Omat koirat

Teksti Matti Simula
SK 35/2007

Seppo Lindblom on punakaartilaisen pojanpoika ja sosiaalidemokraattisen ammattiyhdistysjohtajan poika. Demarivastaiseksi häntä ei voi epäillä: mies liittyi
Sdp:hen parikymppisenä, 1950-luvun puolivälissä.

Silti hän täräyttää: "Murhe sosiaalidemokraattien tappiosta ei ollut ensimmäinen tuntemukseni eduskuntavaalien jälkeen. Olin pikemminkin huojentunut. Minkälaisessa kusessa suomalainen hyvinvointivaltio olisikaan, jos demarien vaaliohjelma olisi vienyt puolueen voittoon."
2199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Talousmies seurasi masentuneena vaalikamppailua. Hänestä nykyisen kaltaisessa yhteiskuntapolitiikan ahtaudessa ei ole koskaan aiemmin annettu yhtä kevytmielisiä lupauksia. Avokätisimpiä lupauksia esitti, yllättävää kyllä, valtiovarainministerinä puolueensa vaaleihin vienyt Sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma

Äänestä
  • Itsehän hän Postipankin lamajohtajana ja Koiviston ystävänä loi pohjan nykyiselle sosiaalidemokraattien vääjäämättömälle alennustilalle. Kattois vaan Lindblomkin peiliin, hänen vuoronsa vastuunpakoilijana tulee ihan, ihan pian.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puree kirjoitti:

Teksti Matti Simula
SK 35/2007

Seppo Lindblom on punakaartilaisen pojanpoika ja sosiaalidemokraattisen ammattiyhdistysjohtajan poika. Demarivastaiseksi häntä ei voi epäillä: mies liittyi
Sdp:hen parikymppisenä, 1950-luvun puolivälissä.

Silti hän täräyttää: "Murhe sosiaalidemokraattien tappiosta ei ollut ensimmäinen tuntemukseni eduskuntavaalien jälkeen. Olin pikemminkin huojentunut. Minkälaisessa kusessa suomalainen hyvinvointivaltio olisikaan, jos demarien vaaliohjelma olisi vienyt puolueen voittoon."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu