Pikkuhiljaa alkaa karmaiseva totuus paljastua demarien ulkopoliittisesta kähmäilystä presidentti Kekkosen selän takana. Perinteisesti on syytetty Keskustaa veljeilystä entisen itäblokin valtioiden kanssa. Nyt esille tulevien tietojen valossa nimenomaan SDP oli aktiivisin toimija pyrkiessään kaappaamaan ulkopolitiikan ykkösaseman haltuunsa. Siinä pyrkimyksessä se toimi häikälemättä myös presidentin selän takana jos presidentin linja ei vastannut puolueen tavoitetta.
Aamulehti on nostanut myös presidentti Halosen kähmijäkastiin toiminnastaan DDR:n tunnustamiskomiteassa. Halonen olikin pöytäkirjojen mukaan asiassa hyvin aktiivinen vaikka onkin osuuttaan myöhemmin vähätellyt.
Keskusta oli aina uskollinen presidentti Kekkosen ulkopolitiikalle eikä koskaan toiminut hänen selkänsä takana. SDP:llä ei ole näköjään ollut mitään pidäkkeitä siinäkään suhteessa vaikka kyseisenä aikana presidentti oli perustuslain mukaan ulkopolitiikan ehdoton johtaja.
http://www.iltasanomat.fi/keskustelu/lukijanviesti.asp?id=3233580
Aamulehti on nostanut myös presidentti Halosen kähmijäkastiin toiminnastaan DDR:n tunnustamiskomiteassa. Halonen olikin pöytäkirjojen mukaan asiassa hyvin aktiivinen vaikka onkin osuuttaan myöhemmin vähätellyt.
Keskusta oli aina uskollinen presidentti Kekkosen ulkopolitiikalle eikä koskaan toiminut hänen selkänsä takana. SDP:llä ei ole näköjään ollut mitään pidäkkeitä siinäkään suhteessa vaikka kyseisenä aikana presidentti oli perustuslain mukaan ulkopolitiikan ehdoton johtaja.
http://www.iltasanomat.fi/keskustelu/lukijanviesti.asp?id=3233580
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jotenkin tulee mieleen, että "naistenitkettäjä" Lipponen on vääntämässä ikävät asiat taas jonkun naisen syyksi ja yrittää näin päästä siimekseen omien historian epämääräisyyksien ilkeästi kajastavasta valosta.
Syyttämällä Halosta Lipposen koneisto vyoryttää Lipposen valkopesuohjelmaa.
Kunhan Alpo Rusin uusi kirja ilmestyy, Lipponen saa lööppijulkisuutta kerrakseen. Kirjassahan on selostettu sen aikaisen SDP:n ulkopoliittisen sihteerin Paavo Lipposen toimintaa mm. DDR:n tunnustamisasiassa hyvinkin tarkkaan. Mukana on autenttista asiakirja-aineistoa ettei voida väittää Rusin keksineen Lipposen kähmäilyjä itse pelkkää ilkeyttään.
Ällistyttävintä on se röyhkeys, jolla Kekkosen selän takana toimittiin.
Kekkosen jälkeen, kun ei ole riittävää auktoriteettia vahtimassa sosialistien radikaalien toimintaa.
Eipä tuo pahasti erehtynyt, vaikka demari olikin.
ole löytänyt demarien toiminnasta mitään syytettävää - tempaisi mitättömän pikkuvirkamies-Rusin tehosyyniin suurkähmäilijöiden sijasta.
Rusi valittiin juuri siksi, että tehdään syntipukki jotta Lipponen ja Halonen ja SDP:n Liikaset ja Ahteet eivät saisi negatiivista julkisuutta.
Nevalan pää ei kuitenkaan kestänyt sellaista salajuonittelua. Se pitäisi muistaa mitä kenellekin valehtelee.
Mistähän olet tuollaista mahtanut saada päähäsi. Urho Kekkonen menetti malttinsa ulkopolitiikan takian ennen muuta Ahti Karjalaisen kanssa. Kekkonen alkoi epäillä Karjalaisen suunnittelevan hänen syrjäyttämistään. Karjalainen antoi myös julkisuudessa ulkopoliittisia lausuntoja, mikä sai Kekkosen suoranaisen raivon valtaan.
Toinen tunnettu Kepupoliitikko, jonka kanssa Kekkonen joutui törmäyskurssille, oli Johannes Virolainen. Ja nimenomaan ulkopolitiikan vuoksi.
Tämän tunnetumpia ja vaikutusvaltaisempia Kepupoliitikkoja kuin Karjalainen ja Virolainen ei Kekkosen valtakaudella ollut. Ja kummankin kanssa tuli rähinää sen vuoksi, että toimittiin Kekkosen selän takana. Kolmas ajan kova kepulainen, tuo Kekkosen mini-klooni Martti Miettunen ei sen sijaan aiheuttanut rettelöitä. Hän toimi aina tunnontarkasti Kekkosen ohjeiden mukaan - myös ja eritoten ollessaan pääministeri. Sanottiinkin että Kekkonen hoisi silloin sekä presidentin että pääministerin tehtäviä todellisuudessa. Hymy-Eikkaa kai kannata noteerata, kun suurin ansio hänen kohdallaan on kai se kuulu kestovirnistys. No, ehdottihan hänkin Suomelle toista itsenäisyyspäivää, mikä ei ihan tainnut ilahduttaa Kekkosta.
SDP luisui vallanhimossaan vasemmalle vuodesta 1966 lähtien. Rafael Paasio oli keskitien kulkija, mutta hänet valittiin puheenjohtajaksi juuri sen vuoksi, että Kekkonenkin voisi jälleen hyväksyä SDP:n hovikelpoiseksi. Siitä seuraisi vaihe, missä SDP omaksui samantapaisen suomettuneen politiikan, missä Kepu ja kommunistit olivat olleet tiennäyttäjinä. Epäilemättä tuohon aikaan sisältyy sellaista, mikä ei välttämättä ole erityisen kunniakasta demareille. Mutta poliittisen vallan ytimessä olivat kuitenkin Kekkonen, Karjalainen, Miettunen eli Kepu enimmän osaa aikaa. K-linja hallitsi Suomea ja loi poliittiset käytännöt. SDP ja Kokoomuskin sitten alkoivat peesata näitä epäterveitä ilmiöitä.
Aamulehden uutisen mukaan:
"Halonen kävi presidentti Kekkosen puheilla juhannuksena 1972 DDR:n tunnustamisen jouduttamiseksi. Kekkosen kerrotaan julmistuneen ja hän vaati myös ulkoministeriöltä oikaisua, kun komitea tapaamisen jälkeen väitti presidentin olevan komitean kanssa samoilla linjoilla."
Syytä olikin julmistua kun DDR:n tunnustamiskomitea yritti röyhkeästi käyttää Kekkosta kohtaan tunnettua suurta arvostusta hyväkseen valehtelemalla Kekkosen olevan samalla kannalla komitean kanssa. Halosen olisi pitänyt juristina tuntea liikkuvansa vaarallisilla vesillä.
... tannerilaiseta klikistä, joka oli avoimesti neuvostovastainen ja oli jo silloin viemässä Suomea Natoon, tuli demareista voitettuaan 66-vaalit tosiaan hallituskelpoisia ja pian puolue olikin aluksi Paasion ja sitten erikoisesti Sorsan johdolla Kekkosen ulkopolitiikan varmin tukija. Silloin Keskusta menetti asemiaa myös siksi, että siellä Karjalainen menetti vähitellen Kekkosen luottamuksen liian innokkaan neukkujen lähentelyn takia, jolloin alkoi ilmetä Karjalaisessa myös liian kovaa pyrkyä presidentiksi jopa niin, että jäi mielikuva kilpailusta Kekkosen kanssa. Virolainen ei tosiasiassa koskaa täysin sisäistänyt Paasikiven-Kekkosen ulkopolitiikkaa. Näin Kekkonen ei voinut häneenkään täysin luottaa.
K-linja sai nimensä Kekkosesta, Karjalaisesta, Korsimosta ja Kleemolasta. Se oli itse asiassa yksi nimi Paasikiven-Kekkosen linjalle, voi sitä jo nimittää 60-80-luvuilla Kekkosen linjaksikin. Sen ydin oli lottamuksellisten ystävyyssuhteiden hoitaminen N-liittoon, jonka etupiiriin sodassa olimme joutuneet. Politiikkaa voidaan nimittää myös suommettuneeksi suhtautumiseksi N-liittoon.
Tuo politiikka ei suinkaan ollut epätervettä, vaan erittäin hyvin Suomen etuja palvelevaa. Se politiikka piti venäläiset tyytyväisenä ja me saatoimme rakentaa hyvinvoivan kapitalistisen maan ja hoitaa elintärkeät suhteemme myös länteen. Siihen politiikkaan osallistuneilla sosialidemokraateilla ei ole mitään hävettävää. Heidän tärkeimpiä nimiään tuolla K-linjalla olivat Sorsa, Paasio, Leskinen täydellisen kääntymyksen jälkeen, Koivisto, Sundqvist, Tuomioja ja Liikanen. Sen sijaan tuohon aikaan Lipponen ja Halonen olivat liian itäintoisa sopiakseen K-linjaan.
Myös Kokoomus tuli aikanaan K-linjan tuntumaan Holkerin johdolla jopa niin, että Kekkonen olisi hyväksynyt puolueen jo hallitukseen, mutta silloin demrit eivät enää voineet mennä Kokoomuksenkanssa samaan hallitukseen ideologisista syistä.
Myöhemmin, kun Neuvostoliitto oli jo hajonnut, jotkin demarit Lipposen tehtyä takinkääntämisen, alkoivat taas liiaksi lähestyä USA:t, liittää meitä Natoon ja tekemään EU:sta liittovaltiota. Nyt kelpasi Kokoomus hallitukumppaniksi ja alettiin noudattaa Lipposen johdolla erittäin oikeistolaista ja länsimyönteistä politiikkaa. Tämä meno katkesi siihen, kun Jäätteenmäki kaatoi Lipposen vaaleissa 2003.