Olen kohta parikymppinen nuori mies ja ison kooni takia ei kumppania ole kohdalle sattunut, on nii hiton masentavaa kun ei ole sitä jolle puhua, työt ei kiinnosta sitten yhtään kuin ei moni muukaan asia. Kaikki tuntuu vaan niin hiton turhalta ja joskus nukkumaan mentyä sängyssä miettii että kuinka paljon helpompaa olisi jos ei tarvitsisi enään herätä, aamuisin ajattelee että "taas yksi paska päivä edessä", tämä ei taida ihan normaalia olla. kun olis se ihminen jonka kanssa olla ja viettää henkevää aikaa ja jolle puhua mistä tahansa, mutta olen tosi ujo uusissa tuttavuuksissa ja itsetuntoni on täysi nolla. mutta "ruman ja ison" ulkonäköni takia naiset ei varmasti tule lähellekkään ja jos tulee niin itse hakeudun pois, on minulla joitain kavereita joiden kanssa tulee aikaa vietettyä välillä mutta se ei yksinäisyyttä vie mihinkään ja jopa heidän seurassa masentaa usein koska heillä kaikki on tyttöystävät ja menee iha ok. kun vain olisi edes naispuolinen ystävä jolle puhua mistä tahansa ja johon kehkeytyisi 100% luottamus suuntaan ja toiseen, ja jonka kanssa voisi viettää aikaa paljon, olla ja jutella, haaveita... haaveita... ja varmasti turhia, "jos kerran tähänkin asti, miks ei myös tästä eteenpäin"... niin se taitaa olla.
Yksin nyt ja varmaan tulevaisuudessa
Jonttuh
111453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
naisia.
olet varmasti tuollainen, toisilla on paha olo ja tälläisiä saa vastaukseksi, kiitos... ei mistään..
No kirjottelen nyt vaan jotain.. Mulla vähän sama juttu.. kai.. tai siis tosi yksinäistä. Ei oo itseasiassa ketään kelle puhua mistään. Oon vasta seittemäntoista ja tuntuu tosi pahalta aina jäädä himaan vaan ku tietää että muut menee jonnekin pitää hauskaa kavereiden kanssa. Olis niin upeeta että sais puhua jollekin ihan mitä vaan, ilman että joku kattoo vinoon. En mä tiä, ehkä mä en ees osaa olla muitten seurassa enää. Omasta mielestä mä olen kyllä ystävällinen ja ajattelen ennen kun sanon, mutta jotenkin mulle ei oo vaan niitä kavereita riittäny.
sama juttu myös, olen mielestäni kanssa rauhallinen ja kuuntelen muita. en edes muista olenko tosissaan suuttunut joskus jollekkin, en taida. tuntuu että meidän ongelma on liika ajatteleminen. en tie, on vaan niin vaikeeta. oletko poika/tyttö?
Mä olen jo 'aikuinen' nainen mutta kirjoituksesi pisti ajattelemaan sitä että jos olet iso kokoinen niin eihän se voi olla este millekkään, vai kässäsinkö väärin ?
Toisaalta eikö jonnekkin paikkoihin, kapakkaan, leffaan yms. voi mennä yksinkin ja ehkä siellä sitten sattuu joku joka on myös puhekumppania vailla. Se on ns. aikuisena helpompaa kun ei ole väliä, eikä pitäisi mun mielestä olla nuorempanakaan, että miten joku vastaa jos heitän jotain jollekkin tuntemattomalle, en tietenkään mitään epäystävällistä vaan jotain vaan jos puhututtaa, ehkä se on niin että 'aikuisena ' pohja on jo käyty ja varmuus noussut niin ettei ole toisten armoilla vaan itsensä herra...en tiedä, sitäpaitsi onhan sulla näemmä tosi mielenkiintoinen harrastus joka antaa sinulle ja kavereillesi iloa. Eli nähtävästi kaipaat lähinnä tyttöseuraa, joten tytöt herätys ja kertokaa mikä mättää, miksi ujostelette sanoa jotain myönteistä toiselle ihmiselle, koskee kyllä myös poikia ;)
Tsemppiä sinulle, olet fiksu kaveri ja elämä näyttää vielä auringon säteensä sinulle, niin se tekee minullekkin 'vielä' ;-)
Joo mutta kai tää tästä joskus alkaa menemään eteenpäin, toivoa kyllä riittää.. onneks, muuten ei varmaan jaksais. Koulu vie onneks aikaa, mutta sitte viikonloput on vaikeita. Miten sulla? Joo tyttö olen. Ennen pienempänä oli kyllä kavereita, mutta sitten on jotenkin vaan erkaantunu. Ja joskus tuntuu jopa kaveriporukassakin yksinäiseltä. Outoa.
Niin, toivo rupee olemaan täällä päässä aika vähissä, mutta ei kuitenkaan mieleeni tulisi tehdä itselle mitään, erään artistin sanoja lainaten: "tuolla on kuulemma jossakin taivas, mutta kun en edes jaksa kulkee niin kauas". ja joo tiedän miltä yksinäisyys tuntuu jopa kaveriporukassa, koen sitä todella usein, mulla ei ole koulua, ei töitä tai juuri muutakaan ihmeellistä kun ei yksinkertaisesti voimat riitä tekemään mitää, ei kiinnosta, ei huvita, masentaa vaan. kumpa joskus näitä päiviä saisi muistella nauraen. ei tästä taida henkisellä tasolla alemmaksi päästä.
Niin, no mutta oliko sulla harrastuksia?
Mulle tulee aina semmosia vaiheita, että mä päätän jotain, että otan vaikka itteäni niskasta kiinni ja alotan uuden harrastuksen, tai sitten meen vaan pokalla jutteleen jollekkin tuntemattomalle.. yleensä ne kattoo kieroon, mutta ei se mitään. Positiivisuus auttaa tosi paljon, jos oikeesti ajattelee ettei mistään mitään tuu, niin eihän siitä tietenkään sillon mitään tulekkaan. Pitäis enemmän ehkä sitten asettaa ittelle rajoja, ni siitä vois kanssa sitten rohkaistuakin.
Ootsä ihan niin masentunut, että voi sanoa että on masentunut?
niin masentunut että voi sanoa olevansa. kyllä voi sanoa että olen masentunut, kun ajattelee ettei mistään tule mitään niin ei tietenkään tule. joskus oon ajatellu toisin mutta jatkuvat kolaukset omatuntoon saa ihmisen kuin ihmisen kaatumaan, ja sieltä on vaikea nousta kun ei ole ketään joka auttais. ei ole ketään joka antaisi motivaation tehdä jotain parempaa, ei ole mitään syytä...
Onko sulla meseä? Halusin sanoa pari asiaa :)
Elämäsi näyttää osittain samalta kuin mun... mut osa asioista on päinvastoin :) En viitsi laittaa tähän omaa meseä kun siinä näkyy koko nimi
on minulla mese ja osoite on [email protected]