas on voimassa toistaiseksi, eikä silloin helpostikaan voi työntekijää irtisanoa. Lisäksi tähänkin tarvitaan minimi viikkotunnit."
Mulla on ollut aiemmin tälläinen työsopimus. Koska työnantajaa ei mikään velvoita kutsumaan töihin, olin pari vuotta 'listoilla' ilman töitä kuitenkin. Kävin parin vuoden jälkeen irtisanomassa itseni. Eli onnistuuhan se työntekijän käyttämättä jättäminen näin, vaikka kivaa se ei työntekijälle ole.No tuo oli kyllä sitten omaa tyhmyyttäsi. Ei työsopimusta voi oikeasti sopia ilman että ei sovittaisi työaikaa.
- Anonyymi
Tässä kirjoituksessa on käyty kattavasti läpi työntekijän palkkaamisen vaiheet: https://www.aaltovoima.fi/ensimmaisen-tyontekijan-palkkaaminen-yritykseesi-tarpeellinen-riski-yrityksen-kasvua-varten/
Työsopimuksessa on suositeltavaa olla mainittuna kirjallisesti kaikki mahdollinen, niin ei anneta mahdollisuuksia epäselvyyksien tai erimielisyyksien syntymiselle.
Jos työntekijän palkkaaminen alkaa tuntumaan liian raskaalta tai ongelmalliselta, niin suosittelen kääntymään vuokratyöntekijöiden tai kevytyrittäjien puoleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15013211Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729631Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h969128Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k207766Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386744Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486168Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri193145En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3951252Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71174YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl881016