Suomi voisi todellakin jo pyyhkiä Nukkumatin heittämän unihiekan silmistään ja pestä pyykkinsä. Itseasiassa tämä historian salailu valtion toimesta alkaa täyttämään kansan harhauttamisessa maanpetoksen tunnusmerkistön.
Liettua julkaisee vanhoja KGB asiakirjoja internetissä.Arkistot saattavat paljastaa myös entisiä agentteja ja ilmiantajia. Tämä on täysin perusteltu toimenpide, koska Venäjä katsoo, että Baltian maita ei koskaan miehitetty.
KGB taustan julkitulo on aiheuttanut KGB:n kätyreille ongelmia. Heitä on häädetty valtion viroista Baltiassa (HS, tänään)
Tuskin Suomessa vältyttiin 1964 - 1989 vastaavanlaiselta KGB:n vaikutukselta. Siitä on jo kirjallisuutta ja dokumentaatiota. Mutta tällä perusteella ei ole ketään häädetty valtion virasta.
Virossa puhdistettiin pöytä heti sen itsenäistymisen jälkeen ja siksi valtion viroissa on nuoria miehiä, joilla ei ole historian painolastia hartioillaan. Heitä ei voi suuri naapuri kiristää vaikka se heitä painostaakin.
Kuinka kauan salailua Suomessa voidaan vielä jatkaa?
Moni ajattelee, että sitä ei voi tehdä ,koska kansakunta on tämän jälkeen kriisissä. Näinhän moni KGB:n apurina toiminut perustelee, koska kukapa haluaisi joutua kiinni.
Suomi on demokratia ja kriisistä selvitään paljastamalla ne jotka 1964- 1977 ovat toimineet hiljaisen Neuvostoliiton miehitysyrityksen puuhamiehinä. Tämän jälkeen yksinkertaisesti järjestetään uudet vaalit ja muodostetaan hallitukset puhtaalta pöydältä. Siirretään valtion ulko ja turvallisuuspolitiikan päätöksenteosta sivuun ne, joita ulkovallat voivat kiristää mm Suomen Nato päätöksenteossa.
Suomi voisi toimia samalla tavalla kuin kaikissa entisissä Neuvostoliiton satelliiteissa, entisen Varsovan liiton maissa on tehty. He ovat katsoneet turvallisuusratkaisuksi liittoutua sotilaallisesti muiden eurooppalaisia arvoja kunnioittavien maiden kanssa. Kukaan Suomessa ei ole perustellut, miksi Suomen liittoutumaton politiikka olisi ylivertainen muiden eurooppalaisten maiden ratkaisuista poiketen.
Sen sijaan presidenttimme nousee vastustamaan Nato keskustelun puhjetessa avoimeksi: " Suomi on sitoutunut siihen, että ainakaan tällä vaalikaudella Suomi ei hae naton jäsenyyttä" tai "NRF joukot eivät nyt ole ajankohtaisia" Perusteluja tällaisten lausumien tueksi ei kuitenkaan ole esitetty.
Miten kansakunta voi valita edusmiehikseen vaaleissa kansakunnan etuja ajavia henkilöitä, jos se ei tiedä historiaansa viimeistä pilkkua myöten?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Selvitetään mitä kokoomus ja Häkämies ja Kanervakin on mennyt kertomaan suomen puolustuksesta vieraalle sotaisalle valtiolle. Kysymyksessä on valtiopetokseen viittaava tapaus. Kokoomus ja heidän hännystelijänsä ovat todellinen uhka Suomelle. Pahimpia ovat: Kokoomus, Häkämies, yne.
Ken on synnitön niin heittäköön ensimmäisen kiven. Mitenkäs se kansa voisi kaiken tietää viimeistä pilkkua myöten? Kukas sen kansalle kertoisi, absoluuttisen totuuden nääs?? Ketäs tänne sitten jäisi jäljelle???
On se pikkuisen eri Suomessa kuin esim. Virossa. Virossa yhteistyömiehet käräytti ja kärräsi Siperiaan kuolemaan puolet Viron kansasta. Suomessa Kekkonen pisti pisteen parille kokoomuksen poliitikon poliittiselle uralle, jotka henkilöt joutuivat jatkamaan "oikeita töitä" esim. pankkien hallituksissa.
Eipä silti. Hauska näitä juttuja on lukea. Ei niistä kannata ruveta vauhkoamaan.