Heippa!
Tällaista kyselisin että onko kukaan kasvissyöjä joka on sairastunut, lähinnä että onko ollut pitkään vegaani (esim 10v) ennen sairastumista?
Kiinnostaa koskien tutkimuksia homokysteiinistä parkinsonin mahdollisena aiheuttajana.
Sitähän aiheuttaa (tasoa nostaa) eläinvalkuainen lähinnä siis liha ja eniten meijeri-tuotteet.
Kasvissyöjille tai erityisesti vegaaneille jotka eivät maitotuotteitakaan käytä, ei homokysteiinin taso nouse ainakaan tuosta syystä, tosin homokysteiinin määrä plasmassa on perinnöllinen (siitä on tieteellinen näyttö, parkinson-jutusta ei) ja eläinvalkuainen sitten vain lisää sitä jos sellaista ravintoa paljon käyttää.
Niin, odottelen vastauksia koska tämä kiinnostaa.
Läheinen sukulainen sairastui nuorena, hän eli hyvin terveellisesti lukuunottamatta ravintotekijöitä, pihvit ja maito maistuivat mutta eihän niitä voisi vaarallisiksi uskoa koska suomessa se on perusravintoa.
Näissä tutkimuksissa myös kerrottiin että B-vitamiini (b5 muistaakseni)alentaa tuon myrkyllisen aineen pitoisuuksia ihmisessä, syökö kukaan säännöllisesti paljon b-vitamiini valmisteita?
Onko kasvissyöjiä sairastuneita?
19
2501
Vastaukset
- Kukka
En ole kasvis syöjä. Itse epäilen torjunta-aineita joita maalla on pellolla käytettävä satoa saadakseen
B vitam. käytän neurologi suositteli ja sanoi pitää olla Foolihappoa B vitamiinissä. Jos ei kalaa syö 2 * viikossa niin öljyä lusikallisen tai omega tbl. - Marttui
Minkä vuoksi jotkut lopettavat lihan syömisen sairastuttuaan Parkinsoniin? Miten se vaikuttaa?
- äidin tyttö
Äitini Parkinson todettiin 8 vuotta sitten. Oli juuri päässyt eläkepäiviä nauttimaan. Äitini oli kasvissyöjä viimeiset 25 vuotta ainakin. Joi kahvia kohtuudella, käytti vähän maitotuotteita, koska hänellä oli laktoosi-intoleranssi. Ei tupakoinut, ei juonut. Käytti ravinnon lisänä Multivita-tabuja, B-vitamiinia nappaili myös.
Kalkkipillereitä D-vitamiinilla otti myös.
Nukkui riittävästi, käveli paljon. Käytti kasvirasvoja ainoastaan. Nautti tummaa suklaata kohtuudella. Söi kalaa 3 kertaa viikossa jne..
Tauti tuli, vei hetkessä huonoon kuntoon, kidutti viimeiset 3 vuotta vieden ilmeet, liikuntakyvyn, puhekyvyn ja lopulta kyvyn niellä.
Kuolema kävi viikko sitten kylässä. Olen surullinen, vihainen ja järkyttynyt ja pelkään hiukan että kohtaloni on sama.
En siis aio elää ihan noin terveellisesti. Toivon että lääketiede löytää pian syyn tautiin ja keinot sen välttämiseen puhumattakaan lääkkeistä joilla tauti voitetaan.- parka
sama kohtalo melkein prikulleen äidilläni. Parkinson todettiin hänellä myös suunnilleen 8 vuotta sitten. mistä viimeiset 3 vuotta laitoshoidossa, ja runsas vuosi täysin petipotilaana. Kuoli viime viikolla.
vei kiihtyvällä tahdilla ensin liikuntakyvyn sitten puhekyvyn. lopuksi nielemiskyvyn. kuolema lopulta armahti. - ja vainajat
parka kirjoitti:
sama kohtalo melkein prikulleen äidilläni. Parkinson todettiin hänellä myös suunnilleen 8 vuotta sitten. mistä viimeiset 3 vuotta laitoshoidossa, ja runsas vuosi täysin petipotilaana. Kuoli viime viikolla.
vei kiihtyvällä tahdilla ensin liikuntakyvyn sitten puhekyvyn. lopuksi nielemiskyvyn. kuolema lopulta armahti.Entäs kasvissyönti, joka oli tässä aiheena?
- parka
ja vainajat kirjoitti:
Entäs kasvissyönti, joka oli tässä aiheena?
kyllä äiti kasviksia söi, sillon kun vielä ylipäätään mitään pysty syömään.
vaikka ei täysin jänis ollutkaan.
ja hoitolaitoksissa ei annettu omasta keittiöstä juurikaan kasviksia.
jos joskus oli, niin hoitaja sanoi että äiti ei pysty niitä syömään.
ja kun me veimme äidille ruokaa, niin hoitajat siitäkin moittivat. - minä_-
parka kirjoitti:
kyllä äiti kasviksia söi, sillon kun vielä ylipäätään mitään pysty syömään.
vaikka ei täysin jänis ollutkaan.
ja hoitolaitoksissa ei annettu omasta keittiöstä juurikaan kasviksia.
jos joskus oli, niin hoitaja sanoi että äiti ei pysty niitä syömään.
ja kun me veimme äidille ruokaa, niin hoitajat siitäkin moittivat.Mun isällä oli kans parkinsonin tauti, eli terveellisesti, tosin stressiä oli työstä varmaan kun sitä oli niin paljon ja eläinkunnan tuotteet kyllä maistui.
Isä sairastui nuorena, joten yritän itse syödä mahollisimman terveellisesti.
Ainakin eläinproteiinit happamoittaa elimistöä ja happamuus on soluille myrkkyä. Kasviksista saa paljon vitamiinia ja kuituja jolla suoli toimii ja puhdistuu. Ja lohesta (vaikkei kasvis olekaan) arvokkaita rasvahappoja.
Isä sairasti diagnoosin kanssa 20 vuotta, yhteensä oireiden kanssa 30 vuotta. Keuhkokuume vei.
Toivon todella että taudin syy selviää. - fsdfsdaf
minä_- kirjoitti:
Mun isällä oli kans parkinsonin tauti, eli terveellisesti, tosin stressiä oli työstä varmaan kun sitä oli niin paljon ja eläinkunnan tuotteet kyllä maistui.
Isä sairastui nuorena, joten yritän itse syödä mahollisimman terveellisesti.
Ainakin eläinproteiinit happamoittaa elimistöä ja happamuus on soluille myrkkyä. Kasviksista saa paljon vitamiinia ja kuituja jolla suoli toimii ja puhdistuu. Ja lohesta (vaikkei kasvis olekaan) arvokkaita rasvahappoja.
Isä sairasti diagnoosin kanssa 20 vuotta, yhteensä oireiden kanssa 30 vuotta. Keuhkokuume vei.
Toivon todella että taudin syy selviää.olen lähes 100 prosenttisen varma että Parkinson -taudin taustalla on päähän kohdistuneet "vammat".
Äitini sairasti aivoverenvuodon ja vajaa pari vuotta tuon jälkeen todettiin Parkinson tauti.
Äitini täti niinikään joutui aivoleikkaukseen, minkä jälkeen kolmisen vuotta - todettiin Parkinson tauti.
Lisäksi olen ollut kirjeenvaihdossa kolmen parkinson tautia sairastavan omaisen kanssa, ja kaikilla on ennen taudin toteamista ollut joku päänvamma. - Ajatus ylöspäin
fsdfsdaf kirjoitti:
olen lähes 100 prosenttisen varma että Parkinson -taudin taustalla on päähän kohdistuneet "vammat".
Äitini sairasti aivoverenvuodon ja vajaa pari vuotta tuon jälkeen todettiin Parkinson tauti.
Äitini täti niinikään joutui aivoleikkaukseen, minkä jälkeen kolmisen vuotta - todettiin Parkinson tauti.
Lisäksi olen ollut kirjeenvaihdossa kolmen parkinson tautia sairastavan omaisen kanssa, ja kaikilla on ennen taudin toteamista ollut joku päänvamma.Kyllä kait melkein kaikilla juopoilla olis Parkkis jos aivoihin kohdistunut täräys aiheuttais taudin synnyn? - Kasvissyöjä olin minäkin yli 5 vuotta ja kahvia en ollut juonut yi 20 vuoteen ja alkoholia en ollut käyttänyt paria humala kokeilua enempää. Ja silti juttu puhkes. Itse ajattelisin että syynä on leikkaus ja veren lisäys, tai viirus veren lisäyksestä tai jostain muusta. Perinnöllisyyttä ei kohdallani ole. Luin kerran Parkkis lehdestä että: "Parkinsson valitsee parhaat". -Taitaa olla totta?
- Parka
Ajatus ylöspäin kirjoitti:
Kyllä kait melkein kaikilla juopoilla olis Parkkis jos aivoihin kohdistunut täräys aiheuttais taudin synnyn? - Kasvissyöjä olin minäkin yli 5 vuotta ja kahvia en ollut juonut yi 20 vuoteen ja alkoholia en ollut käyttänyt paria humala kokeilua enempää. Ja silti juttu puhkes. Itse ajattelisin että syynä on leikkaus ja veren lisäys, tai viirus veren lisäyksestä tai jostain muusta. Perinnöllisyyttä ei kohdallani ole. Luin kerran Parkkis lehdestä että: "Parkinsson valitsee parhaat". -Taitaa olla totta?
Kirjoitinkin että pään "vammat". Pelkät juoppojen pään kolhimat eivät mielestäni ole sitä.
Aivoverenvuoto potilaistakaan kaikkien en väitä sairastavan Parkinson-tautia.
Mutta kaikilla minun tietämilläni Parkinson potilailla (ja niitä ei ole yksi tai kaksi, vaan enemmän) on taustalla aivoleikkaus tai muu vakavempi aivovamma. Nih.
- Se luetun ymmärtäminen, se luetun ymmärtäminen - - Ajatus ylöspäin
Parka kirjoitti:
Kirjoitinkin että pään "vammat". Pelkät juoppojen pään kolhimat eivät mielestäni ole sitä.
Aivoverenvuoto potilaistakaan kaikkien en väitä sairastavan Parkinson-tautia.
Mutta kaikilla minun tietämilläni Parkinson potilailla (ja niitä ei ole yksi tai kaksi, vaan enemmän) on taustalla aivoleikkaus tai muu vakavempi aivovamma. Nih.
- Se luetun ymmärtäminen, se luetun ymmärtäminen -Anteeksi kun en ymmärrä mielestäsi lukemmaani. Minullakin kun on tämä "päänvamma" mustassa tumakkeessa latinaksi supstansia nigra tai tuonne päin. Olen tavannut erill. kuntoutus ym. kokoontumisis minäkin useita vaivan omaavia, ja kenelläkään heistä ei kertomustensa mukaan ollut kirjoittamisia vaivoja. Kirjoitat: "-Se luetun ymmärtäminen, se luetun ymmärtäminen-". Mistähän löytyis niin "yli nokkela luetun ymmärtäjä" että kertois ja tiedottais mistä Parkinsonin tauti saa pysyvän syntynsä.
- Ajatus ylöspäin
Ajatus ylöspäin kirjoitti:
Anteeksi kun en ymmärrä mielestäsi lukemmaani. Minullakin kun on tämä "päänvamma" mustassa tumakkeessa latinaksi supstansia nigra tai tuonne päin. Olen tavannut erill. kuntoutus ym. kokoontumisis minäkin useita vaivan omaavia, ja kenelläkään heistä ei kertomustensa mukaan ollut kirjoittamisia vaivoja. Kirjoitat: "-Se luetun ymmärtäminen, se luetun ymmärtäminen-". Mistähän löytyis niin "yli nokkela luetun ymmärtäjä" että kertois ja tiedottais mistä Parkinsonin tauti saa pysyvän syntynsä.
Haluan vielä lisätä edell. kirj. Ihmisiä ne juopotkin on; julkiset, niinkuin kaappijuopotkin. Ja samoista materiaaleista heidänkin aivonsa on muodostunut kuin sellaisten joilla on "täydellinen luetun ymmärtäminen hanskassa".
Tzemppaillaan ja ihmetellään, ja annetaan sama vapaus toiselle mitä itse toteutamme. - Nim. Omilla aivoilla ajattelua ja Parkinson kokemuksia ihmetellen ja ajatuksia kirjoitellen.
- Mari.v.m54
Minulla todettiin Parkinson viime kesänä, 52-vuotiaana. Kaipa se oli ollut jo muutaman vuoden, mutta kun olin vastikään saanut myös diabetesdiagnoosin, muut oireet jäivät varjoon. Olin normaalipainoinen, aikaisemmin paljonkin urheilua harrastanut, pyöräilevä (oireet huomasinkin kun pyöräily vaikeutui), sekaruokavalioinen jne. En tiedä, mistä syystä olisin saanut Parkinsonin? Kävin MRI ja SPECT -kuvauksissa, mitään erityistä ei löytynyt - taudin lisäksi. Aivot olivat kuulemma kauniit :-/ Syön nyt Sifrolia 3 x 0,35 mg. Lisäksi B6 ja B12 vitamiinia sekä E-Epa 650 mg rasvahappoa, nämä lisäravinteet ihan omasta tahdosta... En tiedä hyödystä, mutta ei kai ole haitaksikaan.
- Pupurikko
Löysin vanhan viestiketjun Oma tilanteeni se, että homokysteiiniarvot koholla, pientä muutos aivojen gammakuvassa ja epäily ollut siis parkinsonintaudista, muttei vielä diagnoosia...Kasvissyöjä olen ollut 37 vuotta...just:-)...kaikenlaista, mutta ehkäs illä B-vitskun putteella sitten yhteys....
- uytyiuhhvc
Oletko syönyt B12 vitamiinia pillereinä? Kasvissyöjillä tuo vitamiini vähenee ja siitä on haittaa.
- Pupurikko
No satunnaisesti olen syönyt. Nyt on neurobion forte sitten lääkärin määräämänä. "Hassulta vaan tuntuu, jos tuo ruokavalio on aiheuttanut taudin, kun näköjään kovasti nyt yhdistetään B-vitamiinin puutetta parkinsoniin, ainakin mitä olen googletellut. Edelleen pääosin kasvissyöjä tietenin, paitsi siis noita nappeja ja kalaa lisännyt sitten ruokavalioon, jospa tuo pysähtyisi tuo homma:-)...kovasti hankalaa elää epäilyksen kanssa ilman diagnoosia. hidasta on...
- Pupurikko
Tuo homokysteiini-tutkimus aiheena todellakin hullunkurinen, koska sanotaan,e ttä lihann valkuainen nostaa tasoa ja toisaalta sitten taas kasvisyönti...itselläni tuo rvo 16, eli yli viitarvojen, mutta en tosiaan teini-iän jälkeen ole grammaakaan lihaa syönyt ja maitotuotteitakin meklo vähän...vähän tuntuu olevan vielä tieto tuosta asiasta hakusessa. B-vitamiinivalmisteiden syönnissä se huono puoli, että ainakin minulla aiheuttavat todella huonen, pahoinvoivan ja pöpperöisen olon ja jopa neurologisia oireita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704908Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113339Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j192584Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561663- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441326- 941292
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2171047Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.71975IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51875