Oma kansa ei

Hallitusta ja yleensäkään poliitikkojamme ei kiinnosta oma kansa, oman maan asiat yhtään mitään. Kaikki mielenkiinto kohdistuu kaukomaihin, niiden ongelmiin ja kahakoihin. Rauhanturvaamiseen Afganistanissa ja muualla vinkuintiassa riittää rahaa, aikaa ja joukkoja. Ex-pressa Sahtivaari rahasti valtiolta kivan irak-palaverin kustantannukset ja sai toimia eläkepäiviensä ratoksi kokousten seremoniamestarina. Ainoa asia sitten mikä kotimaassa kiinnostaa, on maahanpyrkivien loisten elätys ja turvapaikkojen varmistaminen. On oikein perustettu oma mamuhyysäysministeri-virka jota rva Thors emännöi arveluttavin tuloksin.

Ei nähdä oman maan vääryyksiä, kansan tietyn osan ahdinkoa. Ei koeta tarpeellisina oman maan kehitys (tieinvestoinnit, sairaanhoito jne) eikä syrjäseutujen asutuksen varmistaminen. Missä on kriitikkona Perussuomalaiset ja Soini? Eipä kuulu porukasta yhtään mitään! MIssä oli se kansan äänitorvi?

Oli viimeinen kerta että äänestin vaaleissa. Ei mitään hyötyä.
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

palailee kesälomalta, alkaa kansasta huolehtiminen.
Ilmaston kuutos tekee elokuusta entistä tärkeämmän kesälomakuukauden, kuten Keski-EU:ssakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinnosta..... kirjoitti:

Hallitusta ja yleensäkään poliitikkojamme ei kiinnosta oma kansa, oman maan asiat yhtään mitään. Kaikki mielenkiinto kohdistuu kaukomaihin, niiden ongelmiin ja kahakoihin. Rauhanturvaamiseen Afganistanissa ja muualla vinkuintiassa riittää rahaa, aikaa ja joukkoja. Ex-pressa Sahtivaari rahasti valtiolta kivan irak-palaverin kustantannukset ja sai toimia eläkepäiviensä ratoksi kokousten seremoniamestarina. Ainoa asia sitten mikä kotimaassa kiinnostaa, on maahanpyrkivien loisten elätys ja turvapaikkojen varmistaminen. On oikein perustettu oma mamuhyysäysministeri-virka jota rva Thors emännöi arveluttavin tuloksin.

Ei nähdä oman maan vääryyksiä, kansan tietyn osan ahdinkoa. Ei koeta tarpeellisina oman maan kehitys (tieinvestoinnit, sairaanhoito jne) eikä syrjäseutujen asutuksen varmistaminen. Missä on kriitikkona Perussuomalaiset ja Soini? Eipä kuulu porukasta yhtään mitään! MIssä oli se kansan äänitorvi?

Oli viimeinen kerta että äänestin vaaleissa. Ei mitään hyötyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu