Hei!
Olisikohan tällä palstalla muita, joilla on sama ongelma kuin minulla?
Tätä palstaa nopeasti selaillessa olen saanut sen vaikutelman, että useat (eivät tietenkään kaikki) yksinäiset ihmiset ovat melko arkoja, tai vähintään ujoja. Käsittääkseni näissä tapauksissa osasyy yksinäisyyteen on pelko ottaa kontaktia muihin.
Oma ongelmani on hieman erilainen: en löydä ihmisiä, joiden seurassa viihtyisin. Yksinäisyyteni ei siis johdu siitä, että olisin jotenkin ujo/pelokas, vaan olen ilmeisesti enemmänkin liian valikoiva uusien tuttavuuksien suhteen... ;-) Tosiasiassa en kuitenkaan pidä itseäni liian kriittisenä muita kohtaan, sillä ainoa kriteerini uusia tuttavuuksia solmittaessa on se, että viihdyn heidän seurassaan. Minun on kuitenkin hyvin vaikea löytää tällaisia ihmisiä. En kaipaa mitään valtavan suurta ystäväverkostoa, sillä olen perusluonteeltani hieman vetäytyvä, mutta tällä hetkellä muutama uusi tuttavuus olisi tervetullut.
Myös internetin ulkopuolella (ns. oikeassa elämässä) olen saanut sen käsityksen, että sisäänpäinsuuntautuneet ihmiset usein leimataan ujoiksi ja vastaavasti ulospäinsuuntautuneet rohkeiksi ja huomiosta nauttiviksi ym. Toisin sanoen dimensiot "ujo/rohkea" ja "introvertti/ekstrovertti" nähdään usein toisistaan riippuvaisina, niin että stereotyyppiset yhdistelmät ovat "ujo introvertti" ja "rohkea ekstrovertti". Tähän vaikutelmaan olen tullut pelkästään omien havaintojeni perusteella, joten mitään tutkimustuloksia asiasta minulla ei ole.
Itse kuitenkin teen jyrkän eron "introvertti/ekstrovertti"-dimension ja "ujo/rohkea"-dimension välillä, sillä itsessäni nämä ominaisuudet menevät ikään kuin ristiin, toisin sanoen olen "rohkea introvertti". Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että nautin muiden ihmisten edessä puhumisesta vaikkapa opiskelujeni puitteissa (opiskelen aineenopettajaksi), tulen toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa, olen jopa (ikävä kyllä) hieman huomionkipeä jne. Kuten jo kirjoitinkin, olen kuitenkin hieman sisäänpäinsuuntautunut, joten en kaipaa suurta määrää ihmisiä ympärilleni.
Olen jo jonkin aikaa ollut melko yksinäinen, ja kaipaisin samankaltaisten ihmisten seuraa. Muutkin saavat tietysti kommentoida, jos he vaikkapa tämän tekstini perusteella bongaisivat syyn yksinäisyydelleni. (Mahdollisista asiattomista viesteistä taittelen tietysti lennokkeja.) Minulle ei kuitenkaan kannata suositella mitään uutta harrastusta, sillä en jaksaisi "notkua" pelkästään uusien ystävien toivossa sellaisen harrastuksen parissa, joka ei minua oikeasti kiinnosta (olen ns. tehtäväorientoitunut).
Onko muita, joilla on samantapainen ongelma? Tai onko lähipiirissäsi joku, jolla on sama ongelma?
Olisikohan tällä palstalla muita, joilla on sama ongelma kuin minulla?
Tätä palstaa nopeasti selaillessa olen saanut sen vaikutelman, että useat (eivät tietenkään kaikki) yksinäiset ihmiset ovat melko arkoja, tai vähintään ujoja. Käsittääkseni näissä tapauksissa osasyy yksinäisyyteen on pelko ottaa kontaktia muihin.
Oma ongelmani on hieman erilainen: en löydä ihmisiä, joiden seurassa viihtyisin. Yksinäisyyteni ei siis johdu siitä, että olisin jotenkin ujo/pelokas, vaan olen ilmeisesti enemmänkin liian valikoiva uusien tuttavuuksien suhteen... ;-) Tosiasiassa en kuitenkaan pidä itseäni liian kriittisenä muita kohtaan, sillä ainoa kriteerini uusia tuttavuuksia solmittaessa on se, että viihdyn heidän seurassaan. Minun on kuitenkin hyvin vaikea löytää tällaisia ihmisiä. En kaipaa mitään valtavan suurta ystäväverkostoa, sillä olen perusluonteeltani hieman vetäytyvä, mutta tällä hetkellä muutama uusi tuttavuus olisi tervetullut.
Myös internetin ulkopuolella (ns. oikeassa elämässä) olen saanut sen käsityksen, että sisäänpäinsuuntautuneet ihmiset usein leimataan ujoiksi ja vastaavasti ulospäinsuuntautuneet rohkeiksi ja huomiosta nauttiviksi ym. Toisin sanoen dimensiot "ujo/rohkea" ja "introvertti/ekstrovertti" nähdään usein toisistaan riippuvaisina, niin että stereotyyppiset yhdistelmät ovat "ujo introvertti" ja "rohkea ekstrovertti". Tähän vaikutelmaan olen tullut pelkästään omien havaintojeni perusteella, joten mitään tutkimustuloksia asiasta minulla ei ole.
Itse kuitenkin teen jyrkän eron "introvertti/ekstrovertti"-dimension ja "ujo/rohkea"-dimension välillä, sillä itsessäni nämä ominaisuudet menevät ikään kuin ristiin, toisin sanoen olen "rohkea introvertti". Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että nautin muiden ihmisten edessä puhumisesta vaikkapa opiskelujeni puitteissa (opiskelen aineenopettajaksi), tulen toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa, olen jopa (ikävä kyllä) hieman huomionkipeä jne. Kuten jo kirjoitinkin, olen kuitenkin hieman sisäänpäinsuuntautunut, joten en kaipaa suurta määrää ihmisiä ympärilleni.
Olen jo jonkin aikaa ollut melko yksinäinen, ja kaipaisin samankaltaisten ihmisten seuraa. Muutkin saavat tietysti kommentoida, jos he vaikkapa tämän tekstini perusteella bongaisivat syyn yksinäisyydelleni. (Mahdollisista asiattomista viesteistä taittelen tietysti lennokkeja.) Minulle ei kuitenkaan kannata suositella mitään uutta harrastusta, sillä en jaksaisi "notkua" pelkästään uusien ystävien toivossa sellaisen harrastuksen parissa, joka ei minua oikeasti kiinnosta (olen ns. tehtäväorientoitunut).
Onko muita, joilla on samantapainen ongelma? Tai onko lähipiirissäsi joku, jolla on sama ongelma?
Vastaukset 40
Vanhimmat
Mielenkiintoista tekstiä. Olen itse huomannut saman asian ja tästä johtuen minun on hankala ystävystyä ihmisten kanssa. Itsellenikään ei ole kovin tärkeää mistä asioista puhuu, vaan pikemminkin keskustelun luonteva eteneminen ja asian pohdiskelu eri näkökulmista. On todella hankala viihtyä sellaisen henkilön seurassa joka ei kykene (tai halua) tällaiseen keskusteluun. Onneksi minulle on kuitenkin siunaantunut ystäviä jonkin verran joiden kanssa viihdyn vallan mainiosti, mutta välillä tietenkin iskee yksinäisyys kun muilla on jotain muuta tekemistä ja itse ei voi vain mennä ulos baariin ja keskustella oluen syvällisestä olemuksesta satunnaisen henkilön kanssa...se vaan ei onnistu niin helposti.
Kysehän ei ole eriarvoisuudesta, vaan erilaisuudesta. Ihmiset pitävät eri asioista. Kaikissa suhteissa tarvitaan kuitenkin yhteisiä asioita jotka pitävät suhteen kunnossa ja elävänä. Jos yhteisiä asioita ei ole, ei suhteella ole tulevaisuutta - oli sitten kyse ystävyydestä tai jostain syvemmästä. Pidemmän päälle se vain alkaa oikeasti haittaamaan, kun ei voi keskustella mistään tai vain satunnaisesti. Itselleni keskusteleminen samalla aaltopituudella on elämänehto ja tämän takia kumppanin löytäminen on aina tuottanut lievästi sanoen ongelmia. Ihan kivan näköisiä tyttöjä toki löytyy baareista, mutta turhan usein en vain kohtaa heitä sillä tasolla joka on minulle tärkeää - henkisesti. Myönnän suoraan, että kyllästyn todella nopeasti tällaisessa tilanteessa.
Itse en myöskään ole järin ujo tai sisäänpäin kääntynyt, vaan mm. työpaikalla otan usein johtavan roolin ja ajan asioita eteenpäin tarpeen niin vaatiessa ja kykenen esiintymään ihmisten edessä.
Harrastusten lomasta toki löytyy ihmisiä, joiden kanssa voi keskustella pitkäänkin kyseenomaisesta harrastuksesta, joten se auttaa paljon. Ei se tietenkään ihan sama asia ole, koska harvemmin nämä keskustelut filosofisiksi päätyvät, vaan useimmiten pysyvät pragmaattisella tasolla. Mikä on tietenkin ihan mukavaa myös ja välillä mitä kaipaakin.
Mutta, et siis suinkaan ole yksin. :)
Mielenkiintoinen mies! ;-)
Jos vaikutan mielenkiintoiselta, se vain johtuu siitä, että minua stimuloi mielenkiintoinen nainen. :)
Jos haluat lisää stimulaatiota, voisit harkita yhteystietojesi antamista. :)
Noh, se on helppoa. [email protected]
Jotain tuttua tuosta tekstistäsi tunnistin. Minulla on kavereita, mutta he ovat niin mielettömän erilaisia, että vietämme aika vähän aikaa yhdessä. Ei ole oikeastaan mitään oikeaa puhuttavaa. Meillä on erilaiset kiinnostuksen kohteet ja liian erilainen arvomaailma.
Itselläni samankaltaisen ihmisten löytäminen on hankalaa; pieni paikkakunta, päivät töissä ja illat koulussa --> ei mahdollisuutta/aikaa tutustua uusiin ihmisiin.
Toisaalta minulla ei ole aina kamalaa seurankaipuutakaan. On viihdyttävää olla yksin kotona, surffailla netissä ja lukea kirjoja. Joskus kuitenkin ahdistaa, kun huomaa miten paljon toisilla ihmisillä on sosiaalista elämää ja miten hyvin he ystäviensä kanssa viihtyvät.
En ole toivottoman ujo, enkä pelkää sosiaalisia tilanteita. Joskus, melko useinkin, olen hiljaa koska minulla ei ole mitään sanottavaa.
Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että on niin mieletön kiire koko ajan, ettei niitäkään pintakavereita ehdi "hoitelemaan" (tapaamaan riittävän usein), joten uusien kavereiden löytäminen osuisi huonoon ajankohtaan. Ehkäpä sitten kun saan tuon kirotun lukion käytyä ja muutan isommalle paikkakunnalle?
Hei, sä kuvailit ongelmani jota en oikeastaan koskaan tajunnut olevan olemassakaan tuossa muodossa.
Itseasiassa. Mä olen jossain vaiheessa alkanut elää UJON elämää ja ihmekös etten tähänkään oikein sovellu. En kertakaikkiaan ole tullut ajatelleeksi että se voisi olla oikeastaan tuosta kiinni...
Tuttavuudet tosiaan valuu kuin vesi ankan selästä. Välillä mietin että pitäiskö jaksaa pitää yhteyttä joihinkin sinänsä ok oleviin tyyppeihin mutta... ei sitä vaan tule tehtyä.
Kuitenkaan siis missään nimessä en lyttää edes enemmistöä tai vähemmistöä tai minkäänlaisia ihmisiä huonoiksi. Ne vaan ei ole mun "joukkoani" joiden kanssa viihdyn.
Rohkea introvertti... se kuvaa minua täydellisesti. Pysyn omissa oloissani aika pitkään mutta jos tarvii sanoa tai tehdä en epäröi hetkeäkään tai anna arvoa "asiantuntijalle" tai "johtajalle" tai "auktoriteetille" jos se on selvästi väärässä, en pelkää avata suutani tai allekirjoittaa väitteitäni tai ottaa kontaktia jollain tasolla jos koen sen merkityksekkääksi.
Ja sanot: "olen jopa (ikävä kyllä) hieman huomionkipeä jne"
Tätä juuri! Juuri minä! Rakastan tulla noteeratuksi ja kehutuksi mutta sen pitää olla jostain mitä olen saavuttanut oikeasti tietenkin. Tykkään shokeeratakin. Huomionkipeä juurikin... myös ihmissuhteissa.
Se mikä mua hämää on että tavallaan tässä elämäntyylissä muodostuu näitä rooleja puoliväkisin. Työrooli, parisuhderooli, nettirooli (jota tosin pilkon ihan tietoisesti siihen etten personoi itseäni nettikeskustelussa juurikaan. Asiat on tärkeämpiä täällä :) ... ja siis koska aikaa tulee vietettyä yksin niin... noh. Minusta tuntuu että sosiaalinen kyvykkyyteni sitten on aika heikko. Kun kone lähtee päälle niin hyvin herkästi tallon ihmisiä huomaamattani. Sellainen tietynlainen "herkkyys" kateissa ja etenkin henkilökohtaisissa suhteissa saatan saada ihmiset suuttumaan vaikken edes yritä mitenkään loukata vaan juurikin päinvastoin.
Siis. En tiedä mitä sanoa tästä eteenpäin. En oo koskaan törmännyt tälläiseen :-o
Meinasi unohtua; [email protected] - jos koet mielekkääksi siellä jatkaa tätä keskustelua. Myös täälläkin voi tietenkin jatkaa, mutta ajattelin että kenties kun kerrankin löytää jotain henkilökohtaisella tasolla tutun tuntuista niin kai siitä kannattaa sitten koittaa pitää kiinnikin.
Olen muuten 32v perheenisä & puuseppä ja paskahuusikriitikko, ajattelija.
"Olisikohan tällä palstalla muita, joilla on sama ongelma kuin minulla?"
Siis mikä on teidän ongelmanne ?
"Oma ongelmani on hieman erilainen: en löydä ihmisiä, joiden seurassa viihtyisin."
Miksi otatte ongelmia asioista mihin teillä ei ole mitään kontrollia ?
"Yksinäisyyteni ei siis johdu siitä, että olisin jotenkin ujo/pelokas, vaan olen ilmeisesti enemmänkin liian valikoiva uusien tuttavuuksien suhteen... ;-)"
Eli haluatte olla uhri.
"Tosiasiassa en kuitenkaan pidä itseäni liian kriittisenä muita kohtaan, sillä ainoa kriteerini uusia tuttavuuksia solmittaessa on se, että viihdyn heidän seurassaan."
Vapautukaa, kasvakaa ja aikuistukaa. Siinä teille kolme pääprinsiippiä millä pärjäätte netin ulkopuolella.
"En kaipaa mitään valtavan suurta ystäväverkostoa, sillä olen perusluonteeltani hieman vetäytyvä, mutta tällä hetkellä muutama uusi tuttavuus olisi tervetullut."
"Minä..Minä..Minä..." Täällä se naapurin Tiina suree kun Namibiassa nähdään nälkää.
"Myös internetin ulkopuolella (ns. oikeassa elämässä) olen saanut sen käsityksen, että sisäänpäinsuuntautuneet ihmiset usein leimataan ujoiksi ja vastaavasti ulospäinsuuntautuneet rohkeiksi ja huomiosta nauttiviksi ym."
Hmm...mikä on "sisäänpäinsuuntautunut" ? Vai keksittekö uusia sanoja ?
"Kuten jo kirjoitinkin, olen kuitenkin hieman sisäänpäinsuuntautunut, joten en kaipaa suurta määrää ihmisiä ympärilleni."
Tiedättekö edes mitä aineenopettajan työhön kuuluu ? Teidän tulee olla 30 ihmisen kanssa ahtaassa ja tunkkaisessa luokkahuoneessa.
"Muutkin saavat tietysti kommentoida, jos he vaikkapa tämän tekstini perusteella bongaisivat syyn yksinäisyydelleni."
Sehän on jo selvä: Olette lapsi.
"Onko muita, joilla on samantapainen ongelma? Tai onko lähipiirissäsi joku, jolla on sama ongelma?"
Toivottavasti ei.
mulla on sama ongelma. Itsekkin ihmettelen sitä yleistystä yksinäisyydelle ja introverttiydelle.
No siis tarkennan.Munkin mielestä inrovewrtti voi olla hyvinkin paljon rohkeampi kuin ekstrovertti. Introvertti ei vaan pidä melua ittestään ja tekemisistään.
Kavereita mulla on. Mutta osa on ympäri suomea ja osa parisuhteessa sun muuta eli heillä on omat ympyränsä. Toki mää heitä näen mutta vain muutaman kerran vuodessa. Lähinnä kesällä. Silloinkin baarissa. Tarkemmin sanottuna tosi hyviä kavereita on vain yksi. Sattuu asuun muualla. Enkä määkään tarvitse suurta kaveripiiriä mutta kun suurin osa vuodesta menee yksistään askarrellessa kouluhommia tai reenejä. Ja uusien harrastusten alottaminen ystävien toivossa on aivan hengetöntä puuhaa. Oot ihan oikeassa siinäkohtaa.
Itse opiskelen ja tuun hyvin toimeen muiden oppilaitten kanssa. Mutta se on lähinnä kouluorjentoitunutta kaveruutta.
Treffipalstoilla ja baareissa notkuin about 5-vuotta.
Aktiivisesti ja systemaattisesti hakien järkevää ihmissuhdetta. Ihmissuhteita kyllä tuli, mutta yksikään ei pitkään kantanut. Sittemmin olen jättänyt deittailut. Ikäväkseni huomasin että monet tytöt haluaa kokeilla hiukan kaikkia ja valita sitten sen parhaan. Muakin on kyselty jälestäpäin mutta oma itsekunnioitukseni ei sulata sitä että olisin pelinappula jonka arvoa ei tunnisteta kun olen kohdalla.
samanlainen tunnustan olevani. Olen ollut sitä jo 60 . Koskaan en ole ystäviä valikoinut muutoin kuin heidän kanssa viihtymisen perusteella. Vanhempana on vaikeampi solmia uusia ystävyyssuhteita.
Kirjoituksestasi tunnistan itseni. Olen aina ollut melko eläväinen ja kohdannut ihmiset inhisinä. Siitä huolimattaa olen ns. vetäytyjä. Kumma kyllä viihdyn hyvin yksin. Joskus sitä vaan kaipaa järkevää juttuseuraa. Inhoan selän takana puhumista ja toisten haukkumista.
Toivon että löydät ystäviä joiden seurassa viihdyt. Yksin oleminen ei aina ole kovin hauskaa.
Onpa mukavaa kun löytyy hengenheimolaisia! Hyvin kuvailet meitä. Annat raamit luonteenpiirreyhdistelmälle, jonka ainakin minä olen kyllä mieltänyt pitkälti ongelmaksi ja yhdeksi suurimmista yksinäisyyden aiheuttajista. Stereotypioista vapaa ja lokeroimaton 'rohkea introvertti'-persoona on useimmille vaativa tapaus, vaikeasti ymmärrettävä, turhauttava tyyppi. Itse koen rasittavaksi etenkin sen, että kun olen vaikka viikonkin ollut esillä ja aktiivinen ihmissuhteissani, niin kaikki olettavat minun olevan sitä myös seuraavalla viikolla. Kun sitten vetäydynkin omiin oloihini, he luulevat minun ottaneen nokkiini tai loukkaantuneen jostain. Kummallisinta on, että eivät edes ne aina ymmärrä ja sopeudu, jotka ovat minut tunteneet jo vuosia. Ei tee mieli selitellä omaa käytöstä ja teeskennellä sosiaalista heidän vuokseen, olen silloin mieluummin yksin. Tulee tunne, että minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen. Ihan kuin ymmärtämisen vaivannäkö olisi heille liikaa! Ystävien ylitarjontaa kenties? Pahimmillaan tämä kuvio voi aiheuttaa liian pitkään kestävän, totaalisen yksinäisyyden kun ei halua enää aiheuttaa hämminkiä tai epäsopua.
Minäkään en oikein löydä ihmisiä, joiden seurassa viihtyisin. En ylipäätään löydä ihmisiä! Työkaverit ovat aivan erilaisia kuin minä ja heidän kanssaan keskustellaan kahvitauolla korkeintaan eilisistä tv-ohjelmista. Baarissa käyn joskus saadakseni juttuseuraa, mutta ainakin miehet käsittävät asian täsmälleen joka kerta väärin. Eikä sieltä näköjään elämänkumppania löydy. Minäkään en lähde harrastuspiireihin vain ystäviä saadakseni, en muutenkaan ole kerho-/yhdistysihminen. Esilläolo ja esiintyminenkin on silti helppoa, yleensä ihan nautin siitä. No niin, tästä kaikesta tietysti voisi kääntää yksinäisyyden syyn vain ja ainoastaan minuun itseeni.. mutta kun tusinatyyppiä minusta ei saa, niin minkäs teet.
Jos nyt kriittisesti näitä juttujamme arvioi, niin vaikuttaa siltä, että rohkea introvertti -tyyppi on suhteellisen itsekäs ja itsetietoinen ihminen (positiivisessa mielessä tietysti!), joka kyllä pitää muista ihmisistä ja haluaa olla kontaktissa heihin, mutta omilla ehdoillaan. Miltäs kuulostaa? Tässä kun lähestyy jo viittäkymppiä, on helppo realistisesti arvostella itseään. On ihanaa antaa oman minänsä riehua vapaana ja itsenäisenä, mutta ikävää olla aina yksin.
"Itse koen rasittavaksi etenkin sen, että kun olen vaikka viikonkin ollut esillä ja aktiivinen ihmissuhteissani, niin kaikki olettavat minun olevan sitä myös seuraavalla viikolla."
He naureskelevat selkänne takana. Ehkä olisi syytä lopettaa se teeskentely ?
"Kun sitten vetäydynkin omiin oloihini, he luulevat minun ottaneen nokkiini tai loukkaantuneen jostain."
Annatte vain heille ristiriitaisia signaaleja.
"Kummallisinta on, että eivät edes ne aina ymmärrä ja sopeudu, jotka ovat minut tunteneet jo vuosia."
Te ette ymmärrä ja sopeudu.
"No niin, tästä kaikesta tietysti voisi kääntää yksinäisyyden syyn vain ja ainoastaan minuun itseeni.. mutta kun tusinatyyppiä minusta ei saa, niin minkäs teet."
Te olettekin siihen yksin syypää, mutta ette halua myöntää sitä. Te halveksitte ihmisiä.
"Tässä kun lähestyy jo viittäkymppiä, on helppo realistisesti arvostella itseään."
Miksi sitten kirjoitatte kuin teini ?
"He naureskelevat selkänne takana. Ehkä olisi syytä lopettaa se teeskentely?"
Teeskentely? Mitä se on? Eikä ystäväpiiriini kuulu selän takana naureskelijoita.
"Annatte vain heille ristiriitaisia signaaleja."
Sääli niitä, jotka eivät kestä "ristiriitaisia signaaleja", hehän eivät voi olla kenenkään kanssa tekemisissä. Mutta tylsillä ihmisillä tietysti on tylsiä ystäviä.
"Te ette ymmärrä ja sopeudu."
Kuule kyllä helppoihin ihmisiin on myös helppo sopeutua. Ei minulla ole vaikeuksia ymmärtää heitä eikä sinänsä mitään ongelmaa käyttäytyä niin kuin käyttäydyn, mutta kärsin siitä, että HE eivät sopeudu minuun ja mahdollisesti pahoittavat mielensä.
"Te olettekin siihen yksin syypää, mutta ette halua myöntää sitä. Te halveksitte ihmisiä."
Mikäs sinä olet minun syyllisyyttäni arvioimaan? Kyllä ne ovat nämä sinun vastauksesi, joista syvä halveksunta säteilee! Kaiken lisäksi niistä paistaa läpi, että olet itse hyvin suvaitsematon ja ymmärtämätön ihminen.
"Miksi sitten kirjoitatte kuin teini?"
Koska sopeutuvaisena ihmisenä yritän laskeutua samalle tasolle sinunlaistesi tyyppien kanssa.
"Teeskentely? Mitä se on? Eikä ystäväpiiriini kuulu selän takana naureskelijoita."
Teeskentelette koko ajan. Luuletko että sinä kuulisit ne selkäsi takana naureskelijat ? Ette voi olla 50- vuotiaana noin naiivi, mutta siksi olettekin niin yksin.
"Sääli niitä, jotka eivät kestä "ristiriitaisia signaaleja", hehän eivät voi olla kenenkään kanssa tekemisissä. Mutta tylsillä ihmisillä tietysti on tylsiä ystäviä."
Ja teillä ei ole ainuttakaan ystävää.
"Kuule kyllä helppoihin ihmisiin on myös helppo sopeutua. Ei minulla ole vaikeuksia ymmärtää heitä eikä sinänsä mitään ongelmaa käyttäytyä niin kuin käyttäydyn, mutta kärsin siitä, että HE eivät sopeudu minuun ja mahdollisesti pahoittavat mielensä."
He eivät edes halua olla missää tekemisissä teidän kaltaisenne kananaivon kanssa.
"Mikäs sinä olet minun syyllisyyttäni arvioimaan?"
Se on vain empiirinen fakta, jota koitan ystävällisesti tarjota sinulle. Muun muassa arvostettu psykologi Dr.Phil on kanssani samaa mieltä. Miksi olette erimieltä kanssani vain koska ette pidä minusta ? Voin olla oikeassa ja samalla inhottava.
"Kyllä ne ovat nämä sinun vastauksesi, joista syvä halveksunta säteilee! Kaiken lisäksi niistä paistaa läpi, että olet itse hyvin suvaitsematon ja ymmärtämätön ihminen."
Olette hullu ja paha ihminen ja siksi olette yksin.
"Koska sopeutuvaisena ihmisenä yritän laskeutua samalle tasolle sinunlaistesi tyyppien kanssa."
Minä olen 19-vuotias varhaiskypsä nuori aikuinen, mutta te olette väkivaltainen hullu.
Kiitti vaan hyvistä nauruista, ipana. Nyt saat jatkaa provoilua jollekin muulle.
Kiitti vaan hyvistä nauruista, ipana. Paljastit juuri tyhmyytesi ja joudut jatkamaan provoilua jollekin muulle. Älä kasva enää enempää kieroon.
Ette onnistuneet antamaan itsestänne kypsää kuvaa, ja alennuitte hyvin alas. Surullista, että olette niin pohjalla.
Millaisten ihmisten seurassa sä sitten oikein viihdyt? Miten sä niitä kavereita "valikoit"? Millainen ihmisen täytyy olla, että hän kelpaisi just sulle?
Ei mulla ainakaan ole mitään kriteerejä tän suhteen. Ihmisen kanssa pitäis yksinkertaisesti synkata ja sen tuntua oikealta, oli kyse minkä tahansa tasoisesta suhteesta.
Kun tuntuu HYVÄLTÄ puhua jonkun kanssa ihan kaikesta on se helvetin hyvä alku. Kyse on siitä fiiliksestä mikä minulle ja varmasti muillekin tän kaltaisille ihmisille tulee.
Sen ei tarvi olla edes aktiivista. Yhdet parhaista tapaukissta voi olla sellaisia että niitä nähdään tosi harvoin mutta silloin juttu luistaa aina kuin olis aina oltu tuttavia. Siitä tunnistaa aika pitkälti...
Nämä olivat oikein hyviä kysymyksiä. Niihin vastaaminen tosin on hieman vaikeaa, sillä en mitenkään rationaalisesti analysoiden käy läpi ihmisiä ja mieti, "kelpaisivatko" he minulle.
Valikointi taitaa olla hieman enemmän tunnepuolen asia.. Oikea aaltopituus taitaa olla se sopiva sana. Kovin paljon paremmin en tätä taida osata selittää... Lähinnä kaipaisin kai sitä, että keskustelu toisen kanssa sujuisi luontevasti ja siitä olisi iloa kummallekin osapuolelle. Moni varmasti tietää sen tunteen joka syntyy, kun on juuri puhua pälpättänyt innostuneesti jonkun miellyttävän ihmisen kanssa.
Uusiin ihmisiin tutustuttaessa joidenkin kanssa jutellessa puolestaan tulee sellainen tunne, ettei tästä tule mitään. Joskus toisesta ihmisestä huomaa, ettei sitä kiinnosta tippaakaan omat puheenaiheeni. Toisinaan taas tekisi itse mieli poistua pikku hiljaa paikalta, jos toisen osapuolen/toisten osapuolten jutut eivät kertakaikkiaan kiinnosta tai niillä ei ole mitään tekemistä oman elämäni kanssa.
Osittain kyse on kai siitäkin, että toisella olisi edes suurin piirtein samat kiinnostuksen kohteet kuin itsellä (joita en nyt tässä lähde luettelemaan). Tämä ei kuitenkaan ole mikään vaatimus. Olen nimittäin melko utelias ja kiinnostun kyllä minulle tuntemattomistakin asioista.
Yksi "ongelmani" saattaa olla se, että mietin asioita valtavan syvältä, ja vieläpä sellaisia asioita, jotka eivät muita välttämättä kiinnosta. Äitini huomauttaa minulle toisinaan leikillään: "Kaikkea sä kanssa mietit!" Osaan kyllä hyvin small talkiakin, ja aloitan aina sillä ihmisiin tutustumisen, koska sitä kaikki odottavat siinä vaiheessa. Jossain vaiheessa pelkät ympäripyöreät puheenaiheet alkavat sitten puuduttaa, ja muihin asioihin siirryttäessä käy niin kuin ylempänä kuvailin... En kuitenkaan puheenaiheitteni pohjalta ole mikään synkistelijä, jos joku tästä nyt sen kuvan sai. Päin vastoin, olen luonteeltani hyvinkin positiivinen. Syvällinen pohdiskelu vain kuuluu arkeeni yhtä itsestäänselvästi kuin nukkuminen tai hengittäminen, joten en näe syytä uhrata sitä muita miellyttääkseni. Tosin ymmärrän täysin, jos joku ei siitä pidä. Sellaisia ihmisiähän pääasiassa tapaan elämässäni.
Tiivistäen voisi sanoa, että kaipa se luonteva keskustelu on se ainoa kriteeri. Luontevasta ja nautittavasta keskustelusta on kyllä kokemusta, joten ihan liian kaukaa haettua se ei voi olla.
Millaisista syvällisistä asioista sä sitten yleensä tykkäät jutella? Mitä jos toinen tykkää kovasti olla seurassasi ja haluaa kuunnella mitä sulla on sanottavaa, mutta hänen oma ulosantinsa, varsinkaan syvällisesti ei ole erikoista? Annatko sä sellaisellekin ihmiselle heti kenkää?
Sanoisin, ettei itse puheenaiheella ole niin kauheasti väliä. Pikemminkin se perspektiivi on tärkeämpi. (Tosin täytyy myöntää, että tietyistä puheenaiheista en yksinkertaisesti pysty keskustelemaan, koska en tiedä niistä mitään. Esimerkkinä urheilu...)
Eroa perspektiiveissä on hieman vaikea havainnollistaa, mutta otetaanpa esimerkiksi vaikka jotain niin arkipäiväistä kuin "muoti" (vaatteissa, autoissa, elektroniikassa tms.). Itse olen saanut sen vaikutelman, että monet mielellään keskustelevat siitä, mikä puhehetkellä on muodissa. He vaikkapa vertailevat uusimpien tavaroiden ominaisuuksia.
Itseäni tuo puheenaihe kiinnostaisi lähinnä siitä näkökulmasta, mitä muoti on: miksi käsite "muoti" on luotu, mitä sillä saadaan aikaan ja miten muoti näkyy kulutustottumuksissa, myös omissani. Joitain tämäntyylinen näkökulma taas ei kiinnosta ollenkaan.
Tietysti voisin keskustella myös (ja toisinaan keskustelenkin) vain puhehetkellä muodissa olevista hyödykkeistä, jos vain satun niistä jotain tietämään. Tällainen näkökulma tuntuu joskus vain kamalan suppealta...
Toivottavasti tämä vähän havainnollisti asiaa. Voisin antaa myös muita esimerkkejä, mutta uskon että tämä riittää.
Jos toinen kuuntelee juttujani mielelläni, olen erittäin otettu. Ei haittaa ollenkaan, jos ei toisella ole yhtä paljon sanottavaa kuin minulla. Tässä tapauksessa pieneksi "ongelmaksi" toiselle osapuolelle saattaa tosin muodostua se, että innostun joskus selittämään omia mielipiteitäni hyvin perusteellisesti... ;-) Tämä "ongelma" tulee esiin siis vain siinä tapauksessa, että toinen osapuoli on hiljainen.
Kysyt oikein hyviä kysymyksiä, JJ. Haluaisin kuitenkin kiinnittää hieman huomiota sanavalintoihisi. Ensimmäisessä viestissäsi käytit sanoja "valikoida" ja "kelvata", ja toisessa viestissäsi puhuit "kengän antamisesta". Nuo sanat viittaavat aika ylimieliseen suhtautumiseen muita kohtaan. Sinulle on ehkä ihan sama, puhutaanko "kengän antamisesta" vai "kohteliaasta vetäytymisestä", mutta itselleni sanojen antamilla mielikuvilla on suuri merkitys. En voi sanoa "valikoivani" ihmisiä minulle "kelpaaviin" ja "kelpaamattomiin", sillä siinä tapauksessa kuvittelisin olevani ylempänä kuin muut. Omasta mielestäni erilaisuus on eri asia kuin eriarvoisuus, ja itse pidän ihmisiä vain erilaisina. Jokainen saa olla tästä ihan mitä mieltä haluaa, mutta en halua että muiden sanavalinnat ohjaisivat tekemisieni tulkintaa väärään suuntaan.
"Ylimielinen suhtautiminen muita kohtaan"? Ylimielinen on minusta kyllä kaukana. Ehkäpä sitten teen vääriä sanavalintoja ja ihmiset vetää vääriä johtopäätöksiä siitä.
JJ., tarkoituksenani ei ollut vihjata että SINÄ olisit ylimielinen muita kohtaan. Yritin sanoa, etten mielelläni käyttäisi niitä sinun käyttämiäsi sanoja (kelvata, valikoida, antaa kenkää jne.) oman tilanteeni kuvaamiseen, koska nuo sanat itsessään saavat aikaan mielikuvan ylimielisestä käyttäytymisestä (yksinäisyydestä puhuttaessa). Käytithän itsekin noita sanoja ainoastaan puhuessasi minusta.
Ymmärrät tämän, jos luet edellisen viestini viimeisen kappaleen vielä kerran.
ainakin tuon otsikon voin allekirjoittaa. En pidä itseäni ujona, tulen kyllä juttuun ihmisten kanssa mikäli meillä vain on jotain yhteistä. Tähän ryhmään kuuluvat oikeastaan vain työkaverit joiden kanssa voi työjutuista jutella, sekä pari muuta kaveria joilla on samat harrastukset.
Uusien ihmisten tapaaminen ei myöskään aiheuta mitään hermoromahdusta.
En tykkää siitä että pitää väkisin yritää puhua, jos ei ole mitään asiaa. ts. en tykkää small talkista ja tiedän että olen siinä erittäin huono :) Parturissa käynnistä en juuri välitä kun usein parturi yrittää käydä jotain keskustelua. Puhun kyllä kun on jotain asiaa ja tykkään olla hiljaa.
Olen myös tarkka uusista mahdollisista kavereista. En voisi kuvitellakkaan olevani kaveri jonkun hevarin tai gangsta räppärin kanssa.
>En voisi kuvitellakkaan olevani kaveri jonkun hevarin tai gangsta räppärin kanssa.
Kauheeta lokerointia, taidat olla aika nuori vielä.
Kuinka moni meistä "rohkeista introverteistä" lukeutuu, ainakin omasta mielestään syvälliseksi ihmiseksi? Itse pidän itsäni syvällisenä ihmisenä, tykkään pohtia asioita, parhaiten tämä sujuu usein yksin. Toki keskustelisin mielelläni muitten ihmisten kanssa näitä asioita, mutta harvoin heitä kiinnostaa. Itseäni ei taas kiinnosta esim. muoti mikä jo aiemmin mainittiin, autot, bilettämisestä keskusteleminen joista useimmat ikäiseni keskustelevat. Niinpä olen hiljaa, vaikka olen usein se joka tutustuttaessa on se aktiivinen keskustelun aloittaja. Kun myöhemmin huomaan että olemme eri aaltopituuksilla vetäydyn, mikä varmaan voidaan tulkita niin että olen ottanut herneen nenääni jostain. Haluaisinkin löytää ystäväpiirin joka olisi samalla aaltopituudella kanssani. Tämän voi tietystin tulkita niin että halveksin "epä-syvällisiä" ihmisiä. Ehkä niin asiain laita onkin, vaikka en haluaisi sitä myöntää. Kyllähän esim. hyvän espresson ystävä pitää omaa makuaan hinostuneempana kuin tavallisen sumpinryystäjän.
ps. olen itse hevari ja tunnen monia erittäin älykkäitä hevareita, harmi että nimim. mnavnan esittämiä ennakkoluuloja esiintyy. Toki on olemassa sex, drugs & rock'n'roll (tunnen sellaisiakin ja eivät he tyhmiä kuitenkaan ole)elämää viettäviä hevareita, mutta muitakin on olemassa....
pps. nimim. Schorching Bloodilla on minusta kaiken paskan joukossa hyviäkin havaintoja, esim tuo halveksimiseen liittyvä... voisit Sc. B. kuitenkin pehmentää kommenttejasi ja olla rakentavampi, niin ehkä sinun yrityksiäsi nostaa kissa pöydälle arvostettaisiin enemmän, edellyttäen että ihmiset ovat avoinna kritiikille (tämä koskee myös Sc. B:ia). Uskon että olet itsekin pohdiskeleva, "varhaiskypsä" omiesi sanojesi mukaan, yksinäinen ihminen, et sinä muuten näilllä sivuilla hilluisi.
Itse olen ymmärtänyt Schorching Bloodin katkeruuden johtuvan kivusta. Uskoisin, että jokainen "oikeasti" yksinäinen ihminen on kokenut kivuliaita hetkiä, jolloin tekisi mieli taantua pikkulapseksi: kirkua, potkia ja huutaa miten epäreilulta yksinäisyys tuntuu. En siis tarkoita näiden asioiden tekemistä kirjaimellisesti, vaan sitä tunnetilaa, jossa tekisi mieli tehdä noin. Tuossa mielentilassa onkin sitten ihan samantekevää, satuttaako jotakuta toista vai ei. Tuo tunnetilahan saattaa sitten purkautua vaikkapa Schorching Bloodin kommentoinnin tapaisena toimintana.
Itselläni tuollaiset ikävät hetket ovat onneksi nykyään hyvin harvinaisia. Schorching Blood näyttää ainakin tekstiensä perusteella olevan tuossa tunnetilassa hyvin usein, mikä tuntuu minusta hyvin ikävältä.
Kysymys kuuluu: mitä jokainen yksinäinen ihminen kaipaa tuossa tunnetilassa ollessaan kaikkein eniten? Itse väittäisin, että siinä tilanteessa mukavinta olisi jos joku ottaisi syliin ja halailisi. Ironista tilanteessa on se, että kukaan ei halua ottaa syliin ns. "kirkuvaa ja potkivaa lasta", vaikka tuo "lapsi" juuri sillä hetkellä sitä eniten kaipaisikin. Ja tällä "syliin ottamisellakaan" en tietysti tarkoita kirjaimellista syliin ottamista, vaan kivusta johtuvaan katkeruuteen reagoimista jotenkin muuten kuin puolustautumalla.
Joidenkin erittäin vanhojen Schorching Bloodin viestien perusteella (tällä palstalla aiemmin) sain sen käsityksen, että hän on ymmärtänyt ottaa vastuun itsestään, tunteistaan ja elämästään. Se on iso askel, sillä hyvin monet ihmiset eivät ole vielä edes siinä vaiheessa. Uskoisin, että tuo askel voi viedä Schorching Bloodia vain eteenpäin. Ja "salamointi" loppuu luultavasti silloin, kun kipu vähenee tarpeeksi.
Teillä oli hyvä ja rakentava viesti. Kiitos siitä.
Minä. Olen sosiaalinen ja puhelias. Mutta hyviä ystäviä ei ole. En tiedä mikä on, mutta tunnun ärsyttävän ihmisiä, olinpa hiljaa tai puhuimpa jotain. Jännä juttu, että esim. asiakaspavelutyössä minua on kovasti kehuttu ystävällisyyteni takia ja yritän kyllä olla ystävällinen ihmisille. Vika on itsessä, tiedän, mutta kukaan ei sano miten pitäisi muuttua, että seura kelpaisi.
Eikä sekään ole oikein syy, että on ärsyttävä. Tuleehan tännekin ihmisiä varta vasten ilkeilemään ja ilkkumaan ja kehumaan itseään, eli siitä voi päätellä, että pahansuovilla, minun mielestäni ärsyttävillä ihmisillä on paljon ystäviä. No minä olen aika suorapuheinen, se varmaan ärsyttää. Sitten sekin ärsyttää varsinkin naisia, että en lähde juorurinkeihin mukaan. Mutta ei, en aio rueta ilkeäksi juoruakaksi saadakseni ystäviä. Tietty sitten on toinen ryhmä, nämä älyllisiä keskusteluja rakastavat, mutta en kuulu siihenkään. en ole älykäs, joten en voi ottaa kantaa mihinkään maailmanpolitiikan ongelmiin, koska en ymmärrä niistä niin paljoa, että keskustelemaan pystyisin. Kolmas ryhmä naisellinen naiset, joita kiinnostaa muoti ja meikit. Vaikka olenkin olemukseltani naisellinen, nämä kiinnostavat puheenaiheena yhtäpaljon kuin vessanveto.
Mihin sitten kaipaan ystäviä, jos en juoruiluun enkä älykkääseen keskusteluun tai muotijutusteluun? Ihan vaikka olemaan hiljaa yhdessä! Puolukkametsään, lenkille. Käymään kahvilla. Keskusteluaiheina voisi olla vaikka mistä marjoja löytyy, käsityöt, leivonta, eläimet ja luonto, eli ihan arkipäiväiset asiat. No vaikka se vessanveto, jos pakko on jostain puhua.
Minulla oli kerran ystävä, jonka kanssa pelasimme korttia ja nauroimme yhdessä. Puhuimme ja teimme ihan hulluja, lapsellisia juttuja vielä aikuisenakin. Hän jäi joulukorttitasolle pikkuhiljaa välimatkan ja uuden miesystävänsä vuoksi, "aikuistui". Yksi ystävien puute on tämäkin, että naisilla ei ole oikein huumorintajua. Aika rankkaa, mutta niin se vain on. Miesten kanssa pärjään, mutta jotenkin täällä perähikiällä ei ole heidän kanssaan hyvä ystävyys soveliasta. Enkä kaikkien miestenkään kanssa osaa jutella. Minä olen myös monen mielestä lapsellinen.
No tässäpä se miettiessä tulikin, miksi olen yksinäinen, vaikka puhun paljon ja hakeudun ihmisseuraan. En ole kasvanut aikuiseksi enkä osaa haukkua muita selän takana, ei sellaisilla ihmisillä ole ystäviä.
täytyy lisätä edelliseen, että en ole aivan yksinäinen, mutta ystäviä ei siis ole. Minulla on perhe, olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo 20 vuotta ja meillä on lapsia. Mutta elämäni on ollut lapsesta saakka ystävätöntä. Tuli mieleen, että eräässä määräaikaisessa työpaikassa oli edellä mainitun lisäksi työkaveri, joka piti minua ystävänään ja tapailimme vapaa-ajallakin. Mutta hänkin muutti pois.
Mutta esimerkiksi sellaista perhettä, jonka luona kävisimme edes kylässä, ei meillä ole.
Tuleekohan nuo päivämäärät omalta koneelta? Nettiyhteys katkesi hetkeksi, johtuukohan siitä? Kirjoitin nuo edelliset viestit ihan peräkkäin.
Mikä itseäni huolestuttaa, niin tämä yksinäisyys on näköjään periytyvää :(. Vanhimmalla lapsellani ei ole lainkaan ystäviä, hän on kyllä ujo eikä ota kontaktia muihin kovin helposti.
Mitä tarkoittaa sanat introvertti ja ekstrovertti?
Jos käytät kaikenmaailman hienoja sivistyssanoja keskutellessasi ihmisten kanssa, niin en ihmettele sitä yhtään, että oot yksinäinen, ja siihenkin on kaksi syystä. 1. ihmiset ei ymmärrä mitä puhut tai 2. sulle ei kelpaa normaalien tavisten seura, ja kartat ihmisiä, jotka puhuvat slangia tai murretta ilman sivistyssanoja.
Hassua miten samankaltaisia ajatuksia on myös ollut. Melkein sanasta sanaan on samat jutut pyörinyt päässä.
En itsekään luokittele itseäni ujoksi. Ei minua haittaa yhtään huomion keskipisteenä oleminen, nautinkin siitä jonkin verran, mutta en hae sitä ollenkaan. Aina välillä muiden seurassa oleminen ja keskustelun seuraaminen tuo tämän esille. Uskallan lämäyttää muita täysin päinvastaisella mielipiteellä, vaikka kaikki muut ajattelevat toisin. Ujot henkilöt olisivat hiljaa tuossa tapauksessa.
Ja on minullakin ystäviä. Ei vain sellaisia joiden kanssa haluaisin viettää aikaa. Minä en viihdy ollenkaan suurimman osan ihmisten kanssa. Suurin osa ihmisistä vain tuntuvat seuraavan laumaa, minä olen aina halunnut ajatella toisin, olla oma itsensä. Kai sekin sitten on johtanut minut yksinäisyyteen. Se vanha "en ole osa yhteisöä", juttu.
Kun olen käynyt sitten ryhmissä joissa keskustellaan tällaisista asioista, on suurin osa ohjaajista ollut sitä mieltä että olen kypsä ikäisekseni. En minä tästä kersku, vaan tuntuu siltä että se on minun ongelmani. Ajattelen liian paljon, liian suuria asioita. En minä pidä itseäni älykkäänä, pidän vain raskaista ja vaikeista asioista. Saman henkisen seuran löytäminen on minulle suurin ongelma tällä hetkellä.
Kai se on sitten niin että täytyy vain etsiä. Ei sitä muuten löydä.
Onnea vain sinulle, erittäin fiksulta ja mukavalta henkilöltä vaikutat lyhyen viestisi perusteella, en epäile että sinä et kykenisi löytämään henkilöä jonka kanssa haluat viettää aikaa.
"Hassua miten samankaltaisia ajatuksia on myös ollut. Melkein sanasta sanaan on samat jutut pyörinyt päässä."
On se jännä.
"Ei minua haittaa yhtään huomion keskipisteenä oleminen, nautinkin siitä jonkin verran, mutta en hae sitä ollenkaan."
Jokainen haluaa olla tähti.
"Uskallan lämäyttää muita täysin päinvastaisella mielipiteellä, vaikka kaikki muut ajattelevat toisin. Ujot henkilöt olisivat hiljaa tuossa tapauksessa."
Miksi ajatte itsenne aina nurkkaan ?
"Ja on minullakin ystäviä. Ei vain sellaisia joiden kanssa haluaisin viettää aikaa."
Olette yksin koska olette ylpeä ja ihailette itseänne ylenpalttisesti.
"Suurin osa ihmisistä vain tuntuvat seuraavan laumaa, minä olen aina halunnut ajatella toisin, olla oma itsensä."
Ajattelette kuin Hitler. Muut(=juutalaiset) ovat tyhmiä, alempiarvoisia ja huonoja ja sinunkaltaisesi toisinajattelijat(=arjalaiset) ovat sitä parempaa sakkia.
"Kun olen käynyt sitten ryhmissä joissa keskustellaan tällaisista asioista, on suurin osa ohjaajista ollut sitä mieltä että olen kypsä ikäisekseni. En minä tästä kersku, vaan tuntuu siltä että se on minun ongelmani."
Monet ikäisesi ihmiset arvostavat kypsiä ja syvällisiä ihmisiä, te olette vain sortuneet ylimielisyyteen ja turhin isoihin luuloihin itsestänne. Siksi teille nauretaan selkänne takana.
"En minä pidä itseäni älykkäänä, pidän vain raskaista ja vaikeista asioista. Saman henkisen seuran löytäminen on minulle suurin ongelma tällä hetkellä."
Ihmiset saavat sen minkä uskovat ansaitsevansa. Te ette ansaitse ystäviä ennen kuin alatte nöyräksi ja kiitolliseksi ihmiseksi.
"Kai se on sitten niin että täytyy vain etsiä. Ei sitä muuten löydä."
Hukkaan heitettyä aikaa. Löytäkää itsenne ensin ja olkaa lempeämpi kanssaihminen ystävillenne. He taatusti ilahtuisivat ja hyväksyisivät teidät.
"On se jännä."
Niin on.
"Jokainen haluaa olla tähti."
Niin varmaan sinäkin, en minä muuta syytä keksi näille viesteillesi.
"Miksi ajatte itsenne aina nurkkaan ?"
Miksi sinä kysyt tyhmiä, vääristä johtopäätöksistä vedettyjä kysymyksiä?
"Olette yksin koska olette ylpeä ja ihailette itseänne ylenpalttisesti."
Mistä sinä tuon tiedät? Lyhyen viestini perusteella vai?
"Ajattelette kuin Hitler. Muut(=juutalaiset) ovat tyhmiä, alempiarvoisia ja huonoja ja sinunkaltaisesi toisinajattelijat(=arjalaiset) ovat sitä parempaa sakkia."
Natsikortti! Hävisit!
Mutta oikeasti. Ei Aatulla ole minkäänlaista yhteyttä tähän tilanteeseeni. Mistä sait tuon ajatuksen. Jonkinlaisia vainoharhoja?
"Monet ikäisesi ihmiset arvostavat kypsiä ja syvällisiä ihmisiä, te olette vain sortuneet ylimielisyyteen ja turhin isoihin luuloihin itsestänne. Siksi teille nauretaan selkänne takana."
Edelleen, mistä sinä tuon tiedät? Kertoiko lasipallo myös lottonumerot? Jaa ihmeessä tämä taianomainen tiedonlähteesi myös meidän muiden kanssa.
"Ihmiset saavat sen minkä uskovat ansaitsevansa. Te ette ansaitse ystäviä ennen kuin alatte nöyräksi ja kiitolliseksi ihmiseksi."
Nöyränä kenelle, ja kiitollisena mistä?
"Hukkaan heitettyä aikaa. Löytäkää itsenne ensin ja olkaa lempeämpi kanssaihminen ystävillenne. He taatusti ilahtuisivat ja hyväksyisivät teidät."
Olen jo löytänyt itseni. Minä en vain löydä ihmisiä joiden kanssa voisin olla itseni.
Hanki parempaa tekemistä, nuo sinun viestisi eivät auta ketään.
Kuulostaa tutulta:)
En ole löytänyt ystäviä, joiden seurassa oikeasti viihtyisin. En kuitenkaaan pidä itseäni ujona- sos.tilanteet eivät jännitä ja tutustun helposti uusiin ihmisiin, mutta vetäydyn myös yhtä helposti, jos huomaan ettei yhteistä aallonpituutta löydy.
Ehkä olen liian vaativa ja valikoiva. Rakastan keskusteluja, mutta inhoan juoruilua ja 'turhaa' höpötystä (itselleni) turhista asioista. Pidän ihmisistä, joilla on mielipiteitä ja elämänkokemusta. Arvostan kyllä kaikenlaisia ihmisiä, mutta kaikkihan toivovat ystäviksi itselleen ihmisiä, joilla arvomaailma ja kiinnostuksen kohteet ovat suunnilleen samanlaisia.
Olen luonteeltani introvertti ja viihdyn myös yksikseni, mutta kaipaan monesti samanhenkistä seuraa. Toistaiseksi sitä ei ole löytynyt, mutta pidän toivoa yllä:)
Onhan meitä vaikka kuinka paljon, pienin vivahde-eroin. Minun on helppo mennä puhumaan ihmisille jos on jotain asiaa. Olen ryhmässä johtajatyyppiä, paljon äänessä, en vaivaannu oikeastaan koskaan, hallitsen myös small-talkin ja olen alkanut jopa nauttia siitä, kunhan nyt ei sentään säästä puhuta!
Olin aiemmin alalla, jossa sosiaalisuus oli aivan must, projektien vaihtuessa tutustuttiin aina uusiin ihmisiin, ja kun omalla persoonalla oli iso osa työssä, niin tutustuttiin nopeasti syvältäkin. Oli paljon ihmisiä, joiden kanssa synkkasi hyvin.
Mutta mistään elämänvaiheesta ei ole jäänyt minulle pysyviä ystäviä. On vain valtava määrä tuttavia, joihin ei tule pidettyä yhteyttä.
Pitkään aikaan en kaivannutkaan sen kummempaa, muta nyt kyllä kaipaisin. Olen vain aivan neuvoton ystävystymisen suhteen, jos sen pitäisi olla jotain muuta kuin tuo yllä kuvailemani. Ei minun tee mieli soitella ihmisille ja jutella, tai jos tekee, niin en sitä sitten kuitenkaan osaa tehdä.
Oma teoriani on, että kaikesta pärjäävyydestäni huolimatta yksi kyky minulta puuttuu: pyytää toiselta jotain. En osaa soittaa ja sanoa, että saaks tulla teille teelle ja juttelemaan. Osaan sen niin huonosti, etten edes huomaa haluavani tehdä niin!
Niin. Tuo huomionhalu pätee myös.
Kiitokset kaikille tähän mennessä vastanneille... En olisi ikinä uskonut, että näin monella muullakin on samantapainen ongelma kuin minulla. Taidanpa huokaista syvään, ja nauraa sille, etten ainakaan ole "yksin" yksinäisten joukossa! :D