Ehkäisy on syntiä

Ehkäisemätön

Kysynet lihassa ja vihassa kiehuen että miten se kuuluu luterilaisuuteen?
No se kuuluu kun luulouskoiset käyttävät synnillistä ehkäisyä näin ehkäisevät myös Jumalan tahdon toteutumista omassa ja toistenkin elämässä.
Uudesti kastajat ovat ehkäisyn mestareita ja he perustelevat sitä sanomalla että maailma täyttyisi ihmisillä jos kaikki "paukuttelisivat" uskossa.
Valhekristillisyydessä usko on puutteena se luulo vallitsee ja hallitsee lihallisia uskon eli Jumalaan luottamisen sijasta.
Näitä kurjia kun nyt katselen havaitsen ehkäisyn tuoneen kirouksen niiden harrastajille ja he ovat
käyneet vastenmieliseksi niin moninaisten syntien vuoksi ja missä he ovatkin siellä he levittävät kirousta ympäristöön sillä synnin liha haisee ja kuolleet synnin teot vangitsevat jokaisen joka vain myy itsensä mammonan palvelukseen ja lihallisen hekuman ylläpitämiseen.

18

813

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Larry The Chef

      Mene tohtorille.
      Kerro että on paha olla.
      Tohtori antaa pillerin.
      Sitten on taas hyvä olla.
      Älä puutu toisten tekemisiin.

      • Ehkäisemätön

        eikä pakana tiedä että on ankara käsky nuhdella jumalattomia, syntisiä ja idiootteja?
        Mihin joukkoon kuulut, mussukka?

    • tähtipöllö

      UT:ssa ei vaan ole ehkäisyä kielletty, näköjään et pysynyt laittamaan nytkään raamatun kohtia näkyviin.

      Joten voit hyvin lopettaa omien perinnäissääntöjesi levittelemisen.

      Vl:n yksi harhaoppi; laita haku-koneeseen: melperin lista, niin ymmärrät tätä vl paremmin ja hänen omien tikapuiden rakentamista taivaaseen, missä aina epäonnistuu. (väärää evankeliumi

    • tämä selittää miksi teidän kesäjuhlilla on eniten väkee.minusta ehkaisyllä ei ole mitään tekemistä uskon asioiden kanssa,kysyykö Jeesus viimeisellä tuomiolla et. käytitkö kortsua.... empä usko, vaan miksi et uskonut minuun vapahtajanasi minä olen tie totuus ja elämä,kukaan ei tule isän tykö muutoin kuin minun kautta,

      • Ehkäisemätön

        enkä lessuttelija vaan noudatan Raamattua uskoen Jumalan hoitavan ne mitkä Jumalalle kuuluu.

        Ei kysy mutta sanoo: menkää pois minun tyköni te kirotut...missä on uskosi?

    • Adam

      Vastuu planeettmme hyvinvoinnista on ihmisen, myös ihmisten lukumäärän suhteen. Olemme joka suhteessa itse vastuusssa omasta ja planeetan hyvinvoinnista.

      Näyttää siltä, että uskontoa käytetään vallan välinneeenä planeetan hyvinvointia vastaan.

      Tällä hetkellä meillä on luotettavaa tietoa vähingosta, jotä ihmisten ylimäärä aiheuttaa.

      Kannatta käyttä tervettä järkeä, jonka Luoja on jokaiselle antanut.

      • Ehkäisemätön

        sen on uskottava Jumalan sanaan toteltava sitä sillä muuten helvetti ottaa tykönsä.

        Ehkäisy ei luo hyvinvointia vaan lisää synnin turmelusta kunnes tuomiot tulevat.

        Synnin hapattama järki on alue jossa perkele liikkuu ja vaikuttaa pahan tahtonsa toteuttamista...kunnes tuomiot tulevat.

      • Nimetön
        Ehkäisemätön kirjoitti:

        sen on uskottava Jumalan sanaan toteltava sitä sillä muuten helvetti ottaa tykönsä.

        Ehkäisy ei luo hyvinvointia vaan lisää synnin turmelusta kunnes tuomiot tulevat.

        Synnin hapattama järki on alue jossa perkele liikkuu ja vaikuttaa pahan tahtonsa toteuttamista...kunnes tuomiot tulevat.

        sinun järkesi on mahtanut hapattaa?

      • tähtipöllö
        Nimetön kirjoitti:

        sinun järkesi on mahtanut hapattaa?

        Heidän ainoa perustelunsa on, että vl-seuroissa on näin sanottu.

        He eivät saa edes itse lukea raamattua, siksi vl:lla ei ole mitään mahdollisuutta päästä edes selville vesille.

        "TÖRKEIMMÄT VL-HARHAOPIT
        Kirjoittanut: Melperi1 4.4.2007 klo 14.30

        Vanhoillislestadiolainen herätysliike opettaa mm. seuraavia HARHAOPPEJA:

        1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

        Missään kohden Raamattua ei mainita, että joskus elävä usko rajautuu yksinomaan yhden pienen herätysliikkeen sisälle. Jeesus antoi lähetyskäskyssä kehotuksen julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Tätä kehotusta noudatetaan koko ajan ja ihmisiä tulee uskoon kaikkialla maailmassa.

        Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.

        2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.

        Ei mitään perustetta tällaiselle opetukselle. Kytkeytyy kohtaan 1.

        3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.

        Jumalan valtakunta maan päällä muodostuu kaikista elävässä uskossa olevista ja Kristuksen verellä pestyistä henkilöistä ympäri maailmaa. Tämän joukon päänä on Jeesus Kristus. Jeesus itse sanoi, että älkää uskoko, jos joku sanoo, että Jumalan valtakunta on vain “täällä“.

        4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.

        Tottakai Jumala pystyy pelastamaan ihmissielun. On suurta röyhkeyttä opettaa, että kaikkivaltias ja kaiken luonut Jumala ei pysty tähän. Mihin Jumala ei pysty ilman ihmisen apua?

        5. Jumala ei pysty yksin antamaan syntejä anteeksi. Aina on oltava mukana vanhoillislestadiolainen.

        Samaa röyhkeyttä tässä opissa kuin edellisessäkin. Jeesus opettaa Isä meidän -rukouksessa anomaan syntejä anteeksi suoraan Jumalalta. Raamatun mukainen perusoppi on, että USKO JEESUKSEEN sisältää sekä syntien anteeksiannon että sielun pelastuksen.

        6. Ehkäisy on syntiä.

        Missään kohden Raamattua ehkäisyä ei nimetä synniksi. Vl-saarnaajat ja vastaavat yrittävät epätoivoisesti käyttää tässä harhaopissa mm. kohtia: "Älä tapa", "Täyttäkää maa" jne. Nämä eivät mitkään liity ehkäisyyn eivätkä kiellä sitä.

        =========================

        Kaikki mainitut HARHAOPIT perustuvat SRK:n ja vl-saarnaajien itsekkyyteen. nöyrtymättömyyteen Jumalan edessä, omavanhurskauteen ja hengelliseen korskaan. Heillä on halu syrjäyttää Jumala omalta paikaltaan ja sijoittaa itsensä sille paikalle. Vrt. sielun pelastus ja syntien anteeksi antaminen.

        Kuinka kauan Jumala katselee tätä puuttumatta asiaan? Sitä minä en tiedä. Jumala yksin sen tietää.

        PS. Vl-herätysliikkeen perustaja Lars Levi Laestadius ei opettanut "vain me" -HARHAOPPIA. Sen ovat Oulun veijarit keksineet päissään hänen kuolemansa jälkeen. Tämä tieto perustuu väitöskirjatutkimukseen."

      • tähtipöllö
        tähtipöllö kirjoitti:

        Vl:n naisten oikeusturva on hyvin kyseenalainen ev.lut.kirkossa. Piispat sallivat vl:t opit ev.lut.kirkossa, eikä tuomiokapituli puutu niihin.

        Jos lähdetään tutkimaan uskonnonvapautta vl:n keskuudessa liikutaan islamin tasolla, mutta sen tuomiokapituli myöskin on katsonut läpi sormien.

        Ihmeelliseltä tuntuu, kun piispat taistelevat verissä suin yhden musliminaisen puolesta, vaikka vl:n (n.70 000) naiset ovat paljon suuremmassa kuoleman vaarassa määrättömin raskauksiensa kautta.

        Missä on 2000 -luvun ihmisoikeudet ev.lut.kirkossa?

      • Ehkäisemätön kirjoitti:

        sen on uskottava Jumalan sanaan toteltava sitä sillä muuten helvetti ottaa tykönsä.

        Ehkäisy ei luo hyvinvointia vaan lisää synnin turmelusta kunnes tuomiot tulevat.

        Synnin hapattama järki on alue jossa perkele liikkuu ja vaikuttaa pahan tahtonsa toteuttamista...kunnes tuomiot tulevat.

        Jumala ei suuressa viisaudessaan ole kieltänyt ehkäisyä. Kerroppa, missä kohdassa tämä asia on sanottu. Olet selvasti aivopesun uhri, etkä ajattele omilla aivoillasi.

        Jeesus sanoo: "totuus on teissä". Hän tarkoittaa yksityistä ihmistä ei systeemiä, laitosta tai ryhmää. Ja viellä: "Minä olen teissä ja te minusssa", eli Jumala on ihmisessä. Jumala puhuu yksityisen ihmisen kautta, tulee vain kuunnella itseään.

        Puhut perkeleestä. Näyttää siltä, että ihminen etsii syntipukkia henkimaailmasta omille
        virheilleen.

      • on ihmisellä itsellään

        Mutta ei se poista sitä faktaa, että kristinuskossa ehkäisy on syntiä. Ei ole pakko naida jos ei halua lisää lapsia.

      • tähtipöllö kirjoitti:

        Vl:n naisten oikeusturva on hyvin kyseenalainen ev.lut.kirkossa. Piispat sallivat vl:t opit ev.lut.kirkossa, eikä tuomiokapituli puutu niihin.

        Jos lähdetään tutkimaan uskonnonvapautta vl:n keskuudessa liikutaan islamin tasolla, mutta sen tuomiokapituli myöskin on katsonut läpi sormien.

        Ihmeelliseltä tuntuu, kun piispat taistelevat verissä suin yhden musliminaisen puolesta, vaikka vl:n (n.70 000) naiset ovat paljon suuremmassa kuoleman vaarassa määrättömin raskauksiensa kautta.

        Missä on 2000 -luvun ihmisoikeudet ev.lut.kirkossa?

        Hyvä, kun toit epäkohdan esille. Asialle on vaikea tehdä mitään, koska naiset ovat vapaaehtoisesti liittyneet lahkoon. Tosin sieltä pois pääseminen on tuskallista, on melkein muutettava paikkakuntaa. Islamissa ei ole mitään pakotietä. Asia pitäisi tuoda julkisuuteen. Ehkä kirkko pelkää menettävänsä jäseniä, jos epäkohtia tuodaan esille.

    • hjj

      lihan hekumaa ei sinuakaan olisi siitetty, etkä nyt olisi siinä muita kiroamassa.

      • Minä vain

        mitä erikoista tuossa kirjoituksessa oli muuta kuin tyhmyyden ylistystä.
        Parannus on välttämätöntä vähäjärkisillekin.

    • JA sen synnin palkka

      on Raamatun mukaan kuolema!

      • tähtipöllö

        Sinulla ainakin on opit ilman UT:n vahvistuksia,

        siksi sinulta on totuus ehkäisty pahemman kerran.

        Olet varmaan ihan mukava ihminen, mutta kun olet nielaissut vl:n opit ja siksi pidät niitä Jumalan sanana. Ihminen, joka on tehnyt käskyjen täyttämisestä (perinnäissääntöjen) pelastuksen ehdon on melko vaikea saada ymmärtämään ja luopumaan niistä harhoistaan. Myös se käy ylpeyden päälle kovasti.

        Vl:t on opetettu, että on syntiä;
        1.) Ei saa tutkia seuroissa annettuja opetuksia, on ihminen kuin kala katiskassa.
        2.)Ei saa ottaa mitään vastaan ulkopuolisilta, koska muut Jeesukseen uskovat ovat matkalla helvettiin. (vl:n "vain me pääsemme taivaaseen" -oppi)
        3.)Vl:t eivät saa lukea Raamattua, eivätkä tiedä,että UT:n olevan tarkoitettu tähän aikaan. He kahlaavat VT:ssa ja ymmärtämättä sen vertauskuvannollista merkitystä meille UT:n uskoville(1.Piet. 3:21), puhumattakaan asioita mitä ei Jeesus enää vahvistanut meille tai mitkä eivät enää kuulu meille lainkaan Uuteen liittoon.

        Ottaisit piispaan yhteyden ja pyytäisit häneltä raamatun opetuksen ehkäisyyn tai alkaisit lukea edes UT:a.

      • Ei tässä

        mitään eksyttäjäpiispoja tarvita. Osaan lukea Raamattua ihan itsekin. JA luotan paaviin enemmän kuin lahkolaispiispoihin.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      3720
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3321
    3. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      56
      3037
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      2908
    5. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      16
      2848
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2700
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      44
      2340
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      38
      2232
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2095
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      1879
    Aihe