Merimiehet kertokaas..

pelkoa en muista kokeneeni, mutta monta kertaa "vilutti" oikein tosissaan etenkin Pohjois-Atlantilla talviaikaan. Helvetillistä keikkumista monta päivää. Nukkuminen ja syöminen vaikeeta, täkkärit manas aina vahtiin mennessä kastumista, vaikka kannella olikin turvaköydet joista pitää kiinni ettei huuhtoutunut mereen, niin ainakin kastui matkalla ahterista midsippiin. Ja enimmäkseen kaikki harmit sattui pimeään vuorokauden aikaan. Kerrankin sattui niin kova slaagsida että koneet ei saaneet jäähdytysvettä ja siitähän seurasi automaattinen stoppi ja black out. Tietysti aamulla ennen seitsemää. Oltiin just messissä, päivämiehet ja 8 - 12 vahti aamupalalla. No, se aamupala myöhästyi hieman. Joka jätkä kannelle katsomaan mistä kysymys ja töihin. Meillä oli kansilastina joitakin kaasupulloja, ilmeisesti taistelukaasua, jota ei saanut laittaa ruumaan niiden vaarallisuuden vuoksi. Muutamat kaasupullot pyörivät surrauksista irronneina ympäri täkkiä midsipin ja nelos luukun välisessä tilassa. Siinä näki todellista merimiestaitoa kun kaikki miehet olivat kannella kaasupulloja kiinni ottamassa stujua ja kokkia myöten. Tiedettiin ainoastaan ettei ykskään pullo saa rikkoutua ja vuotaa. Hyvinhän siinä loppujen lopuksi kävi, muuten en ehkä olisi tässä tätä kirjottamassa. Itse en osallistunut pullojen kiinniottoon, sähkömiehenä mulla oli kiire konehuoneeseen (taskulamppu suussa, leidareita liukuen) käynnistämään generaattorit. Koneessakin oli ohan hauskaa, poikittain allokossa, ohjauskyvytön alus ja skailetista tuli vettä niskaan mutta kaikki saatiin toimimaan. Ei siinä hässäkässä ehtinyt pelätä. Jostain syystä tämä Amerikan linja kiinnosti ja viehätti minua niin paljon että olin kolmessa aluksessa siellä peräkkäin, Mathilda Thorden, Hjördis Thorden, Sparreholm. Monta kertaa, etenkin talvella, tuli luvattua ettei edes kuse niihin vesiin jotka vievät Pohjois-Atlantille ;o))

Meitsi on nääs kova karju. Piti kati jumalauta lohduttaa niitä jotka päpäs ja darras.

..............