itselläni aikanaan kun ekaa odotin niin elämäntilanne todella huono,ex oli narkki ja käytti paljon väkivaltaa minuun ja onhan myös itselläni taustaa myös...elämä heitteli ja raskaustesti näytti positiivista mut päätin pitää vauvan.(ehkäsy petti ja vahinkojahan meille kaikille sattuu)
vauva syntyi eikä tuntunut miltään,masensi ja ahdisti edelleen,en kyennyt iloitsemaan vauvasta vaan lykkäsin hoitoon ja lähdin viihteelle,aina kun mahdollista,eli todella usein.
vauvalle en puhunut,hymyillyt enkä halunnut koskea kun pakosta.
vauvani kiinty hoitajaan kenellä oli ja minä olin tälle vieras.vauva kun tuotiin kotiin,niin kaamea huuto alkoi ja itse koin inhoa lasta kohtaan kun en kelvannut hänelle,ristiriitaista..kyllä.
en kokenut sitä äidin ja lapsen välistä rakkautta,sitä ei ollut.
elämä meni alespäin ja sitä rataa,olin aivan liian nuori ja elämän tilanteeni oli todella huono vastaanottamaan vauvaa juuri silloin.
tätä jatkui 2v,kunnes hain apua.
ABORTTI olisi ollut silloin täysin oikea ratkaisu.
joten kyllä pakko sanoa,että josku se aborttikin on vain se ainoa ja oikea ratkaisu.
en kenellekkään toivo vastaavaa kokemusta.
edelleenkin suhteeni tähän lapseen on aika laimea ja välillä ahdistunut,terapiasta huolimatta.
nykyään olen uudessa kunnollisessa suhteessa ja sain 6kk sitten maailman ihaninmman vauvan ja tämä raskaus oli suunniteltu ja haluttu.odotus meni loistavasti ja olin onnesta mykkyrällä!! ja synnytys meni todella hyvin ja siitä jäi ihana muisto.suhde tähän uuteen vauvan on täydellinen ja nyt tiedän mitä tarkoittaa äidin rakkaus!
en antaisi tätä aarretta ikinä pois!tämä vauva saa kaiken sen minkä joka ainoan lapsen pitäisi saada,rakkautta.
ja sitten muutama viikko takaperin...tein raskaustestin joka näytti positiivista ja olin todella shokissa,kolmatta ei oltu suunniteltu tulevan enää ja ehkäsy olikin tästä syystä käytössä ja pari viikkoa pyörittelin sekavia ajatuksia mielessäni ja päätin käydä ultrassa ja olin kuitenkin jo abortin kannalla vahvasti.
ruudusta kun näin pienen ihmisenalun joka liikkui heilutteli käsiään,kasvoilleni muodostui hymy ja sanoin hoitajalle,että antaa sen tänne maailmaan tulla jos on noin kova halu tulla.
ja siitä päivästä asti olen ollut tyytyväinen etten aborttia tehnyt.
tilanteeni on mitä parhain,oma talo,hyvä mies johon hyvin vakaa suhde ja toimeen tullaan taloudellisestikkin ihan hyvin.oma jaksaminenkin ihan kohtailen eli ei mitään masennuksia,niin mika jottei jos se kolmas vielä tulisi?
tosin,rankaa tulee olemaan sen tiedämmekin jo,mutta yhteistuumin olemmekin jo päättäneet selviytyä siitäkin ja hakea apua jos vaikeuksia tulee eteen.
mutta,tämä oli vain minun tarninani siitä kuinka nuorena ja huonossa elämäntilanteessani päätin pitää lapsen.ja mitä siitä seurasi.mihin ne ongelmat katoavat vaikka raskaana olisitkin?
että kun täällä jauhetaan siitä,että aina pitäis pitää se lapsi ja abortti on murha,onhan se raakaa peliä ja varsinkin silloin kun sikiöllä on kaikki raajat kehittyneet.
mutta,joissan tilanteissa se on vain kaikkien pelastus jos ajatellaan,että lapsi ja äiti kärsii aivan mahdottomasti siitä,että lasta ei pysty rakastamaan.
arvet jää näille lapsille aina ja usein he ovat näitä keille muodostuu aikuisiällä vakavia ongelmia itsensä kanssa ja ajautuvat esim.rikollisuuteen.
vaikka kuinka yritän rakastaa ja katsoa lastani silmiin rakkaudella ei se onnistu.yritän kovasti,mutta epäonnistun kun tunne ei ole aitoa.
lapsi ei ollut toivottu,raskaus meni aika allapäin ja synnytin sektiolla kun en halunnut nähdä vaivaa sen lapsen eteen ja imetys ei onnistunut.
kaikki meni pieleen.
miettikää ihmiset aina tarkkaan omat voimavaranne kasvattaa lapsi ennekuin päätöstänne teette.
vaikka itse en enää kykenis tervettä lasta enää abortoimaan,mutta ymmärrätte varmaan.
vauva syntyi eikä tuntunut miltään,masensi ja ahdisti edelleen,en kyennyt iloitsemaan vauvasta vaan lykkäsin hoitoon ja lähdin viihteelle,aina kun mahdollista,eli todella usein.
vauvalle en puhunut,hymyillyt enkä halunnut koskea kun pakosta.
vauvani kiinty hoitajaan kenellä oli ja minä olin tälle vieras.vauva kun tuotiin kotiin,niin kaamea huuto alkoi ja itse koin inhoa lasta kohtaan kun en kelvannut hänelle,ristiriitaista..kyllä.
en kokenut sitä äidin ja lapsen välistä rakkautta,sitä ei ollut.
elämä meni alespäin ja sitä rataa,olin aivan liian nuori ja elämän tilanteeni oli todella huono vastaanottamaan vauvaa juuri silloin.
tätä jatkui 2v,kunnes hain apua.
ABORTTI olisi ollut silloin täysin oikea ratkaisu.
joten kyllä pakko sanoa,että josku se aborttikin on vain se ainoa ja oikea ratkaisu.
en kenellekkään toivo vastaavaa kokemusta.
edelleenkin suhteeni tähän lapseen on aika laimea ja välillä ahdistunut,terapiasta huolimatta.
nykyään olen uudessa kunnollisessa suhteessa ja sain 6kk sitten maailman ihaninmman vauvan ja tämä raskaus oli suunniteltu ja haluttu.odotus meni loistavasti ja olin onnesta mykkyrällä!! ja synnytys meni todella hyvin ja siitä jäi ihana muisto.suhde tähän uuteen vauvan on täydellinen ja nyt tiedän mitä tarkoittaa äidin rakkaus!
en antaisi tätä aarretta ikinä pois!tämä vauva saa kaiken sen minkä joka ainoan lapsen pitäisi saada,rakkautta.
ja sitten muutama viikko takaperin...tein raskaustestin joka näytti positiivista ja olin todella shokissa,kolmatta ei oltu suunniteltu tulevan enää ja ehkäsy olikin tästä syystä käytössä ja pari viikkoa pyörittelin sekavia ajatuksia mielessäni ja päätin käydä ultrassa ja olin kuitenkin jo abortin kannalla vahvasti.
ruudusta kun näin pienen ihmisenalun joka liikkui heilutteli käsiään,kasvoilleni muodostui hymy ja sanoin hoitajalle,että antaa sen tänne maailmaan tulla jos on noin kova halu tulla.
ja siitä päivästä asti olen ollut tyytyväinen etten aborttia tehnyt.
tilanteeni on mitä parhain,oma talo,hyvä mies johon hyvin vakaa suhde ja toimeen tullaan taloudellisestikkin ihan hyvin.oma jaksaminenkin ihan kohtailen eli ei mitään masennuksia,niin mika jottei jos se kolmas vielä tulisi?
tosin,rankaa tulee olemaan sen tiedämmekin jo,mutta yhteistuumin olemmekin jo päättäneet selviytyä siitäkin ja hakea apua jos vaikeuksia tulee eteen.
mutta,tämä oli vain minun tarninani siitä kuinka nuorena ja huonossa elämäntilanteessani päätin pitää lapsen.ja mitä siitä seurasi.mihin ne ongelmat katoavat vaikka raskaana olisitkin?
että kun täällä jauhetaan siitä,että aina pitäis pitää se lapsi ja abortti on murha,onhan se raakaa peliä ja varsinkin silloin kun sikiöllä on kaikki raajat kehittyneet.
mutta,joissan tilanteissa se on vain kaikkien pelastus jos ajatellaan,että lapsi ja äiti kärsii aivan mahdottomasti siitä,että lasta ei pysty rakastamaan.
arvet jää näille lapsille aina ja usein he ovat näitä keille muodostuu aikuisiällä vakavia ongelmia itsensä kanssa ja ajautuvat esim.rikollisuuteen.
vaikka kuinka yritän rakastaa ja katsoa lastani silmiin rakkaudella ei se onnistu.yritän kovasti,mutta epäonnistun kun tunne ei ole aitoa.
lapsi ei ollut toivottu,raskaus meni aika allapäin ja synnytin sektiolla kun en halunnut nähdä vaivaa sen lapsen eteen ja imetys ei onnistunut.
kaikki meni pieleen.
miettikää ihmiset aina tarkkaan omat voimavaranne kasvattaa lapsi ennekuin päätöstänne teette.
vaikka itse en enää kykenis tervettä lasta enää abortoimaan,mutta ymmärrätte varmaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tyttäreni ei ymmärrä miten helposti voi tulla raskaaksi. Hän ei halua koskaan lapsia (tämän hetken ajatus) Silti käyttäytyy niin että voi tulla raskaaksi.
Luetutan tuon juttusi viikonloppuna häneellä. Siinä miettimistä.
Onnea perheellesi siis koko katraalle.
Ihanaa kun olet löytänyt perheen isän ja itsellesi miehen.
niin silloin oma äitikin(huume\teini äitien kanssa työnskentelevä)huusi ja kehotteli moneen otteeseen aboorttiin ja kertoi etten tule pärjäämään 18 veenä vauvan kanssa kun elämäntilanteeni on mikä on(join ja juhlin ja vietin aikaa missä milloinkin olin hieman masentunut ja tämä suhde mieheen oli sairas)
ajattelin silloin,että kyllä minä tulen pärjäämään ja varsinkin siinä 9kk aikana opin elämään kuin odottavat ja piristyn siinä samalla ja ongelmat katoavat.
ei kadonneet vaan koko 9kk oli täyttä helvettiä!painon nousu otti päähän ja maha alko ällöttää ja ahisti ku kaikki kaverit kaikkos,ite en voin vetää perseitä niinku kaverit ex hävis maisemista OLIN YKSIN!!se tunne kun ei päässy viettää aikaa kavereitten kanssa oli kamala.
poltin askin tupakkaa ja söin rauhottavia mielin määrin,että selviytyisin jotekin loppuun asti...se oli kamalaa.
ainoa mitä rupesin odottamaa,oli se että pääsen tästä kamalasta mahsta pois ja takasin dokaamaan ja hakemaan ystäviäni uudestaan-joita ei edelleenkään ole siis näitä samoja.
masennuin,äitinä oleminen oli kauheaa ja varsinkin se,että lapsi ei pitänyt minusta kun oli kiintynyt johku muuhun.
sattu ja teki kipeää ja olin umpikujassa,lasta en kyennyt hoitaa missään muodossa enää ja apua oli pakko saada.
mutta,se mikä on koettua on jo koettua ja tehty tehtyä,tämä lapsi on edelleen minulle vahinko ja melkeipä voisin sanoa rasite..töitä sen eteen,että jonain päivänä koen aitoa rakkauta lastani kohtaan joudun hurjasti näin vuosia jälkikäteen tekemään.
välillä tuntuu niin toivottomalta ja,että olisimpa tehnyt sen abortin silloin,olen valmis vasta nytten äidiksi.minulla on henkinen tasapaino ja voimia toimia äitinä ja rakkautta antaa sitä heille.
tiedän julmaahan tämä on,mutta niin on elämäkin ja joskus nämä meidän tekemät päätökset vain seuraavatkin hautaan asti ja eivät anna rauhaa kaiken maailman hoidoista ja terpioista huolimatta.
tämä koskee myös niitä naisia jotka ovat abortin tehneet ja joutuneet sitä katumaan,mutta sanoisin,että sen lapsen pitäminen niin ettei itsellä ole rahkeita kasvattaa sitä tervejärkisesti ja jos omat voimavarat ovat huonot,niin silloin se suurin virhe tehdään,kun synnytetään tänne uusi viaton ihminen kärsimään joilloin automaattisesti tämä äiti myös saa osuutensa kärsimyksestä.
kyllä minä itken ja koen pahaa oloa siitä,että tämä lapsi ei ole rakastettu ja haluttu.vaikka se oma lapsi onkin.henkistä vakivaltaa enkä muuta vastaavaa häneen käytä enkä rankaise häntä siitä ettei ollut toivottu käyttäytymällä häntä kohtaan ilkeästi,mutta aitoa rakkautta on vaikeaa löytää.
toivottavasti tyttäresi ei koskaan joudu samaan kuin minä ja toivon,että huolehtii ehkäsystä.
kun kumista ei näytä monetkaan tykätä ,niin käykää kaikki muut ehkäsy tavat läpi.
pillerit ja laastari on hyvä,laastari vaihdetaan kerran kuussa ja sitten on ne ihon alle laitettavat!
mutta,hyvää jatkoa sinulle!
Saahan tyttäresikin apua, etkä vain sinä käy terapiassa?
Minkä ikäinen hän on nyt? Onko edelleen hoitajalla, vai joutuuko nyt vastentahtoisesti olemaan sinun kanssasi, katsomassa kuinka "rakastat enemmän" nuorempia sisaruksia? Onko suhteesi vanhempiisi millainen? Voisivatko esimerkiksi he ottaa enemmän vastuuta vanhimmasta lapsestasi, että hänkin kokisi olevansa aivan erityinen edes jonkin aikuisen silmissä?
Olen peloissani lapsesi takia, vaikka ymmärrän täysin tilanteesi, en siis syyllistä mitenkään. Lapsen pitää kokea olevansa turvassa ja rakastettu. Jos sinä et kykene sitä hänelle tarjoamaan (jonka siis täysin ymmärrän) niin huolehdithan silti, että hän ei jää paitsi noista tunteista...
Sijaisperhe, tukiperhe, isovanhemmat, muut sukulaiset, hoitotäti..?
Miehesi oli narkkari ja itse läksit "viihteelle". Kun annoit lapsesi muualle hoitoon ja suhde lapseesi muodostui etäiseksi olisi suosittelemasi ratkaisu ollut - lapselta nirri pois jo ajoissa aboritssa!
Lapsiko tässä asiassa olisi vikapää?
On järjetöntä ja käsittämättömän raakaa, että omat tekemiset ja epäonnistumiset pitäisi paikata lapsen hengellä.
Tarvitset kuria ja itsekuria.
Voisit huomata, että itsesi lisäksi maailmassa on muitakin merkittäviä ihmisiä, esim. lapsesi.
Lapsesi on ihan ok.
siis puuttuuko sinulta kokonaan lukutaito vai järjenkäyttö?
lapsen vika se ei missään nimessä ole.
vaan edelleen kysyn,että kumpi on parempi;tehdä abortti vai synnyttää epätoivottu lapsi maailmaan joka saa kärsiä syntymästään loppuun saakka kun häntä ei hyväksytä?
siis jos olosuhteet eivät ole lapselle eduksi,niin eikö silloin se abortti ole hyvä ratkaisu?
vai lapsen kärsimysko on parempi?
mietihän vain.
Lapsella on ihan oma elämänsä siitä riippumatta, onko hän "toivottu" vai ei. Ei lapsen elämä ja sen arvo ole muiden ihmisten "toiveista" riippuva asia.
Ei lasta saa surmata kuvitelmien tai toiveiden vuoksi.
Koeta ymmärtää... että...
* lapsella on oma elämänsä.
* hänellä on elämäänsä täysi ja vääjäämätön oikeus.
* lapsi löytää elämässään ilmeisesti paljon rakkautta ja arvokasta siitä huolimatta että äiti piti häntä "ei toivottuna".
* Surmattu ja kuollut lapsi ei voi kokea elämässään enää mitään arvokasta. Kuolema on kaikista vaihtoehdoista pahin ja lopullisin.
Koeta ymmärtää: et ole maailman napa. Et ole edes lapsesi elämän keskipiste. Lapsi ei ole lelu-nukkesi.
Teit oikein kun annoit lapsesi elää.
Huomannet, että olet kasvanut lapsesi kanssa ja oppinut ainakin kriittisesti arvoimaan käytöstäsi. Lapsi on tehnyt sinulle hyvää. Tee sinäkin lapselle hyvää.
Anna muillekin neuvo varjella ja kunnoittaa lasta ja hänen elämäänsä. SE on parasta.
Ja millä tavalla sinä määrittelet, että kuolema on se kaikista vaihtoehdoista pahin ja lopullisin? Tämähän on vain sinun omaa mielipidettäsi!
Ihmisellähän ei ole näköjään sinulle mitään arvoa, vain sillä että saa elää...? (Ei ihmisellä eikä sen ihmisen elämän laadulla.) Aika kamala ajattelutapa. Missähän pullossakin pumpulien keskellä se sinäkin oikein elät?
Mitä ihmeen kärsimystä siinä on, että on kuollut, verrattuna elämään ei-toivottuna? Minun silmin se elämä ei-toivottuna tuottaa kyllä varmasti kärsimystä ja kipua paljon enemmän. Mutta sitähän sinä et osaa ajatella / hyväksyä että joku voi ajatella eri tavalla kuin sinä.
Harvoin näkee edes tällä palstalla noin härskiä kuoleman enkeliä.
Sinulle on ilmeisesti turhaa perustella elämän paremmuutta kuolemaan verrattuna, koska sanot pitäväsi kuolemaa elämää parempana.
Sinua voisi väittää falskiksi, koska ilmeisesti kirjoitat vielä hautasi tältä puolelta.
Ehkäpä sinut pitäisi asettaa samaan asemaan johon poljet lapsen. Oletamme, (ties mistä) että elämäsi on kurjaa ja kärsimystä. Oletamme mahdollisesti lisäksi, että et itse kykene arvoimaan ja hallitsemaan omaa elämääsi. Teemme tästä tarvittavat johtopäätökset ja pyöveli ryhtyy toimeensa.
Mitä siis sanot silppurin haukatessa tai myrkyn virratessa kurjaan ja kärsivään, kuoleman sanomaa levittävään ja ei-toivottuun ruumiiseesi?
ja myrkyt ja kuolemat jatkuvasti pyörii päässä kun tänne kaikenmaailman harhojaan ja mielipuolisia aloituksia kirjottelee..? ;D
Armahdusta sinä et ainakaan saa tuolla julmalla ajattelutavallasi\mielipiteelläsi.kenen parasta sinä ajattelet?
Olen itse vakaassa uskossa siihen samaan mihin sinäkin(anakin luulin...) ja toimin sen mukaan,ajattelen toisen parasta,kuten sinäkin?
Jos tiedostaa jo etukäteen toisen kärsimyksen,niin mikä se hyvä teko siinä vaiheessa olisi?
antaa tulla vain ja KÄRSIÄ?
vai tekisinkö rakkaudestani päätöksen,että antaisin tämän yksilön takaisin tuonne pilvenreunalle ja jättäisin hänen surkea kohtalonsa välliin?
Kantasi asioihin on TODELLA julma ja RAAKA,pahuuttahan tämä maailma on pullollaan ja sinä olet yksi ilmentymä siitä.puhdista sielusi ja ajattele muiden parasta sen sijaan kuin vain ajaisit takaa sitä omaa MIELIPIDETTÄSI!käytäntö ja teoria kun eroavat kuitenkin toisitaan.
Kaikki on niin kauan hyvin kun ITSE EI TARVITSE SIINÄ TILASSA ELÄÄ ja silloinhan ne kärkkäimmät kommentit tulevatkin,eikö?
miltä tuntuisi syntyä ei toivotusti?kukaan ei välitä?päätyisit narkoomaaniksi odottamaan kuolema?varmasti suhteellisen nautinnollista,siinäkö sinä haluaist elää?haudassako mietit sitten,että olipa elämä!kannattiko.miksi synnyin,kuka näin antoi tapahtua.
"Mitä siis sanot silppurin haukatessa tai myrkyn virratessa kurjaan ja kärsivään, kuoleman sanomaa levittävään ja ei-toivottuun ruumiiseesi?"
Olisin kiitollinen sille kuka minut saattaa paikkaan parempaan,ettei minun tarvitse kärsiä jonkun muun virheistä ja olla se ei-toivottu ja mitä pahinta; EI RAKASTETTU.
haluaisin olla toivottu ja rakastettu,en halua,että koko elämääni varjostaa henkinen paha olo,kärsimys,masennus,viha äitiäni kohtaan.
En halua vihata ketään.
Äitini rakastaisi minua tarpeeksi jos päästäisi minut menemään.
"Sinulle on ilmeisesti turhaa perustella elämän paremmuutta kuolemaan verrattuna, koska sanot pitäväsi kuolemaa elämää parempana. "
Kun näkee tuolla ulkona insestejä,raiskaajia,murhaajia,alkoholistejä,narkomaaneja,syöpäpotilaita,RAKKAUDEN puutteessa eläviä,sun muita KÄRSIVIÄ ihmisiä.
Tulee nensinmäisenä mieleen,että luojan kiitos en ole ITSE tuossa tilanteessa ja jos minulta kysytään,niin kuolema on tällöin parempi vaihtoehto kuin ELÄMÄ TÄYNNÄ KÄRSIMYSTÄ.
Moni heistä varmaan yhtyisi mielipiteeseeni,tai ainakin osa,ne ainakin ketkä ovat olleet koko elämänsä hyljeksittyjä.
Jotenka ITSE en TIETOISESTI haluaisi saattaa moista kärsimystä maailmaan,minä toimisin rakkauden voimalla ja säästäisin edes yhden kärsimyksistä jonka MINÄ itse aiheuttaisin.
ITSE EN HALUISI SYNTYÄ EI TOIVOTTUNA ENKÄ HALUASI SIITÄ KÄRSIÄ,HALUAN RAKASTAVAT VANHEMMAT.
Siksi minä toimisin niin kuin toimisin,eli AJATTELEMALLA TOISEN PARASTA.
jos kerta en itsekkään missään nimessä haluasi maailmaan vain kärsimään,niin MIKSI SEN SOISIN MUILLE??miksi haluaisn pahaa muille?
Jokohan tälle herran(vai sen sarvipäisen...) lähtille selkeni ;)
Toivottavasti aborttiväki lukee viestisi useaan kertaan ja havaitsee henkisen tilansa ja asian jota on edistämässä.
Lisäksi ymmärsit (tarkoituksella?) väärin. Kyse ei nyt ollut enää lapsesta vaan sinusta, tässä ja nyt.
Ehkä mielipuolisen tekstisi kautta osa aborttiväkeä näkee ajattelunsa ammottavat aukot.
Toivottavasti odottava äiti tekstistäsi näkee ja aavistaa millä tavalla ja kuinka loduttomasti kärsivää joukkoa aborttiväki on.
Sinun kirjoituksesi jaksaa kyllä edelleenkin kerta kerran jälkeen ihmetyttää ja kummastuttaa, vaan ei enää paljon hätkähdyttää!
Ai niin, sehän on se sinun keksimäsi "sääntö", että sinä saat kyllä sanoa mielipiteesi, muttei muut koska vain sinä olet oikeassa. Jos ei ole minkäänlaista kykyä ymmärtää / käsittää eriävää mielipidettä, niin sitten ei tälläiset palstat ehkä ole mitenkään suositeltavia, vaarana on nimittäin liian tosissaan ottaminen ja oman mielenrauhan järkyttäminen.
Rautalangastako sinulle pitäisi vääntää malli, että en edelleenkään ymmärrä sitä, miten "olla olematta lainkaan" olisi pahempi asia kuin elää kärsivänä, rakkaudettomana ja ei-toivottuna? (Ja kyllä, jos olisin itse siinä tilanteessa etten tiedostaisi mitään, en ymmärtäisi mitään, eli olisin vaikka kuoleman sairas, ehkä aivokuollut, niin kyllä varmaankin toivoisin että saisin nukkua pois siinä vaiheessa kuin kärsiä ja kitua! Sinun mielestäsi siis olisi parempi elää vaikka 30 vuotta letkuissa kiinni tiedottomana, tajuttomana, yms.?)
Ja kas ihmettä, minun maailmassani ei ole sen enemmän pyöveleitä kuin enkeleitä, on vain ihan puhdasta biologiaa ja fysiologiaa.
Ja hei, ei varmaan ole siitäkään pelkoa, että minä sen enempää kuin sinäkään mistään haudan takaa tänne enää tulee kirjoittelemaan!
Opettele ihan ensimmäiseksi ymmärtämään lukemasi. Sillä tavalla ymmärtämään, että luet toisen kirjoituksen ottamatta omia tulkintoja mukaan. Ja kun olet sitä opetellut, niin tule sitten kertomaan missä lauseessa ja kohdassa sanon pitäväni kuolemaa elämää parempana?
Viimeinen lauseesi kuvaa kyllä jollain tapaa henkistä tilaasi, joka ei ainakaan minun silmin katsottuna näytä järin terveeltä. (Toivottavasti olen väärässä.)
käsiä..? Niillä viikoilla kun abortti olisi vielä ollut mahdollinen...hmm...taidat edelleenkin käyttää niitä huumeita.. ;D
huumeita en itse ole koskaan käyttäny,no any ways,olisin erikoisluvalla saanut abortin rv 12 jälkeen niillä syillä,että esim.kun katsoo taustaani ja voin provosoida jollain mielntilahäiriöllä ja,että en jaksa aiempia lapsiani jos joudun jatkamaan raskautta ym ym. ei se kovin vaikeaa ole saada aborttia myöhäsemmilläkään viikoilla jos tarpeeksi syitä saadaan kasaan.
ja kyllä se minun vauvani siellä liikuskeli.
mikä se sinun ongelmasi sitten on?
JA EDELLEEKIN olen sitä mieltä,että abortti on hyväksyttävää tietyin syin.
onneksi minun äitini ei koskaan ajtellut minusta,niin kuin minä lapsestani,onneksi minä en ole joutunut kokemaan tuskaa ja pahaa oloa siitä ettei minua rakasteta,onneksi minä olein sentään haluttu.
itse tekisin toisin jos olisin saanut uudelleen päättää ja lapseni kärsii tästä aina,onko se oikein?
usein näillä lapsilla kuitenkin kehkeytyy omat ongelmansa jo varhaisessa vaiheessa joilloin käy useasti näin,että heidän on itse vaikeaa solmia tervettä parisuhdetta ja ajautuu näin ahdinkoon ja tämäkö on sitä onnellisuutta?
mitä jos oma äitisi ajattelisi,etä olispa tuo lapsi jo tarpeeksi vanha muuttaakseen jo omaansa ettei minun tarvitse enää tästä kärsiä?
kehoitan aborttiin jos syyt ovat epäitsekkäät,minä olin itsekäs.
Hei,
Todella rohkea viesti sinulta puhua asiasta, jota pidetään "tabuna"; äiti, joka ei rakasta lastaan. Rehellisyydestäsi sakotetaan ja sinua pideätään nähtävästi pahana ihmisenä.
Voisin kertoa ystävästäni, joka oli myös "vahinkolapsi", mutta joka sitten pidettiin, koska "kyllähän äiti oppii rakastamaan lastaan." Mutta eipä sitten näin käynytkään, ei rakastanut isäkään. Paljon asui kaveri asui meillä, kun kotona tehtiin kaikkea muuta kun kiinnitettiin huomiota. Ryyppääminen ja kaikki muu meni edelle. Ystäväni annettiin ymmärtää, että elämä olisi parempaa, jos hän ei koskaan olisi syntynytkään.
Ja miten tämä ystävääni vaikutti, mitä hänelle kuuluu nyt noin 30 vuoden jälkeen? Takana monta jaksoa laitoshoitoa, lähes koko kirjo kaikkia mielenterveysongelmia, huumausaineongelma, koko elämä tähän saakka yhteiskunnan elättinä. Ennen kaikkea monta itsemurhayritystä, " miksi helvetissä minä edes synnyin, parempi olisi kuolleena.."
Hänen tuskansa on ollut niin käsinkosketeltavaa, että jokainen hänen läheisensä(=ystävänsä) on monta kertaa itkenyt hänen kanssaan ja yrittänyt auttaa. Mutta ei ole apu auttanut, " eihän minusta kukaan koskaan ole edes oikeasti rakastanut, en ole haluttu".
Missä hän nyt on? En tiedä, kadonnut jonnekin huumemaailmaan. Odotan surullisena sitä päivää, jolloin tulee puhelu, jossa minulle kerrotaan, että hän on "vihdoinkin" onnistunut itsemurhassaan.
Olisiko ystäväni sitten antaa olla syntymättä? Hän on/oli minun paras ystäväni, mutta en siltikään voi toivoa, että KUKAAN lapsi joutuu kokemaan sen, mitä ystäväni on kokenut....
Ystäväsi kohtlon kaltainen juuri tuli ensimmäisenä mieleeni lukiessani aloittajan tarinaa. Psykiatrisessa nuorisotyössä näkee konkreettisesti sen miten tärkeää se turvallinen lapsuus rakastettuna on. Tätä työtä tekevänä niskakarvat nousivat pystyyn aloituksen lukiessa, ei kai ole tulossa ongelmia, viattomalle lapselle...
Mutta luojan kiitos aloittaja ei ole sanonut,e ttä lapsi olisi jätetty ilman apua, vaikka tähän asti on puhunut vain lähinnä omista terapioistaan. Toivotaan kovasti, että myös lapsi on jo avun piirissä...