http://karimies.uskojarukous.net/Artikkelit/Avoliitto.h tm
Raamatun mukaan avioliiton synnyttävät luopuminen vanhemmista, puolisoon liittyminen ja sukupuoliyhteys. Jos nämä ehdot täyttyvät, asiassa ei ole sinänsä mitään väärää, vaan avopari elää itse asiassa teologisesti tarkasteltuna avioliitossa, vaikka Suomen lainsäädännössä heidän suhdettaan kutsutaankin avoliitoksi. Tämä on täysin selvää luomisoikeudellisen avioliittokäsityksen valossa.
Johtopäätös: On siis olemassa suhteita, jotka ovat Jumalan edessä avioliittoja, vaikka ne yhteiskunnallisen lainsäädännön silmissä olisivatkin vain avoliittoja. Avioliitto perustuu Tunnustuskirjojen ja Lutherin mukaan luonnonoikeuteen eli luomisjärjestykseen. Samaa kantaa edustaa myös Raamattu. Sen lisäksi, että avo- ja avioliittojen välille ei edes ole voitu tehdä eroa monina aikakausina kirkon historiassa, myös osa nykyisistä kirkoista on tullut siihen johtopäätökseen, että avoliittoja voidaan pitää avioliittoina.
Koska ei siis voida perustellusti katsoa, että avoliitossa eläminen olisi itsessään syntiä tai väärin, ei myöskään voida oikeutetusti kieltää kristittyjä elämästä avoliitossa. Tosin avioliiton virallinen rekisteröiminen voi olla hyödyllistä. Häät tai vihkiminen eivät kuitenkaan ole avioliiton kannalta välttämättömiä, vaan ne ovat ehdollinen yhteiskunnallinen tapa, jota voidaan noudattaa tai jättää noudattamatta. Sellaista, mikä ei ole välttämätöntä, ei voida ehdottomana vaatiakaan.
Erityisen ongelman on nyky-Suomessa synnyttänyt suhtautuminen avoliittoihin. Etenkin herätyskristillisissä piireissä on perinteisesti ajateltu, että avoliitto on aina ja välttämättä syntiä. Avoliitto on haluttu nähdä avioliiton vastakohtana. Sellaisen parin asumista yhdessä, jota ei ole laillisesti vihitty avioliittoon, on pidetty automaattisesti syntinä ja kristitylle sopimattomana.
Perinteinen herätyskristillinen avioliittoteoria on muodostunut 1800-luvun käytännön pohjalle. Se voidaan tiivistää käsitykseen, jonka mukaan avioliitto on sama asia kuin lainvoimainen vihkiminen. Jos on vihitty, on avioliitossa, muuten ei. Aviollinen elämä ilman lainvoimaista vihkimistä on määritelty haureudeksi.
Mielenkiintoista on, että missään kohtaa Raamattua ei näytetä edellyttävän häitä, vihkimistä tai jonkinlaista seremoniaa avioliiton syntymisen edellytykseksi. Useista ihmiskunnan kantaisistä ja patriarkoista vain todetaan, että he ottivat itselleen vaimoja tai yhtyivät heihin.39
Keskiajalla ei ollut rekisteriviranomaisia eikä ylipäänsä modernin kaltaista kansallisvaltiota. Monissa maissa avioliitot solmittiin tuolloin ns. tapaoikeuden perusteella. Tapaoikeudella tarkoitetaan ikimuistoisista ajoista periytyneitä kirjoittamattomia oikeussääntöjä, 'maan tapaa'. Tapaoikeuden nojalla riitti, että mies ja nainen olivat sopineet olevansa aviopuolisoita, jotta heidät myös sellaisiksi katsottiin. Tapaoikeus muodosti keskiaikaisen Englannin oikeusjärjestelmän perustan. Siihen perustuva avioliitto, ns. 'common law marriage' on edelleen mahdollinen monissa Yhdysvaltain osavaltiossa.7 Kun avioliitto solmitaan tapaoikeuden mukaan, valtio ei ole siitä millään tavalla tietoinen, eikä ole mitään julkista rekisterinpitäjää, jolta voitaisiin kysyä, onko joku tietty ihminen avioliitossa. Tällä tavoin solmittua avioliittoa ei siis voida tarkastaa henkikirjoittajalta. Kirkollinen vihkiminenkään ei keskiajalla ollut pakollista, kuten se ei tietenkään ole Yhdysvalloissakaan, joten edes kirkonkirjoista ei ole apua henkilön siviilisäädyn selvittämiseksi. Jäljelle jää siis vain kaksi vaihtoehtoa: Joko täytyy todeta, että suurin osa keskiajan ihmisistä ei ollut avioliitossa, vaikka he itse näin ajattelivat, vaan päinvastoin he elivät koko ikänsä haureudessa, tai sitten täytyy luopua vaatimuksesta, että avioliitto täytyisi voida tarkistaa jostakin rekisteristä.
"Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. (Ef. 5:31-32).
Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Mutta joka liittyy Herraan, on samaa henkeä hänen kanssaan. (1. Kor. 6:16-17)
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13)
Toisin sanoen: Joka yhtyy lihallisesti toiseen ihmiseen, on samaa lihaa hänen kanssaan. Joka yhtyy hengellisesti Jumalaan, on samaa Henkeä hänen kanssaan. Siksi Raamattu antaa avioliitolle tämän määritelmän:
Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 1:24).
Avioliitto on sitä, että on yhtä lihaa. Se ei ole termi, se ei edes ole vain relaatio, vaan se on entiteetti, toisin sanoen olemistodellisuus. Avioliitto olemistodellisuutena on kenties meidän silmiltämme kätketty, salaisuus, samassa mielessä kuin esimerkiksi Kristuksen reaalinen läsnäolo ehtoollisaineissa tai Pyhän Hengen läsnäolo uskovassa on salaisuus. Olemukseltaan nämä asiat ovat analogisia. Raamattu kuitenkin opettaa selvästi, että avioliitossa on läsnä tällainen todellisuus, joka syntyy lihallisen yhtymisen kautta, ja joka on tarkoitettu pysyväksi:
Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. (Mark. 10:6-9)
Kun siis kysytään, ketkä ovat avioliitossa, on vastaus: Ne kaksi, jotka ovat tulleet yhdeksi lihaksi. He eivät enää ole kaksi, he ovat yksi. Jumala on yhdistänyt heidät. Jumalan luomistarkoitukseen sisältyy se, että nämä kaksi pysyvät yhdessä. Liittyminen ja yhdeksi lihaksi tuleminen eivät myöskään ole avioliiton edellytyksiä tai seurauksia, vaan ne ovat sen olemus. Kummankin pitää esiintyä yhdessä. Liittyminen velvoittaa yhdeksi lihaksi tulemisen, sillä puolison ruumis ei kuulu hänelle itselleen,42 yhdeksi lihaksi tuleminen taas velvoittaa liittymisen. Jos näin ei todellisuudessa käy, se ei ole Jumalan vika, vaan ihmisten, jotka käyttävät Jumalan luomistyötä väärin. Haureus on yhdeksi lihaksi tulemista ilman liittymistä, huorintekeminen eli aviorikos taas yhdeksi lihaksi tulemista jonkun muun kanssa kuin sen, johon on jo liittynyt.
Julkisen kihlauksen jälkeen kihlautuminen jonkun muun kanssa on Lutherin mukaan aviorikos.22 Julkisesti kihlattu tyttö on aviovaimo ja mies aviomies.23 Luther lausuu, että avioliitto on yhtä paljon avioliitto kihlauksen jälkeen kuin häidenkin jälkeen.24 Salassa tapahtunut kihlaus ei synnytä avioliittoa, mutta silti sen jälkeen tapahtunut sukupuoliyhteys ei ole haureutta, mikäli tarkoituksena on kuitenkin ollut solmia avioliitto.25 Tässä ajattelussaan Luther liittyykin kirkossa jo vanhan kirkon ajoilta vallinneeseen perusperiaatteeseen, jonka mukaan keskinäinen sopimus luo avioliiton, consensus facit nuptias.26 Kihlakumppanit ovat siis jumalallisen oikeuden mukaan solmineet keskenään avioliiton, jonka kirkko voi siunata, jos sitä pyydetään
Raamatun mukaan avioliiton synnyttävät luopuminen vanhemmista, puolisoon liittyminen ja sukupuoliyhteys. Jos nämä ehdot täyttyvät, asiassa ei ole sinänsä mitään väärää, vaan avopari elää itse asiassa teologisesti tarkasteltuna avioliitossa, vaikka Suomen lainsäädännössä heidän suhdettaan kutsutaankin avoliitoksi. Tämä on täysin selvää luomisoikeudellisen avioliittokäsityksen valossa.
Johtopäätös: On siis olemassa suhteita, jotka ovat Jumalan edessä avioliittoja, vaikka ne yhteiskunnallisen lainsäädännön silmissä olisivatkin vain avoliittoja. Avioliitto perustuu Tunnustuskirjojen ja Lutherin mukaan luonnonoikeuteen eli luomisjärjestykseen. Samaa kantaa edustaa myös Raamattu. Sen lisäksi, että avo- ja avioliittojen välille ei edes ole voitu tehdä eroa monina aikakausina kirkon historiassa, myös osa nykyisistä kirkoista on tullut siihen johtopäätökseen, että avoliittoja voidaan pitää avioliittoina.
Koska ei siis voida perustellusti katsoa, että avoliitossa eläminen olisi itsessään syntiä tai väärin, ei myöskään voida oikeutetusti kieltää kristittyjä elämästä avoliitossa. Tosin avioliiton virallinen rekisteröiminen voi olla hyödyllistä. Häät tai vihkiminen eivät kuitenkaan ole avioliiton kannalta välttämättömiä, vaan ne ovat ehdollinen yhteiskunnallinen tapa, jota voidaan noudattaa tai jättää noudattamatta. Sellaista, mikä ei ole välttämätöntä, ei voida ehdottomana vaatiakaan.
Erityisen ongelman on nyky-Suomessa synnyttänyt suhtautuminen avoliittoihin. Etenkin herätyskristillisissä piireissä on perinteisesti ajateltu, että avoliitto on aina ja välttämättä syntiä. Avoliitto on haluttu nähdä avioliiton vastakohtana. Sellaisen parin asumista yhdessä, jota ei ole laillisesti vihitty avioliittoon, on pidetty automaattisesti syntinä ja kristitylle sopimattomana.
Perinteinen herätyskristillinen avioliittoteoria on muodostunut 1800-luvun käytännön pohjalle. Se voidaan tiivistää käsitykseen, jonka mukaan avioliitto on sama asia kuin lainvoimainen vihkiminen. Jos on vihitty, on avioliitossa, muuten ei. Aviollinen elämä ilman lainvoimaista vihkimistä on määritelty haureudeksi.
Mielenkiintoista on, että missään kohtaa Raamattua ei näytetä edellyttävän häitä, vihkimistä tai jonkinlaista seremoniaa avioliiton syntymisen edellytykseksi. Useista ihmiskunnan kantaisistä ja patriarkoista vain todetaan, että he ottivat itselleen vaimoja tai yhtyivät heihin.39
Keskiajalla ei ollut rekisteriviranomaisia eikä ylipäänsä modernin kaltaista kansallisvaltiota. Monissa maissa avioliitot solmittiin tuolloin ns. tapaoikeuden perusteella. Tapaoikeudella tarkoitetaan ikimuistoisista ajoista periytyneitä kirjoittamattomia oikeussääntöjä, 'maan tapaa'. Tapaoikeuden nojalla riitti, että mies ja nainen olivat sopineet olevansa aviopuolisoita, jotta heidät myös sellaisiksi katsottiin. Tapaoikeus muodosti keskiaikaisen Englannin oikeusjärjestelmän perustan. Siihen perustuva avioliitto, ns. 'common law marriage' on edelleen mahdollinen monissa Yhdysvaltain osavaltiossa.7 Kun avioliitto solmitaan tapaoikeuden mukaan, valtio ei ole siitä millään tavalla tietoinen, eikä ole mitään julkista rekisterinpitäjää, jolta voitaisiin kysyä, onko joku tietty ihminen avioliitossa. Tällä tavoin solmittua avioliittoa ei siis voida tarkastaa henkikirjoittajalta. Kirkollinen vihkiminenkään ei keskiajalla ollut pakollista, kuten se ei tietenkään ole Yhdysvalloissakaan, joten edes kirkonkirjoista ei ole apua henkilön siviilisäädyn selvittämiseksi. Jäljelle jää siis vain kaksi vaihtoehtoa: Joko täytyy todeta, että suurin osa keskiajan ihmisistä ei ollut avioliitossa, vaikka he itse näin ajattelivat, vaan päinvastoin he elivät koko ikänsä haureudessa, tai sitten täytyy luopua vaatimuksesta, että avioliitto täytyisi voida tarkistaa jostakin rekisteristä.
"Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. (Ef. 5:31-32).
Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Mutta joka liittyy Herraan, on samaa henkeä hänen kanssaan. (1. Kor. 6:16-17)
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13)
Toisin sanoen: Joka yhtyy lihallisesti toiseen ihmiseen, on samaa lihaa hänen kanssaan. Joka yhtyy hengellisesti Jumalaan, on samaa Henkeä hänen kanssaan. Siksi Raamattu antaa avioliitolle tämän määritelmän:
Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 1:24).
Avioliitto on sitä, että on yhtä lihaa. Se ei ole termi, se ei edes ole vain relaatio, vaan se on entiteetti, toisin sanoen olemistodellisuus. Avioliitto olemistodellisuutena on kenties meidän silmiltämme kätketty, salaisuus, samassa mielessä kuin esimerkiksi Kristuksen reaalinen läsnäolo ehtoollisaineissa tai Pyhän Hengen läsnäolo uskovassa on salaisuus. Olemukseltaan nämä asiat ovat analogisia. Raamattu kuitenkin opettaa selvästi, että avioliitossa on läsnä tällainen todellisuus, joka syntyy lihallisen yhtymisen kautta, ja joka on tarkoitettu pysyväksi:
Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. (Mark. 10:6-9)
Kun siis kysytään, ketkä ovat avioliitossa, on vastaus: Ne kaksi, jotka ovat tulleet yhdeksi lihaksi. He eivät enää ole kaksi, he ovat yksi. Jumala on yhdistänyt heidät. Jumalan luomistarkoitukseen sisältyy se, että nämä kaksi pysyvät yhdessä. Liittyminen ja yhdeksi lihaksi tuleminen eivät myöskään ole avioliiton edellytyksiä tai seurauksia, vaan ne ovat sen olemus. Kummankin pitää esiintyä yhdessä. Liittyminen velvoittaa yhdeksi lihaksi tulemisen, sillä puolison ruumis ei kuulu hänelle itselleen,42 yhdeksi lihaksi tuleminen taas velvoittaa liittymisen. Jos näin ei todellisuudessa käy, se ei ole Jumalan vika, vaan ihmisten, jotka käyttävät Jumalan luomistyötä väärin. Haureus on yhdeksi lihaksi tulemista ilman liittymistä, huorintekeminen eli aviorikos taas yhdeksi lihaksi tulemista jonkun muun kanssa kuin sen, johon on jo liittynyt.
Julkisen kihlauksen jälkeen kihlautuminen jonkun muun kanssa on Lutherin mukaan aviorikos.22 Julkisesti kihlattu tyttö on aviovaimo ja mies aviomies.23 Luther lausuu, että avioliitto on yhtä paljon avioliitto kihlauksen jälkeen kuin häidenkin jälkeen.24 Salassa tapahtunut kihlaus ei synnytä avioliittoa, mutta silti sen jälkeen tapahtunut sukupuoliyhteys ei ole haureutta, mikäli tarkoituksena on kuitenkin ollut solmia avioliitto.25 Tässä ajattelussaan Luther liittyykin kirkossa jo vanhan kirkon ajoilta vallinneeseen perusperiaatteeseen, jonka mukaan keskinäinen sopimus luo avioliiton, consensus facit nuptias.26 Kihlakumppanit ovat siis jumalallisen oikeuden mukaan solmineet keskenään avioliiton, jonka kirkko voi siunata, jos sitä pyydetään
Vastaukset 25
Vanhimmat
en näe yhtäkään syytä olla avoliitossa, jos kerran tarkoitus on olla yhdessä koko elämä, kuten kirjoitat. Ei toki tarvitse mitään häitä järjestää, mutta eihän ole iso vaiva tehdä maistraatissa paperit, joilla vahvistetaan se elinikäinen liitto ja turvataan puolison ja mahdollisten lasten asema.
Avoliitto sopii mielestäni niille, jotka eivät suhtaudu asiaan elinikäisenä liittona eivätkä halua sitoutua. Sanon tämän tahallani hiemän provosoivan kuuloisesti, koska en näe pointteja avo- tai löyhemmässä liitossa, jos kerran tosissaan ollaan elinikäisessä liitossa, eikä vain kokeilemassa kauanko tämän kanssa viihtyy.
Kirkolliseen liitto ei ole mitään Raamatullista syytä mennä.
miehen ja naisen avioliittoon.
1. Moos. 5:2 "Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi ja "siunasi heidät" ja antoi heille nimen ihminen, silloin kun heidät luotiin."
1. Moos. 1:
"27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
28 Ja Jumala "siunasi heidät", ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".
Ja mitä sanoi Jeesus Syykarin kaivolla. Ei ollut naisella miestä, vaikka asuikin viidennen miehen kanssa.
Joh. 4:
"18 sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden."
Jumala siunannut ja yhdistänyt:
Mark. 10:
"9 Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
Jeesuskin oli Kaanaan häissä. Siellä varmasti siunattiin avioliittoon.
Avioliitto on Jumalan säätämys ja sillä on Jumalan siunaus. Avoliitto on maallinen liitto samoin kuin pelkkä siviilivihkimys. Niillä ei ole Jumalan siunausta.
Kun niin varmasti tiedät? Onko Jumala sen sinulle itsellesi kertonut?
Vai uskotko siihen, mitä muut ovat sinulle kertoneet?
Uskovaisella Jumalan lapsella on omatunto, joka sanoo mikä on oikein ja mikä väärin.
Tiituksen kirje 1:15
Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen.
1.Timoteuksen kirje 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ULKOKULTAISUUDEN VAIKUTUKSESTA, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin (avoliitto on avioliitto) ja NAUTTIMASTA ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden NAUTITTAVAKSI kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan. Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella (avoliitto on pyhitetty Jumalan sanassa).
Mikä on omatunto? Kertonut esimerkein mikä on syntiä?
Jos oma omatunto voisi puhtaasti kertoa mikä on synti? Sinun olisi pitänyt elää täysin yksin ja erityksissä siihen asti kunnes omatuntosi olisi kertonut mikä on syntiä?
Olisitko pysynyt hengissä synnyttyäsi, jos kukaan ei olisi sinua hoivannut?
Omatunto on sosiaalisen ympäristöstä / kulttuurista omaksuttua.
Jos olisit syntynyt esim. Kiinassa, Japnissa, Intiassa, Tiibetissä, Grönlandissa tai jossain muussa maassa missä ei vanhoillislestadiolaisuudesta ole kuultukaan omatuntosi kertoisi sinulle aivan muita asioita kuin se nykyisellään kertoo!
>>Jeesuskin oli Kaanaan häissä. Siellä varmasti siunattiin avioliittoon.>>
Miten niin? Varmaan siellä jonkinlaisia seremonioita vietettiin, mutta missään kohtaa raamattua pariskunta ei käy papin vihittävänä.
Tarkistamatta raamatusta ajattelen, että tuo Syykarin kaivon naisen nykyinen toyboy oli mahdollisesti toisen naisen aviomies.
mutta kristilliseen avioliittoonhan ei mainita tarvetta papille eikä muitakaan seremomioita.Rakkaushan siellä on ehtona ainoastaan.
Avioliiton ja avoliiton ero on jo lähtökohtana erilainen.
Avioliitossa kristitty lupautuu Jumalan edessä rakastamaan aviopuolisoaan myötä ja vastoinkäymisessä...
Avoliitolta mielestäni puuttuu turvallinen perustus ja pohja. Avoliitto ei ole Raamatullinen säätämys.Raamattu tuntee vain avioliiton.
Itse en ole ainakaan löytänyt Raamatullista perustetta avoliitolle.
Siinä on eroa.
saanut mistään miestä (vaikka keskustelupalstoilla yrittääkin) sen kummemmin avio- kuin avoliittoonkaan!
up.
On syntiä. Ja tässä kohdin SRK-vanhoillisuus opettaa aivan oikein ja yhtäpitävästi lähes kaikkien mahdollisten kirkkokuntien ja her.liikkeiden kanssa. Tältä osin SRK ei siis todellakaan ole yksin. Ja on siis tässä asiassa täysin oikeilla linjoilla. Lisäksi on anettava pelkkää kiitosta SRK-vanhoillisuuden kirkkaalle korostukselle avioliiton pyhyydestä ja elinikäsisyydestä. Siis monesta asiasta SRK-vanhoillisuutta on myös kiittäminen.
Se ei voi olla syntiä kuin vain heidän mielestään, jotka pitävät syntiä jonakin muuna kuin ihmismielen luomana käsitteenä. Sitä hän synti on - keino hallita uskovaisia.
Ajatus siitä, että universumin luonut yliluonnollinen olento olisi kiinnostunut ihmisten sukupuolielämästä on absurdi ja mielipuolinen.
Sukupuolisuuden kontrollointi oli osa patriarkaalista yhteiskuntaa, jossa Raamatun tekstitkin syntyivät varsinkin VT:n osalta. Siellä tytöt ja heidän "kunniansa" oli koko perhekunnan asia. Seksuaalisuuden säätely konkretisoitui luonnollisesti tyttöihin, koska naissukupuolessahan seksi seuraus, raskaus, nopeasti näkyi.
Avioliitto oli pitkään sukujen välinen sopimus. Rakkaus käsitteenä tuli mukaan paljon myöhemmin. Yliluonnollisten voimien tuki oli ymmärrettävästi tarpeen, joten papisto tuli mukaan kuvioon kuin itsestään.
Tästä seurasi typeränoloinen tilanne. Papisto antoi ja antaa yhä edelleen periaatteessa aikuisille ihmisille luvan harrastaa seksiä. Tarvitaan heidän "siunauksensa". Tiukan linjan uskovaisten kannalta seksistä ilmeisesti ei saisi oikeastaan edes nauttia. Lestadiolaiset ovat vääntäneet asian melkeinpä velvoitteeksi. Lisää oikein uskovia tarvitaan!
Raamattu ei missään kohti suoraan puhu mitään siitä, että ihmisen pitäisi tietyin rituaalein toiseen sitoutua. Tämä on fakta, jota uskovaiset kiertelevät selittelemällä vähänkin aiheeseen liittyviä Raamatun kohtia itselleen sopivalla tavalla.
Tämän päivän maailmassa avoliitto tulisi mieluiten asettaa ehdoksi avioliitolle. Kaikki uskonnollinen meuhkaaminen seksuaalisuuden ympäriltä olisi järkevintä lopettaa ja varsinkin niiden ihmisten, jotka ovat ikänsä vuoksi jo unohtaneet sen merkityksen.
Pariskuntien (avo/avio) sukupuolisiveellisyys yms...ohjeita SRK:sa jakaa mieshenkilöt, joiden oma miehuutensa ollut aikapäiviä sitten jäykkä kuin ajokoiran korva.
Kuka järkevä ihminen heidän horinoitaan noteeraa? En ainakaan minä.
Siis ihan yleinen kristillinen opetus on, että ne jutut kuuluvat avioliittoon. Ei tässä mitään SRK-kantaa tarvi edes alleviivata. Ihan samalla tavalla opettaa SRK, SLEY, LYRS, SEKL (Kansanlähetys), Raamattuopisto...
Luitko ollenkaan tekstiäni? Oletko pohtinut sitä vaihtoehtoa, että koko hommassa on kysymys vain tapakulttuurista ja perinteistä?
Jos pari elää avoliitossa, niin he itse asiassa ilmaisevat toisilleen, että ollaan nyt toistaiseksi yhdessä. Avioliitto ilmaisee, että nyt ollaan tosissaan, tulee mitä tulee.
Juridisesti avoliitossa olo on typerää. Jos toinen kuolee, niin kuolleen sukulaiset ovat kyllä käsi ojossa vaatimassa osuuttaan. Voi käydä niin, että eloon jäänyt avopuoliso heitetään kadulle asunnosta, jonka maksamiseen hän on suoraan tai epäsuorasti osallistunut, mikäli tarvittavia papereita tai testamenttia ym. ole tehty.
Avioliitossa eloon jääneellä puolisolla on selkeä perintäoikeus avioehdon puitteissa. Näin ollen avoliitossa olevien kannattaa ilman muuta turvata tulevaisuutensa avioitumalla virallisesti.
Edellä todettiin, että mitään suuria häitä ei tarvitse järjestää. Ei siinä muuta tarvita kuin kuulutukset sekä papin tai notaarin varaaminen. Sen jälkeen pariskunta voi pistää vähän paremmat vaatteet päälleen, hankkia sormukset ja morsiamelle pienen kukkapuskan ja mennä seurakuntatalolle tai maistraattiin vihittäväksi. Sieltä löytyy yleensä kaksi todistajaakin. Muuta rekvisiittaa ei tarvita, jos ei sitten halua kahvittaa sukulaisia ja tuttavia.
Avioero on nykyisin niin helppo ottaa, että se ei mikään ongelma ole eroa hautoville. Nykyisin näyttäisi enemmänkin siltä, että ihmiset menevät naimisiin oaikoin aivan liian heppoisin perustein. On sinänsä hullu ajatus, että toisilleen käytännössä puolituntemattomat ihmiset avioituisivat keskenään saati alkaisivat lapsia tehdä. Niin toimitaan lähinnä vain uskovaisten piireissä ja puritaanisissa olosuhteissa.
Lainsäädäntö aiheen tiimoilta on vähitellen muuttumassa.
Itse luonnehtisin niin, että kahden ilman lapsia elelevän ihmisen elämässä avioliitto on pitkälti merkityksetön asia. Tilanne muuttuu, kun lapsia aletaan suunnitella. Lasten kannalta avioliitto on jossain määrin mutkattomampi ratkaisu, mutta siinäkin paino on sanaparilla jossain määrin.
Avioliitolla instituutiona on ylempänä mainitsemani historialliset taustansa. Se, että uskonnon nimissä vahditaan vaikkapa kahden aikuisen ja vapaan ihmisen sukupuolista käyttäytymistä on oikeastaan sairasta.
Se, että esim. lestadiolaisuuden nimissä ihmiset jo reilusti alle kaksikymppisinä manipuloidaan avioitumaan ja aloittamaan holtiton lisääntyminen on lähes rikollista. Sen tyyppisen toiminnan toivoisi jäävän jonnekin muinaisuuden hämärään.
Jeesuksen mukaan avioliittokin on syntiä(Matt.5.)(Luuk.20:34..). Sukuhimoissaan mies ja nainen eivät ole vielä ihmisessä yhtä, kuten Kristuksessa. Naimaton Paavali kirjoittaa(1.Kor.15:19-).
Mielenkiintoinen lisä joidenkin kristittyjen ääriliikkeiden opetuksessa on Paavalin korottaminen lähes puolijumalalliseen asemaan. Hänen inhimilliset ominaisuutensa unohdetaan tyystin ja hänen jokainen sanansa on täysin absoluuttista totta.
Avioliitto ei misään tapauksessa ole synti,vaan ero on,jos eroaa Aviopuolisosta ei saa mennä enää uusiin Naimisiin,kun kerran on Jumalan edessä sanonut Rakastavansa maailmanloppuun valittuaan se on silloin niin ja jos eroaa, ei siltikään Jumala heitä erota,he ovat aina Aviopari,jos menee uudestaan Avioon silloin on Naimisissa kahden kanssa. ihmisen ajatus että ero on myös Jumalan antama ei pidä paikkaansa,silloin kun on Avioitunut toiselle ihmiselle ja se on synti,eikä pidä heppasin perustein mennä Naimisiin,että ei tule eroa ja minkä lupaa se pitää pitää tai jos eroaa on oltava yksin lopun elämää kummankin!
Se kumpi ottaa eron on vastuussa teostaan kerran Tuomioistuimen edessä,kun on pettänyt lupauksensa ja ajanut toisen pois elämästään ja Lapset kärsii erosta varmaan eniten ja Jumala ei pidä Hajottamisesta,hän haluaa lujittaa ja Siunata Liittoja,jos sitä molemmat haluaa,siekkari kyllä nauraa hajottamisesta,sehän on selvä,mutta ihminen kuuntelee mieluusti Siekkaria kun Jumalaa tämmösessä tilanteessa,vaikka Jumalan lapsija on kuka on ,kuka ei ,mutta kaikkia ihmisija se koskee se sääntö ! Ari
Missä kohti Raamattua avioliitto määritellään juuri sen tyyppiseksi kuin se meillä on kulttuurisyistä vakiintunut?