Hidastelu

Minun mielestä poliisin pitäisi kirjoittaa autoilijoille alinopeus sakkoja.Minun mielestä autonkuljettaja pitäisi asettaa syytteeseen törkeästä liikenteen vaarantamisesta myös silloin kun alinopeutta on 50 tai alle eikä pelkästään ylinopeudesta. Perään ajoissa pitäisi maksaa viulut sen, joka ajaa alinopeutta 20 tai alle.Kuolon kolareissa syyte kuoleman tuottamuksesta.Vain huonolla kelillä saisi ajaa alinopeutta.Uusille kuljettajille pitäisi palauttaa 80 lätkä.
191330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kun tuolla liikenteesä aina ja aina kehoitetaan varovaisuuteen. Nythän on esimerkiksi hirvillä karkoitusaika, kohta metsästysaika, näinollen 80 kmh vauhti 100.n alueella on ihan kohdallaan vaikka ei hirvivaroitusta olisikaan.

Otappa järki käteesi kirjoituksissasi. Mutta tuosta aloittelijan 80 lätkästä olen kanssasi samaa mieltä, en sen takia että itse sen olen joutunut käymään läpi vaan ihan turvallisuus syistä. Mielestäni se voisi olla 2 vuotta.

Äänestä
  • Muilta autoilijoilta menee hermot kun sinä hidastelet Helsingistä Rovaniemelle eivätkä ne pääse ohi.

    Äänestä

  • Pitkä maa kirjoitti:

    Muilta autoilijoilta menee hermot kun sinä hidastelet Helsingistä Rovaniemelle eivätkä ne pääse ohi.

    No jos et välillä Helsinki-Rovaniemi pääse jostakusta ohi, niin parempi kun viet itsesi saunan taakse ja lopetat kärsimyksesi. Onneton tumpelo.

    Äänestä

  • saatavissa kirjoitti:

    No jos et välillä Helsinki-Rovaniemi pääse jostakusta ohi, niin parempi kun viet itsesi saunan taakse ja lopetat kärsimyksesi. Onneton tumpelo.

    Mutta jos koko ajan tulee uusia hidastelijoita niin keskinopeus putoaa niin paljon, että lapin matkassa häviää monta tuntia ja myös rekkojen ohi on vaikea päästä kun se vaatii pitkän suoran.

    Äänestä

Mitä halusitkaan? Muuten ei saa ajaa alle rajoiusten mutta uudet kuskit pakotettaisi hidastelemaan.

Taitaa olla ruuvit löysällä tai peräti pari pudonnut kokonaan...

Äänestä
  • Nuoret ovat kokemattomia kuljettajia ja autokoulussa harjoitellaan pelkkää kaupunkiajoa.

    Äänestä

  • Kokenut kirjoitti:

    Nuoret ovat kokemattomia kuljettajia ja autokoulussa harjoitellaan pelkkää kaupunkiajoa.

    Juurihan sanoit että on vaarallista ajaa alle rajoituksen koska se on sinulle liian yllättävää. Mitä vitun väliä ajajan kokemuksella on? 80 lätkäläinen on 100km/h tiellä aina hitaammin ajava ajoneuvo. Miten helvetissä näät lätkän auton persiissä, ennen kuin liian myöhäistä?

    Sitten kun olet ajanut lätkäläisen sedanin coupeksi voit huokaista helpotuksesta:"Sehän on kasikympin lätkä, kaikki siis ok."?

    Eiköhän juuri sen takia nuo lätkät poistettu käytöstä. Aiheuttaa turhia ohituksia, yllätyksiä ja stressiä likenteeseen, ylimielisten autoilijoiden toimeststa, kuten sinä. Ajolupa ei tarkoita, että osaa ajaa vaan antaa luvan itsenäiseen ajoharjoitteluun. Oppia ikä kaikki.

    Sinulle voitaisiin suunnitella ja määrätä liikenteessä liikkumiskieltolätkä, koska et ole oppinut arviointia. Olet vaaraksi muulle liikenteelle, koska et osaa arvioida muiden liikkujien nopeutta.

    Äänestä

puuttua sakottamalla tarvittaessa liikenteen häirinnästä, mutta tajuat kai itsekin että nuo ehdotuksesi alinopeuden sakotusrajoista ja peräänajetun tuomitsemisesta ovat älyvapaita.

Äänestä
  • Mieti itse ,jos joku ajaa 20 sadan alueella minkälaisen äkki jarrutuksen takaa tuleva autoilija joutuu tekemään.Traktoreiden perään on ajettu vaikka niissä on hitaan ajoneuvon kilpi.Se on sataa ajavsalle kuljettajalle yllätys kun edellä ajava menee 20 vaikka ei ole hitaan ajoneuvon kilpeä.

    Äänestä

  • Henki pois kirjoitti:

    Mieti itse ,jos joku ajaa 20 sadan alueella minkälaisen äkki jarrutuksen takaa tuleva autoilija joutuu tekemään.Traktoreiden perään on ajettu vaikka niissä on hitaan ajoneuvon kilpi.Se on sataa ajavsalle kuljettajalle yllätys kun edellä ajava menee 20 vaikka ei ole hitaan ajoneuvon kilpeä.

    takalasissako poistaa "yllätyksen"? Eihän sitä edes nää, ennenkuin on liian lähellä. Idiooti!

    Äänestä

  • lätkä kirjoitti:

    takalasissako poistaa "yllätyksen"? Eihän sitä edes nää, ennenkuin on liian lähellä. Idiooti!

    Hanki vahvemmat lasit.

    Äänestä

  • Henki pois kirjoitti:

    Mieti itse ,jos joku ajaa 20 sadan alueella minkälaisen äkki jarrutuksen takaa tuleva autoilija joutuu tekemään.Traktoreiden perään on ajettu vaikka niissä on hitaan ajoneuvon kilpi.Se on sataa ajavsalle kuljettajalle yllätys kun edellä ajava menee 20 vaikka ei ole hitaan ajoneuvon kilpeä.

    Lain mukaan sinun on sovitettava nopeutesi niin että ajoneuvo on pysäytettävissä näkyvällä tien osalla. Et saa ajaa mutkaan satasta jos et ehdi hiljentää kun siellä mutkan takana onkin 20 km/h kulkeva henkilöauto. On samantekevää mistä syystä se auto ajaa niin hitaasti, jos ajat päin olet syyllinen.

    Syitä ajaa alinopeutta voi olla vaikka kuinka paljon koska oikea nopeus on aina tilanteesta riippuvaa. Millä selvität milloin tämä alinopeus on oikeutettu ja milloin ei? Ehkä se mateleva henkilöauto joutui hidastamaan kun hirvi tuli tielle. Siinä oli vasta yksi mahdollinen syy, keksi itse 100 syytä lisää.

    Äänestä

  • vaarantamisesta.Esim:keltaisten sulkuviivojen aikana ajaa 25 km/h alle rajoituksen,eikä älyä mennä syrjään että takana oleva jono pääsisi ohitse.

    Äänestä

  • rankaista liikenteen kirjoitti:

    vaarantamisesta.Esim:keltaisten sulkuviivojen aikana ajaa 25 km/h alle rajoituksen,eikä älyä mennä syrjään että takana oleva jono pääsisi ohitse.

    Aja reteesti päin ja vedä vaikka turpaan aluksi.

    Hyviä keinoja on myös lyödä pesäpallomailalla polveen ja repiä kynnet pihdeillä irti.

    Äänestä

  • rankaista liikenteen kirjoitti:

    vaarantamisesta.Esim:keltaisten sulkuviivojen aikana ajaa 25 km/h alle rajoituksen,eikä älyä mennä syrjään että takana oleva jono pääsisi ohitse.

    pitäisi rankaista liikenteen vaarantamisesta, kyllä, olet ihan oikeassa.

    >>Esim:keltaisten sulkuviivojen aikana ajaa 25 km/h alle rajoituksen,eikä älyä mennä syrjään että takana oleva jono pääsisi ohitse.

    Äänestä

  • Raw Punisher kirjoitti:

    Aja reteesti päin ja vedä vaikka turpaan aluksi.

    Hyviä keinoja on myös lyödä pesäpallomailalla polveen ja repiä kynnet pihdeillä irti.

    Minua syytettiin liian kovaa ajamisesta ja minä suutuin siitä niin paljon, että törmäilin kaikkien alinopeus kuskien perään Lohjalla.Sain siitä puolivuotta ehdollista vankeutta ja 3000 euron laskun.

    Äänestä

  • Suuttunut kirjoitti:

    Minua syytettiin liian kovaa ajamisesta ja minä suutuin siitä niin paljon, että törmäilin kaikkien alinopeus kuskien perään Lohjalla.Sain siitä puolivuotta ehdollista vankeutta ja 3000 euron laskun.

    Tosta pitäis antaa mitali! Miksi et käytä jtn naamiota ja vääriä kilpiä? Asusteseen sopisi nahkaliivi johon selkään teksti esim. Roadrager.

    Rankaisutekniikan tulee olla niin "jalat alta" vievä, ettei nysväri uskalla soitella asemalle.

    Äänestä

Minun mielestäni jokaisen tulisi saada ajaa juuri sitä nopeutta mitä itse haluaa, niin "alinopeutta" kuin ylinopeuttakin. Tämä pitäisi mahdollistaa tiestöön panostamalla.

80:n lätkä on typerä ja turha, toivottavasti koskaan ei tule sellaista uudestaan.

Äänestä
  • Minusta on jatkuvasti valitettu, että minä muka ajan liian kovaa kytät vittuilee minulle tien päällä.Minä olen joutunut sen takia ostamaan 1 litraisen kauppakassin, jotta en vahingossa ajaisi liian kovaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Suuttunut kirjoitti:

Minun mielestä poliisin pitäisi kirjoittaa autoilijoille alinopeus sakkoja.Minun mielestä autonkuljettaja pitäisi asettaa syytteeseen törkeästä liikenteen vaarantamisesta myös silloin kun alinopeutta on 50 tai alle eikä pelkästään ylinopeudesta. Perään ajoissa pitäisi maksaa viulut sen, joka ajaa alinopeutta 20 tai alle.Kuolon kolareissa syyte kuoleman tuottamuksesta.Vain huonolla kelillä saisi ajaa alinopeutta.Uusille kuljettajille pitäisi palauttaa 80 lätkä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu