Hallituksen yhteneväinen linja, onko sitä?

Kokoomus sooloilee Hallituksessamme ja antaa omia lausuntojaan joka paikkaan puolueena - ei koko kansaa edustavana ja yrittää kerätä medialta tällä tavalla irtopisteitä puolueelleen.

Pääministerimme Vanhanen sanoutui irti kokoomuksen linjasta, että Suomen kolminkertainen turvallisuusuhka on ainoastaan Venäjä, Venäjä, Venäjä ja muita uhkia lintukodossamme ei olisi. Presidenttimme Halonen on Vanhasen kanssa samaa mieltä ja on korostanut, että ulostuloissa on noudatettava Suomen yhteneväistäistä linjaa, toki henkilökohtaiset korostukset sallien.

Nykykokoomukselle ei oikein ole auennut hallituspelisäännöt ja kokoomus ei muistakkaan, että kokoomuksen pitäisi edustaa koko Suomen kansaa ja antaa lausuntoja myös sen mukaisesti.

Kokoomus on useinkin osoittanut puolueena yhteistyökyvyttömyyttä ja on yleeensä ollut sanelupolitiikkan kannattajia. Niin kuin nytkin tässä turvallisuusuhittelussa Venäjää kohtaan, kyllä näitä asioita pitäisi kokoomuksenkin pystyä fiksummin hoitamaan - ei näin tökerösti. Kokoomuksen näyttävää kiilautumista USA:n kylkeen sotaisissa asioissa suurin osa Suomen kansasta ei hyväksy.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kypärä ja liperi kirjoitti:

Kokoomus sooloilee Hallituksessamme ja antaa omia lausuntojaan joka paikkaan puolueena - ei koko kansaa edustavana ja yrittää kerätä medialta tällä tavalla irtopisteitä puolueelleen.

Pääministerimme Vanhanen sanoutui irti kokoomuksen linjasta, että Suomen kolminkertainen turvallisuusuhka on ainoastaan Venäjä, Venäjä, Venäjä ja muita uhkia lintukodossamme ei olisi. Presidenttimme Halonen on Vanhasen kanssa samaa mieltä ja on korostanut, että ulostuloissa on noudatettava Suomen yhteneväistäistä linjaa, toki henkilökohtaiset korostukset sallien.

Nykykokoomukselle ei oikein ole auennut hallituspelisäännöt ja kokoomus ei muistakkaan, että kokoomuksen pitäisi edustaa koko Suomen kansaa ja antaa lausuntoja myös sen mukaisesti.

Kokoomus on useinkin osoittanut puolueena yhteistyökyvyttömyyttä ja on yleeensä ollut sanelupolitiikkan kannattajia. Niin kuin nytkin tässä turvallisuusuhittelussa Venäjää kohtaan, kyllä näitä asioita pitäisi kokoomuksenkin pystyä fiksummin hoitamaan - ei näin tökerösti. Kokoomuksen näyttävää kiilautumista USA:n kylkeen sotaisissa asioissa suurin osa Suomen kansasta ei hyväksy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu