Olemme hoidossa Väestöliitossa ja meitä hoitava lääkäri on kokenut ja hommansa osaava.
Olen alkanut miettimään, että onko hoito sittenkään niin hyvää ja saisiko jossain muualla perusteellisempaa hoitoa.
Meillä jo useita ICSI-hoitoja takana PAS:seineen. Aina alkiot ovat priimaa ja limakalvo hieno, mutta ei pienintäkään kiinnittymistä ole tapahtunut.
Olen lukenut, että vastaavissa tapauksissa on tutkittu esimerkiksi tumavasta-aineet ja hyytymistekijät verikokein ja kiinnittymistä tarvittaessa autettu esimerkiksi kortisonihoidolla. Meillä lääkäri ei ole koskaan edes maininnut mitään niistä tutkimuksista vaan todennut, että kiinnittymiseen ei voi mitenkään vaikuttaa.
Mietin että pitäisikö ehdottaa noita verikokeita vielä vai vaihtaisinko hoitopaikkaa. Onko kokemusta eri klinikoista? Onko hoidossa ja laadussa ollut eroja?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei, olen itsekin käynyt samassa paikassa hoidossa, ilman tuloksia. Olen kysynyt samaa, minulle jopa lääkäri väitti, ettei vasta-aineita voi tutkia. Toki voi, mutta VL:ssä selvästi sellainen politiikka, että tehdään vaan useita hoitoja ja uskotaan, että joku kerta tärppäää, koska tilastot niin sanovat. Omalla kohdallani toistettiin aina samaa kaavaa, ja stimulaatiokin meni siis enemmän ja vähemmän tästä syystä pieleen joka kerta. Felicitaksessa näihin asioihin suhtaudutaan vakavasti: Koskimies on kirjoittanut aiheesta useamman kerran. Itse en tosin enää hoitoja jatka. Myös kromosomitutkimuksia tehdään, sielläkin voi olla häikkää.
Kyllä me ainakin ollaan Väestöliitossa saatu tutkimuksia ja ollaan hoitoihin tyytyväisiä, vaikkei tulosta ole tullutkaan. Kromosomit, hyytymistekijät ym tutkittiin lääkärin ehdotuksesta. Mutta myös itse kannattaa jutella tutkimuksista/hoidoista ja kysellä olisiko siitä ja siitä mahdollisesti apua meille / voidaanko tehdä meille. Meidän lääkäri ainakin on suhtautunut hyvin myötämielisesti kaikkiin uteluihini. Ensi kerralla ajattelin kysellä juuri tuosta kortisonihoidosta.