Tilasin firmalta X nettisivut viime keväänä. Kaikki sovittiin sähköpostin välityksellä (kaikki sähköpostit on tallessa). Sivut tehtiin valmiiksi mutta jo alkuvaiheessa oli paljon ongelmia. Esim sovittu reaaliaikainen varastokirjanpito ei onnistunutkaan vaikka se oli luvattu. No, tein kompromissin ja laitoin tuotteet myyntiin eri lailla kun oli tarkoitus. Kiire kun oli, niin ajattelin keskittyä suurempiin asioihin ja ajattelin että asian voi korjata myöhemmin. No sitähän ei voinut korjata ja nyt saan viikottain kyselyjä siitä miksi tuotteet on tyhmästi laitettu ja pari syyttävääkin sähköpostia on tullut siitä, että yritän "isontaa" tuotteiden määrää laittamalla joka värin omaksi kohteeksi.
Kauppa käynnistyi ja tuli lisää isoja ongelmia. Kirjautuessa sisään tuotteiden hinnat hävisivät. Tätäkään ei saatu toimimaan vaan kirjautuminen piti poistaa. Nettisivut tehnyt firma hävitti myös n.10 tilauksen tiedot sivuilta sählätessään - onneksi olin saanut tilaukset tulostettua niin en ollut ihan tyhjän päällä.
Sitten ongelmaa oli alennustuotteiden hintojen näkymisen kanssa, asia saatiin korjattua puoliksi, mutta tuotetta siirtäessä ostoskoriin hinta muuttui normaaliksi vetolaatikossa jolloin asiakkaat säikähtivät ja sain taas kyselyjä ja haukkuja siitä että ei uskalla tilata kun hinnat muuttuu. Tätä ei ole saatu vieläkään korjattua.
Seuraava ongelma oli keskustelu-osion puolella: Siellä oli häiriköitsijä joka perättömästi haukkui yritystäni jonka vuoksi pyysin laittamaan kirjautumispakon jos haluaa kirjoittaa forumille. Tämä tehtiin ja sitten tulikin seuraava ongelma - yhtäkkiä forumilla ei pystynyt lukemaan viestejä vaikka otsikot näkyivätkin. Ongelma korjattiin siirtämällä forumi ihan omalle "pohjalleen". Tämän seurauksena yritys X sai hävitettyä kaikki keskustelut mitä forumilla oli.
Viimeisin on se, että lisätessäni uusia tuotteita sivulle tuli joku bugi. Tämä oli, yritys X:n mukaan minun syyni, mutta se ei ole se pääasia tässä. Tätä korjatessaan he hävittivät suuren osan tuotteistani bittitaivaaseen ja minun pitäisi nyt uusien tuotteiden lisäksi näpytellä osa vanhoistakin järjestelmään. Lisäksi sivuilta hävisivät jo parin päivän aikana laittamani uudet tuotteet.
Ai mikä tässä on nyt se ongelma? No se, että en pysty enää luottamaan tähän sivujentekijään ja ketuttaa se, että hän ei ole pahoitellut näitä hävitettyjä tietoja mitenkään.
Halauaisin rahani takaisin, mutta ystäväni sanoi että se ei välttämättä ole mahdollista ja b2b-kaupoissa ei voi edes kääntyä kuluttajansuojaviranomaisen puoleen. Mitä tässä nyt voisi tehdä vai onko ihan turhaa yrittää edes saada rahojaan takaisin.
Lisää tietoa annan mielelläni, jos vain saisin jotain apua tähän tilanteeseen.
Kauppa käynnistyi ja tuli lisää isoja ongelmia. Kirjautuessa sisään tuotteiden hinnat hävisivät. Tätäkään ei saatu toimimaan vaan kirjautuminen piti poistaa. Nettisivut tehnyt firma hävitti myös n.10 tilauksen tiedot sivuilta sählätessään - onneksi olin saanut tilaukset tulostettua niin en ollut ihan tyhjän päällä.
Sitten ongelmaa oli alennustuotteiden hintojen näkymisen kanssa, asia saatiin korjattua puoliksi, mutta tuotetta siirtäessä ostoskoriin hinta muuttui normaaliksi vetolaatikossa jolloin asiakkaat säikähtivät ja sain taas kyselyjä ja haukkuja siitä että ei uskalla tilata kun hinnat muuttuu. Tätä ei ole saatu vieläkään korjattua.
Seuraava ongelma oli keskustelu-osion puolella: Siellä oli häiriköitsijä joka perättömästi haukkui yritystäni jonka vuoksi pyysin laittamaan kirjautumispakon jos haluaa kirjoittaa forumille. Tämä tehtiin ja sitten tulikin seuraava ongelma - yhtäkkiä forumilla ei pystynyt lukemaan viestejä vaikka otsikot näkyivätkin. Ongelma korjattiin siirtämällä forumi ihan omalle "pohjalleen". Tämän seurauksena yritys X sai hävitettyä kaikki keskustelut mitä forumilla oli.
Viimeisin on se, että lisätessäni uusia tuotteita sivulle tuli joku bugi. Tämä oli, yritys X:n mukaan minun syyni, mutta se ei ole se pääasia tässä. Tätä korjatessaan he hävittivät suuren osan tuotteistani bittitaivaaseen ja minun pitäisi nyt uusien tuotteiden lisäksi näpytellä osa vanhoistakin järjestelmään. Lisäksi sivuilta hävisivät jo parin päivän aikana laittamani uudet tuotteet.
Ai mikä tässä on nyt se ongelma? No se, että en pysty enää luottamaan tähän sivujentekijään ja ketuttaa se, että hän ei ole pahoitellut näitä hävitettyjä tietoja mitenkään.
Halauaisin rahani takaisin, mutta ystäväni sanoi että se ei välttämättä ole mahdollista ja b2b-kaupoissa ei voi edes kääntyä kuluttajansuojaviranomaisen puoleen. Mitä tässä nyt voisi tehdä vai onko ihan turhaa yrittää edes saada rahojaan takaisin.
Lisää tietoa annan mielelläni, jos vain saisin jotain apua tähän tilanteeseen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Onneksi tässä tapauksessa kyseessä on jokin onneton netissä vaatteita kauppaava "yrittäjä",jonka yritys pysyy starttirahan anaj pystyssä,eli silloin viimeistään toi parkuminen loppuu.Kummasti tuntuu olevan ylimääräistä aikaa parkua täällä.Ainiin.....onhan sitä aikaa,kun nettikauppahan tuottaa ihan itsellään,näin ainakin kuvitellaan.
Jos sun rättis ei mee kaupaksi,niin sivuston vikako se on?
Nyt mietit siellä että mitä vastais.Jos vanhat merkit paikkansa pitää niin toteat olevasi todella hyvin toimeentuleva onnettomalla kaupallasi,ja lopuksi huomautat kirjoitusvirheistäni ja kieliasusta
Onneksi kauppa on käynyt hyvin, kiitos kysymästä. Koskaanhan ei voi tietää miten käy. On vain tehtävä parhaansa ja vähän ylikin ;D
Onneksi tässä tapauksessa kyseessä on jokin onneton netissä vaatteita kauppaava "yrittäjä",jonka yritys pysyy starttirahan anaj pystyssä,eli silloin viimeistään toi parkuminen loppuu.Kummasti tuntuu olevan ylimääräistä aikaa parkua täällä.Ainiin.....onhan sitä aikaa,kun nettikauppahan tuottaa ihan itsellään,näin ainakin kuvitellaan.
Jos sun rättis ei mee kaupaksi,niin sivuston vikako se on?
Nyt mietit siellä että mitä vastais.Jos vanhat merkit paikkansa pitää niin toteat olevasi todella hyvin toimeentuleva onnettomalla kaupallasi,ja lopuksi huomautat kirjoitusvirheistäni ja kieliasusta
Laitetaan sitten meidän versio myös, sillä sähköpostit ovat myös meillä tallessa.
Olit tilannut verkkokaupan keväällä, mutta vetkuttelit asiassa niin paljon että lopulta jäi n. viikko aikaa koko homman rakentamiseen. Sinua kehoitettiin sähköposteissa kiirehtimään esim. webhotellin tilaamista, jotta olisi enemmän aikaa toteuttaa sivusto.
Kiireelliseksi muodostuneen aikataulun takia töitä tehtiin yötämyöten, ilman mitään ilta- tai yölisiä.
Tässä välissä jätit laskunkin maksamatta ja kun maksusta sinulta tiedusteltiin, aloit jo tuolloin uhkaamaan oikeudella.
Meidän asiamme ei ollut kuitenkaan odottaa milloin sinä olet saanut tuotteet naputeltua verkkokauppaan, sillä et tilannut muuta kuin kaupan, et mitään oheispalveluita. Kuitenkin sinua autettiin/ohjeistettiin kaiken aikaa s.postin välityksellä, se kun sinusta tuntui olevan järkevintä, vaikka etätukea/puheluakin ehdotettiin. Kaikki tämä neuvonta oli sinulle ilmaista.
Verkkokauppa oli jo avattu kun homma oli edennyt vasta testausvaiheeseen, jonka seurauksena muutama tilaus hävisi. Tästä ei ollut kuitenkaan sinulle taloudellista tappiota, sillä olit tulostanut ko. tilaukset.
Varastokirjanpito tuotteessa on, mutta koska myyt tuotteita joita on montaa eri lajia/väriä samassa artikkelissa, jouduit toteuttamaan listaamiset erilailla jotta varastokirjanpito voi niistä pitää kirjaa.
Foorumin ongelmat korjattiin ja samalla korjaantui muitakin ongelmia ja kaikki toimi hienosti. Et kuitenkaan ollut tyytyväinen, vaan suutuit kun foorumilta hävisi n. 10 viestiä.
Emme laskuttaneet korjaustöistä mitään, sillä katsoimme asian ns. takuutyöksi.
Kauppaan ei tullut mitään bugia, vaan sen asetukset olivat muuttuneet jonka seurauksena kauppa alkoi sekoilla. Asetukset olivat muuttuneet jonkun virheen/vahingon seurauksena, itsestään ne eivät ole muuttuneet. Oletko varma ettei salasanasi ole väärissä käsissä tms.?
Asia tutkittiin ja korjattiin, eikä siitäkään sinua laskutettu. Sen sijaan aloit räyhätä ja haukkua ammattitaidottomuudesta.
Sähköposteihisi on vastattu nopeasti ja olet saanut hyvin paljon neuvoja ja apuja ilman lisälaskua, muttet vaan tunnu olevan tyytyväinen.
Sinulle on pahoiteltu tilannetta monissa sähköposteissa, mutta kuinka paljon pahoitteluja kaipaat? Eikö tarkeintä ole ollut se että asiat on korjattu ja vieläpä ilmaiseksi?
Kuluttajansuoja ei auta yrityksien välisissä kaupoissa.
Jos haluat rahat takaisin, voisimme yhtä hyvin pyytää laskua viikon töistä, sillä niin paljon teimme työtä ilman korvausta jotka ei kuulunut sopimukseen. Sekään asiakaspalvelu ei sinulle kuitenkaan kelvannut, vaan haukuit kaiken aikaa ja panikoit kuin viimeistä päivää.
Lisäksi toteutimme itse kaupan naurettavan halvalla ja silti oletat että sinulle on varattu kymmenpäinen tiimi ympärivuorokautiseksi tueksi. Kyseessä oli vain keikkatyö, et maksa kk.maksuja verkkokaupasta, joten meillä ei ole nyt(kun olemme todenneet kaupan täysin toimivaksi) edes velvollisuutta korjata tulevaisuudessa ongelmia mikäli sen uudestaan sekoitat.
Hommahan on se, että tilasin teiltä toimivan verkkokaupan. Sitä se ei ole ollut melkeinpä koko aikana kun kauppa on ollut auki. Näin ollen oletan/oletin ,että kaikki korjaukset ym. mitkä sivuille pitää suorittaa, toimimattomuuden vuoksi, kuuluu paketin hintaan.
En ymmärrä mitä tarkoitat vetkuttelulla ja sillä että homman tekemiseen jäi loppujen lopuksi n. viikko aikaa, koska olemme olleet koko ajan yhteydessä kevään aikana tehdessämme sivuja. Katselin vanhoja viestejä jo homma meni näin:
Hyväksyin tarjouksenne 20.5.07 Aloimme heti suunnittelemaan sivujen ulkonäköä. Ensimmäinen muutaman päivän rako viestittelyssä tuli kun minun piti suunnitella fontit, värit ja kategoriat kauppaan. Niitä minulla ei todellakaan ollut vielä valmiina. Lähetin teille sähköpostia 2.6.2007, jossa annoin kaikki nämä tiedot.
Lähdin varastonhakureissuun tämän jälkeen ,joten en kerennyt ihan koko ajan suunnittelemaan sivuja. Yhteydessä olimme kuitenkin melkein päivittäin ja missään välissä ei ollut monen päivän taukoja jolloin olisitte joutuneet esim. odottelemaan tietoja minulta.
Sivut piti avata ensin 1.7.07, mutta ne olivat vielä niin kesken (varmaan minun takiani) että sitä siirrettiin. Loppujen lopuksi sivujen avaamista piti vielä siirtää yhden kerran , koska tuotteiden lisäämisessä oli paljon ongelmia. Sanon nyt tässäkin välissä ,että tilasin toimivat sivut ja sen vuoksi oletin, että esim. tuo varastokirjanpito toimii, mutta sen toimimattomuuden vuoksi oli isoimmat ongelmat tuossa vaiheessa ja homma viivästyi.
Siinä vaiheessa kun teidän mielestänne teidän hommanne oli valmis lähetitte minulle ohjeet miten voin muokata ja lisätä tuotteita ym. kauppaan. Ongelma oli vain siinä, että ohjeet olivat yleisohjeet ja niissä ei ollut mitään verkkokaupan puolen ohjeita vaan Joomlan yleisohjeet. Jäitte sitten sopivasti lomille siinä ja jouduin odottamaan muutaman päivän että sain ohjeet millä pystyin aloittamaan tuotteiden lisäämisen.
Sivujen tekoon ei siis todellakaan jäänyt n. viikko niinkuin väitätte vaan niitä tehtiin melkeinpä koko ajan tuolta toukokuusta aina melkein heinäkuun loppuun. Haluaisin siis tietää missä vaiheessa minä olen muka vetkutellut?
Tilasin paketin, en tuntiveloitettua työtä. Siksi tuo kommentti yötyöstä on tarpeeton. Teen itsekin usein töitä yömyöhään, mutta en siitä laskuta asiakkaitani, koska se kuuluu yrittäjyyteen – joskus niitä hommia on vain painettava yötä myöten että asiakas/asiakkaat on tyytyväisiä.
Forumin ongelmista sen verran ,että korjauksen jälkeen kaikki ei toiminut hienosti vaan forumista hävisi yli kymmenen pitkää viestiketjua, ei viestiä ja asiakkaan piti kirjautua ulos systeemistä, jos kirjoitti forumille ja halusi tämän jälkeen nähdä tuotteissa hinnat. Sivuille kirjautuminen siis poisti hinnat tuotteista. Tätäkään ei kyetty korjaamaan, vaan minun oli tyydyttävä tähän ”hätäratkaisuun”.
Se miksi en ensin maksanut laskua, johtui siitä että homma oli niin retuperällä siinä vaiheessa (juhannuksen aikaan) , että pelkäsin laskun maksamisen aiheuttavan sen, että pesette kätenne koko hommasta. Maksoin sen kuitenkin heti, kun olin varma että korjaatte sivuilla olevat virheet.
Tilasin nettisivupaketin, web-hotellin ja domainit teidän kauttanne ja oletin tosiaan että saan valmiin nettisivupohjan johon vain lisään tuotteet ja homma on sillä selvä. Tämä ei nyt mennyt ihan niin. Olen joutunut tekemään todella paljon kompromisseja esim sivun ulkoasun ja tuotteiden lisäämisen suhteen ja koko ajan on pelko, että sivut eivät toimi.
Minulle jäi tästä koko hommasta sellainen tunne, että lähditte vähän soitellen sotaan tämän projektin kanssa. Suoranaisia mössejä ei ole pahoiteltu teidän puolelta, ennenkuin olen sitä ihmetellyt ja välillä on paistanut läpi, että ette oikein osaa tätä ohjelmaa, ettekä tiedä mihin se pystyy. Kirjoitit vastauskessai että oeltte phaoitelleet noita mössejä monessa viestissa, mutta se ei ole totta. Monelta mielipahalta olisi vältytty jos osaisitte kunnolla hoitaa suhteet asiakkaisiinne.
Väitit tarjousta lähettäessäsi että Joomla on siitä hyvä, että sitä saa muokata mielin määrin, ja että se skaalautuu asiakkaan vaatimiin mittoihin – tämän perusteella uskoin että saan sivut jotka toimivat ja jotka ovat sellaiset kuin haluan. Se, että sain paketin halvalla on totta, mutta mistä minä pystin tietämään että halpa on näin huono. Nyt maksan siitä kalliisti, koska uskon ,että suuri osa mahdollisista asiakkaista on hävinnyt sen vuoksi, että sivuilla on aina jotain vikaa. Tämä on se ”bottom line” tässä hommassa. Tärkein osa yrityksestäni mättää ja pahasti.
Kauppa ei ole täysin toimiva ja sen tiedätte itsekin:
-Varastokirjanpito ei toimi niinkuin minulle luvattiin alunperin.
-Kirjautuminen ei toimi.
-Alennustuotteiden hinnat näkyy väärin vetopalkissa.
Virehitä on muitakin, mutta suoraan sanoen olen niin väsynyt etten jaksa nyt enää miettiä.
Kadun sitä päivää kun otin tarjouksenne vastaan. Se oli edullinen, mutta muut tarjoukset olivat -200€ -hintaisia, joten hälytyskellot eivät alkaneet soimaan. Sain hyvä kuvan lähettämästäsi ensimmäisestä viestistä ja tuntui, että yhteistyö sujuisi. Nyt minulla on nettisivut joiden toimivuuteen en luota ja joihin en ole todellakaan tyytyväinen.
"Näin ollen oletan/oletin ,että kaikki korjaukset ym. mitkä sivuille pitää suorittaa, toimimattomuuden vuoksi, kuuluu paketin hintaan".
Ja niinhän ne korjaukset kuuluikin, mutta hyvin aikaa vievät ohjeistukset eivät kuuluneet. Sinulle annettiin myös ohjeet miten lisätä tuotteita/poistaa niitä jne. Eli sait kirjalliset ohjeet ennen kun lomat alkoi.
Ainoa mitä ei tiedetty ennen lomia, oli se, että myyt hyvin pieniä määriä eri artikkeleita etkä tilaa samaa tuotetta lisää kun se loppuu. Osittain siksi kauppaan piti osa tuotteista lisätä siten kuten ne on nyt lisätty. Tämän lisäämistavan ohjetta ei sinulle oltu tiedetty siis antaa ennen lomia.
En sen suuremmin kommentoi dead line-aikaa, mutta tehokasta työaikaa jäi viikko siten että oli kaikki tarvittavat faktat käsissä.
"Siinä vaiheessa kun teidän mielestänne teidän hommanne oli valmis lähetitte minulle ohjeet miten voin muokata ja lisätä tuotteita ym. kauppaan."
Siinä vaiheessa kun kauppa oli periaatteessa valmis, sinulle lähetettiin salasanat yms. tietoa, jotta pääset tutustumaan tuotteeseen ja kertomaan mitä pieniä muutoksia haluat tehdä. Muistaakseni sinulta kysyttiinkin mitä muutoksia haluat tehdä.
"Tilasin paketin, en tuntiveloitettua työtä. Siksi tuo kommentti yötyöstä on tarpeeton.."
Aikaa oli loppujen lopuksi niin vähän, että yöllä kin joutui tehdä työtä, vaikka normaali työaika suoritetaan päivällä.
"Forumin ongelmista sen verran ,että korjauksen jälkeen kaikki ei toiminut hienosti vaan forumista hävisi yli kymmenen pitkää viestiketjua, ei viestiä ja asiakkaan piti kirjautua ulos systeemistä, jos kirjoitti forumille ja halusi tämän jälkeen nähdä tuotteissa hinnat. Sivuille kirjautuminen siis poisti hinnat tuotteista. "
Sen jälkeen kun foorumi siirrettiin omalle alustalle, niin mainitsemiasi ongelmia ei ole ilmennyt, tätä ennen ko. ongelmia oli.
"Tilasin nettisivupaketin, web-hotellin ja domainit teidän kauttanne ja oletin tosiaan että saan valmiin nettisivupohjan johon vain lisään tuotteet ja homma on sillä selvä. Tämä ei nyt mennyt ihan niin."
Tämä oli tarkoitus ja nyt sinulla on semmoinen. Valitettavasti testausvaihe jäi lähes olemattomaksi, jolloin ongelmista ei saatu heti havaintoa. Koska verkkokauppa oli jo toiminnassa, mitään radikaalisia testejä ei voinut suorittaa jottei verkkokauppa (asiakkaat)häiriinny.
"Minulle jäi tästä koko hommasta sellainen tunne, että lähditte vähän soitellen sotaan tämän projektin kanssa"
Huonoa tuuriakin tässä oli, sillä ko. versiopalikat on kyllä testattu keskenään toimivaksi moneen kertaan www:n ja kehitysympäristön lisäksi samalla alustallakin jossa verkkokauppasi on. Siksi tuo mystinen forumin temppuilu, joka loi samalla muutamia muitakin ongelmia oli meillekin hyvin kiusallista.
"Se, että sain paketin halvalla on totta, mutta mistä minä pystin tietämään että halpa on näin huono."
Kauppasi toimii moitteettomasti verkkomaksuja myöden. Huonolla tarkoittanet sitä että kaupasta puuttuu joku sinun haluamasi ominaisuus, eli ilmeisesti se että varastokirjanpito osaisi pitää kirjaa monipuolisemmin, jotta joidenkin hankalien tuotteiden lisäykset olisivat yksinkertaisempaa.
"Väitit tarjousta lähettäessäsi että Joomla on siitä hyvä, että sitä saa muokata mielin määrin, ja että se skaalautuu asiakkaan vaatimiin mittoihin"
Kyllä, järjestelmää voi muokata haluamakseen, mutta silloin puhutaan huomattavasti kalliimmasta ratkaisusta ja siihen vaaditaan myös aikaa.
"Nyt maksan siitä kalliisti, koska uskon ,että suuri osa mahdollisista asiakkaista on hävinnyt sen vuoksi, että sivuilla on aina jotain vikaa"
Asiakashävikki näin alussa johtuu usein siitä ettei sivuja mainosteta. Et esim tilannut hakukoneoptimointia, joten sivusi löytyy heikosti esim googlen kautta. Mainostatko edes adwordsilla?
Kauppa on täysin toimiva nyt kun foorumi lähti toiselle alustalle. Kaikki on debugattu, eikä virheitä ole toiminnassa.
"Varastokirjanpito ei toimi niinkuin minulle luvattiin"
Silloin ei tiedetty minkälaisia tuotteita sinulla on. Tämä erilainen tuotelisäsystapa joidenkin tuotteiden kohdalla on ainoa kompromissi jota joudut nyt vielä tekemään. Toivottavasti päivityksen myötä tulee joskus sinuakin tyydyttävä ratkaisu.
"Kirjautuminen ei toimi."
Verkkokauppa kysyy tunnusta ja kirjaa kyllä vanhan asiakkaan sisälle, joten toimii. Muut kirjautumiset ovat poistettu, sillä niitä ei tarvitse koska foorumi on poistettu tuosta järjestelmästä. Foorumissa oma kirjautumisruutu.
"Alennustuotteiden hinnat näkyy väärin vetopalkissa."
Tämä liittyy osaksi ensimmäiseen kysymykseen/vastaukseen. Tähän pieneen virheeseen myös toivottavasti tulee korjauspäivitys.
Kysymys ei ole kuitenkaan kaupan toimivuudesta, vaan kaupan ominaisuuksista, joita sinä tarvitset todella runsaasti tuotteittesi ominaisuuksien vuoksi.
Olisi kiva tietä tämä web-sivujen suunnittelijafirman nimi, jotta tietäisi välttää sitä.
Eli siis ohjeistus ei kuulunut paketin hintaan? Pyysin teiltä, kun olitte omasta mielestänne saaneet sivut toimimaan, ohjeet siihen miten tiedto ja tuotteet lisätään sivuille. Lähetitte väärän ohjeen joka oli yleisohje Joomalan käyttöön. Kun pyysin ohjetta verkkokaupan toimintoihin, sitä ei ollut. Näin ollen voi olettaa että ohjeistatte minua itse. Vai olisiko minun pitänyt tässä vaiheessa sanoa että en osaa ja antaa teidän kalliillaa tehdä esim. tuotteiden lisäykset? Tai olisiko minun pitänyt soittaa maksulliseen etätukeen ja olisitte neuvoneet minua sitä kautta?
Aikaa ei ollut loppujen lopuksi vähän. Tuotteiden lisäämiseen sivuille olin varannut viikon aikaa, mutta se vesittyi, koska sain tosiaan väärät ohjeet ja en saanut teihin yhteyttä. Siksi lopussa tuli kiire. Sain kuitenkin kaikki tuotteet ajallaan sivuille ja avasin kaupan, koska kaiken järjen mukaan se olisi pitänyt olla kunnossa ja valmiina toimintaan. Emme kerenneet testailemaan kaupan toimivuutta, mutta se oli minun päätökseni, koska oletin että se toimii. Olittehan työnne saaneet päätökseen ja minun hommani oli vain lisätä tuotteet sivuille.
Ette infonneet minua tuon testivaiheen tärkeydestä ollenkaan. En löytänyt yhtään viestiä, jossa olisitte kirjoittaneet että sivut ei välttämättä toimi oikein jos niitä ei testata perusteellisesti ennen avaamista. Mistä minä olisin voinut tietää, että niitä pitää kovastiin testata ennen avaamista. Tein itse testitunnukset kauppaan, klikkailin tuotteita ostoskoriin ja lopuksi kokeilin tilausta ja homma toimi. Mitä muuta olisi muka pitänyt tehdä?
Jännä että tehdessäsi tarjousta et maininnut, että Jooomlan mukautuminen asiakkaan vaatimuksiin ym. on kallis lisäjuttu. Se luki tarjouksessa niin minä oletin että se myös onnistuu.
Minulla on ollut banneri mainos mm. Suomi24:sen sivuilla, joten siitä ei, suoraan sanoen, tarvitse kettuilla minulle. Jos kaikki olisi mennyt niinkuin suunnittelin niin sivut olisivat toimineet koko ajan hyvin, asiakkaat eivät olisi valittaneet sivuilla esiintyneistä virheistä ja olisin jatkanut mainostamista sillä tavalla kun olin sen jo LTS:ssä suunnitellut. Nyt en uskalla laittaa rahaa mainoksiin, koska pelkään ,että se menee hukkaan, koska sivut on niin epäluotettavat, että en usko niiden houkuttelevan asiakkaita tilaamaan. Varsinkin tuo hintojen väärin näkyminen ja tuotteiden outo kategoriointi saattaa asiakkaista tuntua oudolta ja ehkä hieman epäilyttävältä. Jos minä olisin asiakas ja tulisin kauppani sivuille niin heräisi epäluulo sitä kohtaan, että onko tässä nyt ihan ammattitaitoinen yritys kyseessä ja voiko siihen luottaa.
Jotenkin on sellainen tunne prsuuksissa, että nimiä ei täällä saa julkaista. Jos joku osaa näyttää sivun missä lukee että se sallitaan niin sitten asia on toinen.
Taroitukseni ei ollut, eiä ole mustamaalata ko. firmaa. Tilanne vain oli se, että en tiennyt enää mitä tehdä ja ajattelin että täältä löytyisi apua. Nyt tämä näyttää menneen meidän yritysten väliseksi kilpakirjoitteluksi. Periksi en kuitenkaan anna, ainakaan kovin helpolla. Sen verran tyytymätön olen tähän tilanteeseen.
"Silloin ei tiedetty minkälaisia tuotteita sinulla on. Tämä erilainen tuotelisäsystapa joidenkin tuotteiden kohdalla on ainoa kompromissi jota joudut nyt vielä tekemään."
Yritittekö ottaa selvää tästä? Järjestelmän tietojen määrittely ennen projektin aloittamistahan on pakollista ja ihan rutiinijuttuja ohjelmistoprojekteissa. Vai eikö asiakas itsekään tiennyt vielä projektia aloitettaessa että millaisia tuotteita hän tulee myymään? Siinä tapauksessa olisi kaiketi kannattanut kieltäytyä koko hommasta, tai ainakin siirtää projektia myöhemmäksi. Vai vaatiko asiakas projektin aloittamista siitä huolimatta?
En ala sanomaan mitään varmasti kun en tunne tarkasti tilannettanne, mutta minusta nämä kuulostavat myyjän ongelmilta.
Kun itsekin toimin alalla, niin tiedän että hyvin monesti "vika" on alunperin ostajassa, joka ei tiedä tarkalleen mitä haluaa ja joka useimmiten haluaa jotain täysin epätodellista hintaan nähden. Mutta mielestäni se ei voi olla syy riitoihin, sillä ammattitaitoinen ohjelmistosuunnittelija osaa tehdä asiat sillä tavalla että ei pääse syntymään epäselvyyttä järjestelmän ominaisuuksista tai siitä kenen syytä jokin epäkohta on.
Käytännössä tämä tarkoittaa siis tarkkaa projektisuunnittelmaa ja toiminnallista määrittelyä, jotka molemmat osapuolet hyväksyvät ennen projektin aloittamista. Tämän lisäksi sopimukseen kirjataan sanktiot siitä, jos toinen osapuoli ylittää sovittuja määräaikoja tai jos asiakas haluaa muuttaa joitain ominaisuuksia kesken projektin.
Nyt ilmeisesti asioita ei ole sovittu riittävän tarkasti, koska epäselvyyksiä on päässyt syntymään.
Kauhean tarkasti ei asioista sovittu, mutta oletin kaiken olevan kunnossa ja jos jotain ongelmia/kysymyksiä on niin kysyvät sitten. Enhän minä tiennyt mitä tietoja minun piti heille antaa ym.
Itse olen ollut tietoinen tuotteiteni laadun ja eri muuttujat jo vuoden verran joten siinä ei ongelma ole. Se missä tuli ongelma on se, että luulin että jos minulla on tuote A jossa on X määrä värejä ja Y määrä kokoja näissä väreissä niin varastokirjanpito pysyy mukana sitä mukaa mitä niitä menee kaupaksi. Tällä tavalla esitin asian alkuvaiheessa yritykselle ja he sanoivat että se onnistuu. Se ei sitten onnistunutkaan vaan nyt tuotteet on lajiteltu sillä tavalla että joka väri on erillisenä kohteenaan. Tarkoitus siis oli, että asiakas valitsisi yhden kohteen "sisällä" ensin värin ja sitten koon. Tällä tavalla toteutettuja kauppoja olen nähnyt paljon, esim NetAnttilalla on sellainen.
Tällä tavalla toimivan systeemin tekeminen on kuulemma todella kallista, joten asia jäi sitten.
Minä tiesin tasan tarkkaan mitä halusin kun lähdin tähän mukaan, olinhan kehittänyt yritystäni jo vuoden verran.
Meikä on porkkana
Opetus:
Ostaja - Älä oleta, että halvalla saat hyvää.
Myyjä - Tunne osaamisesi ja mahdollisuutesi. Idealla "teenpä helppoa rahaa myymällä Joomlaa" ei pitkälle pötkitä jos sitä ei osaa lupauksiensa mukaan laajentaa.
Molemmille - Sopikaa jatkossa tuotteen ominaisuudet ja rajoitukset mahdollisimman tarkasti etukäteen - kirjallisesti!
Et maininnut aluksi varastokirjanpidosta, vaan kysyit siitä ja sen olemassaolosta sitten myöhemmin, kun olit jo periaatteessa hyväksynyt sopimuksen.
Varastokirjanpito kyllä kaupassasi on tällä hetkellä joka artikkelin muuttujalle.
Tuotteen artikkelit, sekä värin ja koon voisi laittaa samaan alasvetovalikkoon, kuten sinulle aikanaan neuvottiin. Tällöin eri värien ei tarvitsisi olla eri kohteena.
"Tunne osaamisesi ja mahdollisuutesi. Idealla "teenpä helppoa rahaa myymällä Joomlaa" ei pitkälle pötkitä jos sitä ei osaa lupauksiensa mukaan laajentaa."
Kyse oli siitä, että asiakas oletti samaan halpaan hintaan kuuluvan ohjelmointia niin paljon että koko järjestelmä laitettaisiin juuri sellaiseksi kun hän haluaisi.
"Molemmille - Sopikaa jatkossa tuotteen ominaisuudet ja rajoitukset mahdollisimman tarkasti etukäteen - kirjallisesti!"
Aivan, ja näin olemme tehneetkin. Myös sopimuksiin kirjataan nykyään todella tarkasti mm. se että kuinka monta tuntia ohjeistusta kuuluu samaan hintaan.
Kerro sitten oliko tekijä mies vai nainen, jos nimiä ei uskalla tänne laittaa.
...Ilmoitit että varastoirjanpito onnistuu joten oletinkin sen onnistuvan.
Olin hyväksynyt jo sopimuksen siinä vaiheessa kun kysyin, mutta se ei muuta sitä faktaa että lupasitte minulle tuon varaskorinapidon ja se ei todellakaan ole sellainen kun halusin.
Olisi myös mielenkiintoista tietää asiakkaan nimi, jotta osaisi välttää sitä.
Joillekin ei vain uppoa se, että valmispaketti ja räätälöity ratkaisu ovat kaksi eri asiaa. Toisen saa halvalla ja toinen perustuu tuntilaskutukseen.
En pidä itseäni hankalana asiakkaana, koska esitin haluamani asiat ja sen jälkeen minulle tarjottiin tuota pakettia.
Mitään kummallisuuksia en sivuilleni halunnut, joten mitään ihmeellisempiä räätälöintejä ei ole mielestäni edes tarvittu. Se mitä halusin alunperin oli suht koht tavalliset nettisivut, mutta jostain syystä tässä on nyt vain ollut ihan hirveästi ongelmia matkassa.
Onko asiakas hankala jos se haluaa saada sen palvelun mitä hänelle on luvattu?
Onko hankala asiakas sellainen joka haluaa rahoilleen vastinetta? Tästä paistaa läpi se, että palvelun tilaaja on tyytymätön ihan perusasioihinkin. Herää myös kysymys miksi hän kirjoitta asiasta tänne, eikö myyjäfirmasta osatttu hoitaa asiaa kunnolla?
Tuossahan tuon saman jo kerkesinkin kysyä - miksi minua pidetään hankala asiakkaana?
Hän sai sen mitä pakettiin kuului, mutta oletti että pakettia ruvetaan räätälöimään hänen tarpeisiinsa samalla hintaa. Hän ei kuitenkaan halunnut maksaa lisää räätälöidyistä toimenpiteistä, esim. ulkoasun suhteen. Perus ulkoasun toteutus kuului ko. pakettiin ja se tehtiin hänen toiveiden mukaan.
En tiedä miksi hän tänne rupesi ottamaan asiaa esille. Hänen s.posteihin on vastattu normaalisti alle tunnissa ja asiat korjattu tai häntä neuvottu.
Esimerkiksi eilen ongelmat(joka ei kuulunut takuun piiriin) korjattiin muutamassa tunnissa siitä kun hän oli ottanut yhteyttä s.postilla. Kiitokseksi hän ilmoitti asiakaspalvelua huonoksi ja että olemme ammattitaidottomia.
En saanut sitä mitä pakettiin piti kuulua. On totta, että kysyin tuosta varastokirjanpidosta vasta sen jälkeen kun olin tarjouksen ottanut vastaan ,mutta sanoitte sen onnistuvan niin oletin sen silloin kuuluvan pakettiin.
En edes ymmärrä mistä maksullisista toimenpiteistä puhut. En ole kieltäytynyt, eikä me olla edes puhuttu mistään ulkoasun muuttamiseen liittyvistä toimenpiteistä mitkä olisivat olleet maksullisia. Eli, mitä sinä oikein sleität nyt?
Te, ette ole vastanneet sähköposteihin alle tunnissa, mutta sitä en ole edes kritisoinut. Tämän toit itse esille. Minusta on hauskaa ,että joka kerta kun joudumme ns. nokat vastakkain niin otat esille tuon nopean vastaamisen. Ei sillä kovin pitkälle päästä ja et voi aina vain tukeutua siihen, että vastaatte sähköposteihin nopeasti. Varsinkin kun se ei liity tähän mitenkään, koska en tosiaan ole sitä kritisoinut.
Kritisoin asiakaspalveluanne huonoksi, koska ette koskaan pahoittele tekemiänne virheitä. Tästä ei sen enempää koska asia on käsitelty jo aiemmissa viesteissä.
Kirjoituksesi kuulostaa hirveän tavalliselta: ostetaan paskaa kalliilla. Aiemmin oli niin, että halpa on tasoltaan huonompaa.
Nykyään se on pikemminkin niin, että ns. edulliset toteutukset ovatkin hyviä ja roska kaupitellaan kalliilla! Joskus muinoin sekunda myytiin kaupan nurkissa alennuslaarista. Nyt television aikakaudella on meillä "TV-Ostoskanavat", joista voi ostaa jossunmuuta tärytintä ja litkua ja muuta ala-arvoista roskatuotetta. Ja ihmiset ostaa KALLIIILLA! Käsittämätöntä.
Itse olen ottanut sen kaavan, että tuote jonka ostan täytyy olla ollut pidempään käytössä.
Idän ihmeet ja Ostokanavatuotteet ovat hölmöille.
"Nyt saat tämän [muovinpalasen] hintaa 39.95 eikä siinä kaikki! Saat kaksi tutustumistrajoukseen 99.95" (sama tuote 5 kpl pakkauksessa sai halpahallista parilla eurolla)
"Tämä ihmeellinen viehe narraa kalat puolestasi. Vain 19.95 euroa" ("viehe" on pakkausmateriaalia, joita saa pari tuhatta "kappaletta" parilla eurolla)
Weppisivuhommissa on nykyään se kaava, että "konsultti" toimittaa sinulle todella suolaiseen hintaa netistä imuroimansa ilmaisohjelman. Konsultti laskuttaa sitten asennuksesta. Ilmaistuote on hyvä, mutta maksat maltaita kun saman olisi saanut ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi.
Tämä peruspaketti oli suomen edullisin( tai ainakin suomen edullisimpia), eikä asiakas luonnollisesti maksanutkaan ohjelmasta vaan työstä, eli asennuksesta ja ulkoasun suunnittelusta. Lisäksi sopimukseen kuului pienimuotoiset neuvot.
Mm. ulkoasun työstämiseen taas tarvitaan maksullista ohjelmistoa ja osaamista.
Lisäksi softa ei ollut ihan perus bulkki netistä kopioitu versio, vaan siihen oli tehty tiettyjä muutoksia, jonka jälkeen kaikki on aikanaan testattu www:ssä ja kehitysympäristössä.
http://www.wosbee.com - ilmainen verkkokauppa ohjelmisto ja palvelu.
Tuonne kun lähettää suoraan kaikki verkkokaupan kyselijät, niin säästää hermoja ja aikaa, voi
asiakas jopa itse säätää kaupan sellaiseksi kun haluaa.
Asiakas kirjoittaa tänne ilta kahdeksalta ja keskustelu myyjän kanssa velloo koko aamuyön aikana jo liekkikategoriaan asti.
Itse en ole ennen kuullut että joku käyttää suomi24 palstaa CRM järjestelmänä...
Kirjoitin asiasta tänne, koska oikeasti kaipasin neuvoja miten edetä ja onko tässä enää mitään tehtävissä. Ko. firma ei osaa asiakaspalvelua vaan koko ajan on ollut tunne, että minä olen hankala asiakas kun vähänkin jostain huomautan.
He/hän eivät/ei myöskään tajua asiakaspalvelu tarkoittaa muutakin kuin sitä että vastataan sähköpostiin nopeasti.
Sen olen jo tajunnut, että palvelua tilatessani en osannut vaatia mustaa valkoisella ja nyt ns. todisteina toimii vain sähköpostit joita olemme lähetelleet.
Tähän voin puolustautua vain sanomalla että tämä sopimus oli ensimmäinen tekemäni sopimus kun aloitin yrittäjänä. En tajunnut, että pitää olla todella tarkan sopimuksen sisällön kanssa ja siinä että pienimmistäkin asioista pitää tehdä sopimus. Lisäksi en tajua verkkosivujen tekemisestä mitään, joten oletin, että jos otan tällaisen paketin niin minun ei tosiaan tarvitse huolehtia kun tietojen syöttämisestä kauppaan. Toisin kävi.
Jotenkin vain tuntui kummalta että tuo toimittajakin löytää sen palstan täältä saman tien...
Mutta asiaan: Tietojärjestelmien speksaaminen ei koskaan ole ylimalkaista, ja sellaista asiaa kuin "pakettiratkaisu" ei ole olemassakaan. Aina niihin liittyy jotakin speksaamista, esimerkiksi tuossa ylläolevassa keikassa tuntui tuo speksaaminen jäävän kovin vähälle. Lisäksi jos keväällä on tehty sopimus kaupasta joka avataan juhannuksena niin ihan liian myöhään on oltu liikkeellä. Jos se halutaan tehdä kunnolla niin pelkkään projektisuunnitelmaan ja määrittelyyn pitää varata webbikauppaprojektissa vähintään kuukausi.
Kuten moni muukin jo totesi, jos ostaa paketin saa paketin eikä räätälöityä ratkaisua. Noista omista toiveistasi olisi toki myyjän pitänyt tajuta ettei paketti kyllä riitä tuohon keikkaan (olettaen että ne oli ajoissa myyjälle toimitettu, siitäkin asiasta lienee vallalla kaksi eri käsitystä).
Mainitsemasi Anttilan webbikauppa ei todellakaan ole mikään "pakettiratkaisu", sen suunnitteluun on osallistunut plutoona konsultteja ja järjestelmäarkkitehtejä, ja toteuteukseen on palanut rajaa ainakin satoja tuhansia, mutta todennäköisemmin jokunen miljoona euroa. Lisäksi sen ylläpitokin maksaa Anttilalle useamman tuhat euroa kuukaudessa.
Eli rahalla saa ja hevosella pääsee.
Sotket nyt ainakin kaksi asiaa, sopimuksen ja määrittelyn.
Sopimuksella sovitaan että myyjä toimittaa määrittelyn mukaisen ratkaisun ostajalle. Eli joka asiasta ei tarvitse tehdä sopimusta, mutta sopimukseen liittyvässä määrittelyssä pitää kyllä olla tarkkana.
Kyllä tuo tuntuu oman osaamattomuutesi piikkiin ensisijassa kaatuvan, tärkeää olisi ottaa opiksi ja onnistua paremmin seuraavalla kerralla. Mainitsit itse että et tajua verkkosivujen tekemisestä mitään, silloin sinun olisi pitänyt palkata itsellesi konsultti omalle puolellesi kilpailuttamaan toimittajat ja laatimaan tilausta myyjältä.
asiassa sinäkin kielenkäytölläsi ("tietojärjestelmien speksaaminen" ym.) tulet paljastaneeksi perusongelman: palvelun tuottaja ja asiakas puhuvat aivan eri kieltä, joten väärinymmärrykset ovat enemmän kuin luonnollisia. Puhuminen konsultin palkkaamisesta puolestaan osoittaa, ettei ole hajuakaan pienyrittäjän taloudellisesta tilanteesta.
Kaupan avaamiseen esitin toiveen, että se aukeaisin heinäkuun alusta. Aikaa oli siis yli kuukausi. Enkä olettanut, että sivujen tekeminen valmiille pohjalle olisi nyt niin aikaavievää, koska ulkonäkökin oli minulla jo hyvin suunniteltuna, vaikkakin vain omassa päässäni.
Tässä pätkä tarjouspyynnöstäni, missä selitän mitä halusin:
Viesti: Hei!
Olen perustamassa verkkokauppaa jossa myydään naisten vaatteita, asusteita,
kenkiä ja alusvaatteita. Olen itse suunnitellut sivujen ulkoasua, mutta jos
suunnitelmiani ei pysty toteuttamaan niin pystyn kyllä taipumaan ulkonäössä,
hieman.
Sivujen määrästä en osaa sen tarkemmin sanoa, tuotteita tulee olemaan
n.60-80 erilaista (tietenkin eri kokoisina) ja tuoteryhmiä n.20. Sivuille
haluaisin myös forumin, jota itse hallitsisin, ja tietenkin kaikki normaalit
sivut mitä yleensäkin verkkokauppaan tarvitaan (yrityksen esittely, ohjeet,
yhteydenotto, yms.)
Haluaisin sivujen olevan sellaisella pohjalla, että pystyn itse helposti
päivittämään niitä. Valikoima tulee vaihtumaan kokonaisuudessaan noin 5
kertaa vuodessa, joten tämä on tärkeä asia.
Tarvitsen myös .fi ja .com päätteiset domainit yritykselleni ja
palvelintilat.
Itse firman seuraavassa meilissä ei lue kovinkaan tarkkaan mitä hintaan sisältyy. En uskalla sitä tähän kopioida, koska sekään ei ole sallittua.
Tiedän, että Anttilan nettisivut on ihan eri "liigassa" kuin mitä minä halusin tai pystyn rahoillani saamaan.
En ole ihan Noob, joten ymmärrän kuitenkin jonkin verran tietekoneiden päälle. Se mitä en ymmärrä on ohjelmointi. Tätä lähinnä tarkoitin tuolla verkkosivujen tekemisellä ja sillä etten tajua siitä mitään.
Se, että en tarkemmin alkanut selvittelemään mitä tuohon hintaan kuuluu johtui siitä, että tarjoajakin puhui koko ajan paketista ja oletin että tällä paketilla saan toimivat sivut ja sen mitä olen pyytänyt. Se, että tosiaan kysyin tuosta varastokirjanpidosta vasta sopimuksen hyväksymisen jälkeen ei muuta mielestäni tilannetta, koska he sanoivat että se kuuluu myös pakettiin ja sen teko onnistuu.
Ihan naurettavaahan se olisi, jos pitäisi palkata konsultti kun etsii verkkosivujen tekijää. Minusta se on palvelun tarjoajan vastuu ilmoittaa asiakkaalle jo alussa mitä pakettiin kuuluu. Minulle ei sitä selvitetty kovin tarkasti joten väärinkäsityksiä syntyi siitä mitä tuolla rahalla saan ja mitä en. Minusta en edelleenkään vaatinut mitään ihmeempiä, ainoastaan tuo reaaliaikainen verastokirjanpito oli se "ihmeellisempi" juttu, mutta kai ammattilaisen sivujentekijän olisi pitänyt tietää mitä se vaatii eikä lupailla mahdottomia.
Ihmettelen myös edelleen miten minun kohdalleni sattui noin paljon tuollaisia "oops" - tapahtumia, vai onko tuo Joomla oikeasti niin huono ohjelma?
"Minusta en edelleenkään vaatinut mitään ihmeempiä, ainoastaan tuo reaaliaikainen verastokirjanpito oli se "ihmeellisempi" juttu, mutta kai ammattilaisen sivujentekijän olisi pitänyt tietää mitä se vaatii eikä lupailla mahdottomia."
Vaihtoehtona sinulla on tällä hetkellä kaksi eri tapaa laittaa tuotteet esille siten että varastokirjanpito pitää kirjaa kaikista artikkelin eri vaihtoehdoista (väreistä jo koosta). Olet käyttänyt sitä huonompaa tapaa, etkä sitä toista joka sinulle aikanaan neuvottiin.
Yhdestä allasvetovalikosta voisi asiakas valita sekä värin ja koon. Tämä tapa on asiakkaalle selkeämpi kuin se että jokainen artikkelin värivaihtoehto olisi erikseen näkyvillä muiden tuotteiden kanssa. Lisäksi neuvomamme tapa olisi sinulle nopein tapa lisätä artikkelista eri variaatiot.
Sinulle ei siis lupailtu olemattomia, sillä kirjanpito toimii ja neuvomallamme tavalla tuotteet saa siististi näytille.
"Ihan naurettavaahan se olisi, jos pitäisi palkata konsultti kun etsii verkkosivujen tekijää. Minusta se on palvelun tarjoajan vastuu ilmoittaa asiakkaalle jo alussa mitä pakettiin kuuluu."
Tuon asenteen takia tässä ongelmassa nyt olet. Jos et itse ymmärrä ostettavasta tuotteesta mitään, niin et sinä silloin ymmärrä siitä myyjän selityksestäkään. Siksi tarvitset konsultin.
Analogia muualta: Jos rakennat/rakennutat itsellesi omakotitalon, laki vaatii siihen sinun edunvalvojaksesi pääsuunnittelijan sekä vastaavan mestarin joilla on tietyt pätevyysvaatimukset. Heidän tehtävänsä on siis ajaa sinun etujasi talotoimittajia/urakoitsijoita tms kohtaan.
Alkaisitko itse rakentamaan taloa ilman asiantuntijoiden apua koska "on naurettavaa palkata konsultti" ?
Vanhan sanonta "Konsultti on aina palkkansa väärti" pitää tässäkin paikkansa.
Säästit tonnin kaksi konsulttikuluissa, ja teit paljon isomman vahingon.
"Ihan naurettavaahan se olisi, jos pitäisi palkata konsultti kun etsii verkkosivujen tekijää. Minusta se on palvelun tarjoajan vastuu ilmoittaa asiakkaalle jo alussa mitä pakettiin kuuluu."
Tuon asenteen takia tässä ongelmassa nyt olet. Jos et itse ymmärrä ostettavasta tuotteesta mitään, niin et sinä silloin ymmärrä siitä myyjän selityksestäkään. Siksi tarvitset konsultin.
Analogia muualta: Jos rakennat/rakennutat itsellesi omakotitalon, laki vaatii siihen sinun edunvalvojaksesi pääsuunnittelijan sekä vastaavan mestarin joilla on tietyt pätevyysvaatimukset. Heidän tehtävänsä on siis ajaa sinun etujasi talotoimittajia/urakoitsijoita tms kohtaan.
Alkaisitko itse rakentamaan taloa ilman asiantuntijoiden apua koska "on naurettavaa palkata konsultti" ?
Vanhan sanonta "Konsultti on aina palkkansa väärti" pitää tässäkin paikkansa.
Säästit tonnin kaksi konsulttikuluissa, ja teit paljon isomman vahingon.
En kyllä ole saanut ohjeita kuin tuohon yhteen tapaan lisätä tuotteet.
Alussa kokeiltiin jotain toistakin tapaa mutta se ei jostain syystä toiminut, en muista enää miksi.
Miksi vasta nyt alat puhumaan kahdesta tavasta, kun sinulla on tähän mennessä ollut tieto, että en ole tyytyväinen tähän tapaan mitä nyt käytän? Miksi vasta nyt mainitset siitä, että toinenkin tapa on muka ollut vaihtoehtona. Luulisi että olisit siitä tässäkin keskutelussa jo maininnut?
"Ihmettelen myös edelleen miten minun kohdalleni sattui noin paljon tuollaisia "oops" - tapahtumia, vai onko tuo Joomla oikeasti niin huono ohjelma?"
Joomlaa on ainakin omissa piireissäni pidetty lähinnä yläasteikäisten harrastelijoiden hiekkalaatikkona. En toki tunne sitä kovinkaan hyvin, joten en voi sanoa varmasti, mutta sen sijaan tunnen erittäin hyvin alustan jonka päälle Joomla on rakennettu (PHP), enkä itse ainakaan lähtisi mitään vakavaa projektia sillä toteuttamaan.
Jotenkin arvasin jo ensimmäisestä viestistäsi että kyse on jostain PHP-sähellyksestä, ja nyt kun mainitsit nämä monet "oops-tapahtumat" niin se kyllä kuvastaa täydellisesti sitä millainen maine PHP:llä on ohjelmointikielenä.
Perustele hieman väitettäsi.
Ihmettelin itsekin kun sain tietää ,että tuo Joomla on ilmainen ohjelma. Mietin siinä vaiheessa (sain tiedon tuossa kesäkuun lopulla), että tuleekohan sen kanssa ongelmia, koska ilmaiset ohjelmathan on vähän mitä on. Luotin kuitenkin, että ei tule ongelmia, koska tekijänä on kuitenkin ihan yritys enkä esim. minä itse.
Ei tässä enää niin hirveitä ongelmia ole, mutta koko ajan pelottaa että sivuille tulee taas joku ongelma, tai kun nyt lisäilen uusia tuotteita kauppaan niin ne taas häviävät jostain ihmeen syystä. Ei ole kovin kiva näpytellä kymmeniä kohteita, eri featureineen, montaa kertaa sinen kauppaan.
Se, että jokin ohjelma on ilmainen ei todellakaan tarkoita että sen laatu olisi "sitä sun tätä".
NASA ohjaa avaruussukkuloita ilmaisen Linux:n päälle tehdyillä sovelluksilla koska Windows ei ole tarpeeksi luotettava.
Se mikä ilmaisissa yleensä on "huonompaa" kuin kaupallisissa sovelluksissa on tuotteistus/dokumentointi. Ilmaisohjelman avulla saa usein toteutettua erittäin luotettavan ja tehokkaan ratkaisun, mutta se vaatii erittäin pätevän toteuttajan.
Kaupallisten esim. Windows:n päälle voi niin ikään tehdä luotettavan ja toimivan ratkaisun, eikä se aina vaadi kovinkaan pätevää toteuttajaa.
Siinä noiden kahden ratkaisun suurin ero.
Itse en tuota Joomlaa tunne kuin nimeltä, mutta kyllä PHP:n päälle on tehty ihan vakavia verkkokauppasovelluksia (esim verkkokauppa.com) eli en nyt ihan kategorisesti sanoisi että PHP on huono.
Huono toteuttaja saa aikaiseksi huonon ratkaisun millä tahansa työkaluilla.
Hyperpätevän konsultin saat noin tonnilla päivä. Tuollaisen web-kaupan perustaminen olisi ko. konsultilla parin kolmen päivän juttu.
Huomattavasti halvempiakin on, jotka ovat ihan riittävän hyviä.
Ei kannata säästää satasta, jos siten voi aiheuttaa tonnin tappion.
Tuo aiempi kommentti PHP:n soveltumattomuudesta "mihinkään vakavampaan projektiin" kuvastaa hyvin kirjoittajan uskollisuutta omaan server-side-kieleensä. En tahdo aloittaa tästä keskustelusta mitään ohjelmointikielten välistä sotaa, mutta haluan tehdä selväksi sen, että aiempi kommentti PHP:stä alustana itsessään kannattaa jättää omaan arvoonsa, eikä sitä kannata käyttää ainakaan argumenttina tässä keskustelussa.
Kirjoittaja ei perustellut väitteitään PHP:sta mitenkään, eikä myöskään kertonut omaa vaihtoaan. Millä sinä toteuttaisit verkkokaupan? JSP:llä? Pythonilla? ASP:llä? Jos et itse jostakin syystä ole mieltynyt PHP:n käyttöön niin fine - kaikilla on omat mieltymyksensä, mutta älä tuomitse PHP:tä www-sovellusalustana.
Riippuu tietysti mitä tarkoitat "vakavalla projektilla", mutta kyllä PHP:llä on toteutettu lukemattomia toimivia ja luotettavia verkkokauppoja ja muita verkkosovelluksia. Toteuttajistahan se loppupelissä riippuu miten laadukas lopputuloksesta tulee.
--------
Ja ostajalle vielä Suomeksi oma veikkaukseni siitä missä ongelma luuraa noissa tuotekategorioissa:
Verkkokaupassa ei ilmeisesti ole tukea luoda toisistaan riippumattomia optioita (koko & väri), eli että tiettyä väriä ei olekaan saatavilla välttämättä kaikkia kokoja. Tällöin ongelma tosiaan täytyy kiertää lisäämällä jokainen tuote omana tuotteenaan, jolloin riittää vain yksi optio (koko). Myyjä yrittää päästä helpolla ja ehdottaa ratkaisua, jossa koko ja väri yhdistetään samaan pudotusvalikoon. Siitä todennäköisesti seuraa ongelmia. Pidä pintasi tässä asiassa! Optiot tuotteisiin ovat ihan perusominaisuuksia verkkokaupalle, eikä myyjä voi perustella asiaa "suurella ohjelmointityöllä" tai kalliilla ratkaisulla.
"Tuo aiempi kommentti PHP:n soveltumattomuudesta "mihinkään vakavampaan projektiin" kuvastaa hyvin kirjoittajan uskollisuutta omaan server-side-kieleensä."
Käytettävät työkalut kannattaa valita projektin tavoitteiden ja projektin sekä tiimin asettamien rajoitteiden mukaan, enkä mielelläni lähtisi suosimaan mitään tiettyä kieltä jos nämä asiat eivät ole tiedossa.
Mielestäni PHP soveltuu erinomaisesti mainostoimistomaiseen käyttöön eli pienehköille staattisille sivustoille tuomaan mukaan dynaamisia elementtejä, mutta tämäkin vain siinä tapauksessa että ohjelmoija osaa hommansa ja että PHP on ensisijainen kieli projektiin osallistuvilla henkilöillä. Jos ohjelmoija osaa hommansa niin ihmettelen vähän miksi hän valitsisi PHP:n työkalukseen, koska silloin hänellä on pakko olla kokemusta myös muista työkaluista. PHP on kuitenkin monessa mielessä ohjelmoijan kannalta se kaikista ikävin kieli tuottaa web-pohjaisia ohjelmistoja ja liiketoiminnallisesta tuottavuuden näkökulmasta suoranainen itsemurha. Otetaan esimerkkinä puhtaalta pöydältä toteuttava verkkokauppasovellus: Jos PHP:llä sellaisen toteuttamiseen menisi vaikkapa 500 tuntia, niin Rails-ympäristöön vastaavan toteuttaisi noin 50 tunnissa.
PHP-ympäristössä tuntuu että kaikki tarvittavat ominaisuudet (kuten tietokantarajapinta PDO, yksikkötestaus PHPUnitin avulla, jne.) on liimattu jälkikäteen päälle hataraan runkoon, ja niinhän asia todellisuudessa onkin. Lerdorf kehitti PHP:n alunperin omaksi lelukseen, jolla hän halusi kavereidensa kanssa leikkiä.
Tiedätkö mitä esimerkiksi tämä tekee jos tietokantapalvelimeen ei jostain syystä saada yhteyttä?
$dbh = new PDO($dsn, $username, $password);
Se tulostaa kylmästi salasanasi selaimeen siten että kuka tahansa sivuilla vieraileva käyttäjä voi sen nähdä. Aivan käsittämätöntä! Ongelman voi kiertää catchaamalla tuosta syntyvän poikkeuksen, mutta koska poikkeukset ovat taas yksi PHP:n päälle jälkikäteen liimattu ominaisuus, eivätkä ne muutoinkaan kuulu PHP:n filosofiaan, moni ammattitaitoinen kaverikin jättää tuon tekemättä.
PHP on täynnä vastaavia omituisuuksia, jotka selviävät pahimmassa tapauksessa vasta sitten kun tavara on jo housuissa... Sitten ei voi enää muuta kuin valitella asiakkaalle tapahtunutta: "oops!"
PHP:ssä ei ole unicode-tukea, joka tekee siitä täysin käyttökelvottoman monessa projektissa. Luojan kiitos PHP:n tekijät ovat vihdoinkin myöntäneet omat virheensä ja sellaiset järjettömyydet kuin register_globals, magic_quotes ja safe_mode poistetaan PHP:n seuraavasta versiosta.
Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen, eli PHP:n järjettömiin arkkitehtuuritason muutoksin, joiden vuoksi PHP on monesti käyttökelvoton tuontatoympäristössä. Kaipa tämän ketjun aloittajakin on tietoinen siitä, että jos hänen kauppansa on toteutettu PHP 4:n ominaisuuksia käyttäen, kauppa lakkaa toimimasta todennäköisesti viimeistään ensi vuonna kun kaikki palveluntarjoajat pakotetaan päivittämään PHP:nsä vitosversioon? PHP 4:n tuki loppuu nimittän vuoden 2007 lopussa eikä edes tietoturvapäivityksiä tehdä enää 8.8.2008 jälkeen. Pian tulee ulos myös PHP 6, joka tekee monista nykyisistä sovelluksista, kuten OsCommercesta, ZenCartista, monista kaupallisista sovelluksista, jne. täysin käyttökelvottomia, mikäli niihin ei tehdä radikaaleja muutoksia.
On totta että muihinkin ympäristöihin tehdään muutoksia, mutta muut ympäristöt ovat yleensä paljon paremmin taaksepäin-yhteensopivia ja muutossyklit ovat huomattavasti pidempiä kuin PHP:ssä. Ja toisaalta esimerkiksi Javalla ja muilla liiketoimintavetoisilla kielillä on takanaan niin paljon suuryrityksiä, jotka älähtäisivät heti jos joku olisi aikeissa tehdä suuria arkkitehtuuritason muutoksia kieleen.
Tiivistettynä PHP:n ongelmat johtuvat asiasta jonka olen jo monesti maininnut, eli sen kehittäminen aloitettiin täysin nollasta ja se oli alunperin pelkkä lelu, johon on myöhemmin yksi kerrallaan lisätty erilaisia "oikeiden ohjelmointikielten" ominaisuuksia. Tämä on johtanut lopulta siihen, että kieleen on pakko tehdä nyt myöhemmässä vaiheessa kriittisiä ja radikaaleja muutoksia, kun kokonaisuus alkaa paisua vaikeasti hallittavaksi sekasikiöksi.
Mitä ehdottaisit että teen tässä vaiheessa? Suoraan sanoen minulla on mennyt luottamus koko firmaan ja samalla motivaatio tuon oman kaupan kehittämiseenkin laahaa perässä. Tällä hetkellä menetän rahaa koko ajan, koska oma innostus on pohjalukemissa.
Samalla kamppailen sen idean kanssa ,että aloittaisi kaiken uudelleen, mutta se tarkoittaa rahanmenoa. En usko, että saan alle tuhannella eurolla sivuja joihin olisin enemmän tyytyväinen kuin mitä näihin siuihin. En siis oikein uskalla luottaa ainakaan mihinkään pieniin firmoihin ja isoissa firmoissa sivujen teko maksaa taas ihan älyttömästi.
Välillä menee usko koko touhuun ja tekee mieli heittää pillit pussiin, mutta onneksi usko omiin tuotteisiin ja omaan osaamiseen kuitenkin on vielä tuolla jossain takana pitämässä homman jotenkin kasassa.
Kaikki PHP 4:lle suunnitellut kauppasovellukset eivät tosiaankaan lakkaa toimimasta PHP 5:ssä.
Täytyy nyt sanoa myös oma mielipide tähän asiaan. Itse käytin vanhassa nettikaupassani verkosta ladattavaa ilmaista sivustoa. En ole todellakaan mikään ohjelmoinnin asiantuntija ja silti sivustot pelasivat todella hyvin. Kaupassani oli myös tuotteita joissa oli X koko ja X väri. Tuotteen kohdalla minulla oli eri vetopalkki koolle ja värille. Jos jokin koko tai väri oli loppunut lisäsin yksinkertaisesti tuotekuvaukseen isolla että tietty koko tai tietty väri on loppu. Työlästähän se voi olla jos tuotteita on valtavasti, mutta itselläni se ainakin toimi. Tsemppiä!!
http://www.wosbee.com siirrä kauppasi tonne
Excelillä siirrät tuotteet tonne ja lisäät
kuvat paikalleen.
Ei ehkä sisällä kaikkia ominaisuuksia mutta on ainakin hyvä ja ilmainen. Sillä on satoja käyttäjiä ja tekijä on Smile House joka on kai alan uranuurtajia suomessa.
Minun verkkokauppani toimii varsin hienosti erään maksullisen (kk-maksu) ohjelmiston avulla. Täytyy sanoa, että toimii kuin junan vessa! Mitään ongelmia ei ole ollut, ja ominaisuuksia on vaikka kuinka. Ilmaiseksi saa kysellä apua sähköpostilla asiakaspalvelusta ja aina olen saanut apua. Toimivuudesta täytyy maksaa, mutta toisaalta, kauppani on ulkonäöltään juuri sellainen kuin haluan ja varastokirjanpito toimii enemmän kuin hyvin. Olen ollut todella tyytyväinen! Uskon, että asiakkaatkin ovat oleet tyytyväisiä, koska ongelmia ei ole ollut ja sivuni ovat "ammattimaisen" näköiset. Myyn tuotteita, joista tarvitsee useita kuvia/tuote, ja tämä ohjelma mahdollistaa senkin. Sinä myyt vaatteita, tämä kauppapohja sopisi siihenkin!
Älä luovuta ja lannistu, vaan opi vastoinkäymisistäsi ja jatka eteenpäin entistä ehompana!