Aamulehden propagandaosasto iskee:
---
"(Tuija) Brax sanoo, ettei hänen ajatuksenaan ole edes ollut, että katujen ja raittien kameravalvonta laajenisi joka kuntaan. - Kysymys on lähinnä isoista kaupungeista. Meidän pitää huolehtia siitä, että lapsi voi joka päivä kulkea koulumatkansa vaikka Mannerheimintien yli turvallisesti."
Näin näppärästi kokenut poliitikko maalailee mielikuvaa hellyttävästä pikku taaperosta ylittämässä joka päivä Mannerheimintietä koulumatkallaan. Mutta montakohan lasta OIKEASTI ylittää Mannerheimitietä koulumatkallaan Helsingissä - HALOO !!!
Yhtä näppärästi Brax koplaa koululaisen turvallisuudesta huolehtimisen KUNNALLISEEN KAMERAVALVONTAAN. Mutta eihän YKSIKÄÄN KAMERA ESTÄ AJAMASTA LAPSEN PÄÄLLE. Se saatanan peltisilmä toljottaa siinä parin metrin päässä yhtä tyhmänä vielä silloinkin kun auton ruhjomaa lasta kerätään muovipussiin.
---
"Tuija Brax on huolestunut etenkin nuorten riskinotosta liikenteessä. - Nuorten, varsinkin nuorten miesten liikennekäyttäytyminen on muuttunut pahemmaksi. Säännöistä ei piitata. Nuoret itse eivät ilmeisesti ole yhtä huolissaan, sillä kyselyn mukaan enemmistö heistä vastustaa kuntien kameravalvontaa."
Kokenut poliitikko osaa heitellä "faktoja", vaikka takuulla Tuija Braxilla ei ole paskankaan hajua siitä mikä nuorten miesten liikennekäyttäytymisen tilanne on. Mutta onhan kiva keräillä poliittisia irtopisteitä, kun toistelee kahvipöytäkeskusteluissa kuultuja jeesusteluja tai iltapäivälehtien lööppejä. Niistähän se oikea maailmankuva rakentuu, niinhän ?
---
"Eroja löytyy myös eri puolueiden kannattajien väliltä. Kaikkien innokkaimmin kameroita lisäisivät Braxin puoluetoverit, vihreät. Sen sijaan kokoomuksen ja keskustan kannattajien enemmistö ei antaisi kunnille valvontaoikeutta."
Kas kummaa. Miten Aamulehti onkaan saanut aikaiseksi otsikon "kansa vaatii lisää peltipoliiseja" ? Onko Vihreiden kannatus räjähtänyt yhtäkkiä käsiin ?
---
"Ehkä tässä on vähän sellaista ymmärrettävää ensireaktiota, että suhtaudutaan kielteisesti kaikkeen "isoveli valvoo" -touhuun. Kaikki valvonta ei kuitenkaan ole pahasta. Auto voi tappaa, jos sitä käytetään väärin, Brax huomauttaa."
Ja näin kokenut poliitikko jälleen kuittaa halvalla "muutosvastarinta" -argumentilla itselleen epäedullisen, mutta oikeasti aiheellisen kritiikin. Sitäpaitsi, jos kansa kerran "vaatii" peltipoliiseja, niin mistä "kielteisestä" reaktiosta tässä edes puhutaan ?
Ja sokerina pohjalla varsinainen täysosuma: auto voi tappaa. Niinhän se tappaa vaikka siinä valvontakameran kohdalla. Sakko tulee tai ei tule postissa kahden-kolmen viikon päästä.
---
Summa summarum: Tällaista propagandaa syydetään tiedotusvälineistä ja poliitikoilta. Sisältä pelkkää höttöä, mutta paketoitu kauniisiin sanoihin ja mielikuviin. Ei kestä minkäänlaista kriittistä tarkastelua. Uppoaa silti kritiikittömään lukijaan kuin häkä.
Ja todellinen tavoitehan tällä keskustelulla on pehmittää yleistä mielipidettä suosiolliseksi KUNTIEN suorittamalle KAMERAVALVONNALLE. Ja Tuija Braxin sidosryhmät ovat lobbauksen tilanneet. Näiden tahojen selvittäminen jääköön jokaisen lukijan kotitehtäväksi.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus, kiitokset sulle siitä.
Tainnut Braxsilta jäädä kotiläksyt tekemättä autoliikenteestä? (kannattais syventyä hieman aiheeseen,ennenkuin aukasee monttunsa)
Mikäli kunnat voisivat tehdä nopeusvalvontaa ja vaikkapa hoitaa liikennevaloihin liittyvän kameravalvonnan niin eikö se olisi todella hyvä asia?
Tiedetään, että nopeuksien kameravalvonta tehoaa hyvin ylinopeuksiin ja alentaa vakavia onnettomuuksia. Ja lisäksi se on tuottavaa.Taitaisi kunnilla olla interssejä hankkia kunnon nykyaikaiset laitteet valvontaan?
Voisiko joku kertoa mitä haittaa tuosta kameravalvonnasta on kuskeille, jotka noudattavat liikennesääntöjä?
Koska kameravalvonta on pelkästään hyvä asia, niin eikö olisi järkevää yksityistää koko homma. Tolpan saisi pystyttää esim. maanomistaja, jonka maita tie halkoo. Pysäköintimaksuille tulisi tehdä sama asia (vaikka tuohan on jo osittain toteutunutkin)
Itseasiassa jokaiselle kansalaiselle tulisi myöntää poliisin oikeudet - kun kaikki valvoisi ja sakottaisi kaikkia, niin rikokset ja rikolliset ja huorintekijät loppuisivat tyystin koko maasta ennenkuin sinä ehtisit sanoa "olen ääliö".
poliisilla. Ei sakkoja voi tässä maassakaan ihan kuka vaan kirjoitella. "Kenen vaan" kirjoittamia pysäköintimaksujakaan ei tarvitse maksella.
Oikeuksia on jotain myös autoilijalla, enimmäkseen velvotteita.
Pitkästä aikaa ylivoimaisesti tukevinta asiaa tällä palstalla. Lisää tätä !
No olipas tosiaan ihmeen tökerö vedätys sekä Braxilta että Aamulehdeltä. Kummallisen kritiikittömästi tuntuvat muutkin tiedotusvälineet suhtautuvan kameravalvontaan tällä hetkellä. Mistä johtuu ?
Kerrankin poliitikko, joka sanoo asiat niinkuin ne on. Lisää kameroita vaan taajamiinkin, niin loppuu turhanaikainen koohotus liikenteessä!