Heippa. Poikani on nyt parisen vuotta paininut,ikää 10 vuotta. On luontojaan aika kömpelö ja vantterta voimanpesä. Hidaskin. On kokeillut monenmoista urheilua, kun kiinnostusta on ja tällä hetkellä myös hiihtää ja suunnistaa. Vähäsen yu:ssa heittolajejakin kokeilee silloin tällöin.
Haluaa tulla hyväksi painijaksi. Käymme 2 krt viikossa harkoissa ja itsellä on suru suuri, kun kaverit oppivat nopeampaa. Ei tahdo pärjätä edes pienemmilleen. Kisoissa on voitto-tappiosuhde ollut vielä kovasti tappiopuolella. Yhtenä syynä tosin nämä yli-ikäiset aloittelijat. Riittääkö tuon ikäiselle harjoituskertoja 2 krt/vko vai pitäisikö käydä jo 3 kertaa? Entä tuo muu liikunta? Yritän pitää myös tuota kuntopuolta yllä hiihdolla ja juoksulla.
Entäs tuo A-passi? Poika on kilpaillut vuodenvaihteessa sen maagisen 2 vuotta, mutta ainakaan vielä ei noissa A-sarjoissa ole tullut mitään voittoryöppyä. Yhden sarjan on voittanut kokonaan ja sitten tullut yksittäisiä voittoja ja myös täysin tappiollisiakin sarjoja. Jos hän jatkaa ensi vuonna A-sarjalaisena, alkaa näiltä juuri aloittaneiltä kuulua mutinaa, kuinka "liian kokenut" aloittelija vie eikä anna armoa. Mutta en usko, että valmentaja häntä noilla taidoilla muuallekaan suosittelee.
Mikä avuksi? Intoa piisaa, mutta kuinka kauan, kun samaan aikaan aloittaneet kaverit siirtyvät kilpasarjaan yksi toisensa jälkeen ja omat taidot eivät tunnu kehittyvän juuri lainkaan? Onk toivoton tapaus, vai voiko vielä kehtittyä edes kelvolliseksi painijaksi?
Haluaa tulla hyväksi painijaksi. Käymme 2 krt viikossa harkoissa ja itsellä on suru suuri, kun kaverit oppivat nopeampaa. Ei tahdo pärjätä edes pienemmilleen. Kisoissa on voitto-tappiosuhde ollut vielä kovasti tappiopuolella. Yhtenä syynä tosin nämä yli-ikäiset aloittelijat. Riittääkö tuon ikäiselle harjoituskertoja 2 krt/vko vai pitäisikö käydä jo 3 kertaa? Entä tuo muu liikunta? Yritän pitää myös tuota kuntopuolta yllä hiihdolla ja juoksulla.
Entäs tuo A-passi? Poika on kilpaillut vuodenvaihteessa sen maagisen 2 vuotta, mutta ainakaan vielä ei noissa A-sarjoissa ole tullut mitään voittoryöppyä. Yhden sarjan on voittanut kokonaan ja sitten tullut yksittäisiä voittoja ja myös täysin tappiollisiakin sarjoja. Jos hän jatkaa ensi vuonna A-sarjalaisena, alkaa näiltä juuri aloittaneiltä kuulua mutinaa, kuinka "liian kokenut" aloittelija vie eikä anna armoa. Mutta en usko, että valmentaja häntä noilla taidoilla muuallekaan suosittelee.
Mikä avuksi? Intoa piisaa, mutta kuinka kauan, kun samaan aikaan aloittaneet kaverit siirtyvät kilpasarjaan yksi toisensa jälkeen ja omat taidot eivät tunnu kehittyvän juuri lainkaan? Onk toivoton tapaus, vai voiko vielä kehtittyä edes kelvolliseksi painijaksi?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Älä ota paineita tuosta "2-vuoden" rajasta. Ei sellaista virallisesti ole koska ihmiset ovat erilaisia.
Puhu valmentajallenne ja yhdessä mietitte miten etenette. Toiset oppii nopeammin ja toiset hitaammin. Ei siinä ole mitään kummallista , päinvastoin se on normaalia.
Laji on joka tapauksesa loistava harrastus, ja varmasti jokainen sen parissa oleva kehittyy painijaksi ajallaan.
Toki painijoita on eritasoisia, tarkeintä on että harrastus säilyy mielekkäänä ja kivana poikasi mielestä.
Tero Luostarinen
Lajiharjoittelua riittää hyvin vielä tuossa iässä. Painitekniikan sisäistäminen ottaa aina aikansa. Poikasi tapauksessa kannattaa suosia kaikkia motoriikkaa kehittäviä muita lajeja lisäksi ja jos pojallasi on halua niin ko. harjoitteita voi tehdä ihan itsekseenkin tai kavereiden kanssa...Usein odotetaan omalta lapselta liian paljon liian nopeasti. Tärkeintä on rakkaus lajiin niin aina sitä tulostakin jossain vaiheesssa syntyy.
näin.paininut en ole, mutta aikaa on ja jos yhteen hommaan keskittyy tuossa iässä kokonaan, häipyy se innostus.monipuolisuus on tärkeintä ja voitot tulevat aikanaan kun päästään portaissa ylöspäin.joillain kestää kauemmin joillain vähemmän.itseni pistettiin jo nuorena reenamaan liikaa ja odotukset sen mukaiset.menestystä tuli, mutta liika reeni häivytti ilon ja siirryin muihin juttuihin.
musanmaikka..
on myös sellaisia lapsia joille ei edes 3-4 kertaa viikossa riitä, ja sen takia siirrytään muihin juttuihin.
Energia ei näet ole pakkaantunut meihin ihmisiin samalla tavalla....puhumattakaan sen purkaantumisesta.
Joten patentti ratkaisut voi unohtaa ja sitävastoin seurailla lapsen treeni intoa ja vireyttä ja sillä tavoin joustavasti treenailla kehon toiveiden mukaan.
Siis kehittyy omaan tahtiaan. Mulla myös samanikäinen poika, josta väliin tuntuu, ettei mikään onnistu ja sit taas välillä väläyttää jotakin onnistumisia. Muistan iänkaiken, kun poika ekaa kertaa tohti kokeilla käppäriä kisoissa ja seljätti sillä. Voi sitä riemua! Välillä taas tulee takkiin kovastikin.
Mä oon kanssa huomannut, että nää ikialoittelijat vie äkkiä pohjan pois joistakin sarjoista. Mun poika semmoinen isohko ja tuntuu, että ainakin meilläpäin hänen kokoluokkansa aloittelijat viihtyvät täällä aloittelijoissa aika kauan. Semmoisten käsittelyn jälkeen meinaa itseltäkin usko loppua. Oon yrittänyt tsempata poikaa kertomalla suoraan, että tuokin poika kilpailee jo neljättä vuotta A-passilla ja että oma poika sai tuosta matsista arvokasta kokemusta ja se toinen ei saanut muuta kuin helpon voiton ja siitä hyvän mielen. Ja saiko ees sitä - tuntuu väliin, että se voitto on vanhemmille tärkeämpää... Ja voi sitä riemua, kun oma poika sitten seuraavissa kisoissa sattui sen edellisissä riepotelleen pojan voittamaan - että hyviä päiviä tulee kaikille, kun vaan jaksaa kulkea ja harjoitella.
Eli tuossa iässä ei oo niin väliä pärjäämisellä eikä oikein osaamisellakaan - kunhan edes joskus tulee niitä onnistumisiakin. Tuossa iässä on tärkeintä luoda monipuolisella liikkumisella pohjaa tulevalle. Harvasta kuitenkaan tulee maailmanluokan painijaa, kovin useasta ei tule edes Suomen huippua. Tärkeintä on pitää hyvä harrastus vireillä ja löytää joku oma laji itselle mitä viitsii harrastaa aikuisenakin. Pullalla kasvattuja sohvaperunoita on ihan liikaa kasvamassa nykynuorista.
... poikasi harrastaisi painia ilman kilpailemista. Sellainenkin on monissa seuroissa ihan mahdollista. Voi tietysti olla, että jossain seuroissa kilpailemista tyrkytetään kovastikin. Mikäli asiasta sopisi valmentajan kanssa, niin harrastus voisi jatkua ilman kilpailujakin.
Paini on kehittävä harrastus juuri sellaisille lapsille, jotka ovat esimerkiksi kömpelöjä. Näiden lasten kohdalla kilpaileminen voi kuitekin viedä harrastamisen ilon, koska paini kilpailulajina on todella rankka. Tällaisessa tapauksessa olisi kuitenkin lapsen kannalta tärkeää, ettei hyvää harrastusta lopetettaisi.
Miten lapsesi itse suhtautuu painikilpailuihin? Lähteekö hän niihin mielellään vai pitkin hampain?
Lapsi päättää kuitenkin viime kädessä mitä harrastaa ja minkä verran. Fyysisessä iässä saattaa olla parinkin vuoden ero todelliseen ikään lapsilla joten eri tahtiin kehittymiset on enemmän sääntö kuin poikkeus. Paras tavoite on tehdä jokaisesta harjoituskerrasta niin positiivinen kokemus kuin mahdollista olkoon vaikka kerran viikossa, niin että tekee ilolla sen mitä tekee. Sama homma kilpailuissa.
Mulla on myös poika iso kokoinen ja vahvarakenteinen voimanpesä. Ei kuitenkaan ylipainoinen. On vain vähän hidas ja jäykkä eikä pärjää hyvin juoksulajeissa. Vein siis painiin koska se on yksi parhaita tapoja kehittää liikkuvuutta ja ketteryyspuolta. Saa nähdä miten pärjää ja viekö laji mukaan. Joka tapauksessa ainut asia mitä toivon on nauttii siitä ja kavereista joita näyttää painisalista tulevan. Lisäksi toivottavasti oppii sellaiset liikunnalliset perustaidot että voi liikkua monipuolisesti myöhemminkin elämässään että säilyy terveenä ja pirteänä mahdollisimman pitkään. Tällä hetkellä ainakin on ollut ihan myyty painiharjoituksissa vaikka hiki virtaa (ehkä juuri siksi) päin vastoin kuin monessa muussa liikuntalajissa missä on käynyt kokeilemassa.
Minkähänlainen tapaus joku Juha Ahokas ja muut hyvät raskaan sarjan painijat ovat olleet aloittelevina painijoina? Onko olleet jo silloin isoja ja kankaita pienempiin varrattuna vai onko lahjakkuus tullut näkyviin vasta paljon myöhemmin. Joku painia enemmän junioritasolla seurannut voisi kertoa havainnoista.
aina kankeita verrattuna pienempiin painoluokkiin:) raskas sarjalaisille tie huipulle on tavallaan alusta saakka tasaisempi, tämä johtuu vastustajien vähyydestä.
Tossa viime poikien sm kisat vertaa kevyttä ja raskasta päätä on hiukan porukkaa enempi kevyessä.
http://www.seinajoenpaini-miehet.fi/tulokset2007/arpa.htm
Junioreiden viime kisoja ei löytynyt PeTo:n sivuilta mutta tos 2006 kisat sama kuvio siellä, kuten miehissäkin.
http://www.kolumbus.fi/~w478331/jsm06au/
Ahokas taisi aloittaa painiharkat vasta 13 vuotiaana.
jos lopettaisit tuollaisen pähkäilyn kokonaan. Anna pojan käydä reeneissä ja kisoissa ja lopeta mietiskely koska tosiasia on ettet voi tehdä mitään. Jos pojalla on oikeasti kipinää niin ne yli-ikäiset vastustajat ei tunnu missään. Voin kokemuksesta lukuisista nähdyistä tapauksista kertoa että kun on halu kilpailla ja halu menestyä niin tuollaiset asiat ei vauhtia hidasta päin vastoin hammasta purren reenaa vieläkin kovemmin. Eli kääntyy plussaksi. Ja jos se harjoittelu tuohon tyssää, niin eipä siitä pojasta kilpapainijaa olis tullutkaan.
Sitten sellaista että yli-innokkaat vanhemmat on yksi iso lopettamisriski. Jos isäpappa/äitsykkä on siinä kokoajan vehtaamassa ja huolehtimassa niin missäs välissä se poika oikein itsenäistyy??? Parempi kun pysyttelee vanhempana vaan taka-alalla ja antaa asioiden rullata omalla painollaan. Jos pojasta on painijaksi niin kyllä siitä painija tulee. Puuttumalla joka asiaan ja liialla huolehtimisella teet pojan pehmeäksi ja tapat ainakin varmasti sen innon.
Muistakaa vanhemmat aina että painin pitäis olla ENSISIJAISESTI POJAN OMA JUTTU!!!
olen täysin eri mieltä tuosta, ettei ylivoimaiset vastustajat ja tappioputki söisi innostusta. mulla ihan omakohtaista kokemusta just samanlaisesta painijanalusta, kuin aloittajan poika on. hitaasti kehittyvä, kömpelö jne... paini on rakas harrastus ja intoa on kilpailla. mutta kun jo esim kolmansissa peräkäisissä kisoissa häviät suunnilleen joka matsin näille tämmöisille "aloittelijoille", on kumma ellei intoa syö. tulee tunne, ettei osaa mitään ja ettei musta ole mihinkään... miks reenaisin, kun ei siitä tunnu olevan mitään apua. sellaisina hetkinä on oikein hyvä, että se "ylisuojeleva" vanhempi on mukana touhussa ja laittaa taas asiat oikeisiin mittasuhteisiin. eikä tarvita ku yksi voitto (vaikka sitten siitä just aloittaneesta), niin taas maailma hymyilee - antaa uskoa itseen.
mä en todellakaan ymmärrä näitä ikiaikoja aloittelijoissa roikkuvia poikia, joiden vanhemmat hihkuu mattojen reunalla, kun kokenut vie kokematonta, niin että tuntuu. siis nää vanhemmat tosiaan tuulettaa innolla, kun heidän painia about 5 vuotta harrastanut poika vie ekoihin kisoihin eksynyttä tai pari vuotta paininutta. en mä ainakaan ilkeis.
mun pojalla ainaskin tilanne, että kilpasarjaan ei mitään asiaa, vaikka se maaginen 2 kilpailtua vuotta on täyttymässä. niitä yksittäisiä voittoja tulee ainoastaan just näistä "justiin aloittaneista", niin sellaisen jälkeen mä vaan hiljaa totean, että hyvä matsi - enkä tosiaan tuuleta, kun poika seljättää selvästi paljon kokemattomamman.
mut toisenlaisiakin vanhempia on - enkä tosiaan ymmärrä monta vuotta aloittelijoissa pyörinyttä poikaa, tai hänen vanhempaansa, kun poika vuodesta toiseen lunastaa a-passin ja saa antaa pölläkkää just aloittaneille. ehkei näistä pojista oo just nyt, ehkei oo koskaan kilpasarjaan - mut ehkä sen viidennen a-passin jälkeen olis aika jo miettiä, että kantsisko kokeilla muita lajejeja ja jättää paini painijoille. miksi roikottaa poikaa vuodesta toiseen aloittiljoissa, kun ei siitä selvästi muuhun koskaan ole. onko hienoa olla 10-13-vuotias aloittelija, jolla aloittelijavuosia viisikin takana?
sit toinen lukunsa nää pari vuotta kilpailleet ns hyvät aloittelijat. jos kisat ovat viimeisen vuoden ajan menneet kovasti voittollisten puolelle (ykköstiloja, ehkä pari kakkosta), niin silloin olis kai aika harkita kovempia matseja.