Tänä vuonna sosiaalimenot kasvavat,yrittäjiä ja menestyjä rangaistaan entistä enemmän,köyhiä,narkkareita ja alkoholisteja ym.luusereita taputellaan päähän ja voivotellaan niiden kohtaloita. Suomesta tulee luusereiden asuttama raunio,josta menestyjät lähtevät paremmille laitumille.Omapahan on vikanne..luuserit.
luuserit tuo vain pölyä maahan
BOPO
16374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Eikö Kari Häkämies enää kehtaa käyttää omaa nimeään. Unohdit haukkua homoja.
Joo päähän taputtelu saa riittää. Pitäisi lyödä nyrkillä.
olen täysin samaa mieltä!;)
mutta eiköhän suurin osa siitä,että maa täynnä luusereita ja köyhälistöä,ole kuitenkin hemmetin huonon politiikan syytä?ja erityisesti porvarihallituksen? Minä kuulun myös maasta pakenijoihin,tosin minä pakenen luuseri poliitikkoja,suomen hallitus kun on täynnä sairaita,itsekkäitä rikollisia,jotka kaikin keinoin yrittävätkin ajaa suurimman osan kansasta pohjasakaksi- ovatpahan näin tahdottomina sitten helpommin manipuloitavissa...
Itse olemme päättäjämme demokraattisesti valinneet.Ei pidä peiliä syyttää jos naama on vino...eli,kun äänestätte vasemmistoa estätte talouden ja näin hyvinvoinnin kasvua,mutta kun äänestätte oikeistoa luotte kasvavaa hyvinvointia ja enemmistöllä on hyvä mieli. Porvarihallitus olisi kaikkien etu,sillä se ajaa IHMISTEN hyvinvointia arvostamalla työtä,perhettä ja isänmaata.
Eipä ole porvarilla käsitystä todellisesta ihmisestä. Ahneus sotkee pään! Kyllä sanoja jotenkin osaa käyttää hämäykseen, mutta totuus on aina pudonnut rivien väliin josta se vedetään omaan pussiin!
(Ja pörssin kautta viimeistään kotiutetaan p:le).
Ei porvari tiedä mitä demokratia tarkoittaa, se vaan toistaa kuulemaansa
Huonosti menee. Nokialtakin on useampi tuhat luuseria heitetty pihalle ja lisää heitetään tänä vuonna. Kyllä ne on kamalia syyllisiä, nämä luuserit. Melkein rikollisia kuin kokoomusjohtajat.
Kunnioitan Nokiaa ja muita monikansallisia jättejä pääkonttorien ja työpaikkojen pitämisestä Suomessa,sillä se on silkkaa rahan lahjoitusta heikompiosaisille.Mikä tahansa valtio ottaisi Nokian avosylin vastaan antaen tarmokasta työvoimaa halvalla ja verovapauden. Onko ihme,että väkeä lentää Suomessa nyt vauhdilla ulos,kun punamulta jyrää yrittäjät ja mahtiyhtiöt perikadon partaalle veroja kiristämällä ja duunareita suosimalla. Ahneutta pitäisi tukea,jotta motivaatio rikastumiseen kasvaisi ja työpaikkoja syntyisi,kuin sieniä sateella.Ahneus toimii ja se on evoluution edellytys,mutta ikävä kyllä nykyinen hallituksemme ei ymmärrä taluden kasvusta ym.kehityksestä hölkäsen pöläysta. Luuserit köyhdyttävät itse itsensä tappamalla maamme rahasammot. Minusta asia on aivan käsittämätön...
Tuskin Nokian kannattaa täältä lähteä. Täällä saa valmiiksi koulutettuna pätevää työväkeä ja valtio tukee "mutkan kautta" suurteollisuutta.
Katsoitko silminnäkijä ohjelman uusinnan eilen illaalla. Älä pelkää, ei Nokian kannata lähteä Suomesta. Nokian johtajien ehkä kannattaisi, he saisivat suuremmat tulot, mutta mikään muu maa ei tue suurteollisuuttaan(laivanrakennus pois lukien) näin paljon.
Nokian saamat tuet suomen valtiolta ovat olemattomat suhteessa Nokian maksamiin veroihin valtiollemme pääomaveroina,yhtiöveroina ja työntekijöiden ym.veroina. Ohjelman viimeiset sanat Vaisalan toimitusjohtajan suusta olivat totta ja erinomaisesti lausuttu:"sosiaalitapaukset eivät luo vaurautta vaan raunioittavat yhteiskuntaamme menestyjien kustannuksella". Koska mm.Nokian omistuksesta 90% on ulkomailla ja ulkomaisten sijoittajien täytyy vielä maksaa osingoista veroa,on todella uskomatonta miten yritys on täällä vieläkin. Mitä taas työvoiman koulutukseen ja ammattitaitoon tulee,niin onhan meillä Suomessa asiat hyvin,mutta ei kuitenkaan ylivoimaisesti,sillä koulutuksen taso kasvaa jatkuvasti ulkomaillakin ja kuka estää Suomessa olevia työntekijöitä muuttamasta ulkomaille yritysten perässä työskentelemään yritykselle halvemmalla pienemmillä työvoimakustannuksilla( verot ym.pienemmät),mutta kuitenkin samalla ansiotasolla?
On pelkästään Suomen ansiota, että täällä joku nokia on pystyny tuolla tavoin menestymään.
Se on meidän kaikkien suomalaisten ansiota.
Jos oot tollanen perssilminnäkijä, en todellakaan estä sua
lähtemästä vaikka huitsin nevadaan!
Suomalaisista sosiaalitapauksista luovat vaurautta ainakin Nokia, Elcotec, Orion, Elekrobit, Fortum ja koko puunjalostusteollisuus sadoista pienemmistä sosiaalitapuksista puhumattakaan.
Samsung,Sony,Morgan,Altria ym.ym.... Kyllä,kyllä Nokia on meidän ihmeemme ja nyt on aika muuttaa,sillä ulkomailla tuotot kasvavat räjähdysmäisesti ja tuotteet kehittyvät veroista säästyvien tuotekehitysrahojen voimin. Minusta on vain sääli,että tuhoamme itse itsemme,sillä Suomi on minulle rakas ja tärkeä maa. Missä on sisumme,yrittäjyyttä ja porvarillisia arvoja kunnioittava tarmomme? Se on taidettu huuhtoa kaljabaarien käymälöihin...säälittää,niin että poru meinaa tulla...
Minä kun luulin että oikeisto ei pidä yhteiskunnan hyväksikäyttäjistä kuten sosiaali- ja opintotukien väärinkäyttäjistä??? Nythän sinä kirjoituksessasi kehoitat käyttämään hyväksi Suomen ilmaista koulutusjärjestelmää ja muuttamaan ulkomaille. Hämmentävää. Mielestäni valmiiksi hyvinvoivat laskelmoivat ja tietoisesti yhteiskuntaa kusettavat ovat suurempi haitta kansantaloudelle kuin muutama vuodessa n. 6000 euroa väärin perustein sossusta hakeva syrjäytynyt ihminen.
Sitäpaitsi, uskoisin Nokian olevan Suomessa kannattavuuden takia. Muuten se olisi jo muuttanut ulkomaille. Uskoisin Nokian johdon ja Suomen hallituksen välien olevan edelleenkin kunnossa...
Raha ei aina paina vaakakupissa eniten...
Ohjelman viimeiset sanat Vaisalan toimitusjohtajan suusta olivat totta ja erinomaisesti lausuttu:"sosiaalitapaukset eivät luo vaurautta vaan raunioittavat yhteiskuntaamme menestyjien kustannuksella".Porvari.Sinun olisi syytä ottaa omaehtoinen jäähy mikäli
tämänkaltaiset "Linkola" ajatukset pyörivät päässäsi.Vaisalan "palkkionmetsästäjän"
mielestä kaikki duunarit ovat "sosiaalitapauksia".
Mutta ,-sivistysvaltiossa on jonkun näistäkin menestyjien riesoista huolehdittava.
Painu sää pölkky täälta vaikka v:n kun et työllistä meitä ja keinottelet vaan pörssissä
Sana luuseri on paskamainen keksintö, inhimillisen
mittapuun mukaan.
Toi sun Bopo merkkis haiskahtaa pahasti Bogolle:
Tiedätsä, se jäähallin jenkkihymyä ahkerasti har-
joitellut talonmies. Luuseri joka yritti stilarin
paikalta ponkaista eduskuntaan!
Bopo ja Bogo on molemmat luusereita, koska niille
on noussut fyrkkä (kusi) niin paljon päähän, että
ne lähtee kaivamaan verta nenästään oikein ulko-
maille. Muistakaa jäbät edes kielitaito. Ja mus-
ta Bopon artikkeli haiskahtaa sille, että sen ul-
maanmatka päättyy siihen, että jäbä kuskataan KRP:n toimesta luusereiden fyrkoilla täkäläiseen
luuserihäkkiin.
Bopo soitta vain turpaansa. Kunnon bisneskundit ei
tommoisiin elvistelyihin ehtisi, satikka vaivau-
tuisi. Niille duunarit ei ole luusereita, vaan
elintärkeä pääoma.