Koska Suomessa ei ole enää yhtään muuta puoluetta,joka toimii demokratian nimessä.Muiden puolueiden toiminta perustuu lahjontaan ja kansalaisten tasa-arvottomaan kohteluun.En halua antaa valtaa maamme ulkopuolelle jollekin pörssimafialle,joka pyörittää pelissään puolueväkeämme meidän etujamme polkien.
Liityn
Itsenäisyyspuolueeseen
24697
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Olet tehnyt oikean havainnon: demokratia on kadonnut, vaikka perustuslaki edellyttää sen olemassaoloa. Samoin yhteiskunnan kahtiajako voimistuu etenkin nykyisen sinivihreän eduskunnan aikana.
Ota yhteys vaalipiirisi aluevastaavaan, niin saat lisää tietoa toiminnasta.
Näin on kuten kerrot, muista puolueista on tullut suuromistajien liehittelijöitä. Puolueiden johtohenkilöt toimivat oikeastaan vain omaa etuaan ajavina kansainvälisen suurpääoman marionetteina pakottaen puoluekurin avulla puolueensa samojen tahojen käsikassaroiksi.
On aika tunnustaa tosiasiat. Vitkuttelu ei nyt kertakaikkiaan enää auta. Siksi myös minun valintani on ryvettymätön Itsenäisyyspuolue!
On vain rekisteröity yhdistys - ei puoluetta. Ipulistit eivät ole saaneet kerättyä vaadittavaa 5000 kannattajakorttia. Siksi IPU ei ole enää puolue. Ottakaa vastaan ystävällinen opastukseni ja lakatkaa kutsumasta IPU:a puolueeksi!
Itsenäisyyspuolue on olemassa ja toimii.
Kannattajakorttien keräys on käynnissä ja ne tulevat kerättyä ja IPU viedään sitten puoluerekisteriin.
Joten ei syytä huoleen IPU:n kannattajilla ja jäsenillä.
rekisteröimätön.Hassua puhetta tuollainen.Ja kohtahan tuo taas on rekisterissä.Kaikkihan jo ymmärtää,että nää muut puolueet ovat pörssistä johdettuja jojopuolueita.Niissä äänestäjää ei kuunnella.
Varmasti voi puolue olla rekisteröimätön. Tosin sen arvo on nolla, kun sillä ei ole mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon edes teoreettisesti.
On hyvin kyseenalaista osallistuvatko EU-puolueet todelliseen päätöksentekoon. Tuskinpa vain.
EU-puolueiden tehtävänä on täyttää demokratian mielikuva.
Todellisuudessa EU-puolueet ovat varsinaisten päätöksentekijöiden nöyriä kuunteluoppilaita vailla päätöksenteko-oikeutta, jonka ne ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet kansainvälisen suurpääoman ohjailemalle Euroopan unionille.
Kansanvaltaa kunnioittava. - Itsenäisyyspuolue puolestaan pyrkii palauttamaan maahamme aidon demokratian poistamalla EU-vallan:n mukanaan tuoman raskaan ikeen kansamme hartioilta.
niin IPU on ainoa puolue,johon kansa voi uskoa.Jäsenyyden vastustus nousee koko ajan kohisten.Nyt puolueillamme ei ole todellista valtaa.Mitä hyötyä on istua eduskunnassa nukkumassa,kuten mm Perussuomalaiset tekee.Työ on tehtävä eduskunnan ulkopuolella.On valmistelta toimet itsenäistymisen toteuttamiseen,kuten IPU tekee.
Ipuloiset eivät ole edes vaihtoehto jatkuvien epäonnistumisten sarjan vuoksi. Grönlanti erosi aikoinaan EU:sta ja siihen ei sikäläisiä ipuloisia tarvittu.
Kumma kun katselee noita ipuloisten ehdokkaita, niin sieltä paistaa useimmiten työväenluokkaisuus tai eläkeläisyys läpi. Missä menestyjät?
On vain puolueen idea.
saalistamassa työntekijöiden viimeisiä rahoja ja omaisuuksia.Niitä tässä maassa näyttää riitävän.Moni vielä eläkeläisenäkin taluttaa itseään EU-nuorassa,vaikka mikään ei pakota orjuuttamaan itseään.Ja nää nuoret...Apinoivat kaikkea,mita tuuteista tulee.On tää kansa.Vanhemmat uhrasit henkensä ja terveytensä teidän puolesta ja te kollot orjuutatte itsenne vapaaehtoisesti.Kohta olette maaorjia luomillanne suurtiloilla.Siltä näyttää.
Kappas kun olen itse töissä eikä ole mennyt koskaan näin hyvin.
Kyllä se näin on, että ennen oltiin persaukisia ja silloin sitä vasta orjia oltiin. Talous pyöri devalvoimalla ja heti kun vähän rahaa sai niin devalvaatio vei ne vähätkin rahat.
Nykyään rahan arvo pitää ja talous rullaa. Eli olenpa itsenäisempi kuin koskaan! Eikä siihen ole ipuloisia kaivattu.
ennen syntyään? Pistä bitit järjestykseen.
Ryhdy nyt opiskelemaan tiiviisti taloutta ja ekologiaa,jotta voit keskustella asiallisesti näistä aiheista.
Pelataanko Suomessa jääkiekkoa?
Että jos devalvaatiota kaipailet niin sinä et ole töitä koskaan tehnytkään.
Tilaan Vapaan Suomen lehden.
Ei kelpaa kuin takan sytykkeeksi ja persepaperiksi..
Niin mutta miksi?
että sen verran pitää jokaisen erottua tuollaisista. Mitäs lehtiä sulle tulee, Z, MSC-Finland?
mutta eipä äänestyslippujakaan säilytetä.
Olen lukenut Vapaa suomi lehteä jo useita vuosia. Väitän, että se kirjoittaa niistä asioista mitä media kiertää ja jotka ovat meille kansakuntana tärkeää tietää. Surullista, että kansalle ei kerrota mediassa tosiasioita. Tilatkaa ja lukekaa oikeaa tutkittua tietoa. Kuntuus
Vitun hullu!
Katso nyt peiliin ja liity sinäkin.Olet sitten luomassa oikeaa yhteiskuntaa,jossa voit vaikuttaa elämääsi positiivisesti.Nythän sinulla menee päin vittua.