Olo on niin turhautunut. Niin väsynyt omaan kuvaan.
Olen kärsinyt syömishäiriöistä kauan. Anoreksiaan en koskaan ole vaipunut, kiikun alipainorajalla.
Luut loistavat hartia-arealla, mutta reidet tekevät pahaa.
En jaksaisi laihduttaa, ahmia, oksentaa. Haluaisin olla pieni, hento, kaunis.
En jaksa oireita; väsymystä, kiukkuisutta, rytmihäiriöitä, kipuja, palelua..
Tuntuu, että joka päivä kaikki vanhat haavat aukeaa. Kuinka teki mieli heittäytyä auton alle, kuinka paha olo itkettää.
Asun poikakaverin kanssa saman katon alla. Hän ei tiedä lainkaan, että oksennan vielä nykyäänkin. Hän itse syö paljon, hyvin paljon, ja on hoikka. Kokkaan mieluusti hänelle kaikkia herkkuja ja tyydyn itse porkkanaan. En jaksa koko aikaa kommentteja ja kuittailuja kuinka olen ailahteleva ja kiukkuinen. ..Verensokerini vain on alhaalla ja minäkuva sattuu. Sitten poika syyttää itseään,että tekee kaiken väärin. Hän ei tiedä, mitä pääni sisällä tapahtuu. Hän tietää vain, että haluan hieman laihtua, hän ei tiedä, mitä paha masennus on. Mitä lihavuudenpelko on.
Hän ei tiedä, kuinka paha olo minulla on.
En pysty puhumaan kenellekään, kavereita ei ole lainkaan. Psykologille on uusi lähete.. Kun vain saisi voimia varata aika.
Sekavaa? Anteeksi.. Väsyttää ja masentaa. :(
Olen kärsinyt syömishäiriöistä kauan. Anoreksiaan en koskaan ole vaipunut, kiikun alipainorajalla.
Luut loistavat hartia-arealla, mutta reidet tekevät pahaa.
En jaksaisi laihduttaa, ahmia, oksentaa. Haluaisin olla pieni, hento, kaunis.
En jaksa oireita; väsymystä, kiukkuisutta, rytmihäiriöitä, kipuja, palelua..
Tuntuu, että joka päivä kaikki vanhat haavat aukeaa. Kuinka teki mieli heittäytyä auton alle, kuinka paha olo itkettää.
Asun poikakaverin kanssa saman katon alla. Hän ei tiedä lainkaan, että oksennan vielä nykyäänkin. Hän itse syö paljon, hyvin paljon, ja on hoikka. Kokkaan mieluusti hänelle kaikkia herkkuja ja tyydyn itse porkkanaan. En jaksa koko aikaa kommentteja ja kuittailuja kuinka olen ailahteleva ja kiukkuinen. ..Verensokerini vain on alhaalla ja minäkuva sattuu. Sitten poika syyttää itseään,että tekee kaiken väärin. Hän ei tiedä, mitä pääni sisällä tapahtuu. Hän tietää vain, että haluan hieman laihtua, hän ei tiedä, mitä paha masennus on. Mitä lihavuudenpelko on.
Hän ei tiedä, kuinka paha olo minulla on.
En pysty puhumaan kenellekään, kavereita ei ole lainkaan. Psykologille on uusi lähete.. Kun vain saisi voimia varata aika.
Sekavaa? Anteeksi.. Väsyttää ja masentaa. :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
moi sinä,joka joudut salamaan niin monilta.Olen varmaan saanut aurinkoisen luonteen ja uskon,et jokaisella päivällä on tarkoitus.Niin sinunkin elämällä.Katso tuon ongelman yli.Näe mitä hyvää,mitä
"plussaa sun elämässä on.Mieti kuka vaatii sun olemaan täydellinen.Ja onko täällä maanpäällä oikeasti yhtään täydellistä.Mulla on esim.lattarinnat,kun on neljä lasta imettänyt.Ja näitten kans on elettävä.Mutta lapsiani en ikinä muhkeisiin rintoihin vaihtaisi!!en ikinä.
Aurinko paistaa vaikka kylmyys saapuu,syksy tulee
ei mulle paras vuodenaika,mutta siihen auttaa ystävät ja kaikenlaista mitä elämässäni on.Toivon sinun kaikesta sydämestäni saavan vaikka tästä voimaa löytää haluja muuttaa elämäsi suuntaa!
... niin tuttua.
Mulla tätä takana vasta jotain 9 kk: kaloreiden laskemista, jokapäiväistä miettimistä että mitä ja minkä verran uskaltaa syödä ettei vaan alkaisi lihoa... En ahmi enkä oksenna, vaan syön hyvin säännöllisesti 4 krt/pv joista 1 lämmin ruoka, ja hyvin tiukat säännöt on sille mitä ja minkä verran mihinkin kellonaikaan saa syödä. Vain lämmin ruoka vaihtelee ja se ahdistaa välillä perkeleesti, kun koskaan ei voi sit tietää paljon siinä on kaloreita...
Paino on mennyt alipainon puolelle, anoreksian rajoille. Luut paistaa yläkropasta ja myös lantion alueelta, avomies kauhistelee ja on huolissaan ja kärsii mun kiukunpuuskista vaikka on tähän täysin syytön. Ja mä haluaisin lopettaa tämän mutta en pysty, en saa otettua sitä ylimääräistä leipäpalaa vaikka itseäkin välillä inhottaa olla tällainen. Ja joka päivä pakko liikkua rankasti vähintään tunti, muuten tulee julmettu ahdistus.
Silti aina kun vaaka näyttää vähän vähemmän, ajattelen että Hienoa, syömiseni on omassa kontrollissani eikä kroppani tarpeet määräile mua! Ja samalla olen helvetin peloissani tästä, kun kuitenkin tajuan että loputtomasti ei voi laihtua. Nykyisin palelen melkein koko ajan, sormet varpaat ja nenä jääkylmät, välillä tuntohäiriöitä sormissa.
Voimia toivon sulle ja kovasti, ja itselleni myös, niin paljon mä tätä vastaan kuitenkin yritän tapella vaikka tuntuu että syvemmälle oon nyt taas vaan menossa.