Kuulin eilen radiosta kuinka vippipaikkojen määrä on kasvanut huimaa tahtia. Onko muka totta, että jotkut paikat myöntävät vippejä luottotietonsa menettäneelle? Uskomatonta.
Uteliaisuus
Utelias ihminen
111318
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
En tiedä luottotietonsa menettäneistä, mutta suurin osa pikavippien asiakkaista on luottokelvottomia eli ihmisiä joilla ei ole säännöllisiä ja riittävän suuria tuloja tai muutenkaan riittävää takaisinmaksukykyä.
Nykyisen lainsäädännön mukaan tällainen toiminta on vastoin hyvää luotonantotapaa, joka on käytännössä rikos, mutta josta ei helposti pystytä määräämään minkäänlaista sanktiota.
Mutta tilanne on onneksi muuttumassa kunhan vastuulliseen luotonantoon liittyvä EU-direktiivi implementoidaan Suomen kansalliseen lainsäädäntöön. Uskon tämän tapahtuvan ihan lähivuosina. Direktiivin sisältö menee suunnilleen niin, että luotonantajan on varmistettava asiakkaansa luottokelpoisuus ennen luoton myöntämistä. Varmistus on tehtävä kaikista mahdollisista rekistereistä, jotka ovat luotonmyöntäjän käytettävissä ilman kohtuuttomia kustannuksia.
Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että pikavippifirmat pakotetaan hankkimaan tietoja asiakkaistaan esimerkiksi pankeilta ja muilta rahalaitoksilta sekä toisilta pikavippifirmoilta. Normaalissa luotonannossahan tämä on ollut arkipäivää jo pitkään. Kun hankit esimerkiksi luottokortin Nordeasta, annat sopimuksessa Nordealle luvan kysyä tietojasi kaikista muista suomalaisista pankeista, kuten Sammosta, Osuuspankista, Säästöpankista, jne.
Käytännössä tämä olisi mahdollista jo nykyisin pikavippitoiminnassakin pelkästään kirjaamalla tällainen ehto sopimukseen, mutta luonnollisesti nämä kyselyt aiheuttavat kuluja vippifirmoille, jonka vuoksi tietääkseni kukaan ei ole sellaiseen vielä ryhtynyt.
Mutta hyvä jos saadaan lainsäädännöllä muutos tähän epäkohtaan.
Suomessa rahoituslaitoksella ei ole mahdollisuutta saada tietoja asiakkaan veloista muille rahoituslaitoksille.
On luotettava asiakkaan omaan kertomukseen.
"Suomessa rahoituslaitoksella ei ole mahdollisuutta saada tietoja asiakkaan veloista muille rahoituslaitoksille."
Tottakai on, jos asiakas antaa valtuutuksen tähän. Kaikkien muiden lainanmyöntäjien lainaehdoissa tällainen valtuutuslauseke yleensä on, mutta pikavippifirmoilla en ole sellaista koskaan nähnyt.
Esimerkkejä:
"Valtuutan ja oikeutan luotonantajan hankkimaan ja saamaan pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta sekä luottotietotoimintaa harjoittavilta yhteisöiltä minua koskevia luoton myöntämiseen liittyviä tietoja riippumatta siitä, koskeeko näitä tietoja lakiin tai sopimukseen perustuva salassapitovelvollisuus sekä luovuttamaan tätä luottoa koskevia tietoja Nordea Pankki Suomi Oyj:n konserniin kuuluville yhtiöille. Annan suostumukseni siihen, että luotonantaja hankkii tietoja työsuhteestani."
"6.1 Lainanhakija valtuuttaa Luottotalo Fenno Oy:n tekemään luoton myöntämisen kannalta tarpeellisia kyselyitä lainanhakijasta, valtuutus koskee ainakin seuraavia tarkistuksia: 1. Työsuhde 2. Väestörekisteritiedot 3. Verotiedot 4. Muut lainat."
Mie saan jotaki 2000 ekee kuussa käteen, ja siitä huolimatta oon ottanu jonkuu pikavipin...
Totta on, että jos ei oo maksaa takasin noita vippejä, ni kuseehan siinä joutuu..
Toisaalta, kusessa kai sitä jo onkii, jos ottaa luottoa tietäen ettei kykene sitä taksa ikinä maksamaa.....
paskapuhetta.
Pankit ei kyllä saa asiakkaan tietoja toisilta pankeilta ja se on ihan varma. Miksi he edes kysyisivät lainanhakuvaiheessa muita velkoja, jos saavat ne kuitenkin selville.
Eikös suomessa ole voimassa kuitenkin pankkisalaisuus, joka estää pankkien luovuttamasta asiakkaan tietoja toisille pankeille.
Toisaaltahan tämä olisi hyvä, sillä aika monella tuntuu olevan lainoja useista eri pankeista ja sitten tuskaillaan kun ei riitä varat kaikkien maksuun ja ajaudutaan taloudellisiin vaikeuksiin.
Ja noista pikavipeistä sen verran, että ne eivät todellakaan ole köyhien hupia. Ei se korko välttämättä, vaan se maksuajan lyhyys. Onhan se korkokin noissa tietysti aika kova, mutta sekinhän osaksi johtuu tuosta lyhyestä maksuajasta ( yleensä 14 päivää)
Minusta pikavippitoiminta saisi jatkua kuten ennenkin, mutta noihin vipin maksuaikoihin toivosin lisää pituutta. esim, 300€ pikavipille voisi saada vaikka 3 kuukautta maksuaikaa. Tämä minusta vähentäisi luottotappioita ja vähemmän ihmisiä joutuisi sellaiseen kierteeseen, jossa uutta vippiä pitää ottaa, että saa maksettua vanhat pois.
Terveisin. Itsekin kierteessä ollut.
"Pankit ei kyllä saa asiakkaan tietoja toisilta pankeilta ja se on ihan varma. Miksi he edes kysyisivät lainanhakuvaiheessa muita velkoja, jos saavat ne kuitenkin selville."
Lainaa ja luottoa voi olla mistä tahansa, vaikka naapurilta tai ulkomailta. Vaikeata pankin on sellaisten lainojen olemassaoloa alkaa selvittämään omatoimisesti.
Ilmeisesti et ole koskaan itse hakenut lainaa tai luottoa, jos et ole huomannut sopimusehdoissa kohtaa, jossa valuutetaan lainanhakija hankkimaan tietoja muilta rahoituslaitoksilta.
Pankkisalaisuus ei vaikuta mitään, jos asiakas itse antaa suostumuksen tietojen tarkastamiseen.
Itseasiassa olen hakenut lainaa ja myös saanut. Lainahakemuksessahan kysytään onko muita lainoja, paljonko niiden lyhennyksiin menee kuussa jne.
Mutta suoraan ei kyllä esim Nordea saa tietoja asiakkaan veloista vaikka Sampopankista. Ja tämä on juuri pankkisalaisuus.
Kuten jo sanoin, asiakkaan luvalla se on sallittua. Esimerkiksi Nordean luottokorttien sopimusehdoissa on tällainen kohta:
"Valtuutan ja oikeutan luotonantajan hankkimaan ja saamaan pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta sekä luottotietotoimintaa harjoittavilta yhteisöiltä minua koskevia luoton myöntämiseen liittyviä tietoja riippumatta siitä, koskeeko näitä tietoja lakiin tai sopimukseen perustuva salassapitovelvollisuus sekä luovuttamaan tätä luottoa koskevia tietoja Nordea Pankki Suomi Oyj:n konserniin kuuluville yhtiöille. Annan suostumukseni siihen, että luotonantaja hankkii tietoja työsuhteestani."
Eipä ole vielä tullut vastaan yhtään lainasopimusta, jossa ei tällaista valtuutusta annettaisi lainan myöntäjälle. Poikkeuksena tietysti nämä pikavippiyritykset.
lain kanssa, sillä voi pyyhkiä persettä.
"riippumatta siitä, koskeeko näitä tietoja lakiin tai sopimukseen perustuva salassapitovelvollisuus"
uusia paikkoja ei ole tullut pitkään aikaam, paitti näitä sivupuljuja