Vallankumousta ei sitten tullut
Vallankumous jäi lopultakin vain fiktioksi, mutta mistä siinä oli kyse? Radikaalien toiminta olisi tuskin missään vaiheessa voinut johtaa todelliseen vallankumoukseen Suomessa tai muissakaan länsimaassa. Onko radikalismin suurin merkitys siinä, että jokainen sukupolvi tarvitsee oman kapinansa?
Julkisuuden antama kuva radikalismista oli metelöivä ja väkivaltainen. Radikalismi kuvattiin negatiivisin termein "vaarallisena". Kapinalliset taas syyttivät vallitsevaa järjestelmää elämänvalheesta: yhteiskunta ei elänyt niiden ihanteiden mukaan, joiden varaan sen sanottiin rakennetun. Liikkeet arvostelivat länsimaisia yhteiskuntia siitä, etteivät ne noudata omia ihanteitaan.
1960-luvulla syntynyt nuorisokulttuuri oli myös hyvin kommunikatiivista. Mutta millaiset mahdollisuudet radikaaleilla oli saada sanomansa kuulluksi? Suominen käyttää 1963 perustettua "kaikkien radikaaliliikkeiden äitiä", Sadankomiteaa esimerkkinä:
- Kun Sadankomitea alkoi esittää vaatimuksia yksipuolisesta aseistariisunnasta, armeijan edustajat tulivatkin mukaan keskusteluihin. Nuorien lahjakkaiden upseerien ja radikaalien välillä käydyt väittelyt olivat usein korkeatasoisia. Vähitellen Sadankomiteassa mukana olleet radikaalit päätyivät puolustusmietintöjen valmisteluelimiin tai ylipäätään tärkeisiin yhteiskunnallisiin asemiin. Sadankomitean helmoista ovat lähtöisin mm. Paavo Lipponen, Pertti Joenniemi ja Jaakko Blomberg.
http://www.vasemmistonuoret.fi/libero/paperitahdet/1998/2_1998/radikal.html
Näin DDR:lle laulettiin
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1435114
Paljon on noussut riittäviä perusteita tutkia näiden entisten vasemmisto radikaalien ja nykyisin Suomea kulissien takana johtavan demaarieliitin jäsenten toimintaa.
Vallankumous jäi lopultakin vain fiktioksi, mutta mistä siinä oli kyse? Radikaalien toiminta olisi tuskin missään vaiheessa voinut johtaa todelliseen vallankumoukseen Suomessa tai muissakaan länsimaassa. Onko radikalismin suurin merkitys siinä, että jokainen sukupolvi tarvitsee oman kapinansa?
Julkisuuden antama kuva radikalismista oli metelöivä ja väkivaltainen. Radikalismi kuvattiin negatiivisin termein "vaarallisena". Kapinalliset taas syyttivät vallitsevaa järjestelmää elämänvalheesta: yhteiskunta ei elänyt niiden ihanteiden mukaan, joiden varaan sen sanottiin rakennetun. Liikkeet arvostelivat länsimaisia yhteiskuntia siitä, etteivät ne noudata omia ihanteitaan.
1960-luvulla syntynyt nuorisokulttuuri oli myös hyvin kommunikatiivista. Mutta millaiset mahdollisuudet radikaaleilla oli saada sanomansa kuulluksi? Suominen käyttää 1963 perustettua "kaikkien radikaaliliikkeiden äitiä", Sadankomiteaa esimerkkinä:
- Kun Sadankomitea alkoi esittää vaatimuksia yksipuolisesta aseistariisunnasta, armeijan edustajat tulivatkin mukaan keskusteluihin. Nuorien lahjakkaiden upseerien ja radikaalien välillä käydyt väittelyt olivat usein korkeatasoisia. Vähitellen Sadankomiteassa mukana olleet radikaalit päätyivät puolustusmietintöjen valmisteluelimiin tai ylipäätään tärkeisiin yhteiskunnallisiin asemiin. Sadankomitean helmoista ovat lähtöisin mm. Paavo Lipponen, Pertti Joenniemi ja Jaakko Blomberg.
http://www.vasemmistonuoret.fi/libero/paperitahdet/1998/2_1998/radikal.html
Näin DDR:lle laulettiin
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1435114
Paljon on noussut riittäviä perusteita tutkia näiden entisten vasemmisto radikaalien ja nykyisin Suomea kulissien takana johtavan demaarieliitin jäsenten toimintaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
SDP luopui vallankumouksen opista 1900-luvun alussa. Lähinnä samanmoista kehitystä oli Neuvostoliitossa menseviikkien ja bolseviikkien välillä. Jos vallankumous tapahtuu muuten kuin aseellisesti eli lain mukaan, niin ei se ole vallankumous. Vallankumouksessa pitää vähän paukutella. Tietysti vallankumouksen käsite kun on epäselvä niin kannattaako tätä enää jatkaa.
Kannattaako kirjoitella noin pitkästi?