Halosen toiminta DDR:n tunnustamiskomietassa ei ollut Paasikiven-Kekkosen linjan mukaista, vaan meni huomattavasti "vasemmalta ohi". Kekkonen piti DDR:n tunnustamista reaalipoliittisesti välttämättömänä, mutta tuskin uskoi tippaakaan DDR-läiseen "demokratiaan". Halonen luultavasti piti DDR:n järjestelmää, josta suomalainen peruskoulukin otti merkittäviä vaikutteita, myös Suomen tulevaisuuden suuntana. Rohkenen epäillä, että aivan samoilla linjoilla oli Kalevi Sorsa.
Halonen uskoi DDR:ään
hurskaasti
13288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
sitähn se on , kommari.
halonen ei ole ihmisoikeuspoliitikko. halonen on esiintynyt kaikki nämä vuodet ihmisoikeuksien edistäjänä. Nyt on paljastunut Halosen todellinen luonne, sillä hän oli ajamassa diktatuurivaltion tunnustamista DDR:n tunnustamiskomiteassa 1970-1972. DDR tappoi, murhasi ja vainosi toisinajattelijoita ja missä oli Halosen ihmisoikeusajatukset tuolloin? Halonen ei välitä ihmisoikeuksista, vaan Halonen on ihmisoikeuksilla ratsastava populisti.
Jokaisen kannattaa katsoa oheisin linkin kuva ja kysyä sitten itseltään, että miksi äänestäisin Halosta, jolle näiden ihmisten kohtalo ei merkinnyt mitään. Berliinin muurin uhrien muisto ei himmene koskaan. Tarja Halonen halusi laillistaa sorron ja sulki silmänsä ihmisten murhaamiselta toimiessaan DDR:än tunnustamiskomitean varapuheenjohtajana.
http://www.eveandersson.com/photos/germany/berlin-wall-memorial-2-large.jpg
Kun vähänkään miettii tämän toveri Halosen poliittista menneisyyttä, huomaa hänet totaalisen onnettomaksi nykijäksi.
Hänen toimintansa DDR:n tunnustsmiskomitean puheenjohtajana 1970-luvulla pitää tutkia avoimesti ja rehellisesti mitään peittelemättä ja salaamatta.
Piikkilanka-yhteiskunnan avoin ihannointi kertoo hänen kyvyttömyydestä erottaa vapaan demokratian ylivoimaisuutta kommunismidiktatuurin nähden.
Suomen on aika päästä irti näistä vasemmistohaihattelijoista, joille suomalainen elämänmuoto on ollut vihollinen ja suomalainen yhteiskuntajärjestelmä tuhoamisen kohteena.
TUHOAA KOKO SUOMEN VALTION VENÄLÄISILLÄ .
JA JOS VOI KOKO EUROOPAN VENÄLÄISILLÄ JA KOMMUNISMILLAAN .
ei onnistunut silloin, nyt oltais jossain siperiassa!
LENIN VENÄLÄISKOMMUNISTI JA SE PITÄÄ LAITTAA LAATIKKOON JA KULJETTAA
POHJOISKOREAAN SYÖMÄÄN HEINÄÄ NIIDEN IHMISPALVOJIEN KANSSA .
Halosen raapustama Punainen Visio kertoo tämän ihmisen tyhmästä uskosta sosialismin autuuteen.
Halonen tulee jäämään historiaan suurena pelle-pressana, sen tulee Suomen kansa näkemään.
Tarja Halonen oli 1970 DDR-komitean johtoryhmässä vaatimassa pelkkää DDR:ää tunnustettavaksi ja hän oli vaatimassa 1973 EEC-kauppasopimusneuvottelujen keskeyttämistä. Voisi siis kuvitella, että Halonen ei 70-luvulla ollut demariksi mikään keskiten kulkija. Ei edes vasemmistohapatuksen tukkimalla 70-luvun mittarilla.
oli liittämässä suomea neukkulaankin
Halonen on esiintynyt kaikki nämä vuodet ihmisoikeuksien edistäjänä. Nyt on paljastunut Halosen todellinen luonne, sillä hän oli ajamassa diktatuurivaltion tunnustamista DDR:n tunnustamiskomiteassa 1970-1972. DDR tappoi, murhasi ja vainosi toisinajattelijoita ja missä oli Halosen ihmisoikeusajatukset tuolloin? Halonen ei välitä ihmisoikeuksista, vaan Halonen on ihmisoikeuksilla ratsastava populisti.
Jokaisen kannattaa katsoa oheisin linkin kuva ja kysyä sitten itseltään, miksi, näiden ihmisten kohtalo ei merkinnyt haloselle mitään. Berliinin muurin uhrien muisto ei himmene koskaan. halonen halusi laillistaa sorron ja sulki silmänsä ihmisten murhaamiselta toimiessaan DDR:än tunnustamiskomitean varapuheenjohtajana.
http://www.eveandersson.com/photos/germany/berlin-wall-memorial-2-large.jpg
Neuvostoliitossa ym. muissa sosialistijärjestelmissä ei ole ollut oikeastaan mitään hyvää.
Ihmisiä on tapettu, kidutettu, raiskattu, revitty... tähän mennessä tuo about 100 miljoonaa.
Myös Suomi on viettänyt merkittävän osan viime vuosisadasta suuren Neuvostoliiton nuorassa, mikä käytännön tasolla on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että meidän tiedostusvälineistö, kuten Yleisradio, ovat mädättyneet pahemman kerran.
Vanhana vasemmistoradikaalina Halonen haikailee edelleen itäkommunismin perään. Länsiliittoutumat eivät saa sympatiaa häneltä. Hän ei siis todellakaan voi myöntää sitä tosiasiaa, että länsi oli ja on itää huomattavasti parempi. Tällainen säälittittävä punikkitollo toveri on meillä pressana!
kuuluu punikkien iskulause!
Tyhjää täynnä kaikki haloskan toisarvoiset näpertelyt, oli kyse kansanmurhaamisen kannattamisesta tai piparkakkujen jaosta.
Koko ddr-valtiota ei enää ole, keinotekoinen kokeilu,
oli, tuli ja meni, kuten kaikki punikkejen "hienosita" projekteista.
ihaili systeemiä, joka asetti tappo-automaatteja rajoilleen estämään asukkaidensa pakenemisen. Nämä automaatit poistettiin vasta jonkinaikaa ennen koko DDR:n romahtamista.
Nytkin se haluaa kaupata tappoaseita vanhasta tappohalustaan..?
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2010/04/01/jarjesto-suomi-tukee-asekaupoilla-israelin-sotarikoksia/20104627/12