jotta nyt töissä olevien palkkoja ei tarvitse nostaa

Joskus olen ihmetellyt sitä miksi meillä on tiettyjä aloja joiden työntekijöille työnantajat eivät vaan ole valmiit maksamaan kunnon palkkaa. Työnantajat vaikuttavat olevan valmiit tekemään mitä vaan ja mihin hintaan kunhan omille työntekijöille ei tarvitse palkkaa maksaa. Paras esimerkki tästä ovat sairaanhoitajat. Työnantajilla ei ole mitään ongelmia maksaa monikertaisesti sairaanhoitajan työntunnista työvoimanvuokrayhtiölle tai lähteä heitä ulkomailta värväämään.
Mitä tahansa jota jotta nyt töissä olevien palkkoja ei tarvitse nostaa.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/
6456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hoitajie ahneudella ja tyhmyydellä ei ole pohjaa...400 euron erittäin antelias palkan korotus olisi korottanut vuosipalkkaa jopa 5000 eurolla mutta se ei riitä..palkkapropagandasta syyttävä TEHY sortuu itse palkkapropagandaan kun se väittää että lisät ei ole palkkaa vaikka peruspalkan korottamisella kuitenkin haetaan myös suurempia palkanlisiä ikäänkuin nurkan kautta.

Äänestä
  • ahneisiin. En tosin kuulu tehyyn, mutta osani saan minäkin. Ei paskamaiset olot/ työvuoro muutu miksikään palkankorotuksilla. Vai luuleeko joku hoitaja tosissaan, että kadonnut ja hyytynyt hymy löytyy ja lämpiää, kun tilipussiin napsahtaa muutama killinkin enempi, joista suuri osa menee kuitenkin verottajalle.

    Onko kuka vakavissaan sitä mieltä, että työnantaja hoitaa olojen kohentamisessa osuutensa, lisää esimerkiksi henkilökuntaa per työvuoro yhtään, jos ja kun pääsee kuittaamaan koko ongelman ytimen rahalla? Arvatenkin hoitajat on nyt tarttuneet vika ripaan ja riuhtovat liian kiivaasti ovea, jonka takana ei ole muuta vastausta kuin se, että työnantaja pesee kätensä jollain korotuksella ja sanoo, että nyt te olette tyytyväisiä, olettehan, ja ottaa vahvuudesta pois taas yhden hoitajan.

    Syy hoitajien pahaanoloon on muualla kuin palkassa, mutta sitähän ei virallisesti tunnusteta eikä nähdä, saati että korjattaisiin.

    Äänestä

  • jaa kukahan se propagandaa jauhaa...peruspalkan mukaan näitä asioita on katseltava jos halutaan vertailla keskenään palkkoja. Kato paljon on päivätyötäkin tekeviä ja pitäisi kai niidenkin tulla jotenkin toimeen. Yhtään ei ole sen kiireettömämpää nääs päivälläkään.

    mee tekeen töitäs jauhopää.. sairaanhoitajat jos jotkut ansaitsevat nyt korotuksen

    hyvä jos menisivät lakkoon niin nähtäis miten tärkeitä he ihan oikeasti ovat

    Äänestä

  • lisää heille liksaa sanon mä kirjoitti:

    jaa kukahan se propagandaa jauhaa...peruspalkan mukaan näitä asioita on katseltava jos halutaan vertailla keskenään palkkoja. Kato paljon on päivätyötäkin tekeviä ja pitäisi kai niidenkin tulla jotenkin toimeen. Yhtään ei ole sen kiireettömämpää nääs päivälläkään.

    mee tekeen töitäs jauhopää.. sairaanhoitajat jos jotkut ansaitsevat nyt korotuksen

    hyvä jos menisivät lakkoon niin nähtäis miten tärkeitä he ihan oikeasti ovat

    "peruspalkan mukaan näitä asioita on katseltava..."

    Et taida tietää lainkaan muiden alojen peruspalkkoja? Tiedätkö yhdenkään alan (poislukien omasi) peruspalkkoja?

    Äänestä

  • lisää heille liksaa sanon mä kirjoitti:

    jaa kukahan se propagandaa jauhaa...peruspalkan mukaan näitä asioita on katseltava jos halutaan vertailla keskenään palkkoja. Kato paljon on päivätyötäkin tekeviä ja pitäisi kai niidenkin tulla jotenkin toimeen. Yhtään ei ole sen kiireettömämpää nääs päivälläkään.

    mee tekeen töitäs jauhopää.. sairaanhoitajat jos jotkut ansaitsevat nyt korotuksen

    hyvä jos menisivät lakkoon niin nähtäis miten tärkeitä he ihan oikeasti ovat

    Niin nähtäs kuten viimeeksi ei paljon heilauttanut yhteiskuntaa pelkkää plussaa verovaroja säästyi !
    Missä peruspalkat paremmat suorittavassa työssä kerros se ? Lisät ovat parhaimpia mitä tiedän ja tiedän teollisuuden lisät kukaan ei pääse niin hyville lisille kuin hoitajat . Lomaedut paremmat ym.
    Yhteiskunnan laman uhalla lisää palkkaa ..Sairasta ja edesvastuutonta !

    Äänestä

No ihmettelepä samalla mistä ne palkat maksetaan. Veroista. Kulutukseen perustuva nyky-yhteiskunta ei kestä roimaa veroasteen nostamista. Verojen nostaminen romahduttaa kulutuksen ja samalla aiheuttaa 90-luvun kaltaisen työttömyyden aallon. Sitähän meistä kukaan ei halua, koska silloin on entistä enemmän vähemmän verovaroja hoitajien palkkoihin, kun ei ole enää veronmaksajiakaan.

Oletko sattunut myös ihmettelemään miksi Suomessa on rahaa enemmän kuin koskaan, mutta silti kansa voi päivä päivältä huonommin? No vastaus löytyy korkeasta veroasteesta. Meillä on moninkertainen verotus ja mistään muualta maailmasta ei taida löytyä yhtä kovaa kokonaisveroastetta. Tavallisella kansalaisella ei ole mahdollista vaurastua, koska jokainen euro sosialisoidaan korkeiden verojen/maksujen kautta valtion kirstuun. Tavallisella kansalaisella on mahdollisuus vain kurjistua päivä päivältä enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KL88 kirjoitti:

Joskus olen ihmetellyt sitä miksi meillä on tiettyjä aloja joiden työntekijöille työnantajat eivät vaan ole valmiit maksamaan kunnon palkkaa. Työnantajat vaikuttavat olevan valmiit tekemään mitä vaan ja mihin hintaan kunhan omille työntekijöille ei tarvitse palkkaa maksaa. Paras esimerkki tästä ovat sairaanhoitajat. Työnantajilla ei ole mitään ongelmia maksaa monikertaisesti sairaanhoitajan työntunnista työvoimanvuokrayhtiölle tai lähteä heitä ulkomailta värväämään.
Mitä tahansa jota jotta nyt töissä olevien palkkoja ei tarvitse nostaa.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu